Jokainen itseään kunnioittava lehti tekee nykyisin korjauksia. Kannan korteni kekoon ja pelastan Omalähiön. Viime viikolla innostuksissani väitin, että Kuusysin Kaivonurmi olisi hienolla urallaan voittanut neljä MM-kultaa. Toki kyseessä neljä SM-kultaa kuten valveutuneet lukijani tiesivät.

Jalkapallossa pysyäkseni luin Kreikassa pelaavasta Pyry Soirista. En sano lehden nimeä, mutta numeroon se liittyy. Pyryn morsian Sara joku teki ällistyttävän paljastuksen. Olen kauhuissani. Kerron tämän jutun lopussa…

Talviurheilukausi lähenee loppuaan paitsi lätkää sohitaan kesään asti. Olen aina seurannut hiihtoa ja mäkihyppyä. Nyt ajoivat yhdistetty ja ampumahiihto ohitse. Toki mäkimiehet heräsivät vihdoin, hyvä, hyvä. Katsoin Minjaa, Hetaa ja Suvia. Siinä jännitystä ja huvia! Hyvin painoivat myös Eero ja Ilkka, jo loppui yhdistetyn pilkka.

Olympialaisissa oli vuorihiihtoa. Piti vilkaista. Mielenkiintoista. Voisiko lajiin liittää vaikka tikanheiton?

Sarjani liigavalmentajat päättyy. Jäljellä olevista tuleva huippu lienee Kalpan Sami Tervonen. Sportin Jussi Tapiolle nostan hattua. Ei siihen orkesteriin olisi kuka tahansa lähtenyt. Kärppien Petri Karjalainen sai huomata, kuinka mainen kunnia häviää. Tepsin Toni Söderholmista en tiedä lintu vai kala.

Ja lopuksi Jokisen Olli, päällikkö. Mikkelissä loisti, Ruotsissa petti ja nyt näytön paikka, kun Hifk on saanut rivinsä kuntoon. Veikkaan, että Ollin pojat ovat kevään yllättäjiä ja valmentajakin lähtee uuteen lentoon. Pronssin kera Leville?

Pelsu paineli pudotuspeleihin. Odottaa voi mitä vaan. Muistutan esimerkiksi kotipelit P-Kookoo 0-6 ja P-JYP 9-2. Toivotaan pitkää kevättä. Sitä ne saa, mitä ansaitsevat. Toisaalta ei aina saa, mitä ansaitsee. Minäkin sain pari viikkoa sitten kihdin. En sitä ansainnut. Eikä kyseessä takuulla ollut muikku, ei silakka, eikä edes olut. Jos tässä jutussa on tavallista enemmän sekoilua, se johtuu kihtikuurista.

Lauantaina 21.3. on lahtelaisen kiekon juhlapäivä. Ensin A-junnut, sitten naisten nousujuhlat (?) ja illalla Liigan pudotuspeli. Innokkaimmat katsovat kaikki kolme. Varmaan ainakin Jouni Kaikkonen, joka omien peliensä lisäksi ehtii sinne sun tänne kuten olympialaisiin. Jouni vierailee usein meidän olkkarissa teeveen välityksellä. Kuvauksellinen mies. Taputtaa Pelsulle. Te muut kanssa.

Ai niin, se alun Pyryn juttu. Pysy tuolillasi, mutta Sara paljasti, ettei Pyry käy mielellään kaupassa!

Raine Järvinen

Ensi sunnuntaina vietetään ns. leipäsunnuntaita. Se johdattaa meidät pohtimaan yhtä elämän perusasioista: leipää. Leipä on yksinkertainen ruoka, mutta samalla se muistuttaa meitä Jumalan huolenpidosta.

Jo vuosisatojen ajan ihmiset ovat rukoilleet: “Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Tässä rukouksessa on sekä kiitollisuus että luottamus – Jumala pitää meistä huolta tänäänkin.

Raamatussa Jeesus sanoo: “Minä olen elämän leipä.” Hän ei puhu vain fyysisestä ravinnosta, vaan jostakin syvemmästä. Ihminen ei elä pelkästään ruoasta, vaan myös toivosta, merkityksestä ja rakkaudesta. Jeesus lupaa olla se, joka ravitsee sydämemme silloin, kun voimat vähenevät ja suunta tuntuu katoavan.

Leipä muistuttaa myös jakamisesta. Harva leipä syntyy yksin: joku kylvää viljan, toinen korjaa sadon, kolmas leipoo. Samalla tavalla elämäkin on yhteistä. Kun jaamme leipää tai pidämme huolta toisistamme, Jumalan rakkaus tulee näkyväksi arjessa.

Ville Hakulinen

Hallia ei tarvittu, kun HJK:n A-junnut kohtasivat Manchester Cityn Töölössä helmikuun pakkasessa. Kotipojat voittivat rankkareilla. Oho. Katsomossa yli 9000 ihmistä. Juu-u luit oikein, 9000. Nuorissa on toivoa, vaikka neljännesvälierässä PSG oli ylivoimainen 6-1. Pankaa mieleen nimi Ayari.

Pakkasessa pelattiin myös Tampereella, kun Kups kohtasi puolalaiset yli 3000 katsojan edessä. Osa jäi kotiin, kuten minä, vaikka parit villahousut, tuplahanskat, pipo karvalakin alle ja tuhti toppatakki oli katsottuna valmiiksi. Jotkut koolla alkavat lahtelaiset olivat paikalla ja näkivät kuopiolaisten kahden maalin häviön.

Kaikkien aikojen talvipeli pelattiin Olympiastadionilla 40 vuotta sitten 19.3.1986. Kuusysi kohtasi hankien keskellä Eurooppa-cupin puolivälierässä Steua Bukarestin. Avauspeli liejuisella kentällä Romaniassa oli päättynyt maalittomana Ismo Korhosen loistavien torjuntojen ansiosta.

Tämä Hesan tapahtuma pysyi tasaisena. Kuusysin savolainen Jarmo Kaivonurmi oli ratkaista, muttei kuitenkaan. Ihan loppussa vieraat iskivät 0-1. Se riitti, saamari soikoon! Mainittakoon, että finaalissa Steua löi Barcelonan. Kuusysi oli matkallaan nuijinut mm. Zenitin.

Kaivonurmi pelasi urallaan 297 pääsarjaottelua ja teki niissä 49 maalia. Pelimies. Harmi, että hänet muistetaan yhdestä missatusta paikasta. Minä en soimaa, Jarmon neljä MM-kultaa mykistäkööt arvostelijat.

Kuusysin avauksessa olivat Korhonen, Hännikäinen, Pekonen, Remes, Rinne, Annunen, Carroll, Hudd, Tiainen, Kaivonurmi ja Nordman. Valitettavasti Kousa oli loukkaantuneena, Jäntti pelikiellossa, Törnvall myyty Hakaan ja Lius Belgiaan. Oho, nyt nämä silloiset nuorukaiset ovat jo aikamiehiä. Ikämiehiä peräti.

Katsojia oli virallisesti 32 000, mutta ehkä sittenkin yli 40 000, kun ei lippuja enää katseltu. Kansaa oli juoksuradoilla ja lumikinosten päällä.

Tässä eräs katsojalausunto: ”Pikkuporteista olisi pitänyt mennä, ei aidat auki. Jengi meinasi litistyä. Avasivat kaikki aidat, sisään mentiin mistä päästiin. Paikkalipulla ei tehnyt mitään, jokainen istui tai seisoi mihin mahtui. Betonivessoihin oli 100 metrin jono. Moni teki tarpeensa muovimukiin (oli silloin uusinta uutta).”

Aikanaan Lahdessa potkittiin nastakengissä Ursan kentällä, jota seurasi maailman ihme eli Suurhalli ja siellä nähtiin lukemattomia huippupelejä. Sitten loppui järki ja Suurhalli ja Lahti-cup. En ajattele sitä enää, koska tulen surulliseksi.

Kuusysistä puheenollen yksi sen sankareista ja mestareista oli Raimo Kumpulainen.
Onnea seiskakymppiselle 21.3. Melkoinen Kynä!

Raine Järvinen

Viime viikolla Orpon hallitus yllätti opposition mega-luokan asialla. Yleensä näin suurista asioista käydään keskustelua yli hallitus-oppositio rajojen. Nyt näin ei tapahtunut. Otin asiaan kantaa tuoreeltaan, koska näin suuressa asiassa ei voi odottaa.

Ydinenergialain avaamisen ydinkysymys on yksinkertainen: miten tämä lisää Suomen turvallisuutta? Suomi liittyi Natoon avaamatta ydinenergialakia. Naton ydinpelote on olemassa jo nyt.
Kun ydinenergialaki avataan, avataan samalla Pandoran lipas. Tätä päätöstä ei ole helppo perua, ja vastuu sen seurauksista jää myös tuleville hallituksille.
Teemme puolueena turvallisuuspolitiikassa tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten kollegoiden kanssa ja käymme tästäkin asiasta jatkuvaa keskustelua. Pohjoismainen linja on ollut selvä: ydinaseita ei sijoiteta alueelle rauhan aikana.

Orpon ja Purran hallitus on ajanut Suomen työllisyydessä ja taloudessa reunavaltioksi, nollakasvun maaksi ja samalla etäännyttänyt meitä muista Pohjoismaista. Haluammeko luoda myös turvallisuuspolitiikkaan tällaisen reunavaltion ilmapiirin?
Suomi ei voi olla suomalaisille vain datakeskus ja etulinja. Silloin meiltä loppuvat työt ja leipä. Turvallisuus tarvitsee myös vahvan talouden ja investointeja, jotka luovat työtä ja teollista arvonlisää Suomeen. Tämä lakimuutos ei ainakaan lisää Suomen houkuttelevuutta kansainvälisille sijoittajille.

Olen keskustellut tästä myös pohjoismaisten kollegoiden kanssa. Heillä on ymmärrys Suomen nykytilaan ja myös omaansa.

Mikä on Suomen viiteryhmä? Pohjoismaa vai jotain aivan muuta? Pohjoismaa tietenkin ja oman turvallisuutensa maksimoiva sellainen.

Ville Skinnari

Joskus olen miettinyt, olisiko uskominen helpompaa, jos saisi omin silmin nähdä Jeesuksen teot ja kuulla hänen opetuksensa. Johanneksen evankeliumi kertoo kuitenkin, että kaikki eivät uskoneet, vaikka näkivät Jeesuksen ja hänen tekemänsä ihmeet. Uskossa kysymys ei siis ole näkemisestä silmillä, vaan myös sydämellä.

Paastonajan kolmannen sunnuntain vanha latinankielinen nimi on Oculi – ”minun silmäni”. Psalmin 25 sanoin: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan.” Silmät voivat olla auki ja silti jäädä näkemättä se, mikä on olennaista ja tärkeää. Ehkä joskus näkemisen saattaa estää pelko: mitä muut ajattelevat, jos tunnustaudun kristityksi, Jeesuksen seuraajaksi?

Raamattu ja Johanneksen evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että usko ei synny pelkästä todistusaineistosta. Usko on luottamusta ja katseen suuntaamista. Näin paastonaikana Jeesus kulkee kohti ristiä ja juuri ristillä Jumalan rakkaus ja voima tulevat näkyviin. Paastonaika kutsuu meitä tutkimaan, mihin katsomme ja kenen varaan elämämme rakennamme.

Maija-Reetta Katajisto

Ai veljet kuinka hienoa on viime päivinä ollut istua Tammelan torilla. Tunnen, että minua kunnioitetaan. Pelicans voitti sekä Ilveksen että Tapparan. Täytyy nyt nauttia, äkkiä ne unohtaa.

Ilves-voiton jälkeen Tommi Niemelä itki oikein kunnolla. Itki lopun, kieltämättä heppoista, jäähyä. Kannattaisiko keskittyä muuhun kuin tuomariin?

Niemelästä paineet paistavat. Hymy on hyytynyt. Viimeinen mestaruus tuli Ilvekselle 1985 ja nyt sitä vaaditaan siellä ja täällä ja torilla. Jos ei tule, on Tommilla vaikeaa. Eikä asiaa auta, että Pelsusta tuttu Jasek otti kolmen pelin pannan lyömällä poikkarilla niskaan Pelsusta tuttua Siikosta. Ei hyvä ei!

Ilveksen ahdinkoa on lisännyt muka kannattajajoukkio Osasto41. Se paineli humalapäissään pilaamaan ulkojäille nuorisotapahtuman. Savut lentelivät ja sanansäilä oli rivouksia täynnä. Viimein ottelu keskeytettiin ja loppu pelattiin sisällä tyhjälle katsomolle.

Tapparassakin kiehuu. Ruotsin tuleva päävalmentaja Grönborg sai kolmen pelin pannan, kun ei pitänyt poikiaan kurissa. Myös Grönborgilla paineet tekevät tehtäväänsä. Seuralle ei tuolla rosterilla kelpaa kuin kulta. Luulevat täällä, että finaali on Tappara-Ilves. Alan epäillä. Olisiko Pelicans kevään yllättäjä?

Mihin Tappara Grönborgia tarvii? Toinen ruotsalainen hoiti homman tyylillä. Tappara voitti Kuopiossa 10-1. Juuri noin, turha valittaa, antaa tekojen puhua.

Aina ei tappeluista tule pelikieltoa. Minusta pitäisi tulla ja aloittajalle enemmän. En ymmärrä, miksi väkivalta sallitaan. Jos on halukas nyrkkeilemään, on halukas myös pelikieltoon. Ja onhan olemassa laji nimeltä nyrkkeily. Jos esim. futiksessa tempaiset kanssakilpailjaa turpiin, et takuulla pelaa moneen kuukauteen.

Näitä naurettavia kostoiskuja vähentäisi se, että törkytaklauksista jaettaisiin kunnon sanktiot ja huomioon pitäisi myös ottaa miten uhrille käy.

Tapparan ja JYPin kismoissa on pääosissa ollut lahtelainen Antti Tyrväinen. Joko pelikieltosaldo olisi täynnä? Mutta ei Tyrsky taka-askeleita ota…11.3. JYP-Tappara.

Veikkaukseni on, että Tapparasta leivotaan Mestari. Rehdisti ja reilusti. Ja mitä veikkaamiseen tulee, täytyy mainita, että olympiaveikkauksen voitti Myllypohjan oma poika Matti Satosalmi. Rouvani pääsi hopealle ja minä lähes kärkeen, mutta kun oli sairauksia, epäonnea ja epärehellisyyttä siellä kisoissa. En selittele, onnea Masalle kuten ruusuja kaikille naisille pyhän johdosta.

Raine Järvinen

Kansainvälisen oikeuden vanha periaate kuuluu latinaksi pacta sunt servanda – sopimuksia on kunnioitettava. Ilman tätä periaatetta kansainvälinen järjestelmä ei toimi tai mikään luottamus osapuolten välillä. Diplomatia menettää merkityksensä ja tilalle astuu voimapolitiikka. Tässä tilanteessa maailma nyt on. Sopimuksiin tai sääntöpohjaisuuteen on mahdotonta enää luottaa.

Iranin ydinsopimus on tästä hyvä esimerkki. Vuonna 2015 Iran ja kuusi suurvaltaa – Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina – solmivat Wienissä niin sanotun JCPOA-ydinsopimuksen. Sen tarkoitus oli selkeä: Iran rajoittaisi ydinohjelmaansa, vähentäisi uraanin rikastamista ja sallisi laajat kansainväliset tarkastukset. Vastineeksi Irania vastaan asetettuja talouspakotteita purettaisiin. Sopimus astui voimaan vuonna 2016. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA raportoi useaan otteeseen, että Iran noudatti sopimuksen ehtoja. Sopimus ei ollut täydellinen, mutta se oli toimiva kompromissi. Vuonna 2018 Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta yksipuolisesti presidentti Donald Trumpin päätöksellä ja palautti Irania vastaan laajat talouspakotteet. Muut sopimuksen osapuolet jäivät muodollisesti sopimukseen, mutta käytännössä sen perusta mureni.

Iran pysyi sopimuksessa vielä jonkin aikaa, mutta alkoi myöhemmin asteittain rikkoa rajoituksia vastauksena pakotteisiin. Näin yksi kansainvälisen diplomatian keskeisistä sopimuksista ajautui käytännössä umpikujaan. Ja korostan, että Iran ei ole mikään pulmunen, päinvastoin, mutta tapahtumaketju miten tähän tilanteeseen on ajauduttu, ansaitsee huomion. Persianlahden maat varoittivat tästä moneen kertaan. ”Tämä kaikki kaatuu vielä meidän syliimme”, sanoi minulle Kuwaitin varaulkoministeri tammikuussa. Näin kävi. Vaikutukset pelkästään Dubain ja muiden turistikohteiden maineeseen ja luotettavuuteen ovat vakavia.

Tämä on syytä muistaa nyt, kun Lähi-idän tilanne on ajautunut uuteen ja vaaralliseen vaiheeseen. Yhdysvallat ja Israel ovat hyökänneet Iraniin. Iskuissa on pelkästään Iranissa kuollut jo yli tuhat ihmistä mukaan lukien kouluisku, jossa menehtyi täysin viattomia tyttöjä. Siviilit maksavat sodan hinnan. Euroopan unionin reaktio on ollut toistaiseksi vaimea. Kun kansainvälisen oikeuden periaatteet joutuvat näin kovalle koetukselle, olisi odottanut vahvempaa ääntä myös Euroopasta. Missä ovat EU:n johto, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas? Muu maailma kysyy aivan aiheesta onko Euroopalla nykyisin eri standardit eri sotiin, vaikka meillä on vain yksi kansainvälinen oikeus. Eurooppa ei voi rakentaa uskottavasti omaa uutta suvereniteettiaan tai omaa kansainvälistää asemaansa, jos se ei ole johdonmukainen perustavaa laatua olevissa kysymyksissä.

Tämän konfliktin seuraukset eivät rajoitu Lähi-itään. Myös Suomi kärsii niistä nopeasti ja konkreettisesti. Energian hinnat nousevat, logistiikkaketjut häiriintyvät ja maailmankaupan epävarmuus kasvaa. Pienelle ja avoimelle taloudelle tällaiset kriisit tarkoittavat aina lisää epävarmuutta, lisää kustannuksia ja vähemmän kasvua.
Ja miksi eskalaatio tapahtuu juuri nyt? Kansainvälisessä politiikassa sotilaalliset ratkaisut ovat harvoin täysin irrallaan sisäpolitiikasta. Suurvaltojen historiassa ulkopoliittisia kriisejä on kautta historian myös käytetty huomion siirtämiseen kotimaan ongelmista.

Kun suurvallat pelaavat omaa kovaa peliä, lasku päätyy muiden maksettavaksi. Silloin pienen Suomen ja entisen suurvallan eli Euroopan tulisi keskittyä rakentamaan omaa menestystään. Ja korostaa sitä, että sopimuksista ja kansainvälisestä oikeudesta tulee pitää kiinni.

Ville Skinnari

Nappuloista asti Reippaassa pelanneet Risto Rautemaa ja Seppo Nordman täyttivät täysiä kymmeniä samana päivänä eli 26. helmikuuta. Kari Eloranta saavuttaa saman samalla viikolla. Piri on syntynyt 29.2. Sitä päivää ei tänä vuonna ole, mutta kai mies silti vanhenee. Jotta ei tule sanomista, en paljasta poikien ikiä, mutta kerron, että ovat syntyneet 1956.

Kolmikolle on yhteistä junnupelit. Yhteistä on myös Lyseo. Risto oli lähes mallioppilas. Uskonto tuotti vaikeuksia. Noralla lienee koulun kaikkien aikojen viittaamisennätys, kun hän aloitti loppukirin. Hänellä on varmaan ennätys myös vastauksissa, jotka kuuluivat, että meni just pois mielestä.

Pirillä oli kiirettä kahden lajin kanssa. Piri lueskeli ehtiessään. Lukiossa jopa jämptin Näppärän tunti alkoi vasta, kun hän oli kuullut Pirin kuulumiset. Piri oli Piri, meitä muita kutsuttiin sukunimellä.

Piri sai koulusta lomaa pelatessaan nuorten MM-kisoissa. Tiesimme hänen tulleen jo kotiin, mutta ei häntä koulussa näkynyt, koska lomaa oli myönnetty vielä päivä. Lähdimme ruokkiksella kyselemään kuulumisia. Isä-Pekka selitti, että Kari on koulussa.
No, hän oli treenaamassa. Illalla isä oli kysellyt, että mites ne pojat keskellä päivää tulivat. Piri kertoi, että pojat lintsasivat….aika velikulta.

Oli sitten kiekko tai jalkapallo, meille reippaalaisille jännittävin hetki nappuloissa oli kurkkia ennen peliä, tuliko Piri paikalle. Jos tuli, se tiesi tappiota. Suurtappiota.

A-nuorten paikallispelissä Arska Olkkola yritti pelotella ja käytti Piriä vain alkuveryttelyssä. Se horjutti meitä, ei kaatanut. Voitimme Ratikalla 2-0. Piri pelasi vasta illalla miesten pelissä.

Rautemaa oli Reippaalle uskollinen. SM-sarjapelejä 85 ja kuusi maalia. Risto vetäytyi ajoissa johtotehtäviin. Nordmanin vastaavat luvut 203 ja 47. Loppuvuosiksi Nortti värvättiin Kuusysiin. Siellä 28 ottelua ja kolme maalia. Olen nimennyt Noran Lahden Messiksi ja Riston Gerrardiksi.

Elorannan ansioluettelo ei tähän mahdu alkuunkaan. Mainitaan nyt olympiahopea 1988, parhaana kautena Änärissä Calgaryssä 80 matsia tehoin 4+40. Kuusysissä kaksi Suomen Mestaruutta kesäharjoittelun lomassa. Pirin nimeän LPL:ksi. Lahden palloilun Legenda.

Onnittelut te nuorekkaat fiksut herrasmiehet. Perässä tulen, kiinni en saa. En saanut kentälläkään!

Raine Järvinen

Hei pidetään yhteyttä! Lausahdus, joka tulee sanottua tai jonka kuulee sanottavan ennen kuin hyvästellään jonkun läheisen tai tuttavan kanssa. Yhteyden ylläpitäminen ei kuitenkaan aina ole kovinkaan helppoa.

Viime perjantaina huomasin illalla, että en päässyt katsomaan Yle Areenasta ohjelmaa eräästä suosikkiyhteydenrakentajastani, Isä Brownista. Television näyttöön ilmestyi teksti, että yhteys on katkennut. Ymmärsin kyllä, että kyseessä oli häiriö internetyhteydessä, mutta vaikka tein kaikki mahdolliset toimet yhteyden palauttamiseksi, mikään ei auttanut.

Internetyhteyden ja yhteysongelman kanssa on yksinkertaisinta kääntyä operaattorin puoleen ja pyytää heitä selvittämään ongelma. Yhteysongelmat toisiin ihmisiin, oman itseensä tai Jumalaan ovatkin jo huomattavasti kinkkisempiä. Ensin on löydettävä syy, miksi yhteys ei ole säilynyt. Aika usein joutuu huomaamaan, että muut asiat ovat vieneet ajan ja huomion. Erityisesti yhteys Jumalan kanssa on siitä merkillinen, että Jumala on kyllä meihin yhteydessä monin tavoin kaiken aikaa, mutta me itse herkästi ummistamme silmät ja korvat, niin ettemme huomaan yhteydenottopyyntöä. Suljemme yhteyden.

Paastonaikaa voisi ajatella eräänlaisena yhteyden palautusaikana. Sulkemalla muita hälyääniä ja turhaa tilaa vieviä asioita pois alamme ehkä huomaamaan niitä asioita, jotka oikeasti kaipaavat yhteydenpitoa. Suhteessa Jumalaan meidän ihmisten keskeisin yhteydenpitokeino on rukous. Rukous kasvattaa uskoa ja parantaa yhteyttä.

Hanna Rikkanen
pappi, Laune

Tämän viikon puheenaihe on ollut velkajarru. Paljonko leikataan? Luvut pöytään! Jos EU ja Suomi olisi auto, joku voisi ihmetellä, että miksi meillä puhutaan koko ajan jarruista, vaikka kaasu ja kytkin ovat jäässä. On totta, että jarrut pitää olla kunnossa. Velka ei pysähdy ilman kurinalaisuutta. Mutta jos moottori ei toimi ja pyörät ei pyöri, ei auto liiku, vaikka jarrut olisivat kuinka tehokkaat. Tästä huolimatta pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra toistivat keskiviikkona eduskunnassa samaa mantraa: Mitään ei tarvitse muuttaa. Tehdyillä päätöksillä mennään loppuun asti.

Mutta loppu on lähellä. Onneksi. Jälki tulee vain olemaan aivan hirveää, jos mitään ei muuteta ennen kesää 2027. Yleensä Suomen pääministerit ja hallitukset ovat olleet nöyriä perumaan kesken hallituskauden sellaisia päätöksiä, mitkä eivät ole toimineet tai tuoneet toivottuja tuloksia. Eli eivät ole halunneet kuunnelleet asiantuntijoita tai seurata tulostaulua. Nyt mitään muutoksia tai korjauksia ei tehdä ei tehdä.

Jos Eurooppa ei rakenna uutta kasvun moottoria, se surkastuu edelleen geopoliittisesti ja taloudellisesti – samaan aikaan, kun muut vahvistuvat.
Euroopan unionin talouspolitiikka on pitkään keskittynyt velkakestävyyteen. Uudistettu velkajarru tuo finanssipoliittista vakautta, mutta sen heikkous on edelleen sama: kasvuelementit puuttuvat. Näin kirjoitin kolumnissani (Demokraatti) 15.10.2025.

Euroopan ja Suomen kaasu ovat investoinnit ja kysyntä. Ne ovat nyt jäässä. Rakennusala on romahtanut, asuntotuotanto pysähtynyt ja yksityinen investointihalukkuus varovainen. Samalla perusinfrastruktuuri rapistuu: tieverkko, sillat, vesihuolto ja sähköverkot tarvitsevat korjausta. Kun kysyntä puuttuu ja investointeja lykätään, talous ei kiihdy. Kasvu alkaa sillä, että kohdistamme investointeja sinne, missä ne parantavat tuottavuutta ja luovat työtä nopeasti – korjausvelan purkuun, logistiikan toimivuuteen, energian siirtoverkkoon. Se ei ole elvytystä, vaan talouden peruskunnon ylläpitoa.

Kytkin on työllisyys. Ilman työllisyyttä investointien vaikutus ei siirry julkiseen talouteen. Työ on se mekanismi, joka muuttaa kasvun verotuloiksi. 80 prosentin työllisyysaste on julkisen talouden kestävyyden ehto. Jokainen prosenttiyksikkö lisää työllisyyttä vahvistaa julkista taloutta noin miljardilla eurolla.

Jarru on velkajarru. Se on välttämätön, jotta auto ei karkaa käsistä. Mutta jarrusta on helpompi puhua kuin kaasusta ja kytkimestä. Jos jarrua painetaan ennen kuin kaasu ja kytkin toimivat, seurauksena on pysähtyminen. Talous ei vahvistu, vaan heikkenee entisestään. Siksi velkajarru ilman todellista työllisyysstrategiaa on keskeneräinen ratkaisu.

Suomessa tulee tehdä valtion, kuntien, oppilaitosten ja yrityksien välinen työllisyyssopimus. Työllisyyssopimus tarkoittaa 90 päivän takuuta alle 30-vuotiaille: koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi joutumisesta. Vastineeksi nuorelta edellytetään tarjotun vaihtoehdon vastaanottamista. Yrityksille tarjotaan määräaikainen palkkatuki ja oppisopimusmalli. Samalla luotaisiin 6–12 kuukauden palkkatuki pitkäaikaistyöttömille ja rekrytointikynnyksen madaltaminen yli 55-vuotiaille.

Työllisyyssopimus maksaa – mutta vähemmän kuin työttömyys. Työllisyyssopimuksen bruttokustannus voisi olla luokkaa 500 miljoonaa euroa vuodessa riippuen osallistujamäärästä ja tukitasosta. Se ei ole pieni raha. Mutta yksi pitkäaikaistyötön maksaa julkiselle taloudelle helposti 20 000–30 000 euroa vuodessa menetettyinä veroina ja etuuksina. Yhden syrjäytyneen nuoren elinkaarikustannus voi nousta yli miljoonaan euroon. Kaupungeille ja kunnille tämä tarkoittaisi myös suuria helpotuksia miljoonien sakkomaksuista.

Ja syrjäytymisen ja työttömyyden inhimillistä kärsimystä ei voi edes rahassa mitata.
Jarru meillä jo on. Kaasua Suomi ja Eurooppa sekä kytkin pohjaan!

Ville Skinnari