Olen kesäihminen. Sitä taustaa vasten lienee ymmärrettävää, että ulkona ei ole mielestäni aikoihin ollut mitään nähtävää. Olen pysytellyt sisätiloissa ja kuluttanut aikaa stand upin parissa.
Nauramisessa on erikoinen, sosiaalinen ulottuvuus. Huumorin tarkoitus on olla sosiaalista liimaa, joka liittää meitä toisiimme. Parhaiten se tietysti toimii kontaktissa toisten kanssa, yhdessä nauraminen on paitsi viihdyttävää, myös terapeuttista. Omituista kyllä, se toimii myös yksin. Vaikka istuisin omissa oloissani kotisohvalla, nauraminen tuntuu kiinnittävän minut yhteiseen todellisuuteen. ”Joo, todellakin, toi menee just noin.”
Hauskan kautta pääsee yllättävän syvälle. Se antaa etäisyyttä ja mittasuhteita omiin kipeisiinkin kysymyksiin. Hieman kauempaa näkee paremmin lähelle. Ihmisyyteen aukeaa uudenlainen ikkuna. Stand upin täyttämät viikot ovat opettaneet elämästä tiivistetysti enemmän kuin monet opintokokonaisuudet joita olen kahlannut läpi. Sallinette pari esimerkkiä.
Koomikko Tom Papa puhuu käsitteestä ”fitting in”, karkeasti käännettynä kuulua joukkoon. Hän kiistää koko käsitteen olemassaolon. ”Ei sellaista asiaa olekaan. Elämä on kuin tiukat farkut ja sinä olet paksu. Ihmisenä oleminen on epämukavaa. Sinusta ei pidetä, sinä et pidä muista, niin me nyt vain elämme. (…) Tunnet olosi epämukavaksi menit minne tahansa, niin se vaan menee. Siksi alkoholi on niin suosittu tuote.” Hei, joku muukin kokee sosiaalista epävarmuutta, kyselee elämän tarkoitusta ja mielekkyyttä, pohtii että onko ihmisyys ihan oikeasti kaiken sen vouhkaamisen arvoista. Sen sijaan että imeytyisin mukaan syvälliseen eksistentiaalis-filosofiseen pohdintaan (joka kaltaisessani syntyperäisessä päijäthämäläisessä ruokkii luontaista taipumusta masennukseen) voin lähestyä ihmisyyskipuja huumorin kautta. Koomikko Monique Marvez sanoo että ”nauru on salvaa joka estää todellisuutta jättämästä arpia.” Aamen, sisko.
Nauru rakentaa jos voimme yhdessä nauraa jollekin asialle. Nauru loukkaa ja haavoittaa jos nauramme yhdessä jotakin vastaan. Satiiri on puhuttu aihe. Se paljastaa sellaista, joka on salattua tai antaa äänen sellaiselle joka näkyvää mutta kiellettyä, kuten keisarin uudet vaatteet. Toisaalta se haastaa meitä pohtimaan, mitä teemme sananvapautemme kanssa. Tee toisille kuten tahtoisit itsellesi tehtävän, sanoi Jeesus joka koki ihmisen elämän kaikkine rosoineen ja näki ihmisyyden tarpeet läheltä. Jos haluan tulla kuulluksi, minun pitää kertoa tarpeistani ja kuunnella muita. Opetella nauramaan ensin itselleni.
Löydän komiikkaa myös Raamatun sivuilta, koska huumori on tulkintaa. Nauru on lahja. Se on kuin musiikki: sen kautta minussa aukeaa lähde, jonka alkuperä on Jumalassa. Nauru ei ole vastaus kaikkeen eikä suinkaan aina sopiva reaktio mutta sen kautta voin päästä eteenpäin, uuden äärelle. Jos ei muuta, se paljastaa elämästä sen, että olen epätäydellinen, monin tavoin rikkinäinen – ja tässä sopassa yhdessä sinun kanssasi. Tarvitsen yhteyttä joka välillemme huumorin kautta syntyy.
Anu Toivonen