Virvoittava lähde

”Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.” Näin kauniisti sanotaan Psalmissa 84.

Mikä on sinun elämäsi virvoittava lähde? Lähde voi olla hetki luonnossa tai metsässä, lenkki koiran kanssa, rauhallinen oma hetki kahvikupin äärellä, tärkeän ihmisen kohtaaminen, lyhyt meditaatio tai vähän pidempi retriitti, hartaus kirkossa tai iltarukous ennen nukkumaan käymistä.

Jokainen meistä tarvitsee elämäänsä lähteitä, joista saa ammennettua uutta voimaa ja energiaa, ja joiden kautta saa elämäänsä pysähtymisen ja levon hetkiä. Jos vain painamme täyttä vauhtia koko ajan eteenpäin ja pyrimme olemaan koko ajan mahdollisimman tehokkaita, me vain uuvumme. Sillä voimavaramme eivät ole loppumattomat, vaan niitä pitää aina välillä ladata, aivan kuten akkua. Jos emme koskaan pysähdy tai hiljenny, erkanemme myös omasta sisimmästämme.

Jotta voisimme itse hyvin ja suhteemme toisiin ihmisiin voisivat hyvin, meidän pitää aina välillä hiljentyä kysymään itseltämme, mitä meille oikeasti kuuluu ja mitä kulloinkin todella elämässämme tarvitsemme. Vain hiljentymällä voimme myös kuulla sen, mitä Jumala tahtoo meille sanoa.


Mari Ruuska
vs. seurakuntapastori
Launeen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO