Suomessa pääomien ja eläkevarojen kasvattamisesta on tullut itsetarkoitus. Työeläkeyhtiöt käyttävät laittomia keinoja omien etujensa varjelemiseen, jotka ovat selkeästi EU:n kilpailulakien vastaisia. Rikollista on nimenomaan kilpailu suljetuilla markkinoilla asiakashyvityksillä, jotka ovat nielleet eri arvioiden mukaa kerätyistä eläkerahoistamme useita miljardeja 20 vuodessa. Tästä toiminnasta Finanssivalvonta eli FIVA on antanut näille itsekkäille yhtiöille lukuisia varoituksia, jotka ovat olleet hyödyttömiä, koska sanktiot väärinkäytöstä eivät ole olleet riittäviä eikä FIVA ole mikään tuomioistuin!

Suomen työeläkejärjestelmä ei ole sellaisten sivistysvaltioiden tasoa, kuten esimerkiksi Ruotsi, Kanada, Islanti tai Norja. Siellä on kaksi erittäin merkittävää eroa meihin. Maissa toimii vain yksi työeläkeyhtiö ja kaikissa näissä maissa on selkeä eläkekatto. Monissa näissä maissa se on 8000
euroa kuukaudessa, jonka katsotaan riittäväksi hyvin kuukaudessa eläkeläiselle. Suomessa ahneus on uskomatonta ja todennäköisesti se määrittää juuri näiden työeläkeyhtiöiden johtajien toiminnan lähitulevaisuudessa, koska meidän eläkevarallisuutemme on vieläkin yli 225 miljardia, vaikka siitä sulikin koronakurimuksessa ja inflaatiosuhdanteissa pois 20 miljardia. Nimittäin sitä kerätään koko ajan enemmän eläkeyhtiöihin kuin sitä maksetaan ulos eläkeläisille. Nämä varat eivät lopu työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Murron mukaan, sillä (Ess 11.10) ratkaisut ovat vielä omissa käsissämme. Miksi ääni kellossa on yhtäkkiä työeläkeyhtiöissä muuttunut?

Työeläkeyhtiöt ovat tehneet ennusteensa nykyisten laskelmiensa pohjalta aina vuoteen 2070 asti. Se on samaa kuin kädestä ennustaminen. Mitkään taloudelliset algoritmit eivät tätä tue, sillä muuttujia on aivan liikaa. Murron juuri julkaisemaa kirjaa ”Puuttuvat puoli miljoonaa” kannattaa todella tarkastella kriittisesti eri lähteiden pohjalta ja tehdä sitten hänelle tarvittavat lisäkysymykset. Jäin kaipaamaan kirjasta seuraavia tietoja: Miksi eläketurvakeskuksen luvut kasvusta ovat erilaisia kuin hänen esittämänsä luvut? Eikö Varman elinaikaodotteessa ole lainkaan huomioitu suurten ikäluokkien normaalia kuolemien kautta poistumia vuosina 2030-2040 aikana reaalisesti? Ikäluokat pienenevät hiukan, mutta työperäinen maahanmuutto ja työurat pitenevät vastaavasti. Miksi kuitenkin Suomessa työeläkemaksuja kerätään 25 prosenttia kuin Ruotsissa ja Norjassa vain 18 % ja silti siellä työeläkkeet ovat nousseet siellä enemmän kuin meillä? Tämän selittää osaltaan varmaan se, että Ruotsissa kansalaiset joutuvat maksamaan veroa valtiolle eläkkeistään, mutta suomalaiset työeläkeyhtiöt eivät joudu! Siksi Ruotsissa valtion varallisuus kasvaa, sillä eläkevarat siirtyvät siellä suoraan kulutukseen. Kertymä on huimat 12 miljardia vuodessa.

Suomi ottaa kulutuslainaa ensi vuonnakin seitsemän miljardia ja elää yhä enemmän velkataloudessa Näyttää siltä, että tasa-arvo ja demokratia toimivat näissä maissa paremmin kuin meillä, vai miten köyhän eläkeläisen olisi pääteltävä seuraavista tiedoista.
Suomessa työeläkeyhtiöiden yhtiöiden eläkkeelle jääneet kymmenet johtajat nauttivat 80 000 euron kuukausieläkkeitä ja jättävät veronsa lisäksi maksamatta Suomeen , koska oleskelevat suurimman osan ajastaan sellaisissa maissa, jossa niitä laillisesti voidaan kiertää. Tätä kannattaa verrata tavallisen suomalaisen keskieläkkeeseen, joka oli vuonna 2021 1784 euroa, mutta heikoimman, pitkiä työuria tehneiden naisten ja pitkään työttöminä olleiden, 1,5 miljoonan suomalaisen vain onnettomat 1150 euroa.

Seurauksena on ollut suuri ja uskomaton työeläkeköyhyys, joka vaatii vuosittain valtiota yhä enemmän erilaisia asumis – ja eläketukikompensaatioita. Siksi polarisaatio ja eriarvoisuus lisääntyvät yhteiskunnassamme. Häviävääkö Suomen hyvinvointivaltion viitekehys ellei sitä
heti päivitetä?

Työeläkevaroille on saatu viime vuosina arvioitua parempaa tuottoa. Vuosina 1997-202i reaaliset
sijoitustuotot ovat olleet 4,5 prosenttia ( Päivi Isotalus; Almamedia). Samaan aikaan Ruotsissa päästiin sijoitustuotoissa 14 %? Jatkokysymys kuuluukin. Eivätkö suomalaiset työeläkeyhtiöt
osaakaan sijoittaa työeläkevarojamme viisaasti vai hoituisivatko ne paremmin vain yhdeltä toimijalta. Tämän Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen on nostanut parrasvaloihin ansiokkaissa kirjoituksissaan eri medioissa. Yhteiset synergiaedut olisivat 1 – 1,5 miljardin luokkaa vuodessa eri laskutavoista riippuen.

Juhani Melanen

Muistan aina erään keskustelun, jonka kävin ystäväni kanssa useita vuosia sitten. Hän ei itse kokenut olevansa kristitty, mutta mielellään vietti aikaa kristittyjen kanssa ja mietti jopa seurakunnan toimintaan osallistumista. ”Teidän kanssanne on hyvä olla”, hän sanoi, ”on helppo tulla mukaan ja olla hyväksytty”.

Meidät kaikki kristityt on kutsuttu Jumalan omiksi ja samalla lähetetty kertomaan hänestä myös muille. Jeesus on antanut meille kaste- ja lähetyskäskyn, jota opetellaan ja eletään todeksi muun muassa rippikoulussa. Ajattelen, että on tärkeää, ettei lähetyskäskyn kehotus: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, jäisi ainoastaan riparille tai jossain kaukana työtään tekevien lähetystyöntekijöiden tehtäväksi.

Meitä kutsutaan siihen, että kristittyinä kerromme Jeesuksesta sanoin ja teoin omassa arjessamme. Joskus ajattelen, että on jopa tärkeämpää olla kuin puhua. Enkä tarkoita sitä, että jotenkin ulkokultaisesti esittäisimme olevamme hyviä ihmisiä, vaan että toimisimme niin, että meistä ja meidän teoistamme näkyisi Jumalan armo, rakkaus ja hyväksyntä. Jumala on rakastanut meitä niin paljon ja sitä rakkautta riittää aina jaettavaksi myös toinen toisillemme.

Maija-Reetta Katajisto

Kotimaisen ruoantuotannon ja maaseutuyrittäjyyden tukeminen näinä aikoina on entistäkin tärkeämpää.

Vierailin viime viikolla Niipalan tilan upeissa puitteissa Hollolan perinnemaisemissa. Isäntä Mikko Niipala esitteli tilan ja avasi sen toimintaa, sekä tulevaisuuskuvia. Paikka on tuttu, koska Kinnarin tila ja Hollolan Hirvi ovat naapureina. Ja me Skinnarit ja Kinnarit olemme sukulaisia. Keskustelimme Hollolassa lähiruokatuotannosta, maaseutuasumisesta, sekä tilan uusista kehitteillä olevista palveluista.

Niipalan monimuotoinen luomutila tarjoaa vihannestuotantoa ja matkailupalveluita, sekä toimintamahdollisuuksia maaseutuyrityksille. Tila haluaa mahdollistaa uudenlaisia, ihmisläheisiä ja hyvinvointia lisääviä maaseutukokemuksia. Maatila kehittää toimintaansa palvelemaan laajempaa joukkoa yrityksiä, sekä luo uudenlaista kyläyhteisöä Hollolaan. Iso kysymys on, miten tästä tehdään myös kannattavaa liiketoimintaa? Tähänkin saimme vastauksia. Visiona ruoka – ja matkailukokonaisuus, joka palvelee kauas ja lähelle. Majoitustakin tarvitaan. Asiakas voi saada monipuolisesti kotimaista ruokaa noutaen, verkosta tai Lahden toimipisteestä.

Niipalan tavoitteena on kehittää co-working-toimintaa maatilalle. Kumppanuustalous on toimintamalli, jossa paikallinen ruoantuotanto pohjautuu tuottajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen. Kuluttaja tilaa tuottajalta sato-osuuden ennakkoon, useimmiten jo varhain keväällä. Viljelijä sitoutuu sen hänelle kasvattamaan ja saa samalla sato-osuusmaksuista vuotuisen budjetin, jolla hankkii tuotantopanokset ja toteuttaa kasvatuksen. Toimintamalli on myös ratkaisevan tärkeää pienviljelijälle. Viljelijä saa suoran korvauksen sadostaan ilman välikäsiä, eikä kiireisen satokauden aikana tarvitse keskittyä markkinointiin, vaan aikaa jää olennaisimpaan – laadukkaan sadon kasvattamiseen. Sopimuspohjainen tuotanto myös varmistaa, ettei satoa päädy hävikkiin. Tämä on kestävää, tulevaisuuden ruoantuotantoa.
Maailmalta lähtöisin oleva ”agrihood” konsepti madaltaa kynnystä maaseutuasumiseen. Pienen kylän tapainen yhteisöllinen asumismuoto mahdollistaa ja rohkaisee matalan kynnyksen yrittäjyyteen, yhdessä tekemiseen, sekä omavaraisuuteen. Aina ei tarvita isoa, vaan omia paikallisia ratkaisuja. Yhteisössä on mahdollista toteuttaa lähiruokaviljelyä lannoitteista lähtien ruokalautaselle asti.

Ville Skinnari

Olen tänä syksynä hämmentyneenä huomannut, miten Ukrainan sodan keskellä lähdekriittisyydestä on tullut yhtä tärkeämpi väline miettiessäni tiedon yhteiskunnallista merkitystä. On uskallettava rohkeasti kysyä, mihin asiantuntijoiden välittämä tieto perustuu, millaiseen dataan ja tutkimukseen tukeudumme, halutessamme välttää autoritäärista ja manipuloivaa Venäjältä ja Kiinasta koko ajan lisääntyvää disinformaatiota vastaan.

Autoritääristen valtioiden johtajat haluavat koko ajan kontrolloida kansalaistensa tietoa ja pyrkiä näin äärimmäiseen vallan käyttöön luomillaan väkivalta- ja valvontakoneistoilla sekä tukahduttaa tyystin maansa demokratian pienetkin pesäkkeet väkivaltaisesti ja kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen. Malliesimerkkejä tästä ovat Venäjän Putin, Kiinan Xi, Turkin Erdogan, Unkarin Orban ja tietysti Amerikan Trump ja kaikki fundamentaaliset uskonnot. Niissä pelataan valtapeliä, jossa sortaminen, tappaminen, eristys ja vainoaminen ovat kaikki sallittuja keinoja pyrittäessä omien kansalaisien täydelliseen alistamiseen.

Tieto ei koskaan ole neutraalia, vaan tiedolla on aina tavoite. Siksi yksikään asiantuntija ei länsimaisessa demokratiassa voi nousta kaiken keskustelun yläpuolelle. Vasta yhteinen keskustelu, jossa tiedon perusteita koetellaan, vie meitä lähemmäs yhteistä ymmärtämistä. Tiedolla on aina subjekti ja se kerrotaan aina jonkun näkökulmasta. Tiedon yksiäänisyyteen sisältyy aina riskejä. Diktaattorit haluavat peittää omilla narratiiveillaan (tarinoilla) vallankäyttönsä. He haluavat peittää kaiken sellaisen tärkeän tietoa, joka vähänkin voisi haitata heidän valtapyrkimyksiään.

Oikea tieto vaatii taakseen aina historiallisen viitekehyksen, jota taustaa vasten sitä voidaan tarkastella mahdollisimman objektiivisesti. Tämä taas vaatii yksilöltä valppautta ja neuvokkuutta
valita oikein tiedon lähteensä ja tulkitsemaan tätä tietoa objektiivisesti eri lähtökohdista.
Tarvitsemme tähän aikaan juuri nyt sellaisia demokratian ritareita, jotka uskaltavat nousta ja kyseenalaistaa diktaattorien ja yksinvaltiaiden näkemyksiä ja puolustaa kansainvälistä demokratiaa rohkeasti turuilla, toreilla ja eri medioissa. Maailman historiasta heitä löytyy onneksi satoja.

Antiikin puhtaasta demokratiasta kaikki alkoi, mutta nyt ollaan siirrytty parlamentaariseen ja edustukselliseen demokratiaan, jossa kansanvalta yritetään kuristaa olemattomiin.
Mielenkiintoisin nykydemokratian puolustajista ja tarkkailijoista on mielestäni tällä hetkellä yhdysvaltalais-puolalainen toimittaja ja kirjailija Anne Applebaum, joka on tuotannossaan jo monia vuosia varoittanut meitä, millaisiin vaaroihin joudumme, jos seuraamme sokeasti näitä
psykopaatisesti valtioita johtavia ihmisiä. Häneltä on vasta nyt suomennettu jo vuonna 2012 ilmestynyt kirja Gulag , Venäjän maanlaajuisista terrorileireistä ja siitä kohtelusta, jolla kokonaisia slaavilaisia kansoja alistettiin uskomattomalle julmuudelle ja raakalaismaiselle kohtelulle. Toki moni meistä on lukenut oman ”Vankileirien saaristomme” Nobel- kirjailija Solzeniskyltä, mutta tämä teos on nyt tarkka tieteellinen tutkimus ja täyttä faktaa koko 720 sivua. Pistäisin tämän teoksen Suomen lukioiden pakolliseen historian kursseihin, jos olisin ”diktaattori”.

Applebaumin viimeisin kirja ”Demokratian iltahämärä” kertoo upeasti, millaisten voimien kanssa me maailmassa juuri nyt olemme tekemisessä ja millaisia sisäistä vihaa näitä autoritaarisia liikkeitä kannattavat ihmiset edustavat. Hänen mielestään nyt on viimeisin hetki yhdistää maailman demokraattiset voimat ja ryhtyä todelliseen vastaiskuun näitä mielipidehirviöitä kohtaan. Mistä nämä Venäjään ja Kiinaan sokeasti ihmiset oikein sikiävät jopa täällä Euroopassa? Yksi selitys neuvottomien ja tietämättömien ihmisten turvautumiseen yhteen suureen johtajaan, tsaariin tai pelastajaa on tiedon puute. Kansaa on pidetty vuosia valheellisen, indoktrinoidun ja manipuloinnin avulla tietämättöminä, mitä muualla maailmassa todella tapahtuu. Periaate on aina sama: länsi uhkaa ja haluaa tuhota ja vallata meidän kotimaamme, uskontomme ja tapamme. Applebaumin mielestä tähän on ollut lähinnä syynä länsimaisten johtajien ”sokea” usko siihen, että sitomalla itä taloudellisesti kaupalla Eurooppaan tämä voisi toimia niin, että sota poistuisi kokonaan näiden autoritääristen valtioiden päämiesten valikoimasta.

Nyt on edessä vaaran vuodet ja demokratian kriisi. Venäjää ihaillaan jo Italiassa ja monissa Euroopan maan ääriliikkeiden piireissä. Nyt jos koskaan meidän länsimaiseen demokratiaan uskovien kannattaa yhdistää voimamme, ennen kuin meitä aletaan siirtää mielipidevankeina tundralle!

Juhani Melanen

Lapsena kävin innokkaasti pyhäkoulussa, jota pidettiin kotini vieressä sijainneessa päiväkodissa viikonloppuisin. Pyhäkoulussa oli monta jännittävää ja ihmeellistä asiaa. Ensinnäkin pyhäkouluohjaajan tapa aloittaa pyhäkouluhetki. Ensin joku isommista lapsista sai sytyttää kynttilät ja sitten joku onnekas pääsi soittamaan triangelilla kirkonkelloja. Jos valinta sattui omalle kohdalle, niin tuntui tavattoman hienolta päästä niin tärkeään tehtävään, mutta kyllä se myös jännitti, selviänkö varmasti tehtävästä. Pyhäkouluhetken päätös oli vähintään yhtä jännittävä kuin aloitus, kuka saisi sammuttaa kynttilät, soittaa triangelia tai minkä tarran juuri sillä kertaa saisi omaan pyhäkouluvihkoon.

Kaikista ihmeellisin ja mieleenpainuvin asia pyhäkoulussa oli kuitenkin hetki, kun pyhäkouluopettaja alkoi kertoa Raamatun kertomusta. Ensin hän avasi suuren kankaisen taulun, joka oli tyhjä ja aloitti kertomuksen. Tarinan edetessä tauluun ilmestyi erilaisia hahmoja, kuvia ihmisistä ja paikoista. Eräs tällainen tarina on jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Siinä kerrottiin, miten Jeesus oli kotona, kun suuri joukko ihmisiä tuli hänen luokseen kuulemaan ja pyytämään, että Jeesus parantaisi. Ihmisiä oli niin paljon, että eräs halvaantunut, joka ehdottomasti halusi kohdata Jeesuksen ei millään päässyt tungoksen läpi. Silloin halvaantuneen ystävät keksivät tehdä kattoon reiän ja laskea hänet Jeesuksen luokse katon läpi.

Melkoinen tarina suuresta uskosta. Muistan kuitenkin, miten tarinaa kuunnellessani eniten epäuskoa ja suurta hämmästystä tuotti pyhäkouluopettajan laittamien kuvien pysyminen taulussa, ilman mitään näkyvää kiinnitystä. Ja ehkä onkin niin, että usko tai epäusko kulkevat monta kertaa käsikkäin. Joskus on vaikea uskoa, vaikka näkee. Loppujen lopuksi sillä ei kuitenkaan ole onneksi niin suurta merkitystä, kuinka paljon minä itse osaan tai jaksan uskoa. Riittää, että Jumala on luvannut pysyä minun kanssani myös silloin kun en itse jaksa uskoa. Kasteessa meihin piirretty merkki pysyy vielä paljon paremmin kuin pyhäkouluopettajan laittama kuva Jeesuksesta flanellotaulussa.

Hanna Rikkanen
pappi, Launeen srk

Meille suomalaisille kouluruoka on itsestään selvä osa lasten koulupäivää, sillä se on meidän oma, vuosikymmeniä sitten kehitetty sosiaalinen innovaatio. Suomessa on maailman pisimpään – lähes 80 vuotta – yhtäjaksoisesti toiminut maksuton kouluruokajärjestelmä.

Näin ei kuitenkaan ole etenkään kaikkein hauraimmissa maissa. Siksi Maailman ruokaohjelma WFP:n nimittämänä kouluruokalähettiläänä vastaanotin tällä viikolla ilolla WFP:n pääjohtaja David Beasleyn sekä ministerikollegani ympäri maailmaa ensimmäiseen kansainväliseen kouluruokakoalition kokoukseen Jätkäsaaren peruskouluun. Inspiroivan keskustelun lisäksi vieraat nauttivat koulussa oppilaiden suosikeiksi äänestämiään koululounaita.

Yhdessä WFP:n ja Ranskan kanssa Suomi pyrkii kannustamaan kaikkia maailman maita yhteiseen tavoitteeseemme: vuoteen 2030 mennessä haluamme, että jokainen koululainen maailmassa saa koulussa ravitsevan aterian. Tavoitteen taustalla toimii hallitusten ja yhteistyökumppaneiden koalitio, joka kannustaa maiden hallituksia pitämään kiinni kouluruokailun rahoitusta, laajentamaan kouluruokaohjelmiaan ja jatkamaan sen varmistamista, että nälän ja menetettyjen oppimismahdollisuuksien välinen yhteys pysyy kansainvälisen asialistan etusijalla. Suomi on kouluruokailun edelläkävijämaa ja olemme valmiita jakamaan oppejamme muille maille suomalaisten innovaatioiden sekä yksityissektorin ja tutkimuslaitosten toiminnan kautta.

Ratkaiseva tärkeää nyt, kun akuuttia nälkää näkevistä 345 miljoonasta ihmisestä 153 miljoonaa, eli lähes puolet, on alle 18-vuotiaita. Ruokakriisi ajoittuu siis hetkeen, kun pienet oppilaat ovat vasta palanneet takaisin luokkahuoneisiin ja opetuksen pariin. Nälkä uhkaa pahentaa näin myös koulutuskriisiä.

Kouluruoka edistää tutkitusti oppimistuloksia ja vähentää koulupudokkuutta. Koulussa tarjottu ateria lisää tyttöjen osallistumista opetukseen ja edistää tasa-arvoa. Oikein koostettu kouluruoka parantaa lasten terveyttä, ravitsemusta sekä tekee yhteisöistä vastustuskykyisempiä.
Aloitteen puitteissa on jo nyt saavutettu hienoja tuloksia. Esimerkiksi Ruandassa kouluruokaa saavien lasten määrä on kasvanut 600 000:sta kolmeen miljoonaan. Vaihtamalla jalostetun maissin täysjyvään, lapset saavat ravintorikkaampaa ruokaa ja pienviljelijät hyötyvät.

Kouluruoka on paljon enemmän kuin pelkkä ruokalautanen, se on olla polku yhteiskuntien omavaraisuuteen. Kouluruokaohjelmien kautta voimme edistää paikallista ruoantuotantoa, luoda työpaikkoja ja kasvattaa investointeja. Jokainen kouluruokaan sijoitettu dollari tuottaa yhdeksän lisää, mutta se edellyttää logistiikan, energian ja ruoantuotannon kokonaisratkaisuja. Kouluruoan avulla emme ruoki vain oppilaita, vaan koko talouskasvua.

Hyvän kouluruoan eteen pitää tehdä työtä myös Suomessa ja Lahdessa. Laatu on meilläkin monen mielestä kärsinyt välillä liikaa. Korona opetti, että perheille tämä on tärkeää ja siksi vetoan paikallisiin päättäjiin, että laadukkaasta kouluruoasta ei tingitä.

Ville Skinnari

Viime lauantaina SDP:n Hämeen piirihallitus nimesi minut eduskuntavaaliehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin. Puolueessamme järjestettiin jäsenien kesken jäsenäänestys, joka kertoo siitä, että mielenkiintoa ehdokkuudesta on paljon eri puolilla Hämettä. Sain eniten ääniä Päijät-Hämeen ehdokkaita ja kiitän luottamuksesta näinä vaativina aikoina Suomessa ja maailmalla. Keskiviikkona olimme jo täysin eduskuntavaaliteemassa Helsingissä Pörssitalolla järjestetyssä puolueiden puheenjohtajatentissä, jossa sijaistin varapuheenjohtajana puheenjohtaja Sanna Marinia. Paikalla olivat mm. Kokoomuksen Petteri Orpo ja Perusuomalaisten Riitta Purra. Tämä kertoo siitä, että vaikka vaaleihin on vielä aikaa, paneelit ja vaalityö alkaa tiivistyä pikkuhiljaa kohti kevättä syksyn koleudesta huolimatta. Keskustelimme koulutuksen tärkeydestä, taloudesta, sijoittamisesta, mutta etenkin Suomen selviytymisestä ja tulevaisuudesta. Monista asioista olemme samaa mieltä, joissain asioissa hyvinkin erimielisiä. Suuri kysymys kevään vaaleissa on millaisen hallituksen suomalaiset haluavat? Sellaisen, joka haluaa, että kaikilla on mahdollisuus koulutukseen ja työelämään sekä hyvään hoivaan ja turvaan vai sellaisen, joka lähtee surutta leikkaamaan suomalaisten sosiaaliturvasta, asumistuista ja hyvinvoinnista? Kasvua haluamme varmasti kaikki, mutta silloin pitää nähdä koulutuksen ja hyvinvoinnin sekä investointien merkitys Suomen tulevaisuudelle. Selvää on kuitenkin se, että sopeuttamista pitää tehdä ja säästökohteitakin varmasti löytyy.

Koulujen ja koulutuksen tilanne sekä parannukset ovat varasti yksi vaaliteema. Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuus on laskenut viime vuosina. Edellisen hallituksen aikana oppimista siirrettiin työpaikoille työharjoitteluihin, lähiopetusta vähennettiin ja ammatilliseen koulutukseen kohdistettiin satojen miljoonien leikkaukset. Tämä johti siihen, ettei oppilailla ollut työelämään tarvittavia taitoja harjoittelun alkaessa. Työnantajien harteille laskettiin nuorten kouluttaminen ja kasvattaminen, mikä ei ole työpaikoilla mahdollista ajan, eikä resurssien puuttuessa. On tärkeää turvata jokaiselle hyvät ja yhtäläiset mahdollisuudet oppimiseen ja siihen, että lähiopetusta on tarjolla riittävästi. Hallitus on kauden aikana lisännyt ammatillisen koulutuksen resursseja lähes 300miljoonalla eurolla ja päättänyt vahvistaa ammatillisen koulutuksen laatua lisäämällä sen pysyvää perusrahoitusta 50 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 alkaen. Ammatillisen koulutuksen laatua ja tasa-arvoa parantava Oikeus osata -kehittämisohjelma varmistaa osaltaan, että kaikki ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat saavat vankan ammattiosaamisen. Kolmen vuoden (2020–2022) aikana ammatillista koulutusta on kehitetty yhteensä yli 270 miljoonalla eurolla. Ohjelmaan sisältyy merkittävä, määräaikainen rahoitus opettajien ja ohjaajien lisäämiseen vuosina 2019–2022, yhteensä 250 milj. euroa.

Lahdessa on saatu viime aikoina hyviä työllisyys ja investointiuutisia. Viime viikolla saimme taas huonoja sellaisia. Rapalan Asikkalan tuotannon lakkauttaminen koskettaa montaa perhettä Asikkalan lisäksi koko Päijät-Hämeessä. Liiketoiminnan lisäksi Rapala on osa Asikkalan ja Päijänteen kulttuurihistoriaa ja siksi tuotannon siirtäminen pois Suomesta on järkytys meille kaikille. Henkilöstölle tämä tuli täysin yllätyksenä, koska tuotanto oli edellisenä vuotena ennätystasolla. Kyseisen toimialan markkinakehitys on ollut vahvaa, mutta haasteitakin on. Esimerkiksi Venäjä on ollut tärkeä markkina kalastusvieheitä valmistavalle suomalaiselle teollisuudelle. Potentiaalia on EU – markkinan lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Rapalan henkilöstö tarvitsee nyt kaiken tuen. Tärkeää on nyt, että koordinaatio eri toimenpiteille toimii ja siinä myös kunnan ja maakunnan rooli on keskeinen. Korvaavan teollisen työn ja uuden yritystoiminnan löytäminen on mahdollista. Sen esimerkiksi Scanian, Kaipolan, Naantalin tai Kemin vastaavat tapaukset ovat osoittaneet. On luotu jopa enemmän kuin meillä oli aiemmin, kuten Lahdessa sähköisen liikenteen tuleminen ja Kempower on osoittanut.

Pelicans on aloittanut kautensa hyvin ja nyt olla monen ehkä yllätykseksi kolmantena liigassa. Kausi on kuitenkin pitkä ja siksi yleisö toivottavasti löytää Lahden jäähalliin pimeinäkin tiistai-iltoina. Uuden monitoimiareenan suunnittelu pitää saada käyntiin nopeasti, jotta myös valtion rahoitusta voidaan neuvotella. Mitä laadukkaampi ja erottuvampi kokonaisuus urheilukeskuksen alueelle tehdään, sitä todennäköisimmin myös eri rahoituskanavia on saatavilla. Kisapuistosta on toivottavasti opittu se, että hankkeeseen sitoutuminen pitää olla kaikilla 100 prosenttia heti alusta alkaen. Silloin voimme kilpailla koko Suomen tarjonnassa, koska osaamista ja houkuttelevuutta meiltä löytyy sekä osaamista tapahtumien järjestämiseen.

Ville Skinnari

Kirjoitan mielelläni enemmän Lahden asioista, mutta joskus vain on uskallettava katsoa myös tulevaisuuteen ja tarkasteltava lastenlastemme mahdollisuuksiinsa selvitä liian nopeasti etenevän ilmastonmuutoksen ja sen mukana tuomiin muuttuviin olosuhteisiin. Maapallomme kantokyky on ylitetty ja rajat tulevat vastaan nopeammin kuin ennusteet kertovat. Tuhlaamisen on loputtava, sillä muutos on väistämätön. Me kykenemme ”ehkä” vain hidastamaan sitä ja voimme korkeintaan valita, kuinka lapsenlapsemme kohtaavat ympäristökatastrofit ja diktaattoreiden sodat.

Pieni tarkastelu lienee paikallaan. Ihmiset ovat raivanneet viljelypinta-alaa 50 miljoonaa neliökilometriä. Tästä 40 miljoonaa neliökilometriä karjan rehun tuottamiseen. Liha ja maito muodostavat kuitenkin vain 20 ihmisten syömistä kaloreista. Ikiomat lehmämme syövät päivässä kymmeniä kiloja ruokaa ja muuttaa sen lämmöksi, metaaniksi myös tilkan maidoksi. Suomi-poika rakastaa hörppää maitoa hieman enemmän kuin Äiti-maa kestää. Käytämme yli puolet maamme pelloista lehmien ruokkimiseen.  Älä välitä, aloita päiväsi lasillisella maitoa!

Onneksi markkinat ovat meilläkin muuttuneet ja kasvispohjaiset innovaatiot siirtyvät myös maamme ruoantuotantoon. Tästä osoituksena Valion siirtyminen kauramaitoon ja lihaliike Poutun siirtyminen lanseeraamaan kasvispohjaisia tuotteita. Mutta tämä ei vielä riitä meilläkään. Tuotantoeläimille syötetään Suomessa viljaa noin puolet kasvatetusta määrästä; itse syömme vain 10 % omasta viljastamme. Tulevaisuudessa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on pakko miettiä, onko nykyisessä tuotantoeläin touhussa todella mitään järkeä? Rehu vaatii runsaasti kallistuvia säilöntäaineita, mikä on sekin huono asia. Suurimpana ongelmana on se, että maapallon globaalissa tuotantotaloudessa elävät nisäkkäät kattavat 60 % planeetan kaikkien nisäkkäiden massasta. Tätä kehitystä Telluksemme ei kestä, koska tulevaisuuden suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä maailman laajuinen kuivuus ja veden riittämättömyys.

Kirjoitin pari vuotta sitten Omalähiöömme vedestä ja sanoin, että kenraalien sotakartoilla vesi on ollut jo monta vuotta. Nyt merkit näkyvät jo etenkin Afrikassa, jossa vesikonfliktit ovat lisääntyneet joka vuosi. Makean veden jakamisesta voi syntyä poliittisten kiistojen ohella myös väkivaltaisia sotia niin valtioiden kuin paikallistenkin asukkaiden välille. Totuus, joka on kohdattava, on yksinkertaisesti se, että vesi ei riitä nykyisenkaltaiseen eläintuotantoon! Olemme menossa niukemman veden aikakauteen. Jo nyt noin puolet maapallon väestöstä kärsii niukoista vesioloista vähintään noin kuukauden joka vuosi. Vesi on siis entistä arvokkaampi luonnonvara ja siksi sitä käytetään hyväksi myös kansainvälisissä
kriiseissä. Yhdysvaltalaisen Pacfic Institute- tutkimuslaitoksen mukaan noin 140 konfliktia maailmassa on alkanut vedestä vuosina 2020-2021.

Tilanne vain pahenee. Yleensä paikallinen konflikti alkaa aina kastelu- tai juomavedestä. Myös päättäjät itse saattavat ohjata veden käyttöä siten, että se tukee maan vientiteollisuutta ja unohtaa paikalliset tarpeet tyystin. Tuorein esimerkki löytyy Ukrainasta, tarkemmin Krimiltä. Ukrainalaiset olivat rakentaneet padon estämään venäläisten vedenkäyttö Krimillä. Venäläiset räjäyttivät sen ensimmäisenä toimenpiteenä hyökätessään Ukrainaan. Koko maailma tarvitsee uutta vesidiplomatiaa, jolla näitä konflikteja voitaisiin estää. Tässä olisi maallamme taas tuhannen dollarin paikka osoittaa kyvykkyytensä sovittelijana ja diplomaattina. Osaamme tehdä sopimuksia ja rakentaa rauhaa. Mutta se tärkein asia oli kuitenkin se, että tehomaatalouden aika maapallolla on ohi.

Juhani Melanen

Tänään haluaisin ojentaa sinulle vahvanpunaisen sydämen, kartongista leikatun sydämenmuotoisen kortin. Se kertoisi tämän pyhän aiheesta: rakkauden kaksoiskäskystä. Korttia voisi käännellä ja pyöritellä, katsella ja pohtia, mitä tuo käsky meille merkitsee.

Kortin yksi puoli on kaksoiskäskyn ensimmäinen osa: Rakasta Jumalaa yli kaiken. Se on Luojan meille antama käsky hyvään elämään. Jumalan rakastaminen tarkoittaa häneen luottamista, sitä, että hän on korkein turvamme elämässä, kiitoksen kohde. Jumala on näkymätön, siksi hänen rakastamisensa on aina erilaista kuin toisen ihmisen, eläinten tai luonnon rakastaminen. Se on Jumalan tahdon etsimistä ja sydämen syvää jättäytymistä Jumalan käsiin.

Jumala on kuitenkin antanut meille myös rakkaudenkäskyn toisen puoliskon: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Punaisessa kartonkisydämessä on myös kääntöpuoli. Nyt olemme ihan konkreettisten, näkyvien haasteiden edessä. Jumala kutsuu meitä auttamaan ja palvelemaan toisiamme. Hän on antanut meille luomakunnan, jotta rakastaisimme sitäkin ja pitäisimme siitä huolta. Rakkaudella ei ole mitään rajoja, se venyy ja ulottuu kaikkiin lähimmäisiin ja luotuihin.

Voimme osoittaa rakkauttamme Jumalaan juuri tekemällä näitä arkisia rakkaudentekoja. On kyse yhdestä kokonaisuudesta: yhdestä sydämestä ja yhdestä rakkaudesta, jolla vain on kaksi puolta. Kun saamme kokea Jumalan rakkautta, haluamme jakaa sitä hyvää myös eteenpäin. Kun surussakin jäämme Jumalan käsiin, saamme voimaa elämään tässä maailmassa.

Riitta Särkiö

Ukrainan sodan jatkuessa aina vain useammin huomaan miettiväni sodan ja rauhan teemoja. Niitä käsittelimme myös menneen kesän kaupunkiriparilla. Silloin pidimme ihan oman yhteisen riparijumalanpalveluksen juuri näistä teemoista. Nuoret pysähtyivät aiheeseen ensin lukemalla Matteuksen luvusta 5 jakeet 38-48, joissa Jeesus kehottaa rakastamaan vihamiehiään ja rukoilemaan vainoojien puolesta. Ja sitten syntyi seuraavanlaisia ajatuksia:

”Jeesus tuntuu opettavan sanoillaan, että rakasta sun lähimpiä ihmisiä. Ole läsnä niille. Jeesus opettaa, että kaikkia pitäisi rakastaa, jopa vihamiestä. Älä siis vihaa sitäkään, joka kiusaa. Anna asia Jumalan haltuun.”

”Onko sota sitten ikinä oikein? Sota olisi helpompi hyväksyä, jos vain ammattisotilaat sotisivat keskenään. Eikä ainakaan siviilejä sotkettaisi siihen. Kun sotaan aina kuuluu tappamista, niin se on oikein silloin, jos puolustautuu ja puolustaa jotakin.”

”Sodat on vaikea juttu. Ne johtuvat erimielisyyksistä ja ahneudesta. Tavallisen ihmisen on vaikea vaikuttaa siihen, ettei maailmassa olisi sotia. Mutta maiden johtajat voisivat avoimesti neuvotella ja tehdä asioista sopimuksia rauhan onnistumiseksi.”

”Tavallinen ihminen voi kyllä sillä lailla vaikuttaa, että opettaa lapsilleen rauhanasiaa. Niin, etteivät he vastaisi vihaan vihalla. Vanhemmat voi opastaa lasta kertomaan aikuiselle vihatilanteista. Silloin aikuinen, joka tietää enemmän, voi vaikuttaa asiohin vihan loppumiseen. Jokainen voi vaikuttaa myös niin, ettei lähde mukaan vihaan, pysyy itse rauhallisena ja rauhantahtoisena.”

Viisaita ajatuksia pohdittavaksi meille jokaiselle.

Pastori Kati Saukkonen
Launeen seurakunta