Elämäämme rytmittävät monet aikataulut. Jo arjen rutiinit menevät usein tuttuja aikatauluja noudattaen. Tutuimmat ajat muistamme hyvin. Milloin juna lähtikään tai tuttu bussi. Joskus olen saanut seurata vain bussin perävaloja, kun en ehtinytkään siihen. Se lähti ajallaan. Ja jos aikataulut eivät toimi, moni asia menee pieleen tai hankalaksi. Vaikkapa junien aikataulujen luotettavuudesta olemme saaneet kuulla erityisesti viime talvena. On tärkeää, että voisi luottaa aikatauluihin.

Mutta kaikki asiat eivät mene sellaisella aikataululla, että se on meille tiedossa. Milloin lumi tulee, että pääsee hiihtämään? Tai milloin on ensimmäiset yöpakkaset? Yöpakkaset tulevat ja lumikin aikanaan, se on varmaa, mutta milloin, sitä voimme vain arvailla.

Onko meidän sydämellemme omat aikataulut? Ainakin monen vaikean asian kanssa joulumme kipuilemaan ja kamppailemaan pitkään ennen kuin voimme sen hyväksyä tai sen kanssa elää. Tässä suhteessa me ihmiset olemme erilaisia. Se minkä yli toinen pääsi kuukaudessa vie toiselta ihmiseltä vuoden. Asioiden kypsymiselle ja valmistumiselle on annettava se aika, minkä ne vaativat. Rakkaus syttyy aikanaan, surun kanssa oppii elämään ajan kanssa, luottamus rakentuu vähitellen…

Entä onko Jumalalla omat aikataulunsa? Onko Jumalan työlle omat aikansa? Raamattu kyllä puhuu yhtäältä siitä, että Jumala on kärsivällinen ja että hän jaksaa odottaa, mutta toisaalta siitä, kuinka Jumala antaa etsikon aikoja. Toisinaan siis Jumalan kutsu ja puhuttelu tuntuu käyvän paremmin kohti. On kuin hän olisi jotenkin lähempänä. Ja kuitenkin hänen rakkautensa, armonsa ja syntien anteeksiantamuksen lahja, hänen siunauksensa ja johdatuksensa on aina tarjolla uskottavaksi ja omistettavaksi. Ehkäpä pikemminkin on niin, että meidän elämäämme täyttää toisinaan sellaiset asiat, ettemme näe emmekä kuule Jumalan läsnäoloa ja kutsua. Siksi meitä muistutetaan: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3: 15)

Heikki Pelkonen

Kuhnurit löysivät tällä viikolla apuvoimia Turun Interistä, kun Sami Sanevuori tuli loppukaudeksi paikkaamaan Hugo Mirandaa, jonka sairasloma kestänee syyskuun loppuun ellei jopa koko kauden loppuun asti. Erittäin fiksu veto Kautoselta hommata pelaaja, jonka taidot ovat jo tiedossa, eikä tarvitse pelätä osuuko arpa kohdilleen, mikä usein on edessä, kun naarataan pelaajia ulkomailta Suomeen tässä vaiheessa kautta. Sanevuori on passeli kaveri puolustuksen keskustaan ja varmasti pärjää ykkösen vauhdissa mukana. Nähtävästi myös Interissä arvostetaan FC Lahtea, sillä Interin valmentaja Job Dragtsman sanoin Sanevuorella on nyt mahdollisuus päästä pelaamaan joka viikko säännöllisesti hyvässä joukkueessa.

Lahden fanit kunnostautuivat taas Kemin reissulla, joten pisteiden lisäksi Lahdelle on tulossa myös sakkoja.Tällä kaudella Lahden innokas faniryhmä on kerännyt sakkoja ”erilaisista kannatukseen liittyvistä lieveilmiöistä” johtuen jo 3500 € ja lisää on siis tulossa. Sanomattakin on selvää, että Lahti johtaa tuota sakkolistaa…

Ehdottomasti ykkösurpon tittelin saa se kaveri, joka meni kemiläiseen pizzeriaan kyselemään työntekijöiden työlupia kommandopipo päässään ja veitsi taskussaan. Harmi, että Lahti-fanien oikeasti hyvä kannustus saa varsinkin vieraspeleissä näitä typeriä lieveilmiöitä, jotka sitten varmuudella otetaan mediassa esiin ja tuomitaan koko Lahden faniryhmä, vaikka vastuussa olisikin vain muutama känniääliö.
Toisaalta luulisi, että porukalla olisi munaa pistää nuo muutamat kaverit ruotuun, niin tältä negatiiviselta uutisoinniltakin vältyttäisiin. No, seura reagoi asiaan siirtämällä vihdoinkin Kisapuistossa fanikatsomon urheilutalon puoleiseen päätyyn ja jakamalla muutaman porttikiellon.

FC Lahdella on liigapaikka nyt täysin omissa käsissään. Kuusi matsia enää jäljellä, joukossa pari ennakolta aika pahaa peliä mm. OPS ja Viikingit. Lahti kohtaa vahvan keskiryhmän joukkueet, joilla periaatteessa ei ole peleissä panosta, joten kaikki paineet ovat lahtelaisilla. Toivotaan että Kautonen saa joukkueensa kovaan iskuun loppukaudeksi ja lokakuussa päästään juhlimaan sarjanousua.

Hodgman Pelicansiin

Pelicansin odotettu ykkössentteri muuttui matkan varrella ”leveyden saamiseksi keskushyökkäjäosastolle” eli suomeksi sanottuna Pelicansilla ei selvää ykkössentteriä ole. Toisaalta peli on luistanut harjoitusotteluissa siihen malliin, ettei varsinaista tarvetta ykkössentterille ollutkaan.

Loppi on harjoituspelien perusteella nähtävästi palaamassa kolmen vuoden takaiselle tasolleen ja Immonen on myös vähintään kakkossentteritasoa liigassa. Koskiranta on myös osoittautumassa pelimieheksi ja Paakkolanvaara taas kuin tehty nelosen keskelle.

Mitäkö sitten Hodgmanilla tehdään? Kunhan kaveri käy läpi Suikkasen kunto- ja taktiikkakoulun, uskon, että miehestä voidaan saada irti todella paljon, ainakin enemmän kuin Mike Yorkista… Nyt Hodgman on vielä pahasti keskenkuntoinen ja siksi jäljessä muuta joukkuetta, mutta ihan turhat kaverit eivät pelaa AHL:ssa ykkös- tai kakkosketjussa, joten potentiaalia nuoressa miehessä on rutkasti.

Saas nähdä mihin ketjuun Suikkanen Hodgmanin istuttaa, kun mies ensi kerran luistelee Pelicanspaidassa 2.9. Jyppiä vastaan. Luulenpa, että hyvin toimivaa L- ketjua ( Lasch -Loppi- Luttinen) ei rikota, joten Hodgman saanee rinnalleen Tavin ja Sopasen. Immonen siirtyy kolmosen keskelle ja Koskiranta kolmosen laitaan Jormakan kanssa. Paakkolanvaara jatkaa nelosen keskellä Sihvosen ja Pöyhösen kanssa. Rinkinen ja Blomqvist jäävät vielä varalle.

Heinolan Peliitoissa varmastikin ollaan iloisia Pelicansin laajasta ja laadukkaasta pelaajaringistä, sillä tulevan kauden aikana pakostakin hyviä pelaajia jää rosterista yli pelaamaan Peliittojen paidassa Mestistä. Tälläisiä Liigan ja Mestiksen välissä kulkevia pelaajia ovat varmastikin maalivahdit Kuusela ja Rautiola, pakit Hurri, Pietilä, Jalvanti ja hyökkääjät I.Sopanen, Blomqvist, Rinkinen, Jormakka ja Pöyhönen

Lopuksi täytyy vielä ottaa kantaa paljon puhuttaneeseen keihäsvalintaan, jossa on palloteltu Ruuskasen ja Lehtolan nimillä edestakaisin. Ruuskanenhan sinne sitten loppujen lopuksi valittiin, vaikka Lehtolakin oli jo Koreaan asti lennätetty.
Koko valintaprosessi muistutti amatöörien puuhastelua, jossa urheiluliitto laski alleen, kun Lehtola viskasi onnenkantamoisensa. Ruuskanen itki ja valitti ja kas kummaa, pääsi kuin pääsikin kisoihin! Huh mitä touhua, eipä uskoisi, että kyseessä on ammattiurheilu!
Itse keihäskisassa on aivan sama heittääkö siellä karsinnassa Lehtola vai Ruuskanen.
Tuloksena on kuitenkin 77 metrinen ja karsiutuminen finaalista. Paineet oli niin kovat kuuluu selitys….

– Pete Salomaa-

Älä provosoidu, vaikka provosoidaan!

Lahden Liipolasssa viime lauantaina sattunut joukkotappelu oli poliisin mielestä helppo leimata päihtyneiden toilailuiksi ja ylilyönneiksi, mutta näinhän ei suinkaan ole. Asia on paljon monimutkaisempi ja vaatii taustojen selvittelyä ja ennen muuta kysymyksiä, mistä ja miksi naurettava tilanne riistäytyi rähinöinniksi ja joukkoriehunnaksi hetkessä. Paljon tärkeämpi kysymys on kuitenkin se, onko Liipolassa tai jossain muissa Lahden lähiöissä vastaavia ruutitynnyreitä? Miten toimia oikein, jos työttömyydestä ja rahattomuudesta kärsivä joutilaisjoukko todella pistää rähinäksi? Seisooko poliisi samalla tavalla tumput suorina kuin Lontoossakin ja katsoo sivulta ensin pari päivää ennen kuin toimii?

Minä tunnen paikallisen pizzeriayrittäjän erinomaisesti ja olen ollut hänen asiakkaansa useita vuosia, joten niinpä haastattelin häntä tiistaina tapauksesta. Hän kertoi, että koko tapahtuma levisi käsiin oudosti ja niin nopeasti, että mitään ei ollut juuri tehtävissä. Kaikki alkoi siitä, että pizzerian entinen työntekijä oli baarissa syömässä. Ulkona juopuneet ”äidin aikamiespojat” pelasivat jalkapalloa, vaikka aivan vieressä olisi ollut kenttä. Syystä tai toisesta pallo pomppasi pizzerian kylttiin, josta se kimmahti entisen pizzerian työntekijän autoon tehden siihen naarmuttoman jäljen. Tästä tulistuneena mies hyökkäsi ”pulloilijoiden” kimppuun vaatien korvausta olemattomasta tahrasta. Juopuneillehan tämä oli paras mahdollinen syy läksyttää ”muukalaisia”. Kun entistä työntekijää auttamaan riensivät kaksi muuta pizzerian työntekijää, oli selkkaus valmis ja loppu
selviää tai ei myöhemmin käräjillä.

Tilanne olisi voitu välttää käyttämällä psykologiaa oikein ja reagoimalla tilanteeseen oikein.
Itse tarkastelisin syntynyttä kapinointia hivenen toisesta näkökulmasta ja arvioisin sitä hivenen syvemmältä kuin rikosylikonstaapeli Heikki Mattila.
Liipola on tunnetusti erittäin voimakasta sosialidemokraattien ja kommunistien äänestysaluetta, mutta viime vaaleissa myös perussuomalaisten äänimäärät nousivat jyrkästi. Vanhoihin poliittisiin puolueisiin ei Liipolassa enää uskota. vaan persut äärimielipiteillään ovat vahvassa nousussa.
Liipolassa asuu erittäin paljon etnisiä vähemmistöjä ja sinne on kohta kasvamassa toisen sukupolven työtön ”nuorisoarmeija”, jonka tekemisiä on vaikea kanavoida.

” Ei haukku haavaa tee!”, vanha suomalainen sanonta ei valitettavasti enää pidä paikkansa. Sanat ovat tekoja – liipaisimen painamista. Tutustuin viikonloppuna kansanedustaja tohtori ”Göbbelsin” eli Jussi Halla-ahon näkemyksiin ja tyrmistyin. Siinä meillä on valmis natsi suoraan 30-luvulta vai mitä pidätte seuraavista hänen lausunnoistaan netissä. Jos tämä ei ole vihakirjoittelua, niin mikä sitten on? Lainaukset ovat suoraan hänen blogeistaan.
” Maahanmuuttajalaumat ovat muuttaneet eurooppalaisen arkipäivän selviytymistaisteluksi”. ” ”Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin (matelija) erityinen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti”.
” En kadu mitään kirjoittamaani enkä ota vastuuta Breivikin teosta ja aion jatkaa samalla linjalla, koska huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus on hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta”.
” Todellinen syyllinen, ja legitiimin vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta”.
Erityisen voimakasta tukea Halla-aho on saanut ajatuksilleen Alma mediasta, johon kuuluvat Iltalehti, Kauppalehti ja Aamulehti vai mitä pidätte tästä mielipiteestä. ”Mikael Jungner on ainoa eturivimme poliitikko, joka kehtasi valjastaa Norjan verilöylyn puoluepoliittiseksi aseeksi,” kirjoitti pääkirjoituksessaan Riitta Järventie.

Jos hyväksymme nämä ajatukset, olemme kaikki suomalaiset, syvässä henkisessä ja älyllisessä lamassa, joka muistuttaa sitä jatkumoa, jossa äärioikeisto nousee valtaan, kun rikkaat sulkevat silmänsä ja korvansa hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Itse en halua ainakaan olla mukana tässä suomalaisten perusarvojen alasajossa. Vapautta sanoa, ei pidä kuitenkaan estää, mutta niistä on kyllä sitten myös vastattava.

Juhani Melanen

Parhaillaan käydään suunnistuksen maailmanmestaruuskisoja. Yksi perusasia on käydä kaikilla rasteilla ja tehdä käynnistä oikea merkintä. Katkeraa kalkkia ( kalkki=malja ) joutui onneksi nauttimaan eräs ruotsalainen, joka olisi voittanut, muttei ollutkaan käynyt kaikilla rasteilla. Julmaa on joskus urheilu, joskin varsinainen elämä vielä julmempaa.

Teenkö oikeita asioita vai asioita oikein? Kas, siinäpä kysymys. Vai onko niin, että oikein tekeminen on tärkeämpää kuin oikeiden asioiden tekeminen? Tulipalo on väärin sammutettu, huutaa palopäällikkö, kun myöhästyi palopaikalta.
Päätös on muodollisesti väärin tehty, kun kunnallispoliitikko ei halua alistua enemmistöpäätökseen ja hakee vimmatusti valitusperustetta.
Ensiapua on väärin annettu, kun joku on onnettomuuspaikalla antanut lapselle hengissäpitävää apua ja silti on jäänyt pysyviä vammoja.
Viisas vanhempi näkee hyväksi haastaa auttajan oikeuteen. Ja niin edelleen.

Jos haluaa pelata varman päälle, ei voi tehdä mitään, koska voi tehdä jonkun virheen. Mutta onko sittenkään liian vaarallista tehdä virheitä ja epäonnistua kuin jos ei toimisi ollenkaan? Tänään Jeesus antaa toimintarohkeutta tarjoamalla esimerkiksi vertauspuheen kolmesta palvelijasta, joiden hoitoon mies antaa omaisuutensa. Kaksi tekee jotakin, kolmas pyrkii varmistelemaan. Ja juuri hänelle käy huonosti.

Kannattaa siis kulkea Jeesuksen seurassa itseä ja toisia ihmisiä rakastaen. Herran paluu on yllättävä. Silloin on hyvä, jos tarjotut mahdollisuudet on käytetty hyväksi.

Esa Kekki

Kuhnureiden tappio AC Oululle Kisapuistossa tasoitti kummasti kärjen taistoa jalkapallon ykkösessä. Nyt nousukamppailussa onkin mukana jo neljä joukkuetta, kun Oulun ”kakkostiimi” OPS nousi kärkikahinoihin mukaan. Seitsemän peliä jäljellä ja nyt ei saa sitten ottaa mitään yllätyshäviöitä tai tasapelejä, sillä muuten nousu saattaa vaikeutua merkittävästi.

Lahden loukkaantumissuma sattui kyllä ikävään saumaan, onneksi sentään Köse ja Eerola on saatu takaisin riveihin. Joukkue kyllä huutaa Mirandaa, Turusta ja Bäckmania kentälle, sillä ihan A-nuorilla tämän tason sarjaa ei voi voittaa, se huomattiin AC Oulu-pelissä, jossa ensimmäistä kertaa Kisapuistossa vierasjoukkue oli se hallitsevampi osapuoli.

Maanantaina Porin jengi oli kuitenkin vastaantulija ja Lahti iski taululle tylyt 4-0 lukemat. PoPan kaadossa kunnostautuivat etenkin Länsitalo ja Kemppinen, joka vieläkin tuhlaa liikaa avopaikkoja. Hattutemppuunkin olisi paikkoja riittänyt.

Ykkönen on tänä vuonna saanut huomattavasti enemmän huomiota myös valtakunnallisesti, eikä ihme sillä kärkijoukkueet ovat varmasti liigatasoa ja yleisöäkin on kärkimatseissa ollut jopa enemmän kuin liigapeleissä. Lisäksi sarja on ollut ennätystasainen.

Seuraava kotimatsi on vasta 18.9. Jippoa vastaan mikä kyllä pientä ihmistä ihmetyttää. Luulisi, että näin syksyllä kannattaisi pelata nopeammalla tempolla näitä matseja. Nyt ykkösen ratkaisukierrokset pelataan lokakuun lopulla surkeissa keleissä ja pehmeillä kentillä. Ei ole suurta herkkua faneillekaan istua lokakuun lopussa sateisessa ja kylmässä aurinkokatsomossa, vaikka panokset suuret ovatkin.
Olisihan tässä kesällä ollut aikaa näitä pelejä pelata…

Pelicans esittäytyi kotiyleisölle

Uudistunut pelikaanilauma oli ensimmäistä kertaa nähtävissä Isku Areenalla tiistaina, kun Lappeenrannan ylpeys Saipa saapui mittaamaan kotijoukkueen iskukyvyn. Peli oli melkoista sekametelisoppaa, niinkuin pelit yleensä tuppaavat vielä elokuussa olemaan. Saipa taisi yllättää alussa kotijoukkueen, sillä se taisteli ja taklasi ihan eri tasolla kuin kotijoukkue. Taisivat turkoosipaidat ottaa matsin alun vähän liiankin paljon treenien jatkeena eikä taklauksiakaan oikein nähty.
Puolitoista erää mentiin jopa Saipan hienoisesti hallitessa, mutta kun Pelicans sai pelinsä kulkemaan, nähtiin muutamia nopeita hyökkäyksiin lähtöjä ja jopa muutama maukas kuvio ja lopuksi voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä, kun Saipa joutui rikkomaan jäähyjen arvoisesti.

Mitäkö jäi joukkueesta sitten käteen? Ainakin se, että Seikola ja Järvinen ovat ensi kaudella puolustuksen leaderit ja vanha herra Latvala on edelleen iskussa. Brocklehurst tuntui olevan eniten pihalla puolustajista.

Hyökkäyksessä positiivisesti silmiin pisti Luttinen-Lasch kaksikko eikä ketjun sentteri Loppikaan huono ollut, itseasiassa Lopin luistin tuntui kulkevan selkeästi paremmin kuin viime vuonna. Sopanen oli myös hyvin esillä, tosin kiekkoa voisi välillä myös lainata.
Try outilla oleva Pekka Jormakka oli yllättävän hyvä, joten eiköhän Pekalle sopimus sorvata. Toinen try out-peluri, Tero Koskiranta ei paljon erottunut kentällä, joten hänen näyttönsä jäävät viikonlopun Lappeenrannan turnaukseen.

Hovinen oli oma varma itsensä, tosin torjuntojakin tuli vain 15 kpl. Pelin jälkeen ammutuissa rankkareissa tosin näytti siltä, ettei Hovista ihan kauheasti kiinnostanut edes torjua. No itsekin ihmettelin, miksi niitä rankkareita piti vielä ampua siihen loppuun?

Positiivista oli kuitenkin se, että viime vuodesta poiketen näyttää joukkueella jo nyt olevan selkeä pelisysteemi, jota kaikki pyrkivät noudattamaan, joten on se Suikkanen jotain jo saanut pelaajille myytyä. Seuraava harjoituspeli Lahdessa on muuten 24.8. jolloin vastaan luistelee KHL-liigan Sibir ja heti seuraavana päivänä kohdataankin sitten Lukko.

– Pete Salomaa-

Suomessa on viime aikoina vastattu nuorten lisääntyvään ahdistukseen ja avunhuutoihin kemiallisesti. Viime aikainen uusin tutkimus on kuitenkin selvästi osoittanut, että mielen ailahtelut masennuksesta riehakkuuteen kuuluvat oleellisesti nuorten kehitykseen.

Suomessa tilanne on vain valitettavasti sellainen, että useat nuorisopsykiatriset osastot kamppailevat jatkuvan henkilöstöpulan, koulutuksen niukkuuden ja jatkuvien säästöjen kurimuksessa. Henkilökunta masentuu itse ja hakeutuu helposti muihin tehtäviin, joissa resurssit ovat paremmat,
aikaa on enemmän ja toimitilat ovat asianmukaiset.

Jo 1990- luvulla alkanut psykiatristen laitosten alasajo on synnyttänyt suuren joukonyksityisiä nuoria kuntouttavia yksiköitä; ikään kuin nuorten b-sairaalajärjestelmäksi. Yksityisiä nuorisokoteja on syntynyt kuin sieniä sateella. Näissä kodeissa turvaudutaan kaikkein useimmin kemialliseen hoitoon, koska henkilökunnalta puuttuu riittävä nuorisopsykiatrinen koulutus. Psykoterapeuttista koulutusta ei näissä paikoissa ole riittävästi ja heiltä yksinkertaisesti puuttuvat kyvyt arvioida nuorten tilaa ja hoitotarvetta.

On syntynyt yksityinen nuorten hoitoon sektori, jonka ensisijaisena tarkoituksena ja tavoitteena on mahdollisimman suuren voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Köyhtyvissä kunnissa, kuten Lahdessa, syntyy epäterve kilpailutilanne, joka muistuttaa entisiä bestuumarkkinoita. Tässä huutolaissirkuksessa nuorten hoito siirtyy markkinavoimille armoille. Jokainen tietää, että pillereillä on kaikkein osaamattomimmankin helpointa lääkitä mieltään osoittavia nuoria.

Tilanne kärjistyy juuri laman aikana. Nuoret tarvitsisivat kriisiterapiaa, psykoterapiaa sekä riittävästi vanhempiensa tapaamisia ja nimenomaan keskusteluita asiantuntijoiden kanssa, jotka parhaiten heitä ymmärtävät. Nuori saattaa syrjäytyä ja jäädä yksin vahingossa, koska akuutissa tilanteessa hän ei ole saanut itselleen apua tai koulussa tätä oirehtimista on väheksytty tai sitä ei yksinkertaisesti ole huomattu ajoissa.
Jokainen veronmaksaja tietää, mitä luova taide ja nuoruusikää kunnioittavat luovuusterapiat maksavat. Veromarkkoja ei syydetä suotta nuorten musiikkiterapiaan. tanssiterapiaan, puhumattakaan sanaterapiasta, jossa nuori voisi saada aitoa kosketusta tunteisiinsa ja hahmottaa mielikuvitustaan oikealla tavalla ammattilaisilta vuorovaikutusosaajilta.

Jokainen nuori, jota ei saada työelämään, maksaa meidän yhteiskunnallamme arviolta 800.000. Se on sellainen summa, että sitä ei ihan heti käsitä.
Työssäni erityisluokanopettajana olen havainnut vuosien varrella, että mitä enemmän vuorovaikutusta olen kyennyt luomaan luokkaani, sitä vähemmän oppilaani ovat kokeneet ahdistusta ja välinpitämättömyyttä. Valitettavasti nuoria ei voida pitää odottamassa tarvitsemaansa apua kovin kauan: liika impulsiivisuus voi johtaa nopeasti tuhoon ja itsetuhoiset ajatukset saada vallan. Voimme saavuttaa tuloksia nuorien hoidossa vain satsaamalla heihin. Raha ei aina ratkaise, vaan silloin tarvitaan voimakasta myötäelämisen kykyä eikä pillereitä.

Meidän on pysäytettävä masennus-, uni- ja ahdistuslääkkeiden käsiin räjähtänyt käyttö ADHD-diagnisoitujen nuorten hoitomuotona lisäämällä terveempiä hoitomuotoja. Kukaan meistä ei varmasti halua samanlaisia mellakoita, joita Lontoossa viime viikolla koettiin tai Norjan yksityistapausta. Valitettavasti nuorena aloitettu kemiallinen lääkehoito siirtyy aikuisikään ja seurauksena saattaa olla täysin lääkeriippuvainen työhän kykenemätön yksilö, joka tulee tässä tilanteessa yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Jussi Melanen

Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo ahtaasta ja avarasta portista. Ahdas portti on se, josta kannattaa kulkea sisään, sillä se on Raamatun mukaan elämän tie. Oppi-isämme Lutherin mukaan ahdas portti on uskon tie ja erityisesti sellaisen uskon, joka tekee ihmisen mitättömäksi ja pieneksi. Omilla teoillaan rehentelevä ihminen ei edes voisi mahtua sisään ahtaasta portista.

Rinta rottingilla ei taivastietä useinkaan voi kulkea, vaan on tallustettava nöyrällä mielellä. On luotettava pelkästään Jumalan armoon, jonka on tultava kaikkea muuta tärkeämmäksi. On kuljettava armon kerjäläisenä.

Lutherin mukaan pelkästään hyviin tekoihinsa luottavat keräilevät saavutuksiaan suuriin säkkeihin ja yrittävät ne kaulassaan mennä ahtaasta portista sisään. Huonostihan siinä käy, perisyntisinä ihmisinä meillä ei ole Luojallemme mitään tarjottavaa. Ahtaasta portista mahtuu sisään ainoastaan se, joka astelee kaikista ansioista riisuttuna, omana itsenään. Siinä piileekin koko kristinuskon tärkein oivallus ja samalla meille ihmisille vaikein asia ymmärrettäväksi. On luotettava Jumalaan armoon, lahjaan, jonka jokainen meistä saa ottaa uskossa vastaan.

Petri Laaksosen kappaletta mukaillen elämän tietä kulkevan päämääränä on armahduksen maa, jonka syntiset ja kurjat löytävät. Se on luottamuksen maa, jossa anteeksianto on täydellinen.

Ville Hakulinen, Seurakuntapastori

Itsenäisyytemme ja vapautemme pelastaneiden sotiemme veteraanien säätiöillä on rahaa enemmän kuin tarpeeksi. Siksi onkin epäilyttävää, että monet niistä harrastavat osakesijoittamista mieluimmin kuin jakavat ne maamme viimeisille kunniakansalaisille.
Yhteiskunnallamme olisi viimeinen hetki pelastaa kasvonsa ja jakaa rahat niille kenelle ne kuuluvatkin eli itse veteraaneille ja heidän arvokasta työtä tekeville omaishoitajilleen ja läheisilleen.

Suomessa toimii lukuisia veteraanijärjestöjä, joiden omaisuus ylittää reilusti itse veteraaneille jaettavat ja myönnettävät rahat.
Osakerekistereistä löytyy mielenkiintoista luettavaa. Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiön säännöissä on tarkasti määritelty sen tarkoitus.
”Tukea vuosien 1939-45 Suomen sotiin osallistuneiden veteraanien ja heidän puolisoitaan ja leskiään taloudellisesti sekä edistää veteraaniperinteen säilymistä”. Siksi onkin aiheellista kysyä, miksi säätiö ei ole toimittanut tilinpäätöstään vuodelta 2010 lainkaan. Vuoden 2009 tilinpäätöksestä ilmenee kuitenkin, että säätiön varat on sijoitettu pankkitalletuksiin, Nordean ja Op-pankin rahastoihin sekä osakkeisiin.
Sijoitustoiminnan tuotot olivat noin 40.000 euroa ja lahjoitukset yli 75.000 euroa. Uusia osakkeita hankittiin 2009 lisää 50.000 eurolla Wärtsilästä ja Neste Olista. Tilikauden ylijäämä oli noin 84.000, mutta veteraaneille siitä jaettiin vain 34.400 euroa. Ylijäämä on hulppeat 83.800 euroa.
Säätiön omaisuus on lähes 622.000 euroa. Mitä rahoille on tarkoitus tehdä?

Onkin moraalisesti oikeutettua asettaa kyseenalaiseksi rahankeruu ja huomioida, että sotiemme veteraaneja on enää elossa noin 60.000 ja rivit harvenevat joka päivä. Heidän keski-ikänsä on 89 vuotta ja Lapin sotaan värvätty viimeinenkin ikäluokka täyttää tänä vuonna 84 vuotta. Monet säätiöt istuvat rahakasojen päällä tietämättä mitä tehdä.

Minä annan ilmaisen neuvon. Jakakaa näitä rahoja nyt vielä, kun sille on tarvitsijoita ja avustakaa veteraaniemme kuntoutusta oikein ja reilusti.
Myös muut maamme veteraanijärjestöt ovat varakkaita. Kaatuneiden muistosäätiön omaisuus on yli 10 miljoonaa euroa ja ylijäämää tilikaudelta 2009 oli muhkeat 2.200.000 euroa. Tuntuukin häpeälliseltä, että tämän säätiön varoista jaettiin veteraanien virkistykseen vain 330.000 euroa.
Mitenkään julkisesti näitä säätiöiden rahankäyttö menoja ei ole mediassa käsitelty. Miksi?
Ainoa, joka on selkeästi sanonut, mitä se rahoilleen tekee on sotainvalidien veljesliitto. Se sanoo selvästi, että puolet sen rahoista ja varallisuudesta käytetään jäsenten hyväksi ja koko varallisuus laitetaan jakoon niin kauan kun yksikin sotainvalidi on elossa.

Yhtä miehekkäästi käyttäytyy rintamanaisten liitto, joka on päättänyt lakkauttaa toimintansa.
Myös rintamaveteraaniliitto lakkauttaa toimintansa vuonna 2015. Se jakaa myös rahat sitä ennen Kannatus- ja perinnesäätiöidensä kautta kokonaisuudessaan veteraanien hyväksi. Näin pitäsi toimia myös muiden veteraaniliittojen, jotta itsenäisyytemme sankarit saisivat oikeutetun kohtelun
elämänsä loppuvuosiksi.

Juhani Melanen

Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka Jeesus oli vuorella rukoilemassa kolmen opetuslapsensa kanssa. (Mark. 9: 2-8) Siellä Pietari, Jaakob ja Johannes saivat olla todistamassa opettajansa jumalallista suuruutta, kun hänen ulkomuotonsa muuttui ja vaatteensa alkoivat hohtaa kirkkaan valkoisina. Kirkastetun Kristuksen lisäksi apostoleille ilmeistyivät Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Läsnäolollaan he todistivat Vanhan testamentin lupausten täyttyneen Kristuksessa. Olo oli niin ihmeellinen ja hyvä, että Pietari ehdotti hämmästyksissään rakentavansa majat siihen paikkaan koko porukalle. Samassa pilvi peitti heidät varjoonsa ja he kuulivat äänen sanovan: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”

Jeesus on paitsi historiassa elänyt ihminen, myös jotakin kirkasta ja pyhää. Jotakin niin suurta ja ihmeellistä, että ilosanoma Hänestä jatkaa matkaansa yhä uusien ihmisten sydämiin vielä tänäkin päivänä. ”Kuulkaa häntä”, sanoo meidän taivaallinen Isämme.

Herramme lähellä meidän on hyvä olla, vaikka emme voikaan elämäämme viettää pelkästään kirkastusvuorella oleskellen. Pääosin ihmisen elämä on tavallista arkea iloineen ja huolineen. Hänen puoleensa lausuttuja rukouksia sekä laulettuja virsiä jokapäiväisen aherruksemme ja levon hetkien keskellä. Se on armoon luottamista niin elämän aurinkoisina kuin synkempinäkin päivinä, silloinkin kun emme itse näe valoa omassa elämässämme. Niihinkin, jokaiseen päivään, hän on kätkenyt läsnäolonsa ja siunauksensa.

Mira Vorne
seurakuntapastori

FC Lahti porskuttaa mukavasti liigavauhdissa, kun heinäkuun matsit ovat nyt takanapäin.
Kuukauden matsihan oli kärkikamppailu PK-35 vastaan kotoisessa Kisapuistossa, jonne oli ilahduttavasti ahtautunut liki 4500 katsojaa. Yleisömäärä, josta moni Veikkausliigajoukkue saa vain haaveilla. Siinä nähtiin, että kun sää, vastustaja ja menestys sarjassa ovat kohdillaan, on mahdollista saada lahtelaisetkin kiinnostumaan divarifutiksesta.

Ensi sunnuntaina nähdään varmastikin sään niin salliessa jonkinlainen yleisöryntäys Kisiskseen, kun yksi nousijaehdokas eli AC Oulu saapuu Kuhnureiden vieraaksi. Lahti ei ole kertaakaan hävinnyt Kisapuistossa tällä sarjatasolla ja nytkin voitto tai vähintäänkin tasapeli olisi otettava, jotta liigajuna puksuttaisi edelleen radallaan.

Synkkiä pilviä on kuitenkin viime päivinä noussut Lahden taivaalle loukkaantumisten muodossa, kun enemmän tai vähemmän potilaina ovat ainakin Leino, Eerola, Miranda, Huuhka, Köse ja Turunen eli ideaaliykköskokoonpanollaan Lahti ei tule Oulu-matsiin pääsemään. Kuhnureilla on kuitenkin vaihtopenkillään juuri ja juuri tarvittava määrä laatupelaajia paikkaamaan poissaolevat ja ainahan voi käydä äärimmäisessä hädässä lainaamassa Kuusysin joukkueesta esim. Jens Tanskasen iskemään maaleja tai Tuomas Kuparisen keskikentälle peliä pyörittämään.
Seuraava kotipeli siis sunnuntaina 7.8. AC Oulua vastaan, joten sinne siis!

Pelicans Pitsiturnaukseen

Jääkiekkoilijatkin ovat palanneet työpaikalleen ja tänään pelataankin jo perinteinen kaudenavaus eli Pitsiturnaushöntsä Raumalla.
Pelsujen lisäksi turnauksessa ovat muka Ilves, TPS, Lukko, Ässät ja HPK. Pelicans on ennakkotietojen perusteella mukana liki parhaalla koostomuksellaan, joten ihan mielenkiintoista on nähdä miten peli lähtee kulkemaan Suikkasen alaisuudessa. Mitään pitkälle vedettäviä johtopäätöksiä joukkueiden voimasuhteista ei Pitsiturnauksen peleistä voi tehdä, sillä joukkueet ovat vasta aloittaneet jääharjoitukset, joten lähinnä turnaus toimii viihteellisenä kauden avauksena lätkäfaneille pitkän kesän jälkeen. Niinpä mielenkiintoisinta antia turnauksessa ovatkin olleet perinteisesti Lukon ja Ässien välienselvittelyt, joissa on monesti käytetty paljon nyrkkejä apuna…

Pelicans on vetänyt kovaa treeniä kaksi kertaa päivässä ja tulee jatkamaan näin kauden alkuun asti, sillä Suikkasen teeseihin kuuluu kovaa jäällä liikkuva joukkue eli ensin pyritään saamaan joukkue siihen kuntoon, että talvella ja vielä keväälläkin luistin kulkee. Olisihan se suotavaa, että Lahdessakin nähtäisiin tällä kaudella play off-kiekkoa, joten Suikkasen ajatusmaailma kuulostaa ihan hyvältä.

Pelsujen kokoonpano on vieläkin sitä ykkössentteriä vailla ja siksi juuri ryhmä ja sen iskukyky onkin hieman kysymysmerkki meikäläiselle. Tero Koskiranta tosin tuli try out-sopimuksella (20.8. asti) sentterinhommiin hätäavuksi, mutta varmuudella hän ei ole se haettu ykkössentteri.
Pelsuilla tuli vain hätä saada rosteri täyteen kun harjoituspelit alkavat.
Maalivahti ja puolustuspuoli ovat kyllä kunnossa, mutta hyökkäys vaatii ainakin sen ykkössentterin, eikä pahitteeksi varmasti olisi, jos lokakuussa saataisiin naarattua ns. artistisopimuksella vielä joku sniper-tyylinen laituri ykkös-kakkosketjuun.
Ensimmäinen kotiharjoituspeli on muuten jo 16.8. SaiPaa vastaan. Onhan se silloin mentävä katsomaan, miltä Pelsut vuosimallia 2011-12 näyttää!

– Pete Salomaa-