Olemme tilanteessa, jossa vihreä ympäristökritiikki ammentaa perimmältään tieteen ja valistusaatteen vastaisista virtauksista, lähinnä saksalaisesta romantiikasta ja kansallissosialismista.  Oxfordin yliopiston Anna Bramwell päätyy samaan kirjassaan ”Ecolocy in the 20th Century- A history”, jossa asiasta enemmän. Miten olemme joutuneet tilanteeseen, jossa emme saa arvostella tieteellisin faktoin ”huuhaa” ympäristötieteilijöitä?

Entinen vihreä kaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr) maksiimi julistaa: ”Meillä on kaikilla omat totuutemme”. Seisomme kädet ristissä ja siunaamme kaikki älyttömätkin väitteet ympäristövaaroista edes kyseenalaistamatta niitä mitenkään. Olemmeko jo tilanteessa, jossa tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideolgia uhkaa länsimaita? Vihreät ovat vastuunpakoilijoita ja liian optimistisia vaihtoehtoisten energiamuotojen autuaaksitekevistä vaikutuksista. Miten hävitämme energiatuulimyllyjen muoviset roottorilavat? Onko sähköautojen hiilijalanjälki suurempi kuin bensamoottoreiden? Vihreiden kammoama muovijäte päätyy valtameriin, koska sitä ei saa polttaa. Onko EU:n vaatimus ympäristöjätteen kierrätyksestä ilmastonmuutoksen torjumiseksi älytön periaattella: maksoi, mitä maksoi, vaikka siinä kuluu suunnattomasti vettä ja energiaa, ja vaikka siitä aiheutuvat massiiviset mikromuovipäästöt ympäristöön.

Pahinta on kuitenkin nuorten pelottelu ja saparopäisen Greta Thunberin ideologia, joka saa epävarmat teinit sekopäisiksi ja tulevaisuusparanoiaa kärsiviksi. Aurinko ja tuulivoima kehittyvät, mutta vaativat suunnattomia maa-alueita, joista on haittaa maapallon biodiversideetille. Miksei täysin saasteeton ydinenergia kelpaa vihreille? Mikseivät Kiina, Intia, Venäjä ja USA noudata ja aloita vihreätä vallankumousta? Siksi, että uusiutuvien energian ylisuuret tuet eivät siellä ole mahdollisia, kuten täällä! Kuka esittää minulle vihreiden älyttömimmän väitteen ja laskelman siitä, että fossiilisia polttoaineita tuetaan sadoilla miljardeilla dollareilla vuosittain?

Suomi on kaikilla mittareilla mitattuna eräs maailman tasa-arvoisin maa. Meillä on laaja sananvapaus ja lakimme suojelevat tehokkaasti vähemmistöjä, vaikka aina emme olekaan huomioineet historian saatossa tarpeeksi saamelaisia ja romaaneja. Suomessakin olemme jo joutuneet vihreiden, Maria Ohisalon, provosoiman intersektionaalisuusäännöstön hyökkäyskoodistoon. Tämä säännöstö pyrkii legitimoimaan avoimen rasismin valkoista ihmistä kohtaan. Tämä yhteisrintama käyttää rasismikorttia aina häikäilemättömästi sekä järjestelmällisesti usein valtamedian täysin rinnoin tukemana. Miksei tämä epäinhimillinen maalittamiskulttuuri ole herättänyt laajemmin ajattelijoita korjaamaan näitä käsityksiä? Tämähän on tuttua tutumpaa Neuvosto-ideologiaa, jossa poikkipuolisen sanan sanoja sai erikoiskäsittelyn. Mukaan on vedetty feminismi, metoo-liike ja kaikki seksuaalivähemmistöt ja sitä opetetaan jo virallisesti suomalaisissa kouluissa!

Silmäni avautuivat lopullisesti tästä mielettömästä agitaatiosta vasta, kun luin naissosiologi Robin DiAngelon mietteitä kirjasta ”White Fragility”. Teos sisältää säännöstön, jonka avulla valkoiset voivat katua syntyperäistä valkoisuuttaan. Toisin sanoen: mikäli hiljaisesti hyväksyt valkoisen miehen heteroseksuaalisen ylivallan leiman, etkä aktiivisesti toimi valkoista miestä vastaan, olet auttamattomasti rasisti! Nämä samat intersektionaaliset rasismikortin käyttäjät taputtivat käsiään Mellumäen imaami Abbas Bahmapourille, joka väitti suorassa TV-lähetyksessä, että kaikki homot ansaitsevat kuolemantuomion. Keskustavaikuttaja Saarikko haluaa tänne imaamikouluja ja sosialisti Halonen nostaa naisministerit keskiöön koronahoidossa. Suosittelen kaikille tosikoille Titania McGrathin blogia, jossa seksuaalisesti sorrettu kategoria ”Kaktusfiilit”( henkilöt, jotka harrastavat seksiä kaktusten kanssa), on jäänyt intersektionalistien taholta liian vähälle huomiolle.

Juhani Melanen