Joulumieltä ja joulurauhaa

Vuoden viimeiseen kuukauteen on kotimaassa ja kansainvälisesti mahtunut poikkeuksellisen paljon dramaattisia käänteitä. Maailmalla on turbulenssia, kuten myös kotimaassa. Nyt tarvitaan rauhan tekijöitä ja ratkaisijoita. Riidankylväjiä on nähty nyt paljon ja niitä riittää. Siksi Suomi ja EU korostavat sopimusperusteisen maailmanjärjestyksen merkitystä. Säännöt on tehty noudatettaviksi. Tämä koskee kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia. Maailmalla rikotaan toistuvasti humanitäärisiä oikeuksia. Sääntöjen rikkomisesta on tullut tapa – ei poikkeus.

Paljon olemme silti saaneet aikaiseksi. Hallituksen toimet näkyvät budjettipanostuksina tammikuun alussa ja seuraavan kerran huhtikuun alussa. Olemme tehneet valtioneuvostossa monta Lahden kannalta merkittävää päätöstä. Yliopistokaupunki Lahti on näistä ylivoimaisesti merkittävin ja siinä myös konkretisoituu vuosikymmenien pitkäjänteinen työ. Syksyllä kävimme myös läpi Lahden työllisyyteen, elinvoimaan, liikenteeseen ja tietenkin urheiluun ja kulttuuriinkin liittyviä kehityskohteita. Ministereitä vieraili Lahdessa ja tuloksia on saatu.

Lahden valinta EU:n vihreäksi pääkaupungiksi ei ole jäänyt Helsingissä tai Brysselissä huomaamatta. Olen myös itse pitänyt asian suhteen Lahden lippua korkealla maailmalla matkustaessani. Marraskuun lopussa Lahti sai valtiovarainministeriöltä kovan paketin joululahjaksi: kolme miljoonaa euroa Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hankkeen toteuttamiseen. Se on hyvä ja kova paketti, joka myös tulee tarpeeseen. Samalla summa velvoittaa Lahtea tekemään vuoden 2021 Green City -kokonaisuuden niin hyvin, että olemme valtion osoittamaan luottamuksen arvoisia. Lahden pitääkin nyt pystyä kutomaan ja kokoamaan sellainen kokonaisuus, joka hyödyttää oman kaupunkimme ihmisiä ja yrityksiä pitkälle tulevaisuuteen. Myös Lahden mukana oleminen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa yli 100 000 asukkaan kaupunkien kanssa tulee olemaan erittäin tärkeä asia kaupunkimme tulevaisuuden kannalta. Sen avulla saadaan koottua elinvoimaa ja investointeja sekä parhaimmillaan luotua paljon uusia työpaikkoja.

EU-komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen on yllättänyt monet kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla. Von der Leyen puhuu viherelvytyksestä eli Euroopan Green Dealista. Tavoitteena on, että EU on vuonna 2050 ilmastoneutraali. Lahti voi viitoittaa tietä koko Euroopalle fiksun ilmastopolitiikan toteuttamisessa. Esimerkkimme tulee koota kokonaisuudeksi. Pitää myös nähdä, että oma pakettimme ei ole vielä valmis. Siksi EU-komission kanssa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä. Yhteistyötä pitää tehdä kotimaassa ja kansainvälisesti. Pelkästään EU:n horisontti – ohjelmassa on noin 100 miljardia euroa rahoitusta hyville tutkimus – ja kehityshankkeille. Hollantilainen komissaari Timmermans on Green Dealin avainpelaaja. Suomi, Pohjoismaat ja Hollanti ovat monessa asiassa edelläkävijöitä. Meillä on myös paljon annettavaa koko maailmalle osaamisemme ja innovaatioiden muodossa. Hollannissa Suomi ja Lahti tunnetaan. Moni Jari-niminen hollantilainen on tästä hyvä esimerkki.

Joulun on monille hektistä aikaa, kun arjen tavanomaisten kiireiden ohella pitää huolehtia jouluvalmisteluista. Hoppu ei yleensä missään asiassa paranna mielialaa eikä suoritusta. Yritän itse hidastaa tahtia ja keskittyä yhteiseen aikaan perheen kanssa. Suomen Turku julistaa aattona joulurauhan ja sitä on hyvä noudattaa. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO