Rohkeutta ja asennetta kasvulle ja työllisyydelle

Suomen saaminen uuden kasvun polulle on Marinin hallituksen kärkitavoitteita. Maailmantaloudessa eletään myllerrysten aikaa, ja siksi myös meillä tarvitaan ennennäkemättömän laajoja, koko elinkeinorakennetta koskevia uudistuksia: rohkeus ja asenne ratkaisevat nyt paljon. Pääministeripuolue SDP kantaa tässä suurta vastuuta. Julkaisimme tätä silmällä pitäen viikolla jälleenrakennusta ja kasvua käsittelevän toimenpideohjelman. Ohjelmamme lähtee siitä, että koronanhoidon painopiste on hyvästä syystä ollut ensin välittömissä toimissa, kuten elvytyksessä ja hoitovelan purkamisessa, mutta jatkossa tarvitaan entistä rohkeampia toimia kasvun vauhdittamiseksi. Samalla pitää varautua myös mahdollisiin tuleviin kriiseihin.

Esittämiemme uudistuksien keskeisin tavoite on turvata suomalaisten hyvinvointi ja työpaikat vuosikymmeniksi eteenpäin. Tärkeimpiä askelia tällä tiellä ovat kestävään kasvuun panostaminen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion vahvistaminen. Niin julkiset kuin yksityiset investoinnit pitää saada liikkeelle. Tämä on ainoa tie kasvattaa kansallisvaurauttamme ja turvata jatkossakin hyvät palvelut kaikille suomalaisille.

Vihreä talous on tulevaisuuden avainsana. Suomelta löytyy jo edellytyksiä kivuta johtavaksi toimijaksi esimerkiksi energia- ja liikenneratkaisujen, ICT-teknologian, uuden sukupolven verkkoyhteyksien sekä kiertotalouden aloilla. Tavoitteemme ei saa olla yhtään sen pienempi, kuin että Suomi tulee olemaan maailman kilpailukykyisin toimintaympäristö hiilineutraalisuuteen tähtäävälle teollisuudelle. Tähtäimessä pitää olla myös BKT:n kasvuvauhdin kaksinkertaistaminen 2 prosenttiin koko vuosikymmeneksi.

Kuinka näin kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästään? Talouspolitiikan suunnanmuutoksesta puhuessa lähestymme oikeaa mittaluokkaa. Suomen elinkeinorakennetta, eli sitä missä suhteessa talouden pyörät nojaavat alkutuotantoon, jalostukseen ja palveluihin sekä sitä minkä tyyppisestä toiminnasta puhutaan, on uudistettava ja monipuolistettava aiempaa kestävämmäksi. Kasvua tukeva rakennemuutos edellyttää maailman markkinoilla kilpailukykyisen liiketoiminnan vahvistamista. Koulutus ja osaaminen on tässä avainasemassa. Ammatillisen koulutuksen tulee entistä paremmin vastata työelämän todellisia tarpeita. Osallistuin alkuviikosta lahtelaisten puutuotetoimialan yrityksien tapaamiseen, jossa yksi suuri huoli oli juuri osaavan työvoiman saatavuus nyt ja tulevaisuudessa. Lähiopetuksen puute ja leikkaukset näkyvät. Korjaussarjan pitää nyt toimia ja nopeasti.

Haluamme Suomeen uutta yrittäjyyttä ja uusia yrityksiä. Myös Lahti voi houkutella uusia yrittäjiä omalla osaamisellaan ja uudella yliopistolla. SDP haluaa luoda yrittäjähenkistä Suomea ja luoda samalla yhteiskuntaan ennakoitavuutta. Me emme halua repivää ja riitelevää Suomea tai asioiden ja ihmisten vastakkainasettelua.

Ennen kaikkea on nostettava koulutustasoa sekä panostettava tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Pelkästään jälkimmäisten osalta puhutaan miljardeista euroista. Rahoitukseen pitää myös sitoutua, ettei käy niin, että jokin seuraava hallitus vetäisi maton ison kokoluokan hankkeiden alta.

Konkreettisia toimia tarvitaan nyt juuri paikallistasolla. Mistä nyt työtä esimerkiksi nuorelle, joka haluaa kesätöitä Lahdessa? Tilanne on koronastakin johtuen erittäin hankala, koska moni muukin etsii nyt työtä. Tässä Lahden kaupungin, yrittäjien ja työllisyyden toimijoiden kaikki ideat ja ajatukset tulee nyt saada käyttöön. Nykyiset 15-18 vuotiaat muodostavat 10 vuoden päästä sen pohjan, mihin Suomen taloudenkin suorituskyky perustuu. Koronan tuomat ongelmat ovat erilaisia kuin 1990-luvun alun lamassa, mutta pahimmillaan vielä laajempia. Siksi olen painottanut Lahden kaupungin toimijoille nyt erityisen rohkeuden, aloitteellisuuden ja aktiivisuuden merkitystä, jotta nuorten ja vanhempienkin haasteisiin löydetään ratkaisuja.

Nyt tehtävät fiksut investoinnit tulevat osoittautumaan julkisen talouden kannalta huomattavasti kestävämmäksi kuin joidenkin jo julkisuudessa esittämät leikkauslistat. Aiemmat talouskriisit ovat opettaneet, että kitsastelu parempia aikoja odotellessa osuu kipeästi ihmisten arkeen ja talouteen. Hyvinvointiin panostaminen taas maksaa itsensä takaisin monin verroin, ja siksi tämä hallitus on tulevaisuuslinjalla.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO