Tämän sunnuntain otsikko sopii kesälomakauteen. Lehdissä on keväästä alkaen muistuteltu levon ja rentouden tarpeesta: Älä ohjelmoi lomaasi liian täyteen! Älä vaadi itseltäsi (eikä puolisolta eikä lapsilta) liikoja! Muista sammuttaa työpuhelin! Kaikissa näissä ohjeissa kaikuu tavallaan pohjasävelenä tuo Raamatun neuvo: Armahtakaa!
Mutta pyhän aihe on vielä paljon laajempi ja syvempi kuin muodikas ajatus vaatimusten höllentämisestä ja itsensä armahtamisesta. Jeesus sanoi: Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita…Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan.” (Luuk. 6: 36-38)
Jeesus tietää, että itsemme armahtaminen on meille yleensä helpompaa kuin toisen ihmisen armahtaminen. Omia virheitä katsomme sormien läpi, säälimme ja ymmärrämme itseämme helpommin kuin lähimmäistä. Toki joskus on toisinkin, ja silloin helpotusta omaan häpeään tai syyllisyyteen löydy. Mulla yleensä käymme toistemme kimppuun herkemmin kuin itsemme. Siksi tarvitsemme Jeesuksen opetusta armollisuudesta.
Kaiken pohjana on se, että Jumala antaa meille Jeesuksen tähden, armosta anteeksi kaikki synnit. Taivaallinen Isä armahtaa meitä, kun tunnustamme hänelle syntimme, sen millä olemme rikkoneet Jumalaa tai lähimmäistä vastaan. Ensin on suuri armahduksen kokemus. Sen jälkeen tulee tämän armahduksen jakaminen eteenpäin ihmisten kesken. Kun Jumala on armahtanut meitä, olemme mekin velvollisia ja kykeneviä armahtamaan toisiamme. Emme olekaan virheettömiä tuomareita eikä päällepäsmäreitä. Olemme jok’ikinen vain armahdettuja syntisiä, jotka saavat Jumalalta voimaa keskinäiseen anteeksiantoon, uuteen alkuun.
Jumalan armo on hieno lahja kesään ja koko elämään!
Riitta Särkiö