Hankintalain uudistus tulee nyt eduskuntaan. Omassa puheenvuorossani eduskunnassa muistutin, että uusi laki tarvitsee kunnianhimoa. Julkisten hankintojen koko on huomattava: puhutaan noin 30 miljardin panoksesta. Hankintalakia on uudistettu aiemminkin, sitä on aiemminkin kehuttu ja haukuttu. Nyt sitä ollaan jälleen uudistamassa. Jo voimassa oleva hankintalaki mahdollistaa paljon, mutta sen mahdollisuuksia ei ole osattu käyttää sillä tavalla kuin olisi ollut mahdollista.
Kysymys ei siis ole vain kynnysarvoista tai hinnasta. Kysymys on kokonaisosaamisesta valmistella, kilpailuttaa ja toteuttaa hankinta siten, että se palvelee tilaajan lisäksi myös suomalaista osaamista, sen kehittämistä ja jopa aluetaloutta ja jopa suomalaisia työpaikkoja. Kysymys on siis etenkin suomalaisten yritysten menestymisestä ja etenkin pienten yritysten menestymisestä, kuten ministeri Lindström aivan oikein totesi. Mutta liian usein pienet jäävät isojen jalkoihin taka-alalle, kun isoja kokonaisuuksia kilpailutetaan.
Hankintalaki on menettelytapalaki, ja sen toteuttaminen vaatii paljon osaamista hankinnan tekijältä eli hankintayksiköltä. Osaamista meillä Suomessa on, mutta kun katsoo, mitä hankinnoissa todella tapahtuu, voi todeta, että siinä on paljon kehitettävää. Etenkin kunnissa on tunnistettu se tosiasia, että hankintoihin tulee panostaa ja joko kouluttaa niiden tekemiseen omia osaajia tai ostaa osaamista ulkopuolelta. Fiksu valtio, fiksu kunta osaa tehdä hankinnat älykkäästi.
Suomi jäljessä EU-kehityksestä
Suomi laahaa hankinnoissa EU-kehityksestä jäljessä. EU ohjaa julkisia hankintoja entistä enemmän siihen suuntaan, että laadulla on väliä, pelkkä hinta ei ratkaise. Lisäksi painotetaan sosiaalisia ja ympäristönäkökohtia ja työntekijän oikeuksia. Suomi on tunnettu maailmalla aiemmin laadusta. Made in Finland, tehty Suomessa – jotain sellaista, mistä me kaikki olemme voineet olla ylpeitä. Nyt kuitenkin viimeisten vuosien aikana jotain on tapahtunut. Tiedämme kaikki, millaista jälkeä Suomen kunnissa on tehty esimerkiksi koulujen tai päiväkotien osalta rakentamisessa. Tässä on siis paljon tehtävissä.
En halua osoittaa tai syyttää ketään yksittäistä toimijaa, mutta paljon on kiinni sopimuksista, jotka tilaajan ja toimittajan välillä on solmittu. Jos haluamme, että suomalainen osaaminen on vientituote jatkossakin, niin meidän pitää huolehtia siitä, että myös julkisissa hankinnoissa panostetaan sanaan ”laatu” – toki myös hinta huomioiden. Kysymys on aina kokonaisarviosta, jonka fiksu ostaja kyllä osaa tehdä, jos tahtoa ja osaamista on.
Miten käy jätehuollon?
Hallituksen esitys edustaa monessa mielessä EU:n pakottavaa minimitasoa. Kun EU antaisi Suomelle tässäkin asiassa liikkumavaraa, miksi emme ole sitä käyttämässä? Tähän nähden hallituksen esitys on kunnianhimoton ja vanhakantainen. Pelkän hinnan perusteella kilpailuttaminen on edelleen vapaasti valittavissa oleva vaihtoehto.
Kunnissa on tehty paljon investointeja. Yksi sellainen toimiala on jätehuolto. In house -toiminnan rajoituksilla hallitus olennaisesti kaventaa kuntien toimintavapautta ja mahdollisuuksia järjestää toimintansa tarkoituksenmukaisella tavalla. In house -toiminta ja siihen liittyvä rajattu ulosmyynti on kuntien ja muiden julkisten toimijoiden keino järjestää toimintansa mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja asukkaita parhaiten palvelevalla tavalla. Miksi juuri Suomen pitäisi rajoittaa kuntien toimintamahdollisuuksia näin tiukasti? Vai onko taustalla tässäkin hallituksen halu yksityistää kunnallinen jätehuolto tekemällä se ensin kannattamattomaksi? Tuttu tarina, jota ollaan hallituksen toimesta tekemässä myös SOTE – sektorilla ”valinnanvapauden” nimissä.
Ville Skinnari