Kiitos isänmaasta

Itsenäisyyspäivänä katsomme taaksepäin ja kiitämme menneitä sukupolvia kauniista isänmaasta. Tämä maa on ollut ja on edelleen puolustamisen arvoinen. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothilla oli tapana sanoa, että Suomi on hieno maa, paras maa meille suomalaisille.

Itsenäisyyspäivänä katsomme myös eteenpäin. Meidän jokaisen tehtävänä on omalta osaltamme rakentaa kotimaatamme. Raamatussa Jeesus muistuttaa meitä siitä, että joka tahtoo tulla suureksi, olkoon toisten palvelija. Siitä lähtökohdasta on hyvä rakentaa seurakuntaa, kirkkoa ja yhteiskuntaa. Lähimmäisen rakkaudesta kumpuavat heikommista huolen pitäminen ja yhteinen hyvä oman edun tavoittelun sijaan.

Meidän kristittyjen tehtävänä on paitsi palvella ja rakastaa lähimmäistä, myös rukoilla rauhaa tähän maailmaan. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa, että autuaita ovat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen. Meidän kristittyjen tehtävä on rakentaa rauhaa omassa elämässämme, läheistemme parissa, työpaikoillamme, arjessamme, yhteiskunnassamme, niin maamme rajojen sisä- kuin myös ulkopuolella. Siihen rukoilemme apua Jeesukselta, rauhanruhtinaalta.

Maija-Reetta Katajisto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
ARKISTO