Tiedäthän kuinka rakkaat ihmisesi joskus ajavat sinut hulluuden partaalle? Ja tiedäthän kuinka joskus siinä partaalla horjuessasi oivallat jotain syvällistä ja tajuat, ettet koskaan olisi tullut sen oivalluksen äärelle ilman sitä hetkeä, kun päästäsi kuului ”prii”. Arvannet, että nyt seuraa tositarina nuoren seurakunnan seikkailuista, tällä kertaa leiriltä:
Tapahtumapaikkana on Siikaniemen päärakennuksen kirkkosali. On loppiainen. Vietämme messua, syystäkin. Juhlimme sitä viimeistä mahdollisuutta viipyä seimen äärellä ennen kuin on aika napata messiin se mitä tästä opimme ja mennä elämässä eteenpäin, pakata haikeina joulukoristeet laatikkoon ja ottaa ne uudestaan esiin vasta viikkojen päästä, hiihtolomarippikoulussa. Ihmettelemme lahjoja, joita tietäjät tuovat Jeesukselle ja huomaamme että kas, mehän saamme itse Vapahtajalta nuo samat lahjat, uskoa, toivoa ja rakkautta, käytettäväksi elämän rakentamiseen, omaan ja toisten.
On aika käydä ehtoolliselle. Kokemus on osoittanut että kertaaminen kannattaa ja muistutan yleishäröilyyn taipuvaista nuorta seurakuntaa ehtoolliseen liittyvästä uskon salaisuudesta, jota tulee kohdella kunnioituksella. Esitän kutsusanat: ”Jeesus sanoo: tulkaa, kaikki on valmiina.” Jostain kuuluu kovaääninen tokaisu: ”No myöhä tullaa!”

Eihän se nyt tilanteeseen kovin hyvin istu ja siksi tapakasvattaja, jumalanpalvelusopastaja ja varavanhempi minussa murahtaa että enkö juuri sanonut tästä asiasta jotakin. Pappi ja kristitty minussa sen sijaan miettii että juuri näin ja pohtii tätä vielä päiväkausien päästä. Tämähän on nimittäin ainut oikea vastaus: mitä muuta kristitty sanoo Vapahtajan kutsuessa kuin että ”no myöhä tullaa, mä oon ihan just siinä”. Ajatus syvenee seuraavien hetkien aikana. Nuoret ottavat vastaan ehtoollisen: ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu” ja sanovat itse näiden saatesanojen päätteeksi ”aamen”, joka on lyhennetty tapa sanoa ”minä uskon että niin on”. Siinä ollaan niin syvällä ihmisen ja Jumalan kohtaamisen ytimessä, että sinne ei ole kenelläkään muulla asiaa, minullakaan. Minä vain kiitän Jumalaa siitä, että saan jättää hänen rakkautensa suojaan minulle tärkeät ihmiset.

Sanon usein ja sanon taas, että kun konfirmaatiossa on saatu oikeus käydä itsenäisesti ehtoollisella, sitä oikeutta tulisi myös käyttää ja usein. Mistä tulikin mieleeni, että uudet tätä oikeutta kohti käyvät kulkijat astuvat rippikoulutielleen näitä aikoja. Rukoilkaa heidän puolestaan. Rippikoululaisten vanhempia kutsumme omaan riparistarttiinsa Liipolan seurakuntakeskukseen keskiviikkona 19.1. klo 18, kutsut on esitetty sähköpostilla, tekstiviesteillä, kirjeitse ja nyt siis myös tässä, tervetuloa. Rippikoulu on hieno matka, hienointa ovat matkantekijät.

Partaalta tervehtii
Anu Toivonen
Nuorisopappi