Pyhäkoulun taulussa ja Lapsen Raamatun kuvissa Jeesus hymyilee lämpimästi. Se kuva kertoo kaikkien ihmisten ystävästä, sairaiden parantajasta, hyljeksittyjen turvasta. Mutta tulevan paastonajan sunnuntaissa kohtaamme Jeesuksen toisenlaisessa tilanteessa. Hän joutuu aikalaistensa kiivaan hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka monet israelilaiset tungeksivat innostuneesti Jeesuksen ympärillä, jotkut näkivät hänessä vain kauhean pilkkaajan. Johanneksen evankeliumin jakeissa 8:48-59 kuvattu sanaharkka päättyy siihen, että Jeesuksen keskustelukumppanit ryhtyvät keräämään maasta kiviä heittääkseen niitä Jeesuksen päälle.
Jeesus eli hyvän ja pahan keskellä ja elää siellä vieläkin. Häntä rukoillaan ja kaivataan, häntä vihataan ja kritisoidaan. Jeesus ei jäänyt kivitettäväksi, koska hänen kuolemansa oli määrä tapahtua toisella tavalla. Mutta hän ei myöskään itse tarttunut kiviin. Hän ei hyökännyt hyökkääjiä vastaan, paitsi osuvilla vastakysymyksillä. Jeesus tiesi, että hänen tehtävänsä oli suurempi kuin vastustus. Jeesus kulki tietään kohti kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemuksen ihmettä.
Joskus – varsinkin yöllä huonon unen hetkinä – maailman pahuus hyökkää päälle. Mieleen nousee ihmisten kärsimys ja vaikeita asioita läheltä ja kaukaa. Maailman levottomuuden ja sodat vyöryvät esiin. Silloin ei voi tehdä mitään muuta kuin rukoilla. Jumala tuntee maailmassa vellovan pahan. Hän ei ole jättäytynyt sivuun, mutta ei myöskään räjäytä pahaa pois. Silloinhan meillä olisi taivas jo nyt maan päällä.
Jeesus on pahan vallan voittaja, vaikka pahuutta ja vääryyttä vielä onkin. Hänen käsiinsä me saamme jättää kaiken ahdistavan. Jeesukselta pyydämme voimia ja rohkeutta taistella hyvän puolesta. Matka kohti pääsiäistä ja ylösnousemuksen voittoa jatkuu.
Riitta Särkiö