Elämä on täynnä suuria ja pieniä tienhaaroja: hoito- vai taideala… maalla vai kaupungissa… rakennanko vai ostanko… sininen vai harmaa… keitto vai salaatti… Valintoja on edessämme päivittäin. Jotkut niistä vaikuttavat koko loppuelämämme kulkuun.

Joukossamme on niitä, jotka pysähtyvät jokaisen tienhaaran kohdalla tehdäkseen huolellisesti harkitun ja punnitun päätöksen. Etsivät pitkään taustatietoja ja kysyvät muiden mielipiteitä. Lopullinen päätös perustuu vankkaan tiedolliseen vertailuun. Toiset tekevät nopeampia päätöksiä. Luottavat enemmän intuitioonsa, oli kyseessä sitten talon hankinta tai päivän ruokaostokset.

Nyt alkanut paastonaika on elämän yksinkertaistamista ja hiljentymistä sen kysymyksen äärelle, minkälaisiin valintoihin olen elämässäni päätynyt? Mihin suuntaan lähden seuraavaksi kulkemaan? Olenko luottanut elämässäni Jumalan hyvyyteen ja turvaan? Näissä kysymyksissä voi nojata Vapahtajaan, joka eli ihmisen elämän ja tuntee ihmisen tiet, kamppailut ja kiusaukset. Hän ohjaa meitä uskomaan Jumalan rakkauteen. Kääntymään välinpitämättömyyden, vihan, kateuden, omahyväisyyden ja vallan tieltä.

Mira Vorne
seurakuntapastori

Kuuden varuskunnan lakkauttaminen ja noin 2200 työpaikan menetys nousivat Lahdessa ja muuallakin varuskuntansa menettäneiden paikkakuntien pääpuheenaineeksi viime viikolla. Näillä keppoisilla lakkautuksilla säästettäisiin ainoastaan rapiat 60 miljoonaa euroa vuodessa.

Tosiasiassa suurimmat säästökohteet joudutaan hakemaan muualta. Suurin riski on se, että materiaalihankinnoista joudutaan tinkimään 130-160 miljoonaa euroa ja se heikentää puolustususkottavuuttamme suuresti aina vuoteen 2025 saakka. Hallinnollisilla uudistuksilla tavoitellaan noin 70 miljoonan vuosisäästöjä. Intti lyhenee 15 vuorokautta ja asevelvollisten kotimatkat ovat ilmaisia. Tämä yhteensä noin 830 miljoonan säästöohjelma on tehty neljäksi vuodeksi.

Jo vuonna 2015 säästetään nykyiseen verrattuna jo 270 miljoonaa. Asian avainkysymys onkin. Mitä tapahtuu sitten?
Kallein asejärjestelmämme on Hornetit eli suomeksi Herhiläiset. Koko niiden 30-vuotiseen elinkaareen täytyy tuupata rahaa lisää lähes 1,5 miljardia, jotta niiden taistelukyky säilytettäisiin. Odotimme USA:lta vastaostoja hankkiessamme Suomeen viime laman aikana 64 hornettia, joista
käytttökunnossa on vielä 62. Mutta vastaostoja ei luvattuja määriä tullut.

Nämä koneet tarvitsee päivittää taistelukuntoon ja se maksaa maltaita. Ohjelmasta käytetään nimeä MLU 1 (Mid-Life Update) ja se saatiin päätökseen vuonna 2010. Tällöin uusittiin tähtäimellä varustetut kypärät ja AIM-9X Sodewinder-tyyppiset ilmasta ilmaan ohjukset.
Nyt olemme vaiheessa kaksi eli MLU 2 maksaa 554 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset 35 konetta saavat vuosina 2012-2015 mm. uusia viesti-, suunnistus- ja tiedonsiirtojärjestelmiä sekä uudistetut ohjaamot.

