Kykeneekö suomalainen peruskoulu enää vastaamaan 2000-luvun haasteisiin?

Tämän kysymyksen eteen jouduin osallistuessani alumnien eli entisten Helsingin yliopistosta valmistuneiden tapaamiseen ja keskusteluun nykyisestä peruskoulusta ja sen uusista oppimiskäsityksistä. Ennen analyysiä eniten minua ihmetyttää suomalainen koulutususko, joka on varsin poikkeuksellinen ilmiö maailmassa.
Sosiaalinen nousumme on uskomaton. Ennen sotia Suomi kuului Euroopan neljän vähiten teollistuneen maan joukkoon. Nyt liki kymmenen vuotta media ja lehdistö on ollut huolissaan peruskoulun oppilaiden ja opettajien pahoinvoinnista ja jaksamisesta. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa lukea Opetusministeriön tuore ”Sivistyskatsaus 2023”. Ensi kerran koulutuksesta vastaava viranomainen myöntää, että on tapahtunut merkittävä käänne huonompaan.

Heti alkuun voi sanoa, että väitteet peruskoulun romahduksesta ovat vahvasti liioiteltuja. Suomi kuuluu edelleen OECD-maiden kärkikymmenikköön. Euroopassa vain Viro on edellämme Euroopassa. Muutos alkoi jo vuonna 1987, kun Harri Holkeri julisti puheessaan Suomen rehtoreille, että perinteinen sosiaalinen tasa-arvo ei enää riitä. Tarvittiin ”uutta tasa-arvoa”, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada koulussaan ”lahjojensa ja kykyjensä” mukaista opetusta. Tästä alkoi ns. koulushoppailu ja siirtyminen painotetun opetuksen ”erikoisluokille”. Opetuksesta piti tulla omavastuullista ja julkinen rahoitus oli sidottava oppimistuloksiin. Tie koulutukselliseen eriarvoisuuteen oli aukaistu.

Jo minun aikanani koulu muuttui hallinnollisesti. Koulun vanhat kontrollimekanismit purettiin ja syystä, sillä ne sitoivat uudistusmielisiä ja kokeilunhaluisia nuoria opettajia. Koulutarkastajat hävisivät, oppilaan koulun määrittivät koulupiirit, opettajan velvollisuus kirjata kaikki luokkapäiväkirjaan katosivat, samoin mitä kullakin oppitunnilla opetetaan. Kuitenkin kuntien eriarvoisuus ja niiden väliset erot kasvoivat ja lamavuosien säästöt ja leikkaukset nostivat luokkakokoja, vähensivät jakotunteja sekä erityisesti tuki- ja erityisopetusta. Pärjäsimme Pisa-kokeissa vuosien 2000–2017 aikana, koska meillä oli omaperäinen peruskoulupedagogiikka, jossa yhdistyivät opetuksen systemaattisuus, yhteisöllinen kurinalaisuus sekä perinteinen, mutta tehokkaaksi tiedetty luokan opettaminen yhtenä joukkona.

Mutta perinteinen pedagogiikka oli tullut tiensä päähän, vaikka jatkamalla samaa linja näin ei olisi käynyt. Yhteiskuntamme ja koulumme muuttui ensin inkluusiopohjaiseksi ”kaikille kaikkea heti” ja toivotaan toivotaan -automaatiksi. Tässä menossa koulun toimintaympäristö unohdettiin ja markkinaliberalismi valtasi koko yhteiskunnan. Tähän kaikkeen liittyi voimakas pakolaiskriisi vuonna 2014–2015. Valtiovaltamme aliarvioi muutoksen, jonka maahanmuutto meille aiheutti ja samalla yliarviomme koululaitoksemme kyvyn sopeutua tähän muutokseen.

Koululaitoksemme jäykkä rakenne ja vanhoillisten opettajien muutosvastarinta aiheutti sen, että opettajat muuttuivat uudistajista uudistusten kohteiksi sekä esteiksi ja epäonnistuneiden opetussuunnitelmien toteuttamisen syntipukeiksi. Oikeassa vanhan liiton opettajat olivat opettajien auktoriteetin murtamisen mahdollistavassa uudessa kolulainsäädännössä.ja häiriökäyttäytymisen puuttumisen keinoista.

Valitettavasti Suomella on vähän pelkästään tutkimukseen perustavaa ymmärrystä koulutusinstituutioista. Tiedämme nyt mihin Ruotsin seuraaminen johtaa. Emme saisi tehdä samoja sosiaalipoliittisia ja koulutuksellisia ratkaisuja kuin naapurimaamme, sillä se lisää eriarvoisuutta, jengiytymistä ja nuorisorikollisuutta. Emme voi tyytyä siihen, että meillä on ollut erinomainen koulu, mutta se on jäänyt jälkeen muun yhteiskunnan kehityksestä siksi, että olemme unohtaneet koulun toimintaympäristön kokonaisvaltaisen kehittämisen. Koulun tulee avautua maailmalle ja seurata aikaansa hyödyntämällä työelämän toimintatapoja sekä teknologisia innovaatioita, mutta omilla ehdoillaan. Tarvitsemme avoimen ja kriittisen tieteellisesti koetellun peruskoulun, jossa oppilaat eivät ole alamaisia, mutta jota ei myöskään johdeta markkinoiden ehdoilla. Täydellinen dystopia olisi sellainen jakamisen ideologialle perustuva oppimisen alustatalous, jossa asiakasarvio on keskeinen tekijä siinä, minkä palvelun koululaiset oppiseteleineen valitsevat. Mutta tämä vaatii kunnilta ja kouluviranomaisilta pitkäjänteisyyttä ja uusia arvovalintoja.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
Palveluohjaaja Helmi Keränen: Yhä nuoremmat käyttävät sähkötupakkaa Lahdessa
Toimittaja Maxim Fedorov: Viihteen avulla voi unohtaa sodan kauheudet Ukrainassa
Asukasaktiivi Katriina Pynnönen: Näkkimistön alueella aiotaan kaataa lasten leikkimetsä
Museojohtaja Tuulia Tuomi: Malvaan on tulossa näyttely kuvataiteilija Olavi Lanusta
Kuvataiteilija Anja Hiltunen: Maalaaminen on minulle intohimo
Muusikko Lipa Liukkonen: Tämä levy on suomalaisen miehen päiväkirja
Asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski: Uudet kaavat mahdollistavat lisää omakotitaloja sekä rivitaloja Renkomäkeen
Terveydensuojeluinsinööri Sami Niemelä: Syksyn myötä rotista on tullut enemmän ilmoituksia kaupungille
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Senioriväestöä houkutellaan sauvakävelylle vanhusten viikolla
Launeen kirjaston kohtalosta päätetään syksyn aikana
Kirjailija Markku Koski: Populismi on demokratian varjo
ARKISTO