Arkistot: Kolumnit

Pääsin Lahden kesäkuun markkinoille. Sää suosi, hymyilevää kansaa riitti. Rinkeli maistui. Musiikki soi. Tahdon toistekin.

Eräässä torin kulmassa kokoontui entisiä jalkapalloilijoita lähinnä Reippaasta ja LTP:stä. Osa ei ollut tavannut toisiaan 50 vuoteen. Siitä se juttu lähti, mihin aikanaan oli jäänyt. Minutkin tunnistivat, vaikka väittivät lihoneen. No, myönnän, mutta se on väliaikaista.

Oli Ossi Sunin synttärit. Hänestä ei kenelläkään ollut pahaa sanottavaa, päinvastoin. Ei edes vastustajilla, siis kanssakilpailijoilla. Oso osui palloon, joskus jopa jalkaan. Oson HIFK-paita herätti pahennusta.

Väkisin mukailin Mattia ja Teppoa. ”Kun viettävät vanhat ystävät päivää, nauru on herkässä meillä. Mukavat muistot nousevat pintaan, elämme ne uudestaan. Kaihoa rintaan se mulle tuo ja taas mä nauraa saan. Tuo Oso kahvia pöytään, pyöreät vuodet saavutetaan. Ei olla vanhoja mutta naamoista huomaa, ei olla ihan nuoriakaan.”

Vuodet kultaa muistot. Tappio kääntyi voitoksi eikä tarvittu valomerkkiä. Väsymys oli merkki iltapäivällä, että kotiin, kotiin. Niemisellä se merkki oli rouvansa puhelu eli käsky.

Torin lavalta kaikui soitto, joka sai tanssijalkaa vipattamaan. Varsinkin Ollin, Nakin ja Sulpin. Hienosti järjestelyt hoitaneen Igorin jalkahan väpätti aamusta asti…

Jutut olivat yhtä hyviä eli huonoja kuin ennenkin. Varmaan keskustelut olivat syvempiä kuin ennen, jolloin pukukoppitarinat olisivat saaneet kukkahattutädit punastumaan. Junnun sanoin, puhuivat he naisista. Ei enää, kukin on tyytynyt kohtaloonsa. Kalajutut ovat kiilanneet edelle.

Nyt puhuttiin yllättäen myös jalkapallosta. Paisuneissa kisoissa minä odotan makoisia yllätyksiä. Kap Verde, Haiti, Curacao, Panama, Ruotsi ja/tai Norja voittakoot pelin. Mestarihan löytyy triosta Ranska- Espanja- Brasilia. Saksa ei nyt pärjää?

Monella lahtelaisella tuntui olevan sidoksia Tampereelle. Heillekin edelleen painotin, että olen lahtelainen. Aina.

Hannu Kuokkanen toimi pomolääkärinä TAYS:ssa monta vuotta. Maalivahtilegenda Risto Parkkonen viihtyy Mansessa viikon ainakin kerran vuodessa. Vielä me Tammelan torilla tavataan!

Näyttelijälahjakkuus Kai Kokko kertoi, että hänen poikansa Tuomas johtaa kahta merkittävää yhtiötä Tampereella. Täytyypä poiketa.

Kai monella muullakin jokin side Tampereelle on. Kannattaa täällä piipahtaa, kannattaa mennä poiskin. Ei oo Lahden voittanutta.

Ai niin, vaalikaa muistojanne, pitäkää kavereihinne yhteyttä. Kesät talvet. Tulen taas, nopeammin kuin luulettekaan.

Raine Järvinen

FC Lahti murjoi Ilveksen hämmästyttävästi 5-0. Upeaa paitsi tamperelaisten kannalta. Lohtua toi jääkiekon MM-kulta Barkovin johdolla. Jotain vikaa minussa on, kun en noihin kisoihin täysillä syttynyt. Toki kaikki pelit katsoin. Siirrytään oikeisiin mestaruuskisoihin eli jalkapallon MM-kisoihin, jotka alkavat ensi torstaina ja kunniakas Mestari löytyy pyhänä 19.7. Pelejä riittää, ole valmis!

