Olin opiskeluaikoina tieteellisen kirjoittamisen kurssilla. Meille kaikille oli annettu tehtäväksi kirjoittaa pieni tutkielma tiettyyn päivämäärään mennessä. Kaikki palauttivat tutkielman ajallaan, paitsi yksi opiskelija, joka toimitti oman tehtävänsä vasta useita viikkoja myöhemmin sovitusta. Kurssin vastuuopettaja totesi raamatullisesti, että täällä teologisessa tiedekunnassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.
Tuota opettajan ratkaisua voi tarkastella monin eri tavoin. Miksi yksi sai palauttaa tehtävänsä myöhässä, vaikka muut olivat ajallaan? Eivätkö säännöt olleetkaan kaikille samat. Hän, joka palautti tehtävän myöhässä, sai taas kohdata opettajan lempeämielisyyden. Opettaja antoi hänelle armon käydä oikeudesta, kuten sananlasku sanoo.
Me tiedämme, että maailmassa oikeudenmukaisuus ei aina toteudu. Väärintekijää ei rangaista eikä uhri saa oikeutta. Kuitenkin suomalaiset pitävät arvossa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja rakastavaa käytöstä toisia kohtaan.
Viikon sunnuntain raamatunteksteissä pohditaan juuri näitä samoja asioita. Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama meitä kaikkia kohtaan. Siihen voimme kaikki tänään luottaa.
Ville Hakulinen