Sanoi Jeesus. Ja tarkoitti, että on tarpeen olla hänen lähellään ja kuunnella.
Vaikka olisi kädet ja pää täynnä touhua ja tekemistä, se ei riitä. On hyvä muistaa oleellinen. Vaikka Jeesuksen lähipiiri tarvitsi ruokaa, juomaa, huolenpitoa ja sisätiloja sekä lepoa, silti on kohtalokasta jättää ilman huomiota itse Jeesus. Hän ei muutu toimeentuloksi, sosiaalisuudeksi tai ruoaksi, vaan muistuttaa sitä, kuka hän on.
Silloin, kun hän on lähellä, on hyvä hetkeksi keskittyä häneen. Ole siis hetki hiljaa, äläkä täytä päätäsi tai käsiäsi ja jalkojasi ylenmääräisellä tekemisellä tai idän rosvokansan tekemisten äimistelyllä. Katso ja kuuntele Jeesusta. Ole hetki aiva hiljaa hänen jalkojensa juuressa aivan niinkuin Maria aikoinaan. Totta on, ettei ilman Marttoja ole tarjolla muuta kuin tyhjä jääkaappi, mutta sen täyttäminen onnistuu kyllä myöhemminkin. Missä ja milloin siis Jeesus on liikkeellä ja missä ja milloin kuuluu hyvä sanoma hänestä, silloin on aika kuunnella.
Jeesus ja hänen opetuslapsensa tarvitsivat Lasaruksen kotia ja Martan huushollausta eikä Jeesus asettanut kahdelle naiselle arvojärjestystä. Mutta se korvaamattoman arvokas on tosiasia, että Jumalan valtakunta on läsnä ja avoinna hänessä, Jeesuksessa. On korvaamattoman tärkeää kuunnella häntä.
Esa Kekki