Ihmisroskaaminen kielletty.
Viime viikolla noussut kohu ihmisroskasta alkoi Oulun valtuuston kokouksesta, jossa Riikka Moilanen kysyi mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä ihmisroskalle, joka on ottanut Oulun Isokadun omakseen. Hän tarkensi termiä vielä seuraavasti: ”tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttää ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä…”. Moilasen sanoista syntyi myrsky ja hän joutui vastuuseen sanoistaan. Jo kokouksen aikana hän päätyi tarkentamaan ja korjaamaan sanomisiaan.
Puhe ”ihmisroskasta” on moukkamaista ja typerää ja se loukkaa erityisesti sitä, joka kokee kuuluvansa kohderyhmään. Kuten Oulussa asuva Markku Korhonen ilmaisi omia tuntemuksiaan: ”Tuntuu, ettei halutakaan auttaa, vaan ajatellaan, että tulisi jäteauto ja veisi nuo roskat kaatopaikalle.”
Tajuamme, että ketään ei tietenkään saa sanoa ihmisroskaksi. Kristityt uskovat, että Jumala on luonut meidät kaikki ihmiset samanarvoisiksi, yhtä kauniiksi, riippumatta elämäntilanteesta tai sosiaalisesta asemasta. Ihmisen arvo on meille kristityille luovuttamatonta. Eikä pelkästään kristityille, onhan ihmisarvo tunnustettu myös YK:n ihmisoikeusjulistuksessa.
Myös Moilanen tajusi kovan kielenkäyttönsä. Hän pahoitteli sanomisiaan kokouksen lisäksi mediassa (mm. Yle) ja sosiaalisessa mediassa (mm. Twitter): ”Pyydän anteeksi aiheuttamaani kohua tänään valtuustonkokouksessa! Tapahtui virhe, josta otan opikseni. Jokainen ihminen on arvokas ja haluan jokaiselle oululaiselle hyvän elämän.”
Moilasen anteeksipyynnölle ei kuitenkaan löytynyt vastakaikua. Sen sijaan hän sai itse ihmisroskan osan. Se on kuin lasten leikeistä tuttu sanonta: ”se joka toista nimittelee, on ite”. Hänen kommenttinsa tulkittiin muun muassa freudilaiseksi lipsahdukseksi, jossa hän ikään kuin vahingossa tuli paljastaneeksi todellisen minänsä, pahuutensa. Asenteesta kertoo Pihlajalinnan ratkaisu näyttää Moilaselle ovea, siis erottaa hänet Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Kuitenkin julkisuudessa olevan kuvan perusteella muitakin ratkaisuja luultavasti olisi ollut, kuten nuhtelu tai varoitus.
Ollessani 15-vuotias, muistan erään viisaan ohjeen jalkapallovalmentajaltani: ”Ei se ole niin keskeistä, että tekee virheen. Sen sijaan tärkeää on se, mitä sinä teet virheen jälkeen.” Olen kantanut tätä viisautta myös kenttien ulkopuolella. Epäonnistumisen jälkeen on lupa ottaa roska pois silmästä ja yrittää onnistumista.
Viime sunnuntain päivän rukouksessa sanotaan: ”Me elämme kivun ja kuoleman maailmassa, mutta sinä olet kulkenut yli rajan […] Kiitämme, että pimeydellä ei ole valtaa meihin. […] Ylistämme sinua armostasi.”
Teemu Reinikainen