Lueskelin viime syksynä facebookissa ja mediassa levinnyttä En olisi tässä” -kampanjaa, jonka ideana oli osoittaa aitoa rakkautta valtioita kohtaan kertomalla tuesta, jota valtio ja yhteiskunta on tarjonnut meille suomalaisille näin 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

Valtio nähdään helposti kaiken huolenpidon ja hyvinvoinnin ehtymättömänä lähteenä, jota on kieli ruskeana pakko kehua ja ylistää. Kuitenkin valtion yhteiskuntarauha ja rahoitus on sidottu ainaiseen talouskasvuun, joka osaltaan kuluttaa ja kuumentaa ilmakehää, hävittää eliölajeja, pilaa ympäristöämme. Kuluta, kuluta tai muuten et ole mitään.

Suomen ja muiden pohjoismaisten ns. hyvinvointivaltioiden vauraus perustuu siihen, että kaikki työkykyiset elävät tehokkaiden palkkamarkkinoiden ehdoilla. Järjestelmän ehtona selvä kaksinjako, jossa työkykyiset vapautetaan (tai pakotetaan) irti niistä, jotka ovat vähemmän työkykyisiä ja tarvitsevat paljon apua. Kaiken ideana on kontrolli, jota valvoo poliisi, armeija, koululaitos ja erilaiset virastot. Erityisen kontrollin pauloissa ovat työttömät, sairaat, vangit ja huostaan otetut.

Me maksamme veroja täällä varsin paljon ja terveydenhoitomme on erittäin hyvin järjestetty. Todellisia hyvinvointiyhteiskuntamme sankareita ovat sotaveteraanit, jotka meille tämän maan lunastivat ja pelastivat demokratian. Yhteisvastuu syntyy koettelemuksista ja solidaarisuudesta. Ja tämä on juuri se hyvinvointivaltio- Suomen suuri tarina, joka tahtoo unohtua. Moraalinen vastuu toisistamme ja usko siihen, että me suomalaiset kykenemme huolehtimaan myös heikommin toimeentulevista kanssaveljistämme.

Liian suuri nationalismi on aina huolestuttavaa, sillä se tuijottaa liiaksi omaan napaansa ja muuttuu helposti rasistiseksi ja leimaavaksi. Tämä kansa on vahva keitos erilaisista ihmisistä, jotka sadan vuoden aikana on lunastanut paikkansa kansakuntien joukossa lakkoilemalla, marssimalla, äänestämällä , kapinoimalla, sotimalla ja lakeja säätämällä. Samalla on uskallettu puolustaa demokratiaa sellaisina aikoina, jolloin sitä uhkasivat niin lapuanliike kuin kommunismikin. Talvisodassa myös vasemmisto onnistuttiin sitomaan kansallisvaltioon, jossa oikeisto sosiaalidemokraatit Tannerin johdolla pelastivat demokratian Suomeen. Ilman järjestäytynyttä työväenliikettä monet tärkeät uudistukset yhteiskunnasamme olisivat jääneet  tekemättä.

Tilanne tänään on totaalisesti toinen kuin sata vuotta sitten. Digitalisaatio ja robotit vievät nyt työpaikat ja jäljelle jäävät prekariaattien töitä ja siivousta. Työväen puolueet ovat jähmettyneet koloihinsa eivätkä ymmärrä joustavien työmarkkinoiden ideaa. Työt vain karkaavat halvan työkustannusten maihin. Päivän nimi on populismi! Euroopan populistiset puolueet yrittävät nousta valtaan. Tämä on yritettävä estää demokraattisilla keinoilla ja valistettava myös suomalaisia siihen, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja tai vastauksia.

Juhani Melanen