Muutamme siis Hornetimme hävittäjistä pommikoneiksi puolustusvoimien iskukykysuunnitelman mukaan. Nämä uudet koneet varustetaan kantamaan lyhyen kantaman tarkkuuspommeja, enintään 70 kilometrin päästä pudotettavia liitopommeja ja hyvin kaukaa jopa 350 kilometrin päästä ammuttavilla JSSSM-rynnäkköohjuksilla.

Ilmasta maahan- hankkeeseen hinta-arvio on noin 170 miljoonaa euroa, riippuen tietysti, kuinka paljon erilaisia pommeja ostetaan. esimerkkinä mainittakoon, että yksi lyhyen kantaman pommi maksaa jopa 150.000 dollaria ja liitopommi puoli miljoonaa. USA:n kongressi on myöntänyt luvan myydä Suomeen 70 JASSM-ohjusta 255 miljoonalla dollarilla eli 193 miljoonalla eurolla.

Rahaa poltetaan suruttomasti, mutta jokaisen täytyy muistaa, että koko sodan kuva on totaalisesti muuttunut. Se ratkaistaan ilmasta ja elektronisilla täsmäiskuilla. Ja rahaa palaa lisää.

Horneteihimme on ostettu MLU-ohjelman ulkopuolelta AMRAAM-ohjukset, joiden hinta on osapuilleen 108 miljoonaa euroa. Elinkaaren kustannus rahoituksesta eli noin 120 miljoonaa euroa on jo myönnetty. Yhteensä noin 1450 miljoonaa euroa menee Jenkkilään.

Eivätkö suomalaiset osaa käydä vastakauppaa mitenkään tässä tilanteessa? Nämä esittelemäni luvut menevät tavalliselta ihmiseltä käsityskyvyn yli. No Pirkkala ja Kauhava jätetään kasvamaan voikukkia ja hornetit siirretään Rovaniemelle ja Siilinjärven Rissalaan.
Miksi muuten Patrialla on sopimus Kauhavan markkinoimisesta eurooppalaisen hävittäjäkoulutuksen keskuspaikkana?
Tätä voi kysellä, mutta puolustusvoimien ei tarvitse vastata. Lahti on rikka rokassa, mutta taistelemme sen puolesta viimeiseen naiseen. MOT

Jussi Melanen

”Ystävyys on kallein aarre, se ei sammu milloinkaan,
toivon, että mekin saamme pitää sen myös ainiaan.”

Tällaisia kirjoittelimme lapsena toinen toistemme ystävävihkoihin ja liimasimme kiiltokuvia vielä koristeeksi.
On tärkeää, että voi jakaa elämän iloja ja suruja ystävän kanssa. On tärkeää omistaa ystävä ja olla ystävä. sitä ei korvaa mikään. Hyvän ystävän arvosta puhuu myös Raamattu. Mm. Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ’Paljon ystäviä – vähän ystävyyttä, tosi ystävä, enemmän kuin veli’ sekä ’Öljy ja suitsuke ilahduttava mieltä, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu’.

Ystävänpäivän lähellä, ja toki muulloinkin, voi mietttiä että ketkä ovat minun ystäviäni ja kenen ystävä minä olen?
Voinko luottaa ystäviini, voivatko ystäväni luottaa minuun? Ystävyyssuhdetta, niin kuin kaikkia ihmissuhteita, tulee vaalia ja hoitaa. Hyvä ystävyys kestää myös erimielisyydet ja vaikeat ajat, koska hyvän ystävyyssuhteen perustana on rakkaus.

Ystävistä kannattaa jatkuvasti kiittää Jumalaa. Häntä saamme myös kiittää Todellisesta ja Tosi Luotettavasta Ystävästä, Jeesuksesta. On suuri lahja ja ilon aihe, että saamme olla hänen ystäviään ja hän itse kutsuu meitä ystävikseen. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: ’Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensa ystäviensä puolesta.’

Jeesus otti itselleen vapaaehtoisesti meidän, hänen ystäviensä, syyllisyyden ja rikkomukset, töppäilyt, pahat teot ja sanat, itsekkyyden ja kovuuden ja kaiken, mikä erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme, ja sai meille kuuluvan rangaistyksen: kuoleman. Jotta meidän ei tarvitsisi jääfä kuoleman omiksi, Jumala antoi Jeesuksen nousta kuolleista avaten meille pääsyn anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään, kun vain otamme tämän lahjan vastaan.

Tästä valtavasta rakkauden ja todellisen ystävyyden osoituksesta kiitollisina arvioimme omaa elämäämme ja ihmissuhteitamme.
Paasto alkaa Tuhkakeskiviikkona, helmikuun 22. päivä. Monissa kirkoissa vietetään tuhkamessua. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Jeesuksen kuolemaan. Pyydämme anteeksi tätä ja pyydämme myös voimaa ja tahtoa antaa anteeksi toinen toisillemme.
Kun Jumala meitä näin rakastaa, rakastakaamme me myös toinen toisiamme, olkaamme ystäviä toisillemme, ajatelkaamme hyvää toisistamme, rukoilkaamme toistemme puolesta.

Nina Tetri-Mustonen
Seurakuntapastori
Lahden Seurakuntayhtymä

Nythän on niin, että vaikka Lahden kykenemätön johto ei yksinkertaisesti saa Lahden Valojen johtoa aisoihin, niin kerrotaanpa pienen pakinan muodossa, mitä kaikkea nämä ”poijaat” oikein satiirin ja ironia valossa ovat puuhastelleet ja edelleen puuhastelevat. Pääpäsmärinä kertomuksessamme ovat Jahka Kokinen ja Arto Merivalo. Hivenen historiaa ei liene pahitteeksi.

Jahka Kokisen uralta löytyy ennen muuta kaksi ehdotonta huippusuoritusta, ennen kuin hänet valittiin johtamaan Lahden kaupungin täydellisesti omistaa yhtiötä niin mielivaltaisesti, että Saksan Aadolf setäkin vaikuttaa amatööriltä hänen rinnallaan. Luumäen motellin alasajo oli Jahkan ensimmäinen uroteko. Hyvin toimivat motelli oli valmis konkurssiin kahdessa kuukaudessa, kun Jahka hääräsi asioita junailemassa.
Toinen yhtä mainittava suoritus oli Osuuspankki Mielihyvän konkurssi ja alasajo yhdessä virtuoosi Merivalon kanssa. Näistä huippusuorituksista heidät sitten palkittiin ja palkattiinkin Lahden parhaisiin suojatyöpaikkoihin rakentamaan Lahden Valoista asiakasystävällistä rakennusvalojen ja kiinteistöjen johtamista ja saneeraamista.

Vekkulit pojat ovatkin keskittyneet enimmäkseen hoitamaan asioita syndikalismin keinoin; vertaa Niilo Wälläri 1950 -luvun laivapolitiikkaan. Näihin keinoihin kuuluvat oikeudenkäynnit, matkalahjonnat sekä runsas kestitys. Asiakasdemokratiaa on hoidettu periaatteella: aika hoitanee,
aika on jo hoitanut tai potkut persauksille ja raastupaan veronmaksajien rahoilla häviämään.
Uskomattominta on, että edes asioita, joita on vaadittu tutkimaan valtion elimissä ei ole vaikuttanut mitään poikien touhuihin. Huomautukset laiminlyönneistä ja virheellisistä asioiden hoidosta, eivät ole vaikuttaneet mitään. Vauhti on vain kiihtynyt. Lisätäkseen omaa valtaansa Majakka ja Perävaunu perustivat kaksi erillistä yhtiötä, jotta viimeisetkin kontrollimahdollisuudet Lahden Valojen laittomista toiminnoista saataisiin häivytettyä niin takavasemmalle, että Lahden tyhmät johtajat eivät enää haaskaa tonkisi, mutta rapatessa roiskuu ja joskus haiskahtaakin.

Tämä kaikki toiminta on ollut mahdollista vain siten, että näitä toimintoja ovat olleet tukemassa tunnetut bulvaanit Kari Jalonen kokoomuspuolueesta sekä Markko Hissinen solisaliraateista. He ovat olleet niin manipuloitavissa ja indoktrinoitavissa, että Lahden Valojen johtokunta on ollut käytännössä pois asiakartalta jo niin pitkään ettei se enää sinne osaakaan.

Lahden Valojen asiakaspalvelu onkin sitten jo asia sinänsä. Asukkaiden valituksista ei vastaa kukaan. Erilaisten isännöitsijöiden pääsäännöllinen toimintaa voidaan luonnehtia sanalla: Ai mitä? Tämä saattaa oivaltavalta lukijalta jäädä huomaamatta, mutta itse asiassa se tarkoittaa, että selvästi homeiset ja
rakenteelliset viat kirjataan valoasukkaan omaksi syyksi ja tupakoimisesta johtuvaksi valuviaksi.

Pieni ihminen survotaan rattaissa ja vaikka koirat haukkuvat karavaani kulkee. Onneksi näitä asioita vielä seurataan ilmaisjakelulehdissä, kuten Uusi Vahti ja Omahyviö. Etelä-Huomenen Sanomat ei ole korvaansa pienelle ihmiselle lotkauttanut, koska ilmoitusrahat ja voitelu toimii.
Jos joku lukija nyt ihan oikeasti löytää tästä fiktiivisestä tarinasta jotain tuttua, hänen on ihan oikeasti syytä huolestua ja ottaa yhteyttä Lahden kaupungin hallitukseen. Siellä asioita hoitaa besser wisser Pilkka Kiljanen. Ja häneenhän me voimme luottaa kuin Neuvostoliittoon. MOT

Jussi Melanen

Sunnuntai 5.2. oli monessa mielessä merkille pantava päivä. Oli vaalipäivä, Yhteisvastuukeräyksen aloituspäivä, Runebergin päivä ja kirkkovuodessa kynttilänpäivä. Monenlaiset asiat, maalliset ja hengelliset, kietoutuivat yhteen ja huomasimme, että ne ovat lopulta yhtä. Ilman Jumalan uutta luovaa voimaa ei olisi maailmaa eikä siis maallisia asioitakaan. Elämä tässä maailmassa ilman hengellistä sisältöä tuntuisi puolestaan tyhjältä. Oli hienoa olla kirkossa viettämässä messua, iloitsemassa elämästä ja pohtimassa, kuinka oma elämämme voisi heijastaa Jumalan kunniaa.

Elämme kirkkovuoden juhlajaksoa. Kirkkovuosi alkaa adventista ja siitä eteenpäin helluntaihin saakka mennään juhlahumussa. Jeesuksen syntymän odotuksesta ja joulusta jälkitiloineen tullaan kohti ristintietä, ylösnousemuksen juhlaa ja seurakunnan syntymää. Helluntaista alkaa arkijakso, jota värittävät muutamat pistepyhät: juhannus, mikkelinpäivä ja pyhäinpäivä.

Juhlajaksolla vuorottelevat tulevaan juhlaan valmistautumisen vaihe, itse juhlan vietto sekä jälkivaihe, jossa on aikaa pohtia kaikkea tapahtunutta ja ojentautua siitä nousseiden ajatusten mukaan – ja tämähän pätee muuten mihin tahansa juhlaan, oli sillä kirkollista luonnetta tai ei. Tuosta helmikuun 5. päivän messusta alkoi esipaaston aika, joka nimensä mukaan valmistaa meitä siihen, että pitkä paastonaika alkaa. Paastonaika on pääsiäisjuhlaan valmistautumista, syystäkin: ei ole viisasta marssia kylmiltään tyhjälle haudalle ja tajuta siellä, että Jumalan Poika ristiinnaulittiin meidän syntiemme vuoksi ja että hän nousi kuolleista antaakseen meille ikuisen elämän. Siinä on nimittäin yhdelle kerralle aika paljon sulateltavaa. On helpompaa saada rauhassa valmistautua tällaisiin uutisiin ja sen jälkeen rauhassa soljua eteenpäin.

Oli jakso mikä hyvänsä, kirkossa juhlitaan joka sunnuntai. Tähän juhlaan, jumalanpalvelukseen, kukin meistä valmistautuu tavallaan. Kirkonpenkissä saa hetken aikaa hiljentyä itsekseen, ehkä selata virret läpi, käydä sytyttämässä kynttilän. Jumalanpalvelus itsessään on hyvin monipuolinen juhla, jossa käymme jatkuvaa vuoropuhelua Jumalan kanssa ja kannamme rukouksessa niin elämän murrosvaiheissa eläviä lähimmäisiämme kuin koko tätä Luojan luomakuntaa. Ehtoollisella Jeesus itse asettuu palvelemaan meitä. Tämän armon ja rakkauden juhlan jälkipuinti tapahtuu tietysti kirkkokahveilla, jossa on tovi aikaa rupatella seurakuntasiskojen ja -veljien kanssa.
Oli kesä tai talvi, arki tai pyhä, seurakunta on sinua varten. Juhlissa nähdään!

Anu Toivonen
Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori
Launeen srk

Helsingin Sanomat, YLE, Etelä-Suomen Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat tai paremmin yleistäen kaikki maakunnan ykköslehdet haluavat yhtä ja samaa: saada vastaanottajan jakamatton kritiikitön huomio itselleen. Tämän mahdollistavat viihde ja mainontatulot. Toimittajat ovat ”turpeeseen sidottuja maaorjia”, jotka välittävät valtamedian itsensä muokkaavaa ja todellisuutta omiin tarpeisiinsa käyttävää tietoa.
Ne ovat kaapanneet vallan, kuten Orwell kirjassaan ”Vuonna 1984” ennusti. Kriittinen ja tarkkaan ja tutkivaan journalismiin ne eivät pyri siksi, että ne itse ovat usein ristiriidassa tosielämän vaatimusten kanssa. Näitä ovat suhteellisuudentaju, johdonmukaisuus, pitkäjänteisyys, perinpohjaisuus, oleellisen erottaminen, ristiriitojen ja tapahtumattomuuden sietäminen. Ongelmallisinta näillä muka ”vallan vahtikoirilla” on se, se kohdistuu sinne, missä vedätys on helpointa eli missä luottamusta ja mielikuvia voidaan helposti horjuttaa kuin sinne, missä valtaa oikeasti käytetään.

Pääosassa on viihde ja viihteen henkinen vaikutus. Eräs media-alan erityislaatuisuus on, että julkista kritiikkiä on vaikea uskottavasti toteuttaa muualla kuin mediassa itsessään. Kun valtamedia, Lahdessa Etelä-Suomen Sanomat, hallitsee julkisuutta laajalla rintamalla on epäsuhtaista, jos sen arvostelu piilotetaan erikoisjulkaisuihin (Uusi Lahti Omalähiö), hylättyihin palautteisiin tai sosiaaliseen mediaan nettiin.

Jos mediakritiikki ei säännöllisesti näy eikä kuulu valtamediassa, se häipyy keskivertoihmisen ajatuksista ja keskusteluista kuin saippuakupla. Tämän on mahdollistanut koulujen olematon mediakritiikkikoulutus. Omalaatuisilla lehtiviikoilla jaetaan kouluille tuhansia lehtiä, joissa palleroiset etsivät samoja tietoja, joita he saavat googlaamalla ja wikipediasta. Kysymykset on laadittu juuri niin, että pienikin oma ajattelu jää taka-alalle.
Ylen pressiklubissakin törmää siihen perusongelmaan: ohjelman aihevalinnoista ja käsittelystä vastaa mediantekijä itse. Länsimaisen uskottavan kritiikin perusehtohan on, etteivät kritiikin esittäjä ja kohde edusta samaa tahoa.

Sanomalehti viikoilla etsitään muka viikon tärkeintä uutista ja luodaan näennäisyyskriittisyyttä. Rutiininomaisesti valtamedia antaa kansalaisille mahdollisuuden ilmaista mielipiteitään yleisönosastoissa ja vieras-kynäpalstoilla, mutta valvoo palstaansa kuin neitsyt vieraalta kosketukselta. Jopa maksettuja mainoksia ei saada lehteen, jos se sotii lehden omaksumaa linjaa vastaan tai on sille muuten vaarallinen mainostajien kannalta.
Tahallisesti vältetään sille kiusallisia aiheita. Lahdessa näitä aiheita ovat: Lahden Talot OY:n toiminta, suurten yritysten tonttipolitiikka, virkamiesten rikkeiden peittäminen, oman aviopuolison liiketoiminnan peittäminen ja pienen ihmisen näkökulman unohtaminen.
Miksi ohjelma ” Maailma sanojen vankina” lopetettiin YLE:ssä. Tietysti siksi, että mediamogulit saavat nukkua yönsä hyvin.

Julkisen kritiikin tukahduttaminen on mahdollista. Miksei nyt koulujen sanomalehtiviikoilla esitetä sellaisia kysymyksiä lahtelaisille lukiolaisille, että etsikää viikon aikana 10 sellaista Lahdessa vaiettua asiaa, joista Etelä- Suomen Sanomat tahallisesti vaikenee. Pääpalkintoina olisi sitten voittajille matkat Venetsiaan ja Västeråsiin. Koululaisille ei tarvitsisi maksaa kuin bussimatkat, sillä täältähän Lahdestahan nekin löytyvät.
Valtamedian keinoja ovat asian vesittäminen, asiasta vaikeneminen tai asian saattaminen naurettavaksi. Milloin kritiikkivelvoite saadaan Suomen lakiin?

Juhani Melanen

Joulukuun 22. päivänä Lanun aukion valotaulussa kiersi teksti ”Tänään on vuoden pimein päivä”. Katselin tekstiä ja siristelin samalla silmiäni kirkkaassa talviauringossa. Oli valoisampaa kuin monena muuna päivänä sitä ennen. Kalenteri kertoo yhden puolen vuoden kierrosta ja valon määrästä, mutta todellisuus voi olla muuta. Valoa voi olla hämärässä ja toisin päin.

Kynttilänpäivänä 5.2. katsellaan vielä Jeesus-lapsen valoa. Moni näki vanhan Simeonin pitävän sylissään pientä poikalasta ja luuli, että siinäpä on tavallinen vauva ensimmäisen kerran temppelissä. Simeon näki enemmän: hän näki Jeesuksessa Jumalan kirkkauden ja koko maailman pelastajan. Simeonin kasvot loistivat ilosta ja huojennuksesta. Hän oli toivonut, että saisi ennen kuolemaansa nähdä messiaan. Nyt odotus täyttyi.

Me saatamme pitää Jeesuksen elämäntietä synkkänä, koska se johti pitkäperjantaihin ja ristille. Oliko se vuoden pimein päivä, josta kaikki valo on poissa? On totta, että maailma pimeni Jeesuksen kuollessa, Jeesuksen ystävät vaipuivat epätoivoon, kaikki näytti valuvan tyhjiin. Mutta pääsiäisaamuna valo palasi. Jeesus ei jäänyt kuoleman vangiksi. Hän täytti saamansa tehtävän ja avasi taivaan ovet.

Jeesus sanoi: Minä olen maailman valo. Joka minua seuraa, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo! Jeesuksen valo loistaa, vaikka arjessa ja elämässä olisi vaikeaa ja valotonta. Hän on mukana pimeimmässä hetkessä ja auttaa eteenpäin.

Riitta Särkiö

Mitään ei pidä muuttaa, on sellaisten yksinkertaisten poliitikkojen, kuten Päivi Räsäsen hokemia.
Räsänen toimii sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan traditioon vedoten. Erityisesti kristilliseen arvomaailmaan tukeutuvat eivät tunne historiaa ja pitää suurinta osaa historian saatossa tapahtuvia muutoksia väärinä. Nykyisen avioliittoinstituution suora rinnastaminen varhaisempiin avioliiton muotoihin on puhdas anakronistinen( asiaankuulumaton) myytti.

Suomen suurin myytti on, että olemme väkilukuun nähden maailman menestynein urheilumaa. Moni vain unohtaa, että 1920-luvuilla saavuttamamme kultamitalit eivät ole missään muotoa verrannollisia 2000-luvun mitaleihin. Dopingkäryt ovat auttamaton osa historiaamme.

Poliitikot valjastavat historian ideologisten päämääriensä käyttöön joko suoralla valehtelemisella, kuten Paavo Väyrynen väittäessään lukeneensa koko Tolstoin tuotannon kahdessa päivässä tai liittämällä siihen asiaankuulumattomia väitteitä. Paras esimerkki tästä oli perussuomalaisten
eduskuntavaaleissaan esittämä väite, että heidän politiikkansa perustuu suomalaiseen kulttuuriin ja Suomen historiaan. Samassa yhteydessä he esittävät ja vaativat, että koulujemme historiantunneilla on korostettava suomalaista ”ihmettä”. Suomen historia olisi kerrottava menestystarinan muodossa eli siten, miten kansa nousi ryysyistä rikkauksiin. Tämä on selvä peittely-yritys.

Historiaamme kuuluvat niin Valco vuodot kuin Lasse Virenin veritankkaus. Siihen kuuluvat 1990-luvulla yleistyneet tissibaarit samalla tavalla kuin Suomen kulttuurihistorian kulta-ajan taiteilijakodit. Me emme pääse pakoon omista itärajamme keskitysleireistä. Talvisota on myyttien myytti, mutta se hävittiin. Venäjän historia ei edes muista koko sotaa kuin pienenä koillisena kahakkana. Historian kirjoitus on aina valikoivaa. Useimmiten juuri sotien voittajat kirjoittavat sen mieleisekseen.

Jo nyt joku kaukaa viisas suomalaistutkija kirjoittaa varta vasten omaa historiallista myyttiään siitä sankarillisesta taistelusta, jota rohkea Suomen kansa kävi vastustaessaan EU:ta. Tämä tapahtuu sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä todennäköisemmin EU:n rahapolitiikka karahtaa kiville ja palamme turvalliseen ”mummoon”.

Suomalaiset ovat erittäin ahkeria selittämään historiaansa parhain päin. Olemme onnistuneet purkamaan Suomi- Ruotsi myyttiä ( Matti Klinge) jo onneksi, mutta vielä on tehtävää. Erityisesti koko kirkkohistoriaamme olisi tehtävä uusi ”uskonpuhdistus”.

Me suomalaiset olemme vain kansa muiden joukossa, vaikka meillä saattaisikin olla jotain erityskykyjä ja poikkeuksellisia ”sisu” ominaisuuksia.
Tuntuukin, että suuri suomalainen ihminen kasvaa raivokkaasti rimpuillen yhä pienemmäksi. Kodissa pahoinvointi lisäytyy, kaadamme metsät natura-alueiltamme, vedämme 8 km tien keskeltä kaupunkia, kalastamme Itämerestä liikaa, hävitämme luonnostamme 3 lajia vuodessa. Teemme maailman toiseksi eniten itsemurhia ja juomme viinaa humaltumistarkoituksessa eniten eskimoiden jälkeen. Eläköön uusi uljas tietosuomi!

Jussi Melanen