Olen varaukseton kilpailuun ja demokratiaan uskova tavallinen suomalainen peruslahtelainen eli ns. keskiluokkainen eläkeläinen ”Lahest, muttei puntist!” Olen arvostanut suomalaista politiikkaa, joka on pyrkinyt toimimaan hienon pohjoismaisen hyvinvointivaltion suuntaan. Nyt kuitenkin politiikka Suomessa on muuttunut ja arvot koventuneet, koska vaikuttaminen on siirtynyt normaaleista medioista someen. Siellä riehutaan, korskutaan, kiihkoillaan ja uhoillaan kuin kukot tunkiolla sillä seurauksella, että oikeusjutut kansankiihottamisesta ovat jo alkaneet tukkia oikeusistuimia ”todellisten” rikosten jäädessä tutkimatta vanhentuneina, koska julkkisten mokat myyvät paremmin lehtiä ja nostavat juttujen toimittajat ilman mediakritiikkiä täysin aiheetta itse julkisuuteen.
Huoleni on kasvanut erityisesti siksi, että olen seurannut suurella huolella viime vuosikymmenien ajan sitä, että elinkustannusten jatkuvat kohoamiset ovat kasvattaneet Suomen pieni- ja suurituloisten välistä elintasokuilua. Tämä on nähtävissä erityisesti ulkomaiden tilastoista.
Tärkein asia on tässä kehityksessä se, että inflaatiosta kärsivät aina pahiten köyhät! Sveitsiläispankki UBS:n varainhoidon pääekonomisti Paul Donovan puki ja kirjoitti asiat meille taviksillekin ymmärrettävään muotoon kirjassaan ”The Truth about inflation (Totuus inflaatioista). Kirja on tosin hitaan inflaation vuodelta 2015, mutta sen keskeiset johtopäätökset ovat edelleen erittäin yleispäteviä ja perusteltuja Suomen nykyoloissa. Budjettiriihessä kannattaa nyt todella harkita tarkkaan millaisia turhia yritystukia jaellaan, kannattaako valtion omaisuuden myynti 5 miljardilla ja verokevennykset Suomen rikkaimmille?
Donovanista nykypäivän laskentamenetelmät ovat osin luotettavia, mutta osin harhaanjohtavia siksi, että oikeinlasketut keskivertoluvut jättävät pieni- ja keskituloisten välillä vallitsevan ja vuosi vuodelta kasvavan elintasokuilun näkymättömiin. Tosin myös Suomen keskuspankin tutkijoiden mukaan nopea inflaatio voi lisätä kuluttajien välistä eriarvoisuutta, koska ennestään kertyneet säästöt helpottavat kulutuskyvyn ylläpitämistä (siis niillä joilla on säästöjä). Ne ovat näitä itsestään selviä, vähätteleviä, usein kansalaisten käsityskykyä väheksyviä nollatutkimuksia!
Samasta asiasta ovat huolestuneet onneksi Suomessa muutkin taloustutkijat, kuten esim. Helsingin yliopiston professori Roope Uusitalo, joka on huolestunut nykyhallituksen raastavista ja mahdollisesti liian suurista supistamisriskeistä, jotka kohdistuvat Suomen köyhimpiin kansalaisiin. Hänen mielestään kehitys voi aiheuttaa sen, että supistukset voivat tulevaisuudessa nousta kalleimmiksi kuin nopeasti kuin lyhyellä aikaväillä saavutetut hyödyt.
Donovan tylyttää sattumoisin tai tarkoituksella kirjassaan Suomea eräänä esimerkkimaana. Hän osoittaa selvästi, että Suomen kotitalouksien pienituloisimman viidenneksen elinkustannukset kohosivat 1997-2014 viitisen prosenttiyksikköä enemmän kuin suurituloisten. Nyt uudet tilastot osoittavat elintasonousun erot ovat vain kasvaneet, mutta ne on piilotettu tilastoihin näppärästi.
Suomen poliittinen kenttä on kirjan kirjoittamisen jälkeen totaalisesti muuttunut eriarvoiseksi.
Marinin hallitus syyti rahaa yrityksiin kuin yrityksiin miljoonia ja kasvatti valtion velkaa, kuten nyt yhteiseen rahaan tottunut demari vain voi. Nyt maksamme jo pelkkiä korkoja lähes neljä miljardia euroa ja valtion ensi vuodenkin budjetti on alijäämäinen 10,1 miljardia! Konkurssit ovat lisääntyneet ja arkiset huolet on sysätty nyt pienille eläkeläisille ja muille erityisryhmille, kuten asumistukia saavat yksinhuoltajat ja muut syrjäytyneet. Useimmiten köyhien ihmisten vuokratulot ovat hyödyntäneet eniten suuria asuntosijoittajia, säätiöitä ja ammattiyhdistyksiä, joiden ei ole tarvinnut maksaa edes veroja tuloistaan yleishyödyllisyyteensä vedoten.
Nyt hanat suljetaan ja annetaan ns. markkinatermein luovan tuhon näkyä periaatteella: kaikki köyhät luukulle ja ”fattaan”!
Olen kyllä siitä samaa mieltä, että yhteiskuntamme on tarkkaan tutkittava, ketkä elävät ns. loisina hyvinvointivaltiossamme. Heidät on siirrettävät kortistosta työelämään ns. vaikkapa Kekkosen ajan ”pakkotöihin”. Työllistymisrahaa on suunnattava hoitoalalle, jossa on kaikkein suuremmat resurssipulat. Tehokuutta on saatava uudelleenkoulutukseen ja nuorten auttamiseen alkuun työelämässä.
Erityisen tyrmistynyt olen näistä miljonäärikansanedustajien, kuten Noora Fagerströmin ylimielisistä lausunnoista viikonlopun Iltalehdessä.”Köyhät ansaitsevat menoleikkaukset ja heidät on saatava sanoa helpommin irti töistä: laiskoja ei suvaita!!”
Suomessa on nyt koettu äänten uusi jako. Persut ovat nyt vaatimassa hyvinvointinationalismia, kansallisen suvereniteetin palauttamista, EU skeptisyyttä ja suhtautuvat humanitaariseen maahanmuuttoon kielteisesti verhoutuneena piilorasismiinsa. Puolueiden vastakkainasettelu ei saa yltyä tuhoavaksi ja repiväksi polarisaatiopolitiikaksi, jossa köyhät unohdetaan täysin!
Juhani Melanen