Adventista alkaa joulun odotus. Muistan hyvin, kuinka lapsena laskeskelin päiviä jouluun ja jännitin, mitä adventtikalenterin luukusta paljastuisi. Odottaminen on hyvä taito, niin lapselle kuin aikuiselle. Ja hyvää kannattaa odottaa. Välillä tuntuu, että meidän ihmisten täytyisi saada asiat juuri nyt ja heti. Olemme kärsimättömiä odottamaan. Odottaminen ei opeta vain kärsivällisyyttä, vaan myös paljon muuta. Odottaa voi myös niin, että elää ja on läsnä tässä hetkessä.

Odottaminen on hyvä asia myös joulun kanssa. Silloin juhla tuntuu juhlalta. Adventti on jouluun valmistautumisen aikaa. Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan hoosianna-hymniä ja sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Se on kuin lähtölaskenta jouluun. Samalla kuitenkin alkaa ns. pikkupaasto tai joulupaasto. Sekin on odottamista ja valmistautumista jouluun.

Paasto on ehkä vierasta meille suomalaisille luterilaisille. Kuitenkin samoja ilmiöitä, mistä paastossa on kysymys, tuntuu liikkuvan ajassamme. Puhutaan slow lifestä. Ihmiset pohtivat, miten voisivat välillä hidastaa? Tai tarjolla on konsultteja, jotka auttavat pääsemään liiasta tavarasta eroon. Meille markkinoidaan ”hidasta ruokaa”, puhutaan laatuajasta ja aidosta kohtaamisesta. Oikeastaan tämä kaikki on sitä, mistä paastossa juuri on kysymys. Että olisi aikaa rauhoittumiseen, rukoukseen, toisen ihmisen kohtaamiseen, turhan pois panemiseen. Että krääsän ja tavaran sijasta voisimme keskittyä siihen, mikä on todellisesti arvokasta.

Miten minä voisin valmistautua ja odottaa tulevaa joulua? Ehkäpä tällaisen valmistautumisen ja odottamisen kautta Jumala voisi puhua minulle ja avata lahjojaan niin että saisin tuntea tämän hetken arvon.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra