Jeesus tuli maailmaan ihmiseksi ja eli ihmisenä meidän keskellämme. Jeesus koki ihmisenä myös koko tunteiden kirjon. Sunnuntaina kirkoissamme saarnataan Luukaan evankeliumin 19 luvusta, jossa kuvataan Jeesuksen saapumista Juutalaisten pyhän kaupungin temppeliin. Kertomus on harvinainen kuvaus Jeesuksesta siksi että Luukas kuvaa itkevää ja suuttuvaa, jopa vihaisena Jerusalemin temppelissä riehuvaa Jeesusta. On lohdullista, että Jeesus on todella ollut ihminen ja kokenut kaikki samat tunteet kuin mekin.
Kun pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin ja näkivät sen temppelin ensimmäisen kerran, he puhkesivat usein ylistyslauluun. Jeesus kuitenkin puhkeaa itkuun sen vuoksi, että kaupunki ja sen asukkaat olivat hänelle rakkaita, mutta nämä eivät ymmärtäneet sitä, missä heidän turvansa on. Jeesus näki tuon hänelle rakkaan kaupungin tuhoutuvan, koska tämä ei tajunnut etsikkoaikaansa, sitä, että Jumala lähestyi heitä Jeesuksessa. Etsikkoaika on Raamatusta peräisin oleva käsite, sillä kuvataan aikaa, jolloin Jumala erityisesti etsii meitä, puhuttelee ja vetää puoleensa.
”Kunpa sinä tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!” ( Luuk.19:41) Näin Jeesus sanoi Jerusalemin asukkaille ja meillekin tänään. Hän neuvoo meitä käyttämään oikein etsikkoaikamme. Jumala on meitä kohtaan armollinen. Jeesus oli erityisesti syntisten ystävä, hän antoi meidän puolestamme henkensä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Saamme ottaa hänet vastaan ja uskoa sellaisena kuin olemme. Jeesus itkee, jos me torjumme hänet, mutta taivaassa iloitaan ”yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen” (Luuk. 15:10). Parannus, omien syntien anteeksi uskominen saa aikaan rauhan ja ilon. Ennen kaikkea Jeesus sydämessä ei tarvitse pelätä edes kuolemaa.
Janne Suomala