Japanin Yokohamassa tällä viikolla järjestetty maailman suurin kiertotaloustapahtuma kokosi yhteen yli 1200 kiertotalouden asiantuntijaa yritysjohtajista huippututkijoihin. Eduskunnasta seminaariin osallistuivat lisäkseni talousvaliokunnasta varapuheenjohtaja Harri Jaskari (kok.) ja Joakim Strand (rkp.) sekä ulkoasianvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola (kesk.). SITRA:n ja Japanin ympäristöministeriön aloitteesta järjestettyyn seminaariin osallistuivat myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Lahti oli hyvin esillä ympäristöosaamisellaan ja uuden Kioto – yhteistyön avauksella koulutuksessa ja osaamisessa.

Maailma tarvitsee uutta kauppapolitiikkaa, joka perustuu kestävän kehityksen kriteereihin. Myös Japanissa on tunnistettu, että Suomi on maailman ensimmäisenä maana tehnyt avauksen, missä luonnonvarojen ja massakulutuksen liiketoimintamallista siirrytään kiertotalouden ajattelutapaan, jossa materiaaleja käytetään lukuisia kertoja uudelleen. Etusija kaupassa annettaisiin ympäristön ja ilmaston kannalta kestäville ratkaisuille. Nyt on nopeasti löydettävä yhteiset kriteeristöt kestäville tuotteille ja palveluille ja saatava niille hyväksyntä maailman kauppajärjestön WTO:n kautta. Maailman 3. suurimman talouden Japanin sitoutuminen on erittäin tärkeä viesti koko maailmalle. Suomi ja Japani voivat yhdessä toimia yhdessä kiertotalouden edelläkävijänä. Molemmilla on jo konkreettisia tekoja kiertotalouteen. Japanilla on pitkät perinteet etenkin materiaalien kierrätyksessä – pinta-alaltaan pienenä, mutta väestöltään suurena saarivaltiona se on ollut pakotettu miettimään jätteiden hyötykäyttöä. Uudenlaista maailmantaloutta ja sen mahdollisuuksia korostivat Japanissa mm. YK:n ympäristöohjelma, YK:n kehitysohjelma, OECD ja Euroopan komissio. Japani on aloittamassa G20 – maiden puheenjohtajana samoin kuin Suomi EU:n puheenjohtajana ensi vuonna. Meillä on nyt globaalisti tilaisuus vaikuttaa ja muuttaa asioita.

Ruotsin elinkeino- ja innovaatioministeri Mikael Damberg vieraili Suomessa torstaina. Keskustelimme hänen kanssaan Ruotsin vaalien jälkeisestä tilanteesta, elinkeinopolitiikan yhteistyöstä ja maidemme ilmastotavoitteista. Voimme oppia paljon toisiltamme. Mutta ennen kaikkea meidän tulee tehdä tiivistä yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Tutkimusten mukaan sähköautoihin siirtyminen vähentää liikenteen päästöt lähes nollaan. Siksi olemme tehneet Pohjoismaiden neuvostossa aloitteen, jossa vaaditaan pohjoismaisilta ministereiltä toimia Pohjolan sähköistämiseksi. Sähköautojen latauspisteitä löytyy jo melko hyvin koko Pohjolasta, mutta tarvitsemme myös valtion tahojen toimia, jotta kaikki tarvittavat reitit saadaan muutettua E-teiksi (eli teiksi, joiden varrella on riittävästi latauspisteitä. Lisäksi raideliikenteeseen pitää panostaa aivan uudella tavalla, mikä tarkoittaa Ruotsin tapaan miljardi-investointeja, jos ja kun liikennettä pitää saada pois kumipyöriltä sekä kaikki runkoverkot 2020-luvulla kaksiraiteiseksi. Siksi hallituksen vaivaisen yhden miljoonan euron suunnitteluraha pääradan parantamiseksi on esimerkki liikennepolitiikan ymmärtämättömyydestä.

Toinen suuri kokonaisuus on laivaliikenteen ja satamien sähköistäminen. Suomi on saari, jonne suurin osa tuotteista tuodaan Itämeren yli. Sähköiseen laivaliikenteeseen siirtyminen pitää ilman puhtaampana satamien läheisyydessä ja fossiilisten polttoaineiden kulutus vähenee. Itämeren suojeleminen on yksi meidän tärkeimmistä tehtävistämme. Suomen tiekartta muovin vähentämiseksi on julkaistu ja EU:ssa on linjattu, että kertakäyttömuovista luovutaan. Muovi on suurin uhka merillemme ja meressä eläville eläimille, linnuille ja kaloille. Toinen suuri haaste on maatalouden päästöt, jotka vaikuttavat vahvasti Itämereen. Peltojen kipsitys on yksi hyvä keino tilanteen ratkaisemiseksi. Sillä ei ole negatiivisia vaikutuksia viljelyyn, mutta vesistöjen kannalta on saatu hyviä tutkimustuloksia. Olen lähestynyt Ruotsin maatalousministeriä Sven-Erik Buchtia asian tiimoilta. Uskon, että voimme yhdessä löytää parhaat keinot Itämeren pelastamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ville Skinnari

Finanssivalvonta, työeläkevakuuttajat ja Tela tekivät äsken kattavan selvityksen siitä, kuinka paljon työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta maksoi viime vuonna. Tulos oli hämmästyttävä ja osoitti, että työeläkevakuuttajat maksoivat 1,7 miljardia euroa maamme ulkopuolisille sijoitusyhtiöille. Kulut koostuivat suorista ja epäsuorista kustannuksista siten, että suorien kulujen osuus oli 133 miljoonaa eli noin 0,1 prosenttia suhteessa sitoutuneisiin pääomiin, mutta huikeat 1,4 miljardia tulivat epäsuorista kuluista, jotka ulkopuoliset varainhoitajat rokottivat tyhmiltä suomalaisilta eläkevakuuttajilta. Näitä sijoittajaneroja ei hätkähdytä mikään tai kukaan! He jatkavat edelleen valitsemallaan linjalla ja nauttivat yhtiöittensä varauksetonta luottamusta. Mitään ei ole haluttu ottaa opiksi, vaikka tietoja tästä sijoitustoiminnasta olisi ollut saatavilla yllin kyllin.

Rahastoja analysoiva Mornginstarin asiantuntijan mukaan selvitys osoittaa, että eläkevakuuttajat maksavat mittavia summia turhaan ulkomaisille varainhoitajille epäsuorina kuluina. Jo viisi vuotta sitten samaan asiaan kiinnitti huomioita suomalaista työeläkejärjestelmää tutkinut Toronton yliopiston professori Keith Ambachtsheer. Eivätkö eläkevakuuttajat ymmärrä lukemansa? Tärkein kysymys kuuluukin: Ovatko nämä vaihtoehtoiset sijoitusluokat niin arvokkaita eläkevarojen tuotto-riski suhteelle, että näin korkeita kuluja kannattaa maksaa?

Merkittävimmät kulut syntyvät selvityksen mukaan noteerattomista sijoitusluokista, kuten pääomarahastoista ja hedge-rahastoista. Ulkopuoliset kahmivat uskomattomia summia rahaa suomalaisilta eläkesijoittajilta erityisesti tuottosidonnaisilla palkkioilla. Tätä taustaa vasten Telan analyysitoimintojen johtajan Minna Lehmuskallion lausunto kuulostaa asiantuntijiosta oudolta ja vääristellyltä. ”Sijoituskulut olivat kohtuulliset siihen nähden, minkälaisia sijoitustuottoja nettona työeläkevaroilla on saatu.” No ei suinkaan näin!

Näin on toki laita työeläkevakuuttajien oman sijoitustoiminnan osalta, sanoo Morgenstarin apulaisjohtaja Matias Möttöläkin. Mutta tämä ei koske millään tavalla noteerattomia sijoituksia. Törkeintä ja täysin edesvastuutonta on kuitenkin Suomessa toimivan kuuden eläkevaukutusyhtiön maksamat palkat, palkkiot ja lisäeläkkeet omille öykkäripomoilleen. Varman Matti Vuoria ja Ilmarisen Harri Sailas nauttivat tähtitieteellisiä vuosituloja suomalaisten eläkeläisten selkänahasta raavituilla rahoilla täysin ansiotta. Kukaan suomalainen poliitikko ei tähän uskalla puutua, koska samat poliitikot vierailevat eläkepomojen vieraina Lapin kelohonkamökeissä ja sadoissa eläkeyhtiöiden lomaparatiiseissa. Tämä kaikki rahoitetaan eläkeyhtiöiden 300 miljoonan euron työhyvinvointirahoilla. Mukana ovat niin AY- pomot kuin pienemmätkin lomahyödyn nilkit.

Näitä lukuja tutkineena ja kustannusmatemaatikkoja haastatelleena, ei voi kuin ihmetellä, mikä huuto syntyy aina, kun pelkällä kansaeläkeellä toimeentulevien eläkkeitä yritetään nostaa. Ruotsissa eläkkeet ovat nousseet neljässä vuodessa 10,4 prosenttia, mutta Suomessa 1,53 prosenttia. Miksi eläkeyhtiöt eivät halua siirtyä aitoon indeksisidonnaisuuteen, vaikka 220 miljardin eläkevarallisuus antaisi tähän mahdollisuuden?

