On hiljainen viikko. Tarkoitus on seurata Jeesuksen viimeisiä vaiheita Jerusalemiin pääsiäisjuhlille saapumisesta ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. On kyse kirkkovuoden keskeisimmästä juhla-ajasta.
Jeesuksen lähipiiri oli kulkenut hänen mukanaan ja seurannut hänen puheitaan. tekojaan ja vaikutuksiaan pitkähkön aikaa. Heille torstain ja perjantain tapahtumat merkitsivät aluksi kaiken valumista tyhjiin ja suurta pettymystä. Tässäkö tämä nyt oli? Voiko surkeammin enää olla? Itku ja toivottomuus olivat voimakkaasti läsnä.
Sitten tuli viikon ensimmäinen päivä, sunnuntai. Hauta olikin tyhjä. koettiin enkeli-ilmestyksiä. Myöhemmin tuo ristiinnaulittu ja kuollut Mestari ilmaantui elävänä ja
tunnistettavana niille, jotka olivat hänen kuolemansa silminnäkijöitä.
Mitä meidän pitäisi ajatella?
Fysikaalis-medikaaliset selitykset eivät auta. Eivät auta filosofiat tai kosmologiat. Loputtomat selittelyt ja kieltäminen eivät nekään auta.
Kyseessä on salaisuus, mysteeri. Sitä me voimme vain seurata, katsella ja mietiskellä, mitä tämä on.
Seuraamisesta voi seurata usko ja luottamus siihen, että tässä on Vapahtaja, joka saa kannettavakseen sijaiskärsijänä minulle kuuluvan rangaistuksen ja
viimein vie minut perille taivaan kotiin. Kärsimyksellä ja kuolemalla ei sittenkään ole viimeistä sanaa, vaan viimeinen sana on elämän ja kuoleman Herralla, Jeesuksella Kristuksella.
Yhteys ja osallisuus häneen syntyy kasteessa ja sitä hoidetaan osallistumalla kirkon jumalanpalvelus- ja hartauselämään. Siinä oma elämä ja kaikki sen vivahteet saavat tarkoitusta ja mielekkyyttä ja saan myös muistutuksen katoavaisuudesta. Mutta tulen myös vakuuttuneeksi siitä, ettei tässä ole kaikki, vaan olen matkalla lopullista kohti.
Esa Kekki
Launeen srk