Laskiaisella on pitkät ja vankat perinteet meidän suomalaisten talven vietossa. Silloin monet perheet suuntaavat pulkkamäkeen, syödään hernerokkaa ja laskiaispullaa. Lapsuudesta muistan, kuinka laskiessa huudettiin: ”Pitkiä pellavia!”

Eteläisessä Euroopassa ja latinalaisessa Amerikassa taas on vietetty karnevaaleja. Oikeastaan kyse on samasta juhlasta, mutta sen muodot vain ovat kulttuurisesti vaihdelleet. Sana karnevaali (it. carnevale) tulee latinan sanoista ”carnem levare” ja merkitsee lihan poistamista. Sana laskiainen ja karnevaali kuvaavat samaa asiaa: laskiainen muistuttaa paastoon laskeutumista ja karnevaali taas sitä, kuinka paasto on näkynyt myös syömisessä.

Mutta laskiaisesta alkaen kirkon elämässä on alettu seurata Jeesuksen kärsimystietä kohti Jerusalemia, Getsemanea, Golgataa ja lopulta pääsiäisen voittoa. Mutta tämä seuraaminen on merkinnyt myös omassa elämässä kilvoittelemista, ristin ottamista ja Vapahtajan tahdon kyselyä. Siksi seuraavat seitsemän viikkoa on haluttu viettää paastoten ja rukoillen.

Hengellinen paasto on hyväksi myös meille, sillä se auttaa meitä keskittymään siihen, mikä elämässä on tärkeää ja laittamaan pois sen, mikä rikkoo ihmissuhteitamme ja yhteyttämme Jumalaan. Siksi tänä laskiaisena kutsun ja haastan sinut mukaan laskeutumaan paastoon, hiljaisuuteen ja rauhoittumiseen. Ehkäpä Jumala näin voi avata elämääsi jotain uutta ja siunauksellista.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tila on puhuttanut jo pitkään. Eduskunnassa käsiteltiin tällä viikolla välikysymystä hallituksen politiikan vaikutuksista.

Vanhempi sukupolvi on antanut vuosikymmenet työelämälle, perheelle ja yhteiskunnalle. He ansaitsevat kiitoksien lisäksi hyvät palvelut ja turvallisen elämän. Kunnioittava, yksilöllinen ja kiireetön hoito pitäisi olla itsestään selviä arvoja hoivatyössä.

Nykyinen hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikka on kuitenkin johtanut palveluiden leikkauksiin, asiakasmaksujen korotuksiin ja hoidon ja koko hoiva-alan heikentymiseen. Esimerkiksi terveyskeskuksilta leikattiin 121 miljoonaa euroa, sairaaloiden päivystyksiä karsitaan ja hoivakotien henkilöstöä vähennetään.

Eduskunnassa kysyttiin ja painotettiin oppositiosta aivan oikeita asioita. Terveyskeskusleikkaukset on peruttava, jotta jonot lyhenevät ja omalääkäri- sekä omahoitajajärjestelmä voidaan ottaa käyttöön. Hoitopaikkojen määrä on turvattava, ja hoitohenkilöstön on oltava riittävä kaikissa työvuoroissa. Kotihoitoa on vahvistettava lisäämällä työntekijöitä ja varmistamalla heidän riittävä kielitaitonsa. Omaishoitajille on taattava riittävät vapaapäivät ja monipuoliset tukipalvelut. Digitalisaation rinnalla on aina oltava mahdollisuus saada palveluita myös kasvokkain.

Muistan hyvin, kun isäni Jouko sanoi minulle kauan sitten, että hänen aloittaessaan politiikassa ja ensin virkamiehenä 1970-luvulla, otettiin tavoitteeksi suomalaisen naisen ja etenkin miehen elinajan pidentäminen ja hyvinvointi. Silloin tehtiin merkittävää lainsäädäntö tähän liittyen. Tässä tavoitteessa onnistuttiin. Suomi loi hyvinvointivaltion ja meillä oli varaa siihen. Hän painotti minulle, että on tulevien sukupolvien tehtävä pitää tästä tavoitteesta kiinni. Tässä emme ole onnistuneet. Päinvastoin.

Siksi on tärkeää, että pidämme esillä palveluiden tilaa ja parannuskeinoja myös Lahdessa sekä Päijät-Hämeessä. Toivottavasti ratkaisukeskeisiä päättäjiä valitaan aluevaltuustoon palveluita puolustamaan kevään vaaleissa.

Ville Skinnari

USA ja Kanada aloittivat jääkiekkopelin erikoisesti. Kolme tappelua yhdeksässä sekunnissa.

Tappelut kiekossa ovat puhuttaneet, ainakin minua. Olen kartoittanut ihmisten mielipiteitä ja tullut siihen tulokseen, että iäkkäät henkilöt tuomitsevat tappelut herkemmin kuin nuoret.

Omaa mielipidettäni en ihan tiedä. Luolamies minussa sanoo, että pienet nahinat tuovat tapahtumaan väriä.

Jos ajattelen järkevästi, en hyväksy. Tappelu on väkivaltaa ja väkivalta pois kaikissa muodoissaan!

Todelliset pelimiehet eivät tappele. Todelliset pelimiehet osaavat pelata.

Taklaukset eivät ole väkivaltaa paitsi raukkamaiset jalkataklaukset. Sen sijaan vihellyksen jälkeen mailalla munille ja muualle koukkivat pitää heittää saman tien ulos kera pelikiellon.

Joku vähättelee ja sanoo, ettei pieni paini mitään haittaa. Pieni paini kun hakataan toista paljain nyrkein päähän?

Joku sanoo, että tappelu kuuluu kiekkoon, koska kiekkoilu on showta. Kysyn vaan, että jos tappelu kuuluu kiekkoon, niin miksi sitten tappeluista rangaistaan?

Kuten muistatte, olen nykyisin positiivinen. Siksi en hauku pataluhaksi Bartosakia Jyväskylän tempustaan. Ajatelkaa nyt. Kuuden pinnan peli lähestyy ratkaisuaan. Pelsun avainmies takoo itsensä suihkuun. Jos olisi pysynyt nahoissaan ja kaukalossa, olisi Pelsu voittanut. Luulen.

Ja tappelijat puhuvat joukkueen edusta, joukkue ensin. Näen ristiriitaa sanoissa ja teoissa.

Jääkiekko on elämän pieni sivuasia. Minun puolestani tapelkaa, voin vaihtaa kanavaa.

”Spontaanit tappelut ok, vitonen molemmille ja takaisin kaukaloon. Showtappelut niin ja näin. Jos yleisö tykkää ja kyse viihdebisneksestä, niin ymmärrän. Aito on aitoa ja feikki feikkiä.” Siinä nuorehkon miehen näkemys asiasta.

Täytyy kummipojan kanssa vielä aiheesta keskustella…

Nyt nauttimaan hiihtokisoista ja laskiaispullista. Niskaset ja kumppanit eivät tappele! Ja pullista puheenollen, sain torilla parhaan laihdutusohjeen ikinä. ”Pidä suus kii!”

Raine Järvinen

Kirjoitan tätä kolumnia Wienissä Itävallassa ETYJ:n parlamentaarikkojen kokouksesta. Maailma on mullistuksessa ja ETYJ:n rooli on toivottavasti edelleen olemassa, kun kestävää rauhaa Eurooppaan rakennetaan. Ulkopolitiikan viikko on ollut ennätysvilkas. Täällä on kuullaan yli 50 maan kantoja maailman ja Euroopan tilanteeseen. Mutta maailma ei ole meidän. Eurooppa ei ole enää vahva, vaan meidän yli kävellään nyt idästä ja lännestä. Tosiasioiden tunnustaminen on edelleen paras tapa lähteä eteenpäin. Nyt on viimeinen hetki tehdä oma ”pelikirja” ja luottaa vain kaikkein parhaimpiin ystäviin.

Puhumme paljon nyt turvallisuudesta, panostuksista sotilaalliseen suorituskykyyn erityisesti. Mutta mitä turvallisuuteen kuuluu myös ja etenkin tässä maailmantilanteessa? Korona opetti, että terveys ja lääkehuolto on erittäin kriittinen turvallisuuden tekijä. Jos Eurooppa on heikko yhteisen puolustuksen toteuttajana niin miten sitten lääketuotannossa? Muistan, että pandemian aikana Itävallassa oltiin sulkemassa Euroopan ainutta penisiliinitehdasta. Mitä jos meillä ei ole kavereita lännessä eikä idässä? Mistä ne lääkkeet sitten tulevat?

Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen tällä viikolla koskien lääkkeiden saatavuuden turvaamista ja lääkehoidon toiminnallisuutta. Globaali pandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat korostaneet huoltovarmuuden merkitystä, erityisesti lääkkeiden saatavuuden osalta. Suomen lääketeollisuus on pieni, joten yhteinen varautuminen ja kehittäminen ovat välttämättömiä. Euroopan on pikkuhiljaa vähennettävä riippuvuuttaan (tai pyrittävä omavaraisuuteen) Kiinasta ja Intiasta varmistaakseen keskeisten lääkkeiden tuotannon. Siksi EU:n, Pohjoismaiden ja Suomen on kyettävä tuottamaan kriittisiä lääkkeitä itse, jotta väestön terveys voidaan turvata.

Esimerkiksi yhden yksittäisen tärkeän raaka-aineen saatavuuden rajoittuminen tai rajoittaminen voi johtaa normaalioloissa, mutta etenkin kriisiaikoina saatavuuden kannalta mahdottomaan tilanteeseen. Siksi meillä tulee olla kyky tuottaa itse EU / Pohjoismaat / Suomi tasolla yksinkertaisia lääkkeitä esimerkiksi ilman kaupallista ”brändiä” ja ylimääräisiä apuaineita eri sairauteen tai potilasryhmään. Esimerkiksi verenpainelääkityksen käyttäjiä on 1,5 miljoonaa suomalaista ja aiemmin on arvioitu, että 43 prosenttia suomalaisista ko. lääkityksen käyttäjistä vaatisi sairaalahoitoa, jos lääkettä ei olisi saatavilla.
Miten sitten lääkkeiden käyttö? Lääkehoito on tärkeä osa sairauksien hoitoa, mutta vain 57 prosenttia toteutuu hoitosuunnitelman mukaisesti. Vastuu potilaan lääkehoidosta on hajautunut, mikä heikentää hoidon tehokkuutta ja potilasturvallisuutta. Väärin toteutettu lääkehoito aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja voi johtaa tarpeettomiin sairaalahoitoihin. Suomessa vuonna 2021 kirjoitetuista 72 miljoonasta reseptistä vain kolmannes käytettiin suunnitellusti, mikä osoittaa tehostamisen tarpeen. Ikääntyvän väestön myötä lääkehoidon kustannukset kasvavat entisestään, mikä korostaa järjestelmän kehittämisen tärkeyttä. Tässä on myös satojen miljoonien fiksu säästöpotentiaali julkisista menoista.

Suuri persoona on poissa. Marja Salomaa on ollut Omalähiön sielu ja sydän. Olen saanut jo toisessa polvessa kunnian kirjoittaa Etelä-Lahden ”pikkujättiläiseen” yli 12 vuotta. Isäni Jouko oli mukana Etelä-Lahden asioissa jo 1970-luvulta saakka, kun aloitti valtuustotyön 1977 ja kansanedustajana 1980. Asuimme lapsuuteni Korsitiellä Ali-Juhakkalassa ja Patomäen 10 tuli tutuksi monella tavalla. Muistot elävät – syvä osanottoni perheelle ja läheisille.

Ville Skinnari

”Sivilisaatioiden konflikti lähestyy. USA ja Venäjä näyttävät neuvottelevan rauhasta eurooppalaisten päiden yli. Euroopan johtajat hätäkokoukseen. Venäjä lisää läsnäoloaan itä-rajalla.” Nämä otsikot ovat viime päivien sanomalehdistä. Historianopettajan roolissani miettisin todennäköisesti sitä, miten nämä uutisotsikot rinnastuvat vuoden 1939 otsikoihin. Toki maailman tilanteessa on nyt oleellisesti erilaista kuin vuonna 1939, mutta hiukan pelottavalta tälläinen uutisointi voi tuntua. Siksi on hyvä muistaa, että uutismedia antaa usein maailmasta yksipuolisen ja negatiivisen kuvan.

Uutisjuttujen rinnalla olen lukenut hollantilaisen historioitsijan Rutger Bregmanin teosta ”Hyvän historia”. Kirjassa Bregman muistuttaa, että lukuisien selvitysten ja tilastojen mukaan elämme kuitenkin paremmin kuin koskaan aiemmin. Tauteja on vähemmän, ihmisten varallisuus on kasvanut, elämme pitempään ja elämämme on lähes kaikilla mittareilla parempaa kuin menneinä vuosikymmeninä. Kirjailija myös muistuttaa, että ihmisten kannattaa uskoa toisten ihmisten hyvyyteen. Hyvää jakamalla ihmisten välinen luottamus lisääntyy. Vaikka tälläiset ajatukset voivat tuntua tässä ajassa hiukan epäuskottavilta, niin silti mietin, ettei kannata antaa diilipolitikointiin hurahtaneiden ja häikäilemättömien valtiojohtajien masentaa mielenmaisemiamme.

Tulevan sunnuntain evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä. Siitä, kuinka uskon siementen itämiselle ja kasvulle on erilaisia maaperiä. Jumala lämmittää maaperää, antaa kasvun ja tuottaa hyvän sadon. Jokaisessa, joka haluaa kuulla hyvän sanoman ja haluaa sitä kertoa eteenpäin. Etenkään nyt ei ole hyvä kylvää epätoivon ja vihan siemeniä, niitä on aivan riittämiin. Nyt on kylvettävä toivon siemeniä. Ahkerasti, jotta jaksamme luottaa Hyvyyden voimaan pahan tuhotöistä riippumatta.

Virrestä 600:
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Pastori Kati Saukkonen

Portaat 2023, viime vuonna museot. Tuli käytyä 69 eri museota, käyntikertoja 84. Usko tai älä.

Tälle vuodelle ovat ehdolla patsaat tai kirkot, koska pubit rouva tyrmäsi oitis. Neuvottelematta. Vuotemme alkaa maaliskuussa.

Kyllä museokäynti kannattaa. Pitää olla avoin mieli, vaikka aina ei taidetta ymmärrä. Esimerkiksi Sara Hildenissä luulin, että on remontti kesken, kun keskellä lattiaa lojuivat tikapuut. Se olikin taidetta.

Valkeakoskella meinasin mennä korjaamaan kohonnutta maton reunaa. Ei, ei! Se kuului teokseen.

Oli helppoa tehdä TOP 3. Ei ollut! Ykkösenä monipuolinen Vapriikki, tokana Tamminiemi. Historian havinaa Urkin haamun pilkottaessa mielikuvituksissa. Loistava opas juttuineen täydensi kokemuksen.

Kolmoseksi nostan Radiomäen Mastolan. Siinä vedän härskisti kotiin, onhan Ratikka minulle aina rakas. Historiallisen museon saumat pilaa näkymä Kisapuistoon.

Jalkapallomuseo on loistava, mutta sinne ei tarvita korttia, eikä siis lasketa mukaan. TOP kärkeen kuuluvat lisäksi Ateneum ja Hämeenlinnan vankilamuseo, joka herätti tunteita ja kysymyksiä.

Ei museohullutus tähän jää, vähenee kyllä. Tulen taas Malvaan, jonka kehitystä odotan sekä Lempisen Ossin kotimuseoon, jonne luultavasti kelpaa vanhentunutkin kortti.

Määrittelin taiteen ihan ite. Taide on ihastusta, vihastusta, ihmetystä. Taide on katsojan silmissä, päässä, sisimmässä. Taide on.

Kiekkomuseossa on myös kosolti lahtelaisia kasvoja kuten Kari Eloranta, jonka kuva on komeasti Teemu Hiltusen vieressä. Piri on syntynyt 29.2.1956. Koska tänä vuonna helmikuussa on vain 28 päivää, mies ei siis vanhene? Lämpimät onnet kuitenkin.

Raine Järvinen

Olin opiskeluaikoina tieteellisen kirjoittamisen kurssilla. Meille kaikille oli annettu tehtäväksi kirjoittaa pieni tutkielma tiettyyn päivämäärään mennessä. Kaikki palauttivat tutkielman ajallaan, paitsi yksi opiskelija, joka toimitti oman tehtävänsä vasta useita viikkoja myöhemmin sovitusta. Kurssin vastuuopettaja totesi raamatullisesti, että täällä teologisessa tiedekunnassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Tuota opettajan ratkaisua voi tarkastella monin eri tavoin. Miksi yksi sai palauttaa tehtävänsä myöhässä, vaikka muut olivat ajallaan? Eivätkö säännöt olleetkaan kaikille samat. Hän, joka palautti tehtävän myöhässä, sai taas kohdata opettajan lempeämielisyyden. Opettaja antoi hänelle armon käydä oikeudesta, kuten sananlasku sanoo.

Me tiedämme, että maailmassa oikeudenmukaisuus ei aina toteudu. Väärintekijää ei rangaista eikä uhri saa oikeutta. Kuitenkin suomalaiset pitävät arvossa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja rakastavaa käytöstä toisia kohtaan.

Viikon sunnuntain raamatunteksteissä pohditaan juuri näitä samoja asioita. Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama meitä kaikkia kohtaan. Siihen voimme kaikki tänään luottaa.

Ville Hakulinen

Kansaa kiinnosti UMK eli Euroviisut siellä ja täällä. Jopa minä vilkuilin ja koin, kuinka suursuosikki Erika Vikman voitti. Ylivoimaisesti, joten pulina seis.

Lordi voitti kerran ja Käärijä oli kakkonen. Olisiko Erikalla saumaa samoihin sijoihin? Ainakin paremmin menee kuin Kojolla vuonna 1982. Jumbosija ilman pisteitä Juicen sanoituksella Nuku pommiin.

Viivin Aina ja Nelli Matulan Hitaammin hautaan olivat myös koskettavia kisakappaleita. En kyllä saanut oikein kenenkään sanoista selvää, mutta se ei liene esittäjien vika. Harkitsen kuulokojetta.

Asiantuntija analysoi Erikan kappaletta Ich komme sanoin tarttuva, hauska, koukuttava ja sopivasti tuhma. Olkoon niin.

Ei sitä tiedä, mitä kansainvälisillä kentillä tapahtuu. Povaan huimaa menestystä tai pohjakosketusta.

Ennen viisuja seurasin Putousta. Missä sitä meikä muualla kuin telkkarin äärellä lauantai-iltana? Olen alkanut pitää kypsynyttä Niina Lahtista iki-ihanana. Vaati totuttelua.

Kaikista sketseistä en tunne myötähäpeää. Trumppi jopa nauratti!

Kaikkien aikojen paras sketsihahmo on mielestäni Tanhupallo, koska Hirviniemen hahmoja en uskalla edes ehdottaa.

Nyt nauratti, jonkin verran, Pasi Pesäpallisti. Kun pesäpalloon päästiin, onnittelen Heikki Lainetta. Elämäntyöpalkinto osui ja upposi. Mr. LMV, aina ja ikuisesti.

Lopuksi ilosanoma. Olen antanut itseni ymmärtää, että lahtelainen palloiluväki on vihdoinkin edes jonkin verran kiinnostunut kävelyjalkapallosta. Sehän sopii paikalliseen luonteeseen. Myös Kortteliliiga voisi ottaa lajin ohjelmaansa. Kaksikko Ropponen-Helminen saattaisi hyvinkin lajissa pärjätä. Heikki Salmisesta on tulossa lajin puolesta puhuja, vihdoinkin.

Loistavaa Ystävänpäivää. Arvostetaan toisiamme.

Raine Järvinen

Kaivoshankkeet puhututtavat aina ja niin pitääkin. Myös Päijät-Hämeen puhtaiden vesistöjen läheisyyteen on suunnitteilla malminetsintää ja kenties tulevaisuudessa kaivoshankkeita. Tämä herättää huolta ja keskustelua siitä, minne kaivoksia on järkevää sijoittaa ja kuka niistä päättää.

Sanna Marinin hallitus uudisti kaivoslain, jonka eduskunta hyväksyi keväällä 2023. Uudistuksen lähtökohtana oli ympäristönsuojelun tason parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Samalla kunnille säädettiin oikeus päättää kaavoituksella, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella. Lainsäädäntö antaa nyt kuntapäättäjille yhä paremmat välineet vaikuttavat siihen, millaista elinkeinotoimintaa halutaan kunnan alueelle. Kaivoslakiin lisättiin edellytys, että kaivostoiminnan tulee perustua sellaiseen kunnan hyväksymään kaavaan, jossa kaivosalueen ja kaivoksen apualueen sijainti ja suhde muuhun maankäyttöön on selvitetty. Muutoksella toimeenpantiin hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan kunnille säädetään oikeus päättää kaavoituksella, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella. Jatkossa kaivostoiminnan tulee siis perustua kunnan laatimaan asemakaavaan tai oikeusvaikutteiseen yleiskaavaan, jolloin kaivosalueen perustaminen maakuntakaavan perusteella poistuisi.

Lain mukaan kunta päättää, kaavoitettaisiinko alue kaivoshanketta varten, ja kaavoituksessa määritellään kaivoshankkeen ja muiden maankäyttömuotojen välinen suhde. Kaavoitusprosessi kuulemisineen ja valitusmahdollisuuksineen on osallistava ja vuorovaikutteinen, joten uudistus paransi myös kuntalaisten ja muiden osallistahojen vaikutusmahdollisuuksia. Kuntatason kaavan vaatimus toi vallan ja myös vastuun lähemmäs kuntaa ja mikä tärkeintä, vahvisti paikallista demokratiaa.  Inarin kunta on tehnyt päätöksen jo vuonna 2022 ja sanoo maanpoliittisessa ohjelmassaan kuntastrategiaan perustuen, että ” Inarin kunta ei puolla kaivoksien rakentamista kunnan alueelle.” Lause on yksiselitteinen viesti toimijoille, että malminetsintä alueella on turhaa sillä kunta ei tule hyväksymään alueelleen kaivoksia.

Tästä on hyvä ottaa mallia myös Päijät-Hämeessä. Heinolan kaupungin nykyiset ja tulevat päättäjät voivat tehdä samanlaisen linjauksen.
Monet vihreän siirtymän hankkeet vaativat maata. Kaivosten lisäksi tuuli- ja aurinkovoimalat sähkölinjoineen vievät aina tilan joltakin muulta käytöltä. Maankäyttö on ja sen tulee pysyä kunnan käsissä kaavoituksen kautta. Näin kuntalaiset voivat demokratian keinoin vaikuttaa, millaiseksi heidän asuinalueensa ja lähiympäristönsä muotoutuu. Heinolan lisäksi myös muilla Päijänteen korvaamattoman arvokkaan vesistö – ja luontoalueen kunnilla on myös mahdollisuus linjata luontoarvojen tärkeydestä tai tuulivoimahankkeiden sijoittumisesta Padasjoella ja Kuhmoisissa.

 Ville Skinnari
 

Kävin hiljattain katsomassa hienon elokuva The Conclave. Elokuvassa ollaan valitsemassa Roomalaiskatoliseen kirkkoon uutta paavia. Valinta tehdään tarkoin eristetyssä ja salaisessa kardinaalien kokouksessa, konklaavissa. Elokuva on toki kuvitteellinen kertomus paavin valinnasta, mutta sisältää mielenkiintoisia näkökulmia yhden kirkon sisäisiin suhteisiin ja valtapeleihin.

Kokouksen alussa johtava kardinaali pitää puheen, jossa hän pohtii varmuuden käsitettä. Onko varmuus suvaitsevaisuuden, yhteisymmärryksen ja inhimillisyyden vastakohta? Entä kuuluuko uskoon varmuus? Vai onko uskossa sittenkin kyse epäilyksen ja luottamuksen tasapainottelusta? Tämä herättää kysymyksen siitä, minkälaista johtajaa kirkkoon juuri tässä vaalissa ollaan valitsemassa.

Tulevan sunnuntain yksi raamatunteksteistä kulkee samoilla laduilla. Jumalan valittuja ja pyhiä, siis seurakunnan ja Kristuksen ruumiin jäseniä, kehotetaan painavasti pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Sen lisäksi annetaan ohjeita jokaisen kanssa toimeen tulemisesta, anteeksi antamisesta, rakkaudella ja viisaudella opettamisesta ja neuvomisesta.

Varmuuden ja totuuden omistaminen johtaa usein siihen, että nämä ohjeet unohtuvat. Armahtavaisuuden sijaan on usein helpompi tuomita, ystävällisyyden ja lempeyden sijaan ohittaa tai käyttäytyä ankarasti toista kohtaan. Omassa itsevarmuudessa nöyryys ja kärsivällisyys jäävät taka-alalle.

Ajattelen, että tämä raamatunkohta antaa meille jokaiselle kehotuksen katsoa peiliin. Kun uskallan kohdata itseni epätäydellisenä ja vajavaisena, on ehkä vähän helpompi katsoa myös toisia armollisemmin. Kristuksen ruumiin jäseninä ei meistä kukaan ole täydellinen. Siksi tarvitsemme Kristusta, joka kerta toisensa jälkeen katsoo meihin armahtavaisesti, lempeästi ja kärsivällisesti, erehdykset anteeksi antaen ja meitä inhimillisinä ja epätäydellisinä ihmisinä rakastaen.

Pauliina Hatakka