Kuka hallinnoi ulkomailla olevia suomalaisten sijoitussalkkuja? Ovatko suomalaisten eläkevarat eettisesti sjoitettu kestävästi? Näihin vastusta odottaen.

Juhani Melanen
eläkeläinen

Sananvapaus on yksi länsimaisen yhteiskuntakäsityksen hienoimmista saavutuksista. Sanotaan, että sanan säilä on tehokkaampi kuin suuremman tulivoiman omaavat aseet. Se on myös sananmukaisesti kaksiteräinen miekka. Toisella puolella voit viiltää vastustajasi yhdellä vedolla hiljaiseksi, mutta joudut myös kantamaan vastuun jokaisesta vedostasi. Eikä nyt puhuta tappamisesta, vaan hiljentämisestä muuten.

Vasta MV-lehden ilmestymisen jälkeen alettiin keskustella kunnolla valemediasta. Valheellisen tiedon levittämiseen oli toki syyllistytty aikaisemminkin. Nuoria journalisteja opetetaan, että niin hyvää tai mehevää uutista ei olekaan, että se kannattaisi uskoa heti todeksi. Aivan ensimmäiseksi kannattaa tarkastaa uutistahon lähteet, koskipa asia politiikkaa, lääketiedettä tai vaikkapa jonkun julkkiksen edesottamuksia.

Lähdeluettelo saattaa vaikuttaa hyvinkin vakuuttavalta, varsinkin pituutensa puolesta, mutta se ei välttämättä ole sitä. Eräskin nimekäs vaihtoehtoisia ravintosuosituksia Suomessa jakava lääkäri liittää artikkeliensa tueksi tarkat lähteet, mutta niiden tutkimustulokset itse asiassa kumoavat kyseisen gurun väitteet. On siis myös syytä lukea, mitä lähteissä kirjoitetaan. Tällaiseen lähdekriittiseen soppaan lisäsi aikoinaan oman järeän puulusikkansa kirjailija Veikko Huovinen, virne silmäkulmassaan. Hänen teoksensa Veitikka kertoi Adolf Hitleristä ja avasi ensi näkemältä muka aivan uusia näkökulmia yhden maailman karmeimman diktaattorin elämään. Kirjassa oli liitteenä laaja lähdeluettelo.

Suuri osa lukijoista meni halpaan, kuten tarkoitus olikin. Tarkempi tutkimus osoitti Huovisen pirullisen juonen. Lähteet olivat aitoja, mutta niillä ei ollut välttämättä mitään tekemistä koko käsiteltävän aiheen kanssa. Ne saattoivat koskea mitä uskomattomimpia asioita. Olisi vain puuttunut, että kirjailija olisi liittänyt omat ravintolalaskunsakin niihin. Huovisen osoitti, miten helposti fiksutkin ihmiset ovat uunotettavissa. Hänen perimmäinen tarkoituksensa oli kuitenkin varoittaa, että ei kannata lähteä yhdenkään äärisuuntauksen vietäväksi. Natsi-Saksa oli aikaansa edellä nimenomaan propagandan hallinnassa.

Netin jälkeen valeuutiset ovat vallanneet valtoimenaan alaa. Kokeilkaapa vaikka piruuttanne lähettää Facebookissa vanha sääuutinen, jossa Suomeen povataan ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmää tai lämmintä säätä. Vastaanotto voi olla kauhunsekainen, sillä harva viestin vastaanottajista vaivautuu katsomaan, milloin uutinen on päivätty. Näin mediakriittisiä me itseämme mediakriittisinä pitämämme suomalaiset oikeasti olemme.

Kesti kuitenkin aikansa ennen kuin sananvapauden ritarina aikaisemmin tunnettu Suomi sai valemedian suurimman paskatykin, eli MV-lehden piipun tukittua. Lainaan suoraan aiheesta kirjoittaneen, Hesarin oikeustoimittaja – paino sanalla oikeus – Susanna Reinbothin tekstiä: ”Helsingin käräjäoikeuden tuomio MV-lehden jutuissa ei jätä sijaa tulkinnoille. Sananvapaudella on rajat, ja Ilja Janitskin ja Johan Bäckman ylittivät ne ryminällä”. Suuri yleisö tuntee Reinbothin tällä hetkellä ehkä parhaiten tv-sarja Keisari Aarnion tiimoilta.

Reinboth selventää, että Janitskin ja Bäckman aiheuttivat uhreilleen niin vakavia kärsimyksiä, että oikeus vertasi tekoja pahoinpitelyihin rangaistuksia määritellessään. Törkeän kunnianloukkauksen ja vainoamisen määritelmä ei enää riittänyt. ”Janitskin ja Bäckman ovat nyt saaneet ankaran rangaistuksen. Moni heidän vihakampanjaansa osallistunut sen sijaan livahtaa rikospaikalta ilman seuraamuksia”, hän jatkaa. Reinbothin mukaan miesten toiminta rakentui netin kautta tulevaan massavoimaan: ”Vaikka yksittäisen viestittelijän rooli oli pieni, kokonaisvaikutus uhrin elämään oli tuhoava. Oikeusjärjestelmä ei kaikkia viestittelijöitä tavoita. Toivottavasti heillä on edes omatunto.”

Käräjäoikeus tuomitsi MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Venäläisessä mediassa Suomi-asiantuntijana kunnostautunut Johan Bäckman sai vuoden ehdollisen vankeustuomion.

Otsikoin, että kyse oli torjuntavoitosta, sillä sotaa valemediaa vastaan ei ole vielä lainkaan voitettu, vaan se on vasta alkamassa. Kannattaakin lukea niitä netissä tulvivia viestejä entistä kriittisemmin.

Ilkka Isosaari

Raamatussa meitä kehotetaan antamaan toisillemme anteeksi. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo jopa niin, että meidän on annettava anteeksi, koska muuten taivaallinen isämmekään ei anna meille anteeksi. Ajattelen, että tämä Jeesuksen opetus alleviivaa, kuinka vaikeaa todellinen anteeksiantaminen on.

Luterilaisina kristittyinä me olemme armon suhteen ehdottomia. Omat teot eivät meitä pelasta, ei edes toisille anteeksiantaminen voi ostaa meille Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Kaikki on lahjaa.

Anteeksiantaminen on kuitenkin asia, johon meitä kehotetaan ja jopa käsketään. Miksi se on niin vaikeaa? Miksi on niin vaikeaa päästää irti katkeruudesta? Joskus tarraamme kiinni kokemaamme pahaan. Onko niin, että toisinaan meitä kohtaan tehdystä vääryydestä tuleekin yksi persoonan rakennuspalikka. Kuka minä olen, jos päästän irti, annan anteeksi ja jatkan elämääni? Anteeksiantaminen vaatii uskallusta. Aito anteeksiantaminen on koetun vääryyden hyväksymistä ja siitä irti päästämistä. Anteeksiantamisessa on uskomaton, vapauttava voima.

Se ei kuitenkaan ole helppoa. Ei ole helppoa tyynesti hyväksyä ja päästää irti asioista, jotka ovat satuttaneet. Saamme anteeksiannon vaikeuden edessä pyytää apua Jumalalta. Saamme luottaa siihen, että Jumalan armosta ja rakkaudesta meitä kohtaan riittää ammennettavaa myös toinen toisillemme.

Maija-Reetta Katajisto

Viime lauantaina osallistuin Lahdessa Maailman Saattohoitopäivän tilaisuuteen, jonka järjesti Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry. Samalla vietettiin yhdistyksen 10 – vuotisjuhlia. Suomalaisen saattohoidon pioneeri, saattohoitolääkäri Juha Hänninen on tehnyt työtä koko saattohoidon eteen Suomessa. Pitkälle hänen ja muiden alan pitkäaikaisten vaikuttajien ansiosta koko aihealue on noussut omaksi kokonaisuudekseen. Päijät-Häme on myös ollut edelläkävijä, mutta nyt kaiken SOTE – murroksen keskellä meidän on erittäin huolellisesti seurata, että hyvä kehitys jatkuu, ja että muilla toiminnan muutoksilla ei aiheuteta saattohoidossa laadun heikennyksiä.

Lahti on energia-alan edelläkävijä hiilettömyydessä

Ilmastopaneelin linjaukset ilmastonmuutoksen tilasta ja tulevaisuudesta olivat hälyttäviä. Eduskunnan talousvaliokunta järjestää aiheesta julkisen kuulemisen marraskuussa tavoitteena tuoda esille myös konkreettisen polun ratkaisuiksi päästöjen vähentämiseksi. Lahti on pian hiiletön lämmön ja sähkön tuotannossa ja siitä pitää osata olla myös ylpeä. Määrätietoinen päästöjen vähentäminen on mahdollista, mutta se edellyttää konkreettisia toimenpiteitä kaikilla sektoreilla ja ymmärrystä siitä, mitä kiertotalouden mahdollisuuksilla todella tarkoitetaan. Biotalouden sijaan seuraavan hallituksen tulee puhua biokäännöksestä, jossa sitoudutaan fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentämiseen ja kasvatetaan uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien käyttöä kaikilla teollisuuden aloilla.
On selvää, että kaikesta raaka-aineesta, kuten esimerkiksi biomassasta, tulee saada mahdollisimman suuri jalostusarvo. Samoin aineettomat oikeudet, eli esimerkiksi patentit, tulee pitää mahdollisimman pitkälle kotimaisessa omistuksessa, koska ne luovat liiketoiminnan todellisen arvon.

Puurakentaminen on ilmastoteko

Korkean jalostusarvon lopputuotteena puurakentamisen kehittäminen kotimaassa ja kansainvälisesti sekä tekstiiliteollisuuden uudet raaka-aineratkaisut, joilla korvataan ilmastoa kuormittavaa puuvillatuotantoa asteittain.
Biomassaan perustuvat pitkäaikaiset tuotteet, kuten puutalot, muodostavat hiilivarastoja. Suomella olisi kaikki edellytykset olla maailman johtava puurakentamisen osaaja.  Nyt alan suurimmat kansainväliset projektit ja patentit ovat muiden käsissä. Lahti voi olla tässä suunnannäyttäjänä, koska meillä on puuseppien kaupunkina edelleen paljon osaamista puutuotealalla, puurakentamisessa ja huonekalualalla. Olemme kartoittaneet Lahden alueelta noin 60 yritystä, jotka voivat olla mukana laajemmassa puurakentamisen kokonaisuudessa. Valtion suhtautuminen rahoitukseen on ollut nihkeää, mutta ei luovuteta, vaan tehdään tästä seuraavalla hallituskaudella yhteinen vastuullisen rakentamisen ohjelma koko Suomelle. Samalla saamme kaivattuja työ- ja koulutuspaikkoja.

Ville Skinnari

Tämän viikon sunnuntain aiheena on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Saatat muistaa, miten olemme juhlineet luterilaisen reformaation 500 vuotispäivää aivan viime vuonna. Kaiken muutoksen keskellä oli ennen kaikkea Martti Luther. Tuon kapinamunkin seurauksena meilläkin Suomessa kristillisyyttä on ollut tapana tutkia luterilaisesta viitekehyksestä.

Sunnuntain evankeliumin lukukappale puhuu siitä, miten kristityt ovat maan suola. Ja jos suola menettää makunsa, sillä ei tee enää mitään vaan se heitetään pois. Kristityt toimivat myös maailman valona, joka loistaa pitkälle kaikkien kansojen keskuuteen.

Suola ei ehkä puhuttele nykyaikana siinä määrin, kuin ajatus valosta. Kaupasta saa ostaa suolaa yllin kyllin, eikä se ole enää edes kallista tavaraa. Kukaan ei enää saa palkkaansa suolana, joka olisikin nykyään melko inflaatioherkkää valuuttaa. Sen sijaan valoa me kaipaamme. Ja yhä enenemässä määrin mitä lähemmäs kohti loppuvuotta päivät kulkevat.

Meidän tehtävämme on toimia valona toinen toisellemme. Ehkä valoa voisi kuvata myös uskon iloksi. Sellainen ilo ei ole omaa iloa, vaan aitoa iloa, joka jakaantuu kaikille. Sillä ilolla on tapana tarttua, ja iloisen ihmisen huomaa jo kaukaa. Ei ole kauankaan siitä, kun juttelin erityisen iloisen ihmisen kanssa. Hänestä kumpusi ilo, lämpö ja rakkaus. Kysyinkin häneltä, mistä hän ilonsa ammentaa. Hänen vastauksensa oli selvä. Hänelle kaiken ilon lähde on taivaallinen Isä.

Siunattua syksyä,

Ville Hakulinen

Ilmastopäivänä kaikki kynnelle kykenevät poliitikot, toimittajat ja vihreät tulivat poteroistaan ja julisitivat ja liputtivat ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta sellaisella volyymilla, että moista en ollut ennen nähnyt Suomessa, muusta maailman ja sen johtajista puhumattakaan!

Seuraavana päivänä uho oli jo laantunut ja nyt viikon kuluttua loppunut tyystin. Nyt Suomen valtion rahoilla rikastunut maalaisliittolainen yrittäjä (lue pimittäjä) Sipilä, käy rohkeasti taistoon Suomen historian muka tärkeimmän asian puolesta eli työntekijän erottamisoikeuden puolesta ja vetää siihen mukaansa tyhmät hallituksen kansanedustajat. Asian naurettavaa tärkeyttä on kritisoinut juristi Timo Laatunen älykkäästi ja vastaan on iskenyt entinen demari Nukku-Matti Vartiainen, joka on muuttunut kokoomukseen siirryttyään ääriliberaaliksi torveksi. Odotan mielenkiinnolla kuinka kaikki päättyy. Mutta varmaa on, että kaikki laitetaan peliin kummallakin puolella. Oppositiolle ja ammattiyhdistykselle tämä on kohtalon kysymys. Älykkäämpi väistää? Mutta kuka?

Viime aikoina pysäyttävät kuvat somessa ja lehdistössä valtamerten muovipyörteistä ja muoviroskaan kuolevista eläimistä ovat saaneet ”poliitikot” ympäri maailmaa julistamaan sodan mikromuovia vastaan. Huoli on näkyvä, mutta kuinka vaarallisesta ilmiöstä on kysymys? Muovi on hyvä vihollinen poliitikoille, koska maailman meret ovat yhteistä omaisuuttamme ja todellisia ruoka-aittoja.

Kemistien kielellä muovi on ”inerttiä” eli reagoimatonta. Kemiallisen pysyvyyden ikävä kääntöpuoli on se, että tarpeettomaksi tultuaan se ei häviä ja jää muistuttamaan olemassaolostaan. Tässä taistelussa muovikassien kulutuksen vähentäminen ei riitä! Muovijätteestä on tullut näkymättömyytensä takia uusi ja pelottava ympäristömyrkkyihin rinnastettava pahis. Ikävintä tässä asiassa on todellisen ja luotettavan ns. kovan datan puute? THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta peräänkuuluttaa puolueetonta tutkimusta juuri tästä ihmisille vahingoittavien mikromuovien vaikutuksesta.

Jokainen tietää, että tarvitsisimme TÄNÄÄN neljä maapalloa, jotta kykenisimme hankkimaan Intian ja Afrikan asukkaille samanlaisen elintason kuin meillä esim. Suomessa! Varmaa on, että lasten lapsemme joutuvat 2100- luvulla kohtaamaan nämä meidän laiminlyömämme ympäristöongelmat. Ukki, perkele! Mikset tehnyt mitään? Niinpä Titanickin kansituoleilla on kuitenkin kiva istua vai onko?

Juhani Melanen

Suomalaiset rakastavat elämäkertoja. Jos heiltä kysyttäisiin, lukisivatko he suuresta vaikuttajasta tai omasta henkilökohtaisesta idolistaan mieluummin hymistelevää ylistystekstiä vai mehukkaita paljastuksia, luultavasti suurin osa kallistuisi jälkimmäisen puolelle. Silti tiukka vähemmistö rajoittaisi elämäkertureiden työtä kohteliaisuuteen vedoten: Kuolleista ei saa puhua pahaa.

Tasapaksua ja vesitetyintä jälkeä syntyy usein silloin, kun elämäkerran kohde on vielä elossa ja ainakin nimellisesti kirjan kirjoittaja tai muuten vahvasti päässyt vaikuttamaan sen sisältöön. Näin kävi esimerkiksi Tauno Palosta kertovalle muistelmateokselle Käsi sydämellä (Tammi, 1969). Kirjan päähenkilö muisti joitakin tapahtumia aikalaistovereiden mukaan sen verran värittyneesti, että he totesivat Tauno Suurelle: ”Ota se käsi pois sieltä sydämeltä.”

Viime viikolla tietokirjailija Petri Pietiläinen ja valokuvaaja Juha Metso pudottivat sanoittaja Juha ”Watt” Vainion rintakuvan kansakunnan kaapin päältä sirpaleiksi Docendo-kustantamon julkaisemalla teoksella Sellaista elämä on. Sen rinnalla edellinen Vainion elämästä kertova kirja, Reijo Ikävalkon Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii (Gummerus, 1988) vaikuttaa lähinnä pyhäkoulupojan aineelta. Pietiläinen on haastatellut suuren määrän Junnun aikalaisia, jotka eivät säästele sanojaan, millainen haiseva sika sanoittajamestari on ollut pahimpina ryyppyvuosinaan. Tekstinsä tueksi kirjoittaja esittää tukun oikeuden dokumentteja.

Teosta puolustavat ja arvostelevat eivät riitele lainkaan siitä, pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Kynnyskysymys näyttääkin olevan, saako ja voiko merkkihenkilöstä kirjoittaa näin räikeästi. Miksi ei saisi? Yksi parhaista lukemistani elämäkerroista on useammistakin maailmantähdistä kirjoittaneen Kitty Kelleyn, Frank Sinatrasta kertova Epävirallinen elämäkerta (WSOY, 1986). Kirjaan Kelley jututti satamäärin henkilöitä, mutta ei saanut itse Sinatraa suostumaan haastatteluun. Teoksen kohde teki kaikkensa, että kirjaa ei olisi julkaistu. Ainakaan minulta lisävalotus miehen naisseikkailuihin ja muuhun yksityiselämään, kuten paljon puhuttuihin mafia-suhteisiin ei vienyt lumoa hänen musiikistaan. Sama pätee Junnun sanoituksiin.

Junnun lapsista ainoana julkisuudessa paistatellut, sanoittajana itsekin kunnostautunut Ilkka Vainio on toiminut Sellaista elämä on -kirjan markkinoinnissa yhtenä päällepäsmärinä, joko tietoisesti tai tietämättä lopputuloksesta. Hän väittää, ettei ole lukenut kirjasta muuta kuin, mitä iltapäivälehdet ovat kirjoittaneet. Lehtihaastatteluissa hän kehuu edelleen vuolaasti Junnua hyväksi isäksi, joka ei lyönyt lapsia, vaikka heistä ainakin Sami joutui kirjan mukaan julman henkisen kyykytyksen kohteeksi. Ensimmäinen vaimo Taina otti sitten turpaansa lastenkin edestä. Mitä tämä tällainen yksipuolinen puolustelu oikein on?

Pitkään kuivilla ollut Ilkka on ilmoittanut lukevansa uuden isästään kertovan teoksen vasta, kun hänen tekee seuraavan kerran mieli viinaa. Ehkäpä Ilen olisi kannattanut kuitenkin ottaa sen verran Veteranoa, espanjalaista brandyä, joka on ollut hänen lempijuomaansa, että olisi kertaalleen oikolukenut kirjan tekstin. Olisi pahimmilta mokilta vältytty, eivätkä Ilen puheet olisi joutuneet yhtä ristiriitaiseen valoon.

Hesarin arvostelija on lukenut sivut tarkalla haravalla ja löytänyt kirjasta lukuisia lyöntivirheitä, jopa kaikille tuttujen julkisuuden henkilöiden nimissä. Ossi Runne on vääntynyt Onniksi, Katri ja Timo Kalaoja Kalanojaksi ja Aarno Ranisesta löytyy kahdenlaistakin kirjoitusasua. Tuollainen risoo paitsi lukijaa, myös varmasti elossa olevia Ossia ja Katria. Teoksen käsikirjoitusta ei ole editoitu nimeksikään, joten lopputulos on kuin elokuva, jota ei ole lainkaan käytetty leikkaajan pöydällä.

Junnu Vainio eli poikkeuksellisen värikkään elämän. Kirjan sivuilla kerrotut tarinat vahvistavat paitsi monet aikaisemmin juoruina kulkeneet jutut todeksi, myös sen, että hänellä oli supisuomalaisen ja herkän miehen perusheikkoudet. Se on ollut kuitenkin liian suuri pala purtavaksi elämäkerran tekijöille, kustantajalle ja muille ylimääräisille taustapiruille. Ilkka Vainion tuntien luulen, että keskustelu aiheesta ei pääty tähän.

Ilkka Isosaari

Kirkkovuodessa tämän sunnuntain otsikkona on ”Jeesuksen lähettiläät”. Lähettiläs? Mitä se tuo arkikielen maailmasta sinulle mieleen? Ehkä sanat edustaja, diplomaatti tai asiamies. Mielestäni kristinuskossa Jeesuksen lähettiläänä oleminen tarkoittaa vähän noitakin asioita. Että ollaan sovittelevasti Jeesuksen asiamiehiä ja kerrotaan Jeesuksen maailmaan tuomasta armosta.

Kun elää omaa arkista elämäänsä, ei ehkä tule mieleen, että voisi olla Jeesuksen hommissa lähettiläänä. Aina on hyvä nähdä tehtäväkenttä on laajasti. Jokaisella on oma tehtävänsä omalla paikallaan. Lisäksi voi olla mukana tukemassa lähetystyötä taloudellisesti tai rukouksen kautta tukea seurakunnan nimikkolähettejä. Launeen seurakunnan lähettejä on mm. Kroatiassa ja Kreikassa, Tansaniassa ja Namibiassa. Lähetykseen voi myös ajatella kuuluvan puhumista ja kertomista, omien tekojen ja toimien kautta todistamista. Jos/kun on kokenut saaneensa Jumalalta armoa ja elämänsuuntaa, on mahdollista jakaa muillekin hyvän elämän lahjoja ja osviittaa. Siinä hommassa pienikin on suurta.

Luukkaan evankeliumitekstissä (Luuk 10:4) Jeesus kertoo, mitä kaikkea varustusta Jeesuksen hommiin ei saa ottaa mukaan. Ei laukkua, rahakukkaroa, ei jalkineitakaan. Juuri mitään ei saa ottaa mukaan. Usein me kannammekin elämässämme liian paljon mukanamme. Mutta Jeesuksen hommissa saa luottaa siihen, ettei tarvita paljon tavaroita ja tarvikkeita. Saa luottaa, että evankeliumin sanomassa itsessään on voimaa. Saa jättää kaiken turhan ja tehdä matkaa jättäytyen Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa kantaa meitä meidän tehtävissämme ja toimissamme.

Pastori Kati Saukkonen

Eduskunta on valiokunnissa aloittanut valtion vuoden 2019 talousarvion käsittelyn. Torstaina kuulimme asiantuntijoita mm. valtiovarainministeriöstä, Suomen Pankista, EK:sta, SAK:sta ja eri tutkimuslaitoksista sekä etujärjestöistä. Kestävän kasvun tavoite on kaikille tärkeää. Miltä Suomen kasvu näyttää ja miten se kestää ensi vuosikymmenelle? Leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta näkyvät jo nyt osaamisen vajeena. Kyse ei siis ole vain osaajapulasta, vaan osaamispulasta. Yksi syy pitkään lamaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen oli kapea elinkeinorakenteemme verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Nyt hallitus on ymmärtänyt virheenä ja luvannut lisää rahaa tutkimukseen ja kehitykseen tavoitteena 4 prosentin taso bruttokansantuotteesta tulevaisuudessa. Sekään ei vielä riitä suhteessa kilpailijamaihimme.

Lahdessakin nähtiin uuden kaupunginjohtajan ensimmäinen budjettiesitys. Suuria yllätyksiä ei ollut. Työttömyys on edelleen hälyttävän korkealla tasolla. Asukasluku ei kasva. Vuoden 2018 tulosta tulee rasittamaan SOTE – sektorilla tapahtuneet potilastietojärjestelmäongelmat ja Lahteen iskenyt haittaohjelma. Vuoden 2017 keväällä hankittu Tieto Oyj:n Life Care – ohjelmisto ei toiminut, kuten olisi pitänyt ja se on lamaannuttanut koko toiminnanohjauksen ja laskutuksenkin. Tappiot ovat miljoonaluokkaa ja vaikuttavat suoraan myös tuottavuuteen eli siihen mistä todellisia säästöjä olisi pitänyt tulla. Vaikka hankinta ei ole nykyisen hallituksen tekemä, meidän on kannettava vastuu ja korjattava tilanne. Syyttely ei nyt auta ketään. Tieto Oyj:n on kannettava oma vastuunsa. Potilasturvallisuuden vaarantuminen ei saa toistua enää koskaan.

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset valtion tasolta näkyvät meilläkin. Seuraavalla hallituskaudella on rakennettava osaamispolku, joka takaa riittävät tulvaisuuden eväät jokaiselle lapselle ja nuorelle tulevaisuuden tekemiseen. Tulevaisuusinvestointeja on uskallettava tehdä. Ne on vain oltava todellisia elinvoimainvestointeja.

Lahden ja Päijät-Hämeen tulisi seuraavalla EU-ohjelmakaudella saada parempi asema tukialueena, koska kaikki avainmittarimme sen todistavat. Positiivinen rakennemuutos tarvitaan ja EU:ssa se on kansallisen päätöksenteon asia. Siksi nyt aika vaikuttaa asiaan.

Mikäli kirjasto otetaan meiltä pois, niin jäljelle jää vain ohitiemylläkkä ja marketit? Etelä-Lahdessa on aiheestakin oltu huolissaan Launeen kirjaston tärkeän toiminnan jatkumisesta nykyisellään.
Tähän kysymykseen odotettiin vastausta kaupunginjohtajan budjettiesityksestä kuluneella viikolla. Tekstistä ei löytynyt Launeen kirjaston lakkautusta, ainoastaan Jalkarannan. Kirjasto on myös tulevaisuusinvestointi, koska kulttuuri ja sivistys kuuluu kaikille. Nyt näyttää siltä, että Launeen kulttuuriolohuone saa jatkaa. Luovat toimialat ovat yksi Suomen tulevaisuuden kasvun moottori. Musiikin ja kulttuurin vienti on Ruotsille miljardibisnes. Miksei se voisi olla sitä myös meille?

Ville Skinnari