Nuoriso pilalla – Eihän ne edes ryyppää perkele!

Olen tässä huolestuneena katsellut nykynuorisomme edesottamuksia ja pahoittanut syvästi mieleni! Mistä heidät tullaan muistamaan? Siitä, että he pelasivat nettipelejä keskeytymättä kolme vuorokautta ja kusivat vaippoihinsa, etteivät olisi joutuneet keskeyttämään peliään? Tai vaikkapa siitä, että he eivät tee kunnon töitä, vaan bloggaavat kalsareissa ja hörheltävät some-leikeissä sen sijaan, että hankkisivat kunnon ammatit, kuten vaikkapa siivooja ja rekkamies. Vai ehkä siitä, että he viihtyvät kotona 40-vuotiaiksi siirtyäkseen sossun asiakkaiksi ja meidän eläkeläisten elätettäviksi?

Ennen meille teineille 50 vuotta sitten luontevin vapaa-ajanviete oli sekoitella Radiomäellä kossua ja mietoja valkkareita ja pyyhkiä muisti tyhjäksi. Nyt nuorisokulttuurissa on erilaisia rooleja. Kaikki hyväksytään niin nörtit, homppelit kuin cospaly tyypitkin. Ihmeellisintä onkin, että nuoret ovat kiinnostuneita tasa-arvosta ja kovisjuntteja vieroksutaan. Nuorisovihaajalle ei ole sijaa. Tosin persuissa pari maahanmuuttajavihaajaa on onnistunut jopa nousemaan kansantribuuneiksi. Sieltä heidän morlokin ääntelynsä ei ole onneksi aiheuttanut mitään harmia kenellekään. He eivät tiedä ”Karjala takaisin”-myyteistä,  yhtä vähän kuin ovat kiinnostuneita keihäänheitosta tai eukon kannosta.

Onneksi nuorille löytyy vielä nuuskaa ja tajuntaa laajentavia muotoiluhuumeita, jotta ”normaalin” voi häivyttää taka-alalle. He ovat totaalisesti pelitodellisuudessa ja haluavatkin olla. Onko kapitalistinen paha maailma onnistunut siirtämään heihin jonkin tietyn peligeenin, joiden avulla heitä voi hallita? Nämä kalpeat urpot keräytyvät perjantai- iltaisin satojen energiajuomiensa kera kellariloukkoihin pelailemaan uusi tietokonepelejä tai hirvittävin vaihtoehto, jotkut jopa osallistuvat ympäristöleirille tai partioleireille yhteisötaitoja oppimaan. Olen kuullut myös erittäin vaarallisesta nuorisolajista: liikunta-addiktista. Tämä hörhö harrastaa kaikkea extremiä seinäkiipeilystä luolasukellukseen ja ultramaratoonehin. Osa potkii jalkapalloa kellon ympäri ja kuluttaa seitsemän päivää treeneissä.

Voi hyvänen aika! Milloin niitä rikoksia ennättää tämän kaiken kiireen keskellä tehdä? No, ei milloinkaan. Tilastoista selviää, että yhä pienempi osa nuorista tekee rikoksia. Tekijät leimataan voimakkaamin. Nuoret käyttelevät tietolaitteita kätevämmin kuin nelikymmpiset ja majailevat omissa Snapchateissaan; Facebook on agraariväestön kommunikointitapa.

Elättäjät eli keski-ikäiset huoliresitaatiolaiset yrittävät saada nykynuoriin kontaktia, mutta tämä on tuomittu epäonnistumaan. Pieni esimerkki DJ Ibussalin nuorisomietteistä!

Okei/ Lets go!/ Viinan saatavuus-pilalla/ röökiaskit- pilalla/ humeet on kuulemma- pilalla/ Pelkkää paskaa tilalla.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
ARKISTO