Aloitin kisojen seuraamisen natiaisena, no ehkä väärä sana, olen aina ollut pyöreähkö hyvälihainen. Elettiin vuotta 1966 ja pelattiin Englannissa. Finaali meni jatkoajalle ja minun oli kertakaikkiaan pakko lähteä linjurilla äidin kanssa Paimelaan.

Englannin ja Länsi-Saksan loppuottelu meni jatkoajalle saksalaisten tehtyä 2-2 minuutti ennen loppua. Hattutempun lopulta viimeistellyt Geoff Hurst pamautti pallon ylärimasta maaliin. Vai pamauttiko? Siitä kai väitellään vieläkin. Enkä minä nähnyt tapausta livenä! Annoin äidille anteeksi tapauksen ihan parissa vuodessa. Englanti oli mestari 4-2.

Tampereen Vapriikissa on huima kisanäyttely koko kesän. Suosittelen. Näet kisojen puhutuimmat maalit, juurikin Hurstin pommi. Menen taas katsomaan.

Puhumattakaan Maradonan osumista 1982. Ensin hän teki ”jumalan käden” ja sitten kuljetti 68 metriä, harhautti viisi peluria ja lopuksi vetäisi pallon pömpeliin.

Pele aloitti loistonsa 17-ikäisenä Ruotsin kisoissa 1958. Finaalissa Brasilia löi Ruotsin 5-2. Pele voitti kultaa kolme kertaa ja teki yhteensä 12 kisamaalia. Eniten on tehnyt Miroslav Klose, neljä enemmän kuin Pele, joten laske siitä.

Historiaan ovat itsensä edellisten lisäksi pelanneet mm. Musta Pantteri Eusebio, Roger Milla sekä saksalaiset, joista en tule koskaan unohtamaan Beckenbaueria, Breitneria ja Mulleria.

Kisoissa on ollut paljon draamaa. Englannin kisoissa pokaali varastettiin ja Pickles-koira löysi sen puistosta. Vuonna 1934 Italia voitti Tsekkoslovakian jatkoajalla 2-1. Mussolinin kerrotaan antaneen kullekin 20 000 Italian liiraa, asunnon ja uuden Fiatin.

Vuonna 1938 Italia kukisti Unkarin 4-2. Ennen peliä Mussolinilta tuli viesti. ”Voitto tai kuolema!”

Länsi-Saksa voitti 1954 Unkarin 3-2. Useat voittajat joutuivat kisojen jälkeen tehohoitoon maksaongelmien vuoksi. Epäiltiin dopingia. Ei kai vaan?

Qatarin kisoja seurasi maailmalla yli 5 miljardia katsojaa. Ja taas katsotaan. Aion olla yksi, kai Sinäkin?

Raine Järvinen

Kun puhumme Suomen turvallisuudesta, keskustelu keskittyy usein puolustukseen, rajaturvallisuuteen, drooneihin tai kriittiseen infrastruktuuriin. Yksi merkittävä turvallisuuskysymys jää kuitenkin liian vähälle huomiolle: ympäristöonnettomuudet, jotka eivät toteutuessaan tunne valtioiden rajoja tai vesialueita.

Suomenlahti on yksi Euroopan vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Myös suuria öljysatamia sijaitsee Venäjän puolella. Suomenlahden kautta kulkee vuosittain valtava määrä öljyä, kemikaaleja ja muuta rahtia. Kyse on poikkeuksellisen herkästä merialueesta, jonka ekosysteemi on jo valmiiksi kuormittunut rehevöitymisestä, ilmastonmuutoksesta ja ihmisen toiminnasta.

Yksi vakava öljyonnettomuus Suomenlahdella voi aiheuttaa valtavaa vahinkoa luonnolle, kalakannoille, saaristolle ja rannikkoalueiden elinkeinoille. Vaikutukset näkyisivät matkailussa, virkistyskäytössä, kalastuksessa ja luonnon monimuotoisuudessa vuosien ajan.

