Voivatki islamia arvostelevat olla sittenkin oikeassa?

Olen seurannut jo kotvan aikaa erilaisista lähteistä ns. äärioikeistolaisia ja populistisia puolueita Euroopassa. Yhdessä nämä liikkeet elävät ja voivat hyvin useimmiten vain suvaitsevaisen Euroopan maahanmuutto politiikan ansiosta. Euroopassa monilla näillä puolueilla menee lujaa. Kreikassa ”Kultainen koitto”, Ranskassa “ National Front”, Unkarissa “Fide”, Alankomaissa “ Vapauspuolue PVV”, Itävallassa Heidein “FPÖ” ja Suomessa “Perussuomalaiset ja “ Siniset”!

Näille puolueille ns. “suvakit” ja viher-vasemmisto ovat naureskelleet ja yliopisto maailma on ihmetellyt niiden kannatusta kuin Matti hölmöläisten peiton jatkoa, mutta milloin ns. tavallisten kansalaisten on syytä ryhtyä katsomaan peiliin ja huomaamaan ääri-islamin vaarat ja myyrän työ länsimaisissa demokratioissa. Minulle varsinainen herätys tapahtui, kun luin lakitieteen tohtorin ja entisen ministerin Jeanette Bougraabin tuoreen pamfletin “ Maanpakolaiskirje” ( Editions Cern , 2017). Diplomaatti sanoo olevansa maanpaossa Suomessa, koska hänet uhataan tappaa kotimaassaan Ranskassa!

Nettiä selailemalla selviää heti, että hätä vastaan on todella käynnissä, jopa globaali vihakampanja. Hän on tiukka oikeistopoliitikko, joka Sarkozyn presidenttikaudella nousi valtaan. Nyt hänen puolueensa Les Republians on oppositiossa, mutta mitä ihmettä hän tekee Suomessa? Hän on täällä Helsingissä toimivan Ranskan kulttuurikeskuksen johtajana. Hän saarnaa pamfletissaan, että Parisissa poliitikot hokevat, että attentaateilla ei ole mitään tekemistä islamin tai arabialais- islamilaisen kulttuurin kanssa, mutta he ovat väärässä.

Miten Sergio Rossin korkokenkiä pitävä feministi voi olla myös rasisti? Hän on nainen, ei- valkoinen muslimi! Hän väittää, että “oikein ajattelevat” sivistyneet eurooppalaiset ovat Islamin hyödyllisiä idiootteja! Hän syyttää, että sosialistit ovat tuhonneet Ranskan koulujärjestelmän ja kehuu suomalaista koulua maailman parhaaksi. Hänen väitteensä on otettava vakavasti. Hän kysyy, miten on mahdollista, että eräs Euroopan sivistysvaltioista Ranska tuottaa vuosittain 150 000 lukutaidotonta koulupudokasta, joita Euroopan sydämessä asuvien imaamien on helppo manipuloida uskonsotureiksi ja itsemurhapommittajiksi radikaali islamien riveihin?

Hän väittää, että terrori ei lopu näillä näkymin Euroopasta enää koskaan? Tulemme kohtaamaan yhä enemmän verisiä iskuja Allah Akbar huutojen kaikuessa kaduilla. Voiko hän olla täysin väärässä kun sanoo, että Lännessä ei tajuta salafismin ideaa, eikä nähdä, minne sen siemeniä ensisijaisesti kylvetään? Hän pitää terrorismin kasvualustana huumekauppaa, rikollisjengejä ja vankiloita. Taparikollisille tämä on kiihdytyskaista marttyyrikuolemaan , millä voi pestä syntinsä puhtaaksi vääräuskoisten verellä.

Ajattelemaan minä ainakin jouduin tämän itsekin naismuslimin ajatuksista. Häviääkö paha islam, jos sitä ei mainita nimeltä? Olemmeko me sivistyneet länsimaat liian sinisilmäisiä näitä tänne paenneita vain vallankuomusta haaveilevien muslimien kanssa? Olisiko meidän “oikein ajattelevien” mietittävä, että jos joku sanoo karhua karhuksi eikä otsoksi, että hän on täysin väärässä? Mitä, jos nämä islamistit      “jyrää meitit” ja meitin järjestelmän sisältä päin? Bourgrab ei Edith Piafin sanoin “kadu mitään”!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
ARKISTO