Pohjoisessa on kuulemma marraskuisten iltojen aikaa vietetty ihan omalla tavallaan. Lapissa se illan hämärtyvä sinisyys on tärkeä hetki, joka on otettu vastaan niin, että sen alkaessa keskeytetään askareet ja istahdetaan vaikka kiikkustuoliin. Valoja ei sytytetä vaan annetaan hämärän laskeutua. Vasta kun on täysin pimeää, sytytetään valot ja jatketaan askareita. Tälläinen hämäränhyssyn viettäminen tuntuu kauniilta ja viisaalta tavalta. Se kunnioittaa vuorokauden rytmiä ja tuo jokaiseen päivään hiljentymishetken.

Samalla tavoin kirkkovuoden tarkoitus on tukea ihmiselämälle tärkeää rytmiä. Kirkkovuosi värittää vuodenaikojen kiertoa ja antaa aineksia jokaisen päivän henkilökohtaiseen hiljentymiseen. Ensi sunnuntaina kirkkovuosi lähestyy kohti dramaattista loppuaan. On tulossa toiseksi viimeinen sunnuntai, Valvomisen sunnuntai, juuri ennen Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita, toiselta nimeltään tuomiosunnuntaita. Nyt Jeesus puhuu sunnuntain evankeliumitekstissä paljon hengellisestä valvomisesta.

On kristityn osa valvoa. Se tarkoittaa esimerkiksi, että kukin pyrkii toteuttamaan vastuullisesti Jumalan kullekin antamaa elämänosaa tässä maailmassa. Se voisi tämän lisäksi tarkoittaa aktiivista pyrkimystä vastustaa pahaa. Ja tänään ajattelen, että valvominen on myös hitauden kulttuurin arvostamista. Voisinko kulkea tänään jalan/pyöräillen auton sijaan? Liitynkö mukaan lasten leikkiin, luenko kirjaa, kirjoitanko kirjeen? Ajattelenko rauhassa lähimmäisiäni ja annan itsellenikin lepoa. Tietysti kristitty odottaa myös Kristuksen kohtaamista, sydäntään tarkaten, mutta levollisen valppaana, luottamuksessa eläen. Hämäränhyssyssä pysähtyen, siitä nauttien ja siinä leväten.

Pastori Kati Saukkonen