Kutsu Sinulle!

Kesä on kutsujen aikaa. Sain tässä kesän alussa kutsun vanhan ystäväni valmistujaisiin. Olin siitä ilahtunut, mutta myös hämilläni. Toki muistan kutsujan, mutta emme ole olleet yhteydessä vuosiin. Kutsu aiheutti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olin otettu ja ilahtunut, toisaalta ihmettelin, miksi hän juuri minut halusi kutsua. Mietin, että jos menisin juhliin, olisinko sittenkään odotettu vieras vaiko ulkopuolinen.

Raamatussa Jeesus kertoo miehestä, joka järjesti suuret pidot. Mies kutsui sinne kaikki ystävänsä ja tuttavansa, mutta he kaikki kieltäytyivät kutsusta ja jättivät tulematta. Tämän jälkeen mies kutsui juhliinsa kaikki kynnelle kykenevät, niin että sai talonsa täyteen juhlavieraita.

Myös meidät kaikki on kutsuttu. Jumala itse kutsuu meitä kasteessa, ehtoollisessa, rippikoulussa, joka päivä. Hän kutsuu meitä elämään lapsenaan, Hän kutsuu meitä taivaallisiin juhliin. Kutsuja voi tuntua kaukaiselta, mutta hän tuntee meistä jokaisen läpikotaisin. Me olemme hänelle rakkaita. Meitä ei ole kutsuttu vain vieraiksi, vaan meidät on kutsuttu kotiin. Kun seuraavan kerran kuulet pyhäaamuna kirkon kellot, ne kutsuvat sinua. Tervetuloa kotiin!

Ihanaa kesää toivottaen,


Maija-Reetta Katajisto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO