Kirjoitan mielelläni enemmän Lahden asioista, mutta joskus vain on uskallettava katsoa myös tulevaisuuteen ja tarkasteltava lastenlastemme mahdollisuuksiinsa selvitä liian nopeasti etenevän ilmastonmuutoksen ja sen mukana tuomiin muuttuviin olosuhteisiin. Maapallomme kantokyky on ylitetty ja rajat tulevat vastaan nopeammin kuin ennusteet kertovat. Tuhlaamisen on loputtava, sillä muutos on väistämätön. Me kykenemme ”ehkä” vain hidastamaan sitä ja voimme korkeintaan valita, kuinka lapsenlapsemme kohtaavat ympäristökatastrofit ja diktaattoreiden sodat.
Pieni tarkastelu lienee paikallaan. Ihmiset ovat raivanneet viljelypinta-alaa 50 miljoonaa neliökilometriä. Tästä 40 miljoonaa neliökilometriä karjan rehun tuottamiseen. Liha ja maito muodostavat kuitenkin vain 20 ihmisten syömistä kaloreista. Ikiomat lehmämme syövät päivässä kymmeniä kiloja ruokaa ja muuttaa sen lämmöksi, metaaniksi myös tilkan maidoksi. Suomi-poika rakastaa hörppää maitoa hieman enemmän kuin Äiti-maa kestää. Käytämme yli puolet maamme pelloista lehmien ruokkimiseen. Älä välitä, aloita päiväsi lasillisella maitoa!
Onneksi markkinat ovat meilläkin muuttuneet ja kasvispohjaiset innovaatiot siirtyvät myös maamme ruoantuotantoon. Tästä osoituksena Valion siirtyminen kauramaitoon ja lihaliike Poutun siirtyminen lanseeraamaan kasvispohjaisia tuotteita. Mutta tämä ei vielä riitä meilläkään. Tuotantoeläimille syötetään Suomessa viljaa noin puolet kasvatetusta määrästä; itse syömme vain 10 % omasta viljastamme. Tulevaisuudessa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on pakko miettiä, onko nykyisessä tuotantoeläin touhussa todella mitään järkeä? Rehu vaatii runsaasti kallistuvia säilöntäaineita, mikä on sekin huono asia. Suurimpana ongelmana on se, että maapallon globaalissa tuotantotaloudessa elävät nisäkkäät kattavat 60 % planeetan kaikkien nisäkkäiden massasta. Tätä kehitystä Telluksemme ei kestä, koska tulevaisuuden suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä maailman laajuinen kuivuus ja veden riittämättömyys.
Kirjoitin pari vuotta sitten Omalähiöömme vedestä ja sanoin, että kenraalien sotakartoilla vesi on ollut jo monta vuotta. Nyt merkit näkyvät jo etenkin Afrikassa, jossa vesikonfliktit ovat lisääntyneet joka vuosi. Makean veden jakamisesta voi syntyä poliittisten kiistojen ohella myös väkivaltaisia sotia niin valtioiden kuin paikallistenkin asukkaiden välille. Totuus, joka on kohdattava, on yksinkertaisesti se, että vesi ei riitä nykyisenkaltaiseen eläintuotantoon! Olemme menossa niukemman veden aikakauteen. Jo nyt noin puolet maapallon väestöstä kärsii niukoista vesioloista vähintään noin kuukauden joka vuosi. Vesi on siis entistä arvokkaampi luonnonvara ja siksi sitä käytetään hyväksi myös kansainvälisissä
kriiseissä. Yhdysvaltalaisen Pacfic Institute- tutkimuslaitoksen mukaan noin 140 konfliktia maailmassa on alkanut vedestä vuosina 2020-2021.
Tilanne vain pahenee. Yleensä paikallinen konflikti alkaa aina kastelu- tai juomavedestä. Myös päättäjät itse saattavat ohjata veden käyttöä siten, että se tukee maan vientiteollisuutta ja unohtaa paikalliset tarpeet tyystin. Tuorein esimerkki löytyy Ukrainasta, tarkemmin Krimiltä. Ukrainalaiset olivat rakentaneet padon estämään venäläisten vedenkäyttö Krimillä. Venäläiset räjäyttivät sen ensimmäisenä toimenpiteenä hyökätessään Ukrainaan. Koko maailma tarvitsee uutta vesidiplomatiaa, jolla näitä konflikteja voitaisiin estää. Tässä olisi maallamme taas tuhannen dollarin paikka osoittaa kyvykkyytensä sovittelijana ja diplomaattina. Osaamme tehdä sopimuksia ja rakentaa rauhaa. Mutta se tärkein asia oli kuitenkin se, että tehomaatalouden aika maapallolla on ohi.
Juhani Melanen