Tästä syystä öljyntorjuntavalmiutta ei pidä nähdä ainoastaan ympäristöviranomaisten tehtävänä. Se on osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Sisäministeriöllä on keskeinen vastuu pelastustoimen, varautumisen ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämisessä. Rajavartiolaitos, pelastuslaitokset, Puolustusvoimat, ympäristöviranomaiset ja yritykset sekä vapaaehtoisjärjestöt muodostavat yhdessä sen turvallisuusverkon, jonka on kyettävä toimimaan myös kaikkein haastavimmissa tilanteissa.

Suomi on kansainvälisesti tunnettu vahvasta kokonaisturvallisuuden mallistaan. Sen perusajatus on yksinkertainen: yhteiskunnan kriittisiä toimintoja ei voida suojata yhden toimijan voimin. Tarvitaan yhteistyötä, harjoittelua ja ennakointia. Tämä koskee myös ympäristöriskejä.

Samalla Suomessa on poikkeuksellisen vahvaa ympäristö- ja öljyntorjuntaosaamista Se on myös kasvava vientimahdollisuus. Persianlahden alueella, Punaisellamerellä, Kaspianmerellä ja monilla muilla geopoliittisesti herkistä merialueista riippuvaisilla alueilla ympäristöturvallisuus nousee nopeasti osaksi kansallista turvallisuutta. Öljyvuodot, satamien turvallisuus, meriliikenteen riskienhallinta ja ympäristövahinkojen torjunta ovat kysymyksiä, joihin etsitään ratkaisuja ympäri maailmaa. Suomella on mahdollisuus tarjota kokonaisratkaisuja, joissa yhdistyvät viranomaisyhteistyö, kokonaisturvallisuus, ympäristöosaaminen ja teknologiset ratkaisut.

Öljyntorjunta on hyvä esimerkki siitä, miten ympäristö ja turvallisuus kohtaavat. Kun torjumme öljyonnettomuuksia, suojelemme samalla luontoa, elinkeinoja, huoltovarmuutta ja yhteiskunnan toimintakykyä. Edelleen ja liian usein turvallisuuspolitiikka ja ympäristöpolitiikka nähdään erillisinä asioina. Todellisuudessa ne liittyvät yhä tiiviimmin toisiinsa.

Ville Skinnari

Lapsi kertoi viime viikolla innoissaan lastenkutsujen aarteen etsinnästä. Kartan merkkien mukaan piti yrittää löytää piilotettuja kultarahoja. Aarteiden etsiminen oli jännää. Kultarahoja riitti kaikille juhlijoille.

Arkielämässä aarteet eivät löydy aina yhtä helposti. Luulemme, että raha toisi onnea. Tavoittelemme monenlaista menestystä ajatellen, että sitten elämä on helppoa ja hymyilevää. Mutta moni näistä ahnaasti etsityistä aarteista osoittautuu katoaviksi. Raha ei teekään onnelliseksi, kodin kellarista löytyy hometta, terveys haurastuu yhdessä hetkessä.

Jeesus kehottaa etsimään todellisia, katoamattomia aarteita. Ne ovat sellaisia asioita, joita ei edes voi itse hankkia: turva Jumalassa, Jeesuksen lahjoittama täysi anteeksianto, Pyhän Hengen johdatus pienissä ja suurissa elämänkäänteissä. Nämä aarteet eivät ole riippuvaisia ihmisistä. Ne pysyvät, vaikka maailma järkkyy ja perusluottamus elämään horjuu.

Tosi rikas ja tosi onnellinen on se, joka elää lähellä Jumalaa. Se ihminen on löytänyt aarteensa.

Riitta Särkiö

Koulujen päätösjuhlissa näkyy jälleen jotain hyvin suomalaista ja kaunista. Ylioppilaat, ammattiin valmistuneet, ruusut, laulut ja bileet, jossa elämä tuntuu olevan vasta alussa. On aika juhlia, mutta samalla pohtia omaa tulevaisuutta.

Moni nuori päättää nyt peruskoulun. Osa valmistuu ammattiin, osa lukiosta. Joku tietää jo tarkasti mitä haluaa tehdä. Toinen ei tiedä vielä lainkaan ja hyvä niin. Muistan jotenkin vielä omat ylioppilasjuhlat 1993 ja sen Lahden mistä me halusimme ponnistaa edelleen. Silloinkin oli vaikeaa. Lama ja työttömyys oli läsnä. Mutta usko tulevaan oli kova. Silti en oikein tiennyt mitä isona tekisin, enkä ole varma tiedänkö vieläkään.

Ehkä tärkein asia, jonka nuori voisi myös juuri nyt kuulla, on se, että sinulla ei ole kiire olla valmis tai tietämään vielä mitä haluat tai teet. Tällä en tarkoita, etteikö pitäisi painaa täysillä opintoja tai suunnata työelämään, mutta annetaan nuorille tilaa ajatella myös itse.

Nykymaailma luo helposti valtavia paineita. Pitäisi tietää nopeasti kuka on, mitä haluaa tehdä ja mihin kuuluu. Sukulaiset kysyvät mitä seuraavaksi? Some näyttää muiden onnistumiset, täydelliset vartalot, hienot matkat ja jatkuvan menestyksen. Maailman ja Suomen todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Kaikilla ihmisillä on omat vahvuutensa. Yksi on hyvä koulussa, toinen ihmisten kohtaamisessa, kolmas urheilussa, musiikissa, käsillään tekemisessä tai siinä, että jaksaa olla hyvä ystävä toiselle ihmiselle. Kaikkien ei tarvitse olla kympin oppilaita. Kaikkien ei tarvitse olla täydellisiä. Joku tykkää kirjoittamisesta, vaikka Omalähiö – lehteen!

Silti liian moni nuori kantaa tunnetta siitä, ettei riitä. Pitäisi olla enemmän, parempi, nopeampi tai menestyneempi. Siksi ehkä tärkein taito tulevaisuudessa on oppia antamaan myös itselleen tilaa ja armoakin. Elämä ei ole kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäisenä valmiiksi ja harvan elämä menee täysin suunnitelmien mukaan. Moni löytää oman paikkansa vasta myöhemmin – ja usein juuri mutkien kautta. Ja usein juuri ne ihmiset, jotka ovat joskus epäilleet itseään eniten, kasvavat kaikkein vahvimmiksi.

Itse tein opintojen ohessa kirjoittajankin työtä. Toimin Etelä-Suomen Sanomien ja ilta-Sanomien ulkomaanavustajana Hollannin, Englannin ja Japanin vuosina.
Maailma muuttuu nopeasti, mutta ihmiset tarvitsevat edelleen toisiaan. Tarvitaan empatiaa, luovuutta, yhteistyötä, rohkeutta ja kykyä kohdata muita ihmisiä. Siksi nuoren ei tarvitse olla täydellinen pärjätäkseen elämässä.

Riittää, että uskaltaa yrittää, oppia uutta ja jatkaa eteenpäin myös silloin, kun kaikki ei mene heti nappiin. Koulujen päätösjuhlissa pitäisi ehkä sanoa vähemmän siitä, kuinka nopeasti pitää menestyä – ja enemmän siitä, että elämä saa välillä olla keskeneräistä. Älkää verratko itseänne liikaa muihin. Rakentakaa elämästänne oman näköinen. Sellainen, jossa voitte olla onnellisia omana itsenänne. Se riittää pitkälle tai ainakin siihen mihin se riittää. Ja se on jokaisen ihmisen perusoikeus. Olla oma itsensä ja itsensä kympin oppilas.

Onnea kaikille valmistuneille ja hyvää ja ansaittua kesätaukoa sekä kesätyöaikaakin.

Ville Skinnari

Kiekkokausi huipentuu. Tapahtuuko jotain mullistavaa? Pääseekö MM-finaali tähän? Pyhänä selviää…ehkä joku muukin.

On aika muistella. Oma lätkäura jäi tyngäksi, mutta katsomoissa ja televisiosta olen nähnyt pelejä tuhansia. Tässä muutama poiminta.

Pelasin Reippaan junnuissa pakkina. En oikein ehtinyt tilanteisiin. Ihmettelen, ettei luistelutaitoni ollut parempi, vaikka pelaamassa olin tunti tolkulla. Ei vaan tarttunut.

Olin kaksissa nappuloiden SM-kisoissa. Raumalla minulta varastettiin saappaat eivätkä ne ole vieläkään löytyneet. Muistan kuinka muuan Ismo Villa meni ohi enkä ehtinyt mitään tehdä. Lohdutti, ettei ehtinyt moni muukaan.

Tampereen kisoissa minut syystä tai toisesta palkittiin yhdessä pelissä meidän parhaana. Sain Tampere-kirjan, ennekö oli?

Launeelta muistan matsin, jossa painin Laineen Ekin kanssa. Kaipa hermostuin, kun Eki osasi pelata, minä en. Jantusen Eero jäi mieleen valkkuna joukkueesta, jossa tuleva jalkapallon huippuvahti Moppe Virtanen takoi tehoja sentterinä. Ehkä takoi on kuitenkin liian voimakas sana…

Merkittävin liigapelini oli Hakametsässä Tappara – Hockey-Reipas. Istuin kausikorttikatsomossa uuden tyttöystäväni vieressä. Olli Valek iski jalkakikan jälkeen loistavan johtomaalin. Nousin seisomaan, tuuletin ja huudahdin. Minua mulkoiltiin. Orastava suhteeni ei onneksi kaatunut.

Pietarissa olin ottelussa SKA – Barys Astana. Helminen ja Selin koutsasivat Astanaa. Pelistä en juuri muista, enkä ollut vielä käynyt vodkamuseossa. Aika meni ihmettelyyn. Ei ollut jonoja, kansaa oli.

Lahdesta ovat mielessä hallin avauspeli ja ratkaiseva finaali Pelsu-JYP. Tunnelmaa piisasi. Nuori Janne Juvonen joutui maalilla kovaan paikkaan. Hyvin torjui eikä voinut mitään, kun jatkoajalla Perin iski. Hiljaisena poistuin, mutta äkkiä tajusin, ettei hopea ollut häpeä.

Moni lahtelaispeluri on jäänyt mieleen. Hagmanin syötöt eivät unohdu eivätkä Jarkko Piiparisen töötit. Niitä riitti. Tyrskykin on vasta kakkonen. En vielä tajua, miksi Piiparisen veljekset istuvat Tapparan vaihdossa. Laheen mars!

Leijonilta olen katsonut ruudulta monta ikimuistettavaa ottelua. Mainittakoon vain olympiakulta 2022. Finaali päättyi 2-1 ja Lahden oma Hanu Björninen tehoili 1+1. Näitä telkkapelejä on muistissa ties monta ja paljon, mutta peli on parasta paikan päällä, vaikken yhtään viihdy Nokia Arenalla. Varsinkaan, jos Pelicans tulee kylään. Maalilaulut kammostuttavat.

Hyvää kesäkuuta ja uutta kiekkokautta odotellessa.

Raine Järvinen

Onnittelut kaikille uusille ylioppilaille ja muille valmistautuneille! Jälleen on se aika vuodesta, jolloin vietetään koulujen lukukauden päätöstä ja lauletaan Suvivirttä. Koulun kevätjuhliin on perinteisesti kuulunut Suvivirsi. Ja aika ajoin nousee keskusteluun, onko sen laulaminen sopivaa. Niin myös tänä keväänä. Siksi muutama huomio asiasta.

Perustuslaissamme ilmaistu uskonnonvapaus merkitsee jokaiselle oikeutta omaa uskontoon. Se merkitsee mahdollisuutta tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa tai uskontoa.

Usein uskonnonvapautta tulkitaan vain ns. negatiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta. Se merkitsee sitä, että julkinen tila halutaan riisua uskonnon symboleista ja viittