Heinäkuinen viikko Saariselän kansallispuistossa oli monella tavalla hyvä juttu. Oli virkistävää riisua mielestä monet stressinaiheet ja ottaa selkään vain rinkka. Siellä kulki kaikki tarpeellinen – ja onneksi perheen miesväki jaksoi kantaa painavimmat tarpeelliset asiat! Vaelluksella keskitytään kulkemiseen, oikean reitin löytämiseen, ruokaan ja lepoon. Siinä kulkiessa luomakunta kaikkineen ehtii opettajaa patikoijaa.
Ylhäällä Vuomapään rinteillä ja alempana polkujen varrella kasvoi vaikka mitä kauniita kukkia: sinirikot, lehtokanukat, sieliköt ja uuvanat kukkivat. Ne olivat siellä ihan itsekseen, ei sen tähden, että ihminen ne sinne halusi tai että ihminen ne löytäisi. Kaunis, suuri luonto kertoo Jumalasta Luojasta. Hän on luonut luonnon ihmeellisyyden ja kauneuden. Tunturi opetti kiitollisuutta ja Luojan kunnioitusta.
Tunturin huipulle kiipijä uuvahtaa helposti. Oletetun huipun jälkeen näkyykin uusi pikkulaakso ja uusi päämäärä. Tuntuu, että huippu siirtyy koko ajan kauemmas. Silloin pitää pysähtyä ja kääntää pää tulosuuntaan. Hei, mehän olemme tulleet jo noin pitkän matkan! Puuskutus ei ole ollut turhaa. Elämässä muun muassa erilaiset juhlat tarjoavat tällaisen pysähtymispaikan. Syntymäpäivänä tai hääpäivänä kiitetään menneestä taipaleesta ja nähdään, että kaikenlaisen läpi on selvitty. Ei kannata vain puskea eteenpäin, on hyvä pitää tauko ja iloita siitä, mitä on yhdessö koettu.
Kompassimme oikkuili koko vaelluksen ajan. Se tuntui kieppuvan, minne sattui. Viimeisen päivän reitti kulki ison suoalueen läpi. Epävarma kompassi huoletti, mahdammeko kulkea harhaan niin kuin ensimmäisenäkin päivänä. Tulimme viimeiselle autiotuvalle, ja mikä siellä odottikaan! Kämpän ikkunassa roikkui jonkun unohtama tai tarkoituksella sinne jättämä kompassi. Sen turvin pääsimme eksymättä läpi soiden.
Jumalan huolenpito näkyi tässä ja monessa muussa kohdassa elämää. Kunpa avaisimme silmämme niin, että näkisimme Jumalan johdatuksen muka-sattumien takana. Hän on Luoja, mutta hän on myös rakastava Isä, joka kulkee vierellä Lapissa ja Lahdessa. Risti on kristityn kompassi. Jeesuksen ristiin kannattaa katsoa, siihen suuntaan on hyvä vaeltajan kulkea.
Riitta Särkiö
On tämän viikon teema kirkkovuodessa. Kulkiessaan julkisen toimintansa aikana opetuslastensa kanssa Jeesus paransi ihmisiä. Häneltä suorastaan odotettiin ihmeitä, mutta erityisesti ihastuttiin hänen tapaansa kohdata hädässä olevia ihmisiä. Monet avun tarpeessa olleet olivat ympäristön ihmisten nujertamia. Lisäksi ajateltiin ja monet asianosaiset itsekin ajattelivat tilanteensa johtuvan jostain omasta tai vanhempien tekemästä synnistä.
Jeesuksen merkitys on myös siinä, että hän antaa ihmisille takaisin heidän ihmisarvonsa ja antaa myös Jumalan olla Jumala. Hänen tekemänsä ihme- ja parannusteot tuovat esiin sen, että hänessä Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ja häneen uskovilla on jo osallisuus tuohon valtakuntaan.
Jumalan luomana ja lunastamana ihmisen perustehtävä on ylistää Luojaansa koko elämällään ja iloita elämän lahjasta. Jeesuksen teot todistavat Jumalan rakkaudesta ja voimasta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Lopullinen päämäärä häämöttää Taivaan kotiin perille pääsemisessä. Kaikki eivät parane, kaikki eivät jaksa iloita, mutta Jeesus kuulee ja auttaa, vahvistaa ja vie viimein perille lopulliseen olotilaan. Häneen katsomalla mahdoton muuttuu mahdolliseksi.
Esa Kekki
Launeen srk
Itsensä tunteminen on taitolaji. Joku on sanonut, että jotka tuntevat itsensä aidosti ovat joko pahasti masentuneita tai mielisairaalassa. Itse en haluaisi maalata noin synkkää kuvaa. Mutta se on totta, että meistä jokaisesta löytyy niin kauniita ja hyviä asioita kuin myös pahuutta ja pimeyttä. Jospa osaisimme katsoa itseemme samalla kertaa rehellisesti ja armollisesti.
Jeesuksesta Raamattu sanoo, että hän on täynnä armoa ja totuutta. Hän katsoo meitä rakkaudella ja hän näkee meidät sellaisina kuin olemme. Jospa Jeesuksen kanssa voisimme katsoa itseemme samoin: armollisesti ja totuudellisesti. Silloin voimme nähdä itsemme Jumalan luomina äärettömän arvokkaana yksilönä. Silloin näemme itsemme tasavertaisena kaikkien muiden kanssa. Rakastettavana, Jumalan rakastamana.
Silloin voimme tunnustaa myös oman vajavuutemme. Ja sen, että olen erehtyvä, niin kuin kaikki muutkin. Mutta sen tunnustaminen ei merkitse hylätyksi tulemista tai rakkauden menettämistä. Juuri siksihän Jeesus tuli maailmaan, että me monella tavalla heikot ja erehtyvät ihmiset saisimme tuntea Jumalan rakkauden ja saisimme elää hänen lähellään ja yhteydessään. Siksi Jeesus sovitti meidän syntimme.
Armollisuus itseä ja toisia kohtaan ei merkitse vääryyksien kieltämistä vaan anteeksi antamista ja -saamista. Niin kuin minut on armahdettu, voin olla armollinen itseäni kohtaan ja toisia kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä on lupa epäonnistua ja aloittaa uudelleen.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune
Seuraava pyhäpäivä kutsuu minut matkan tekoon. Lähdemme nimittäin pienellä porukalla viikoksi Taizé-yhteisöön Ranskaan. Taizé on tullut meille suomalaisille tutuksi ennen kaikkea Anna-Maija Raittilan kautta, joka on kääntänyt koskettavia Taizén rukouslauluja suomeksi.
Yhteisössä asuu yli sata veljeä eri kristillisistä suuntauksista. Yhteisö kutsuu joka vuosi kymmeniä tuhansia nuoria eri maanosista tutustumaan hiljaisuuteen, solidaarisuuteen ja jakamaan kokemuksia omasta uskostaan. Ensi viikoksi odotetaan jopa 8000 nuorta aikuista, sillä yhteisö viettää perustajansa muistopäivää. Meillä onkin mahdollisuus nähdä joku kardinaaleista tai piispoista, sillä monet kristilliset kirkot ja järjestöt haluavat tulla kunnioittamaan yhteisön perustajaa.
Mitä me Taizéstä etsimme? Kaipaamme rauhaa kiireen keskelle. Työn, opiskelun ja äitiyden haasteiden keskelle. Perusarki saa jumalasuhteen välillä näivettymään. Taizé on yksi tapa virkistää ja herätellä sitä eloon. Myös yhteiselo ja tutustuminen maailman eri ihmisiin ovat meille tärkeitä. Viikko Taizéssä antaa kokemuksia, joita ei voi unohtaa.
Virkistävää kesän jatkoa!
Ville Hakulinen
Launeen seurakunta
