Satsataan naisiin

Olen viettänyt unettomia öitä pohtiessani meikäläisten nollasaldoa olympialaisissa. Tulin seuraaviin päätelmiin.

1. Nuorison ja lasten liikuntaa pitää lisätä tavalla tai toisella. Kännykkä pois ja tilalle vaikka pallo. Känny ja energiajuoma ovat nykyisin liikaa käsissä.

2. Satsataan naisiin. Naisissa on lahjakkuus, sisukkuus ja taitavuus. Toivottavasti myös kunnianhimo. Varsinkin nuorille lahjakkuuksille reilusti rahallista tukea. EM-tasolla saamme nauttia naisten moukarin kolmoisvoitosta, MM-kisojen kaksoisvoitosta ja olympialaisistakin tulee kultaa. Seiväs on takuuvarma menestyslaji ja mihin yltävätkään juoksijattaremme?!

3. Rahaa ei juurikaan ole, mutta jos sitä yhtään jää, jaettakoon naisten jälkeen nuorille miehille ja joitain euroja koripalloilijoille ja lentopalloilijoille. Muut hankkikoot roponsa itse.

Sarjassani entiset lahtelaiset huippufutaajat on vuorossa Ari Lindholm, Paimelan Parooni. Arska mätti maaleja Reippaan junnuissa ja iski muutamia upeita Kuusysin divariporukassa, jossa kunnostautui myös syöttelijänä. Pääsarjaura tyssäsi johonkin. Eikä voi unohtaa miehen lauluääntä. Jos Arska olisi osallistunut Tenavatähti-kisaan, olisi Lahteen tullut palloilevat kultatähdet, Ari ja Konsta.


Ari Lindholm

Jalkapallon siirtoikkuna sulkeutuu. Golgatan Pallo vahvistui kahdella etelälahtelaisella, kun Kinnusen Hanski ja Lindströmin Eki vaihtoivat pelikenttiä. Mukavia miehiä molemmat. Lämpimin ajatuksin myös

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO