Lahden omistajaohjaus vaatii selkeyttämistä

Kirjoitin alkuviikosta koronan vaikutuksista ja samalla siitä, että se toimii röntgenkuvan lailla läpivalaisten yhteiskuntamme vahvuudet ja heikkoudet.

Olen ollut erittäin tyytyväinen Lahden kaupungin kykyyn reagoida Scanian ikäviin uutisiin.  Luotiin nopeasti todellisen kasvun kokonaisuus sähköisen liikenteen ratkaisujen ympärille surullisten irtisanomisuutisten keskellä. Samaan aikaan olen ihmetellyt Lahden kaupungin operatiivista ajankäyttöä ja kiinnostusta olla jatkuvasti ”järjestelemässä” organisaatioita, kuten Lahti Energia, Työterveys Wellamo, Hyvinvointiyhtymä ja viimeisenä Lahden Ateria, tunnetuin tuloksin. Kysymys on omistajaohjauksesta ja sen periaatteista. Kuntavaalien jälkeen on viimeistään luotava periaatteet, jotta poukkoilu ja asioiden jatkuva edestakainen vatvominen ei vie aikaa, kuten nyt on käynyt. Tämä siis tilanteessa, jossa kaikkien kaupunkien – myös Lahden – tulee luoda kestävän kasvun polku investoinneille ja työllisyydelle sekä koulutukselle vuosille 2021 – 2023. Tähän työhön tulee käyttää kaikkien toimijoiden, kaikki mahdollinen energia ja aika, koska se ratkaisee myös lahtelaisten tulevaisuuden. Ja tehdä työtä erityisesti tiiviisti yritysten ja koulutussektorin kanssa. Yhdessä.

Valtiolla on selkeät omistajaohjaukset pelisäännöt, jossa keskeinen rooli on periaatepäätöksillä. Periaatepäätöksellä annetaan valtionhallinnolle ohjeita ja suuntaviivoja asioiden valmistelulle. Jokainen hallitus päättää erikseen kautensa alussa, mitkä aikaisemmilla hallituskausilla hyväksytyistä periaatepäätöksistä ovat voimassa kuluvalla hallituskaudella.

Lahden kaupungin tulee selkeyttää samalla tavalla omistajapolitiikkaansa. Suomeksi se tarkoittaa, että löydetään yhteinen näkemys siitä, mikä omistaminen on strategista ja mistä pidetään kiinni. Ja mistä voidaan myös luopua. Tällä tarkoitan esimerkiksi Lahti Energiaa ja Lahti Aquaa ja Lahden Ateriaa yrityksinä joissa meillä tulee edelleen olla sataprosenttinen omistus. Niiden yhteiskunnanallinen merkitys sen jo kertoo. Samoin hallintosääntöä tulee tarkastella ja koko organisaatiota, siten että siellä on tarvittava osaaminen tähän tarkoitukseen. Samalla pitää ymmärtää mikä on omistajaohjauksen rooli.  Mikä tehtävä omistajalle kuuluu – ei operatiivinen. Tämä raja ei tunnu olevan nyt aina ihan selvä edes osakeyhtiölain valossa. Samalla tulee selkeyttää elinkeinopolitiikasta vastuullisten roolia ja tuoda avainrooliin sellaiset henkilöt jotka pystyvät paketoimaan ja viestimään myös valtakunnan tasolla ja jopa kansainvälisesti.

Lahden Ateria on tehnyt henkilöstönsä kanssa hyvää työtä. Tärkeää työtä lahtelaisten laadukkaan kouluruoan ja ruokapalveluiden puolesta. Omana yhtiönä, omana tuotantona. Tämä on myös tärkeä osa paikallista huoltovarmuutta. Yhtiölle asetettiin tulostavoitteeksi nollatulos. Nyt tämä tavoite on jossain kesken valtuustokauden muuttunut ja muutettu eikä kaupungintalolla olla tyytyväisiä taloudelliseen tulokseen. Tämän nostin esille keskiviikkona Lahden kaupunginvaltuuston infotilaisuudessa. Ruoka-annoksen hintavertailu on tehtävä tarkasti. Toimitilakustannuksia tulee seurata tarkkaan, koska vuokrien hinnoittelu voidaan kertoa monella tavalla. Pyysin tästä puolueetonta selvitystä koko valtuustolle. 

SDP ei kannattanut Lahden Aterian osakkeiden myyntiä Lahden kaupunginhallituksessa. Muut puolueet kannattivat. Tämä prosessi on hyvä osoitus siitä, että aina on vaihtoehtoja. Toivottavasti valtuuston enemmistö on fiksu ja löytää sellaisen ja turvaa samalla lahtelaisen ateriatuotannon ja työpaikkojen jatkon Lahdessa myös tulevaisuudessa. 

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO