Tämän kysymyksen eteen jouduin osallistuessani alumnien eli entisten Helsingin yliopistosta valmistuneiden tapaamiseen ja keskusteluun nykyisestä peruskoulusta ja sen uusista oppimiskäsityksistä. Ennen analyysiä eniten minua ihmetyttää suomalainen koulutususko, joka on varsin poikkeuksellinen ilmiö maailmassa.
Sosiaalinen nousumme on uskomaton. Ennen sotia Suomi kuului Euroopan neljän vähiten teollistuneen maan joukkoon. Nyt liki kymmenen vuotta media ja lehdistö on ollut huolissaan peruskoulun oppilaiden ja opettajien pahoinvoinnista ja jaksamisesta. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa lukea Opetusministeriön tuore ”Sivistyskatsaus 2023”. Ensi kerran koulutuksesta vastaava viranomainen myöntää, että on tapahtunut merkittävä käänne huonompaan.

Heti alkuun voi sanoa, että väitteet peruskoulun romahduksesta ovat vahvasti liioiteltuja. Suomi kuuluu edelleen OECD-maiden kärkikymmenikköön. Euroopassa vain Viro on edellämme Euroopassa. Muutos alkoi jo vuonna 1987, kun Harri Holkeri julisti puheessaan Suomen rehtoreille, että perinteinen sosiaalinen tasa-arvo ei enää riitä. Tarvittiin ”uutta tasa-arvoa”, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada koulussaan ”lahjojensa ja kykyjensä” mukaista opetusta. Tästä alkoi ns. koulushoppailu ja siirtyminen painotetun opetuksen ”erikoisluokille”. Opetuksesta piti tulla omavastuullista ja julkinen rahoitus oli sidottava oppimistuloksiin. Tie koulutukselliseen eriarvoisuuteen oli aukaistu.

Jo minun aikanani koulu muuttui hallinnollisesti. Koulun vanhat kontrollimekanismit purettiin ja syystä, sillä ne sitoivat uudistusmielisiä ja kokeilunhaluisia nuoria opettajia. Koulutarkastajat hävisivät, oppilaan koulun määrittivät koulupiirit, opettajan velvollisuus kirjata kaikki luokkapäiväkirjaan katosivat, samoin mitä kullakin oppitunnilla opetetaan. Kuitenkin kuntien eriarvoisuus ja niiden väliset erot kasvoivat ja lamavuosien säästöt ja leikkaukset nostivat luokkakokoja, vähensivät jakotunteja sekä erityisesti tuki- ja erityisopetusta. Pärjäsimme Pisa-kokeissa vuosien 2000–2017 aikana, koska meillä oli omaperäinen peruskoulupedagogiikka, jossa yhdistyivät opetuksen systemaattisuus, yhteisöllinen kurinalaisuus sekä perinteinen, mutta tehokkaaksi tiedetty luokan opettaminen yhtenä joukkona.

Mutta perinteinen pedagogiikka oli tullut tiensä päähän, vaikka jatkamalla samaa linja näin ei olisi käynyt. Yhteiskuntamme ja koulumme muuttui ensin inkluusiopohjaiseksi ”kaikille kaikkea heti” ja toivotaan toivotaan -automaatiksi. Tässä menossa koulun toimintaympäristö unohdettiin ja markkinaliberalismi valtasi koko yhteiskunnan. Tähän kaikkeen liittyi voimakas pakolaiskriisi vuonna 2014–2015. Valtiovaltamme aliarvioi muutoksen, jonka maahanmuutto meille aiheutti ja samalla yliarviomme koululaitoksemme kyvyn sopeutua tähän muutokseen.

Koululaitoksemme jäykkä rakenne ja vanhoillisten opettajien muutosvastarinta aiheutti sen, että opettajat muuttuivat uudistajista uudistusten kohteiksi sekä esteiksi ja epäonnistuneiden opetussuunnitelmien toteuttamisen syntipukeiksi. Oikeassa vanhan liiton opettajat olivat opettajien auktoriteetin murtamisen mahdollistavassa uudessa kolulainsäädännössä.ja häiriökäyttäytymisen puuttumisen keinoista.

Valitettavasti Suomella on vähän pelkästään tutkimukseen perustavaa ymmärrystä koulutusinstituutioista. Tiedämme nyt mihin Ruotsin seuraaminen johtaa. Emme saisi tehdä samoja sosiaalipoliittisia ja koulutuksellisia ratkaisuja kuin naapurimaamme, sillä se lisää eriarvoisuutta, jengiytymistä ja nuorisorikollisuutta. Emme voi tyytyä siihen, että meillä on ollut erinomainen koulu, mutta se on jäänyt jälkeen muun yhteiskunnan kehityksestä siksi, että olemme unohtaneet koulun toimintaympäristön kokonaisvaltaisen kehittämisen. Koulun tulee avautua maailmalle ja seurata aikaansa hyödyntämällä työelämän toimintatapoja sekä teknologisia innovaatioita, mutta omilla ehdoillaan. Tarvitsemme avoimen ja kriittisen tieteellisesti koetellun peruskoulun, jossa oppilaat eivät ole alamaisia, mutta jota ei myöskään johdeta markkinoiden ehdoilla. Täydellinen dystopia olisi sellainen jakamisen ideologialle perustuva oppimisen alustatalous, jossa asiakasarvio on keskeinen tekijä siinä, minkä palvelun koululaiset oppiseteleineen valitsevat. Mutta tämä vaatii kunnilta ja kouluviranomaisilta pitkäjänteisyyttä ja uusia arvovalintoja.

Juhani Melanen