Sunnuntaina vietämme mikkelinpäivää. Mikkeli on vanha suomalainen muunnos Mikaelista. Samankaltaisia suomennoksia ovat vaikkapa Pertteli (Bartolomeus) tai Taavetti (Daavid). Mutta kuka on Mikkeli eli Mikael, jonka mukaan on nimetty Suomessa yksi kaupunki ja kirkkopyhä? Hän on yksi enkeleistä, häntä on kutsuttu arkkienkeliksi tai ylienkeliksi tai enkeliruhtinaaksi. Nimi Mikael merkitsee ”Kuka on Jumalan kaltainen”.

Mikkelinpäivää vietetään 29.9. Työmarkkinaneuvotteluissa on keskusteltu siitä, voisiko joitakin pyhäpäiviä siirtää viikonloppuun. Tällä on ajateltu voitavan nostaa tuottavuutta. Itse en oikein tällaiseen muutokseen ja sen vaikutuksiin usko. Kuitenkin näin on käynyt jo monelle kirkolliselle juhlapäivälle. Niinpä juhannusta ei vietetä juhannuksena eikä mikkelinpäivää mikkelinä, vaan sitä seuraavana viikonloppuna.

Nykyisin mikkelinpäivä ei ole vain arkkienkeli Mikaelin vaan kaikkien enkelten päivä. Tänä päivänä muistamme enkeleitä ja heidän tehtäväänsä Jumalan maailmassa. Jumala on luonut näkyvän ja näkymättömän maailman. Osa tätä näkymätöntä todellisuutta ovat enkelit. Sana enkeli tulee kreikan sanasta angelos, joka merkitsee sanansaattajaa tai viestintuojaa. Enkeli toi viestin Marialle, että hänestä tulee Vapahtajan äiti. Enkelit toivat viestin Jeesuksen syntymästä ja hänen ylösnousemuksestaan, jne. Pelastushistorian keskeisissä tapahtumissa ovat enkelit olleet läsnä.

Enkeleillä sanotaan olevan tehtävänä myös suojella. Esimerkiksi Mooses sai sanan Herralta: ”Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla.” Enkelit opastavat meitä ja muistuttavat Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. He ovat Heprealaiskirjeen mukaan palvelevia henkiä. Ja vielä, enkelit kiittävät ja palvovat Jumalaa. Tähän enkelten ylistykseen täällä yhtyy vielä matkalla oleva seurakunta, kun se laulaa: ”Pyhä, Pyhä, Pyhä.”

Heikki Pelkonen
Launeen srk:n khra

Sananvapaus. Lehdistönvapaus. Uskonnonvapaus. Vapaus kokoontua. Vapaus liikkua ja matkustaa, äänestää ja vaikkapa opiskella… Kansalaisoikeudet takaavat meille vapauksia, mahdollisuuden tehdä itse omaa elämää koskevia päätöksiä ja kritisoida yhteiskunnan epäkohtia. Yhteiselo vaatii tietysti aina myös rajoja, lakeja ja sääntöjä, joita jokaisen täytyy sitoutua noudattamaan. Älä varasta, riistä henkeä, rajoita vapautta, syrji tai tuhoa ja niin edelleen. Joidenkin mielestä sääntöjä ja lakeja on jo toisaalta liiankin kanssa. ”46 outoa lakia ja sääntöä – ovatko nämä Suomen turhimmat kiellot?”, uutisoi iltapäivälehtikin alkusyksyllä.

Valitettavasti meitä ei rajoita pelkästään lait ja muut yhteisön asettamat säännöt, vaan usein erityisesti oma mieli. Huono itsetunto estää monia elämästä omana itsenään. Riittämättömyyden tunteet rajoittavat tuomasta omaa osaamistaan muiden iloksi. Katkeruus kahlitsee nauttimasta elämän jokaisesta hetkestä. Ahneus sitoo huomaamasta arjen pieniä aarteita. Ja niin edelleen.

”Vapauteen Kristus meidät vapautti”, Paavali muistuttaa. Jeesuksen seuraaminen ei tarkoita lisää ahdistavia ja rajoittavia sääntöjä ja rajoituksia. Kristus sitoo meidät ainoastaan totuuteen ja rakkauteen ja näyttää siinä itse meille suunnan. Kristus vapauttaa seuraajansa rajoituksista, joita me, hänen joukkonsa, itsellemme tai toisillemme herkästi asetamme. Hän vapauttaa meidät perustamasta elämäämme omien tekojen tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan.

Mira Vorne
seurakuntapastori, Laune

On sadonkorjuun aika. Maasta nousee kaikenlaista, Suomen suven kypsyttämää, lempeässä lämmössä nopeasti kasvanutta ja samaan aikaan iätöntä. Luojan voimasta lähtenyttä.

”Ja niin kuin ruokit ruumiimme runsailla lahjoillasi, myös ruoki, Herra, sielumme pyhällä sanallasi” (virsi 475). Löysin Siikaniemestä taivaallisen menun. Nuorteni aikaansaama. Kuusi Luojan ruokalajia sielumme ravinnoksi.

Usko, toivo ja rakkaus. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan tekee meidät yhdeksi seurakunnaksi. Keskenämme erilaisina saamme tulla kokoon yhden Jumalan kunniaksi, jakamaan omastamme, saamaan toisiltamme. Siinä ovat meidän juuremme. Toivo ankkuroi meidät paikoillemme elämän myrskyissä. Meitä revitään eri suuntiin, monet asiat painavat mieltä. Ahtaalla, mutta emme umpikujassa, kuten apostoli kuvaa. Toivo nostaa katseemme maasta ja kiinnittää sen tulevaan, siihen mikä on jo näköpiirissä ja siihen, minkä voimme vain aavistaa. Ja kolmantena rakkaus, elämämme perustus ja kasvupohja.

Mitä muuta näiden klassikoiden lisäksi? Usko, toivo ja rakkaus. Niiden lisäksi tulevaisuus, anteeksianto ja armo.

”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Nämä Jumalan sanat tulivat meille profeetta Jeremian kautta. Tulevaisuudestamme emme tiedä mitään. Suunnitelmamme joko toteutuvat tai sitten eivät. Me kristittyinä luotamme siihen, että meidän tulevaisuutemme on Jumalan kädessä. Jumalan tietämättä ei mitään tapahdu. Tähän asti Herra on meitä hoitanut. Hän hoitaa loputkin päivämme.

Me elämme anteeksiantamuksesta. Me elämme siitä, että vaikka olemme tehneet väärin, meitä ei katsota vihassa ja inhotuksen vallassa, vaan rakkaudella ja anteeksiantamuksen läpi. Tämä on totta niin suhteessamme toisiin ihmisiin kuin myös suhteessa Jumalaan. Jos me emme saisi toisiltamme anteeksi, elämämme näivettyisi ja muuttuisi sietämättömäksi. Jos emme saisi Jumalalta anteeksi, me kaatuisimme maahan emmekä nousisi enää.

”Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi.” Nämä lahjat Jumala antaa hyvyydessään meille. Hän antaa meille uskoa, toivoa ja rakkautta, häneltä on tulevaisuutemme ja syntiemme anteeksianto. Kaikki tämä on Jumalan armoa, hyvyyttä jota emme ole ansainneet. Tämä on sato, joka korjataan jokaisena päivänä, sielumme ravinnoksi. Miksi? Palaan virteen. Jotta saisimme elää ilossa ja rauhassa Jumalan armon laitumilla.

Anu Toivonen

Kaksi ensimmäistä kouluvuotta minulla oli luokanopettaja, joka laulatti jokaisen koulupäivän aluksi virren. Omille vanhemmilleni ja sitä vanhemmille ikäpolville virren laulaminen aamulla oli tuttua perinnettä, mutta oman sukupolveni joukossa ei enää ollenkaan yleistä. Näiden aamuvirsien ansiosta opin kuitenkin tuntemaan monta virttä, jotka muuten olisivat jääneet ehkä oppimatta. Opettaja vaihtui kun siirryin 3. luokalle ja sen jälkeen aamunavaukset kuunneltiin aina keskusradion kautta.

Näistä ensimmäisten kouluvuosien aamuvirsistä on erityisen hyvin jäänyt mieleen, kun opettelimme virren 397; Kun on turva Jumalassa. Pystyin jotenkin aivan näkemään miten lintuemo levittää siipensä suojelevasti poikastensa päälle ja poikasten on turvallista nukkua emon suojassa. Virren sanojen mukaan ajattelin myös Jumalan huolehtivan meistä kaikista ja suojelevan kaikelta pahalta.

Samanlainen luottamus Jumalan huolenpitoon välittyi myös sellaisista lastenlauluista kuin Pikkulintu riemuissaan ja Satatuhatta tähteä loistaa. Tällaista vilpitöntä luottamusta Jumalaan ja Jumalan huolenpitoon kaikkina hetkinä kutsutaan usein myös lapsenuskoksi. Lapsenuskoa pidetään hieman kypsymättömämpänä kuin aikuista uskoa, hieman samalla lailla kuin lapsen ymmärrystä pidetään usein vähäisempänä kuin aikuisen ymmärrystä.

Mielenkiintoista on kuitenkin miten Jeesus asetti nimenomaan lapsen esimerkiksi. Kun Jeesukselta kysyttiin kuka on suurin taivasten valtakunnassa, hän osoitti lasta. Samoin ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. — Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Aikuisen uskon on vaikea heittäytyä sellaiseen huolettomuuteen, ettei mietitä tulevaa. Liiallinen huolehtiminen vie kuitenkin ilon pois myös tästä päivästä. Liikaa huolehtiessa ja murehtiessa omia asioitaan, ei ehdi huomata toisia ihmisiä ympärillä eikä toisten ihmisten avuntarvetta. Ja liikaa huolehtiessa ei ehdi muistaa Jumalaa.

Hanna Suominen
Launeen seurakunta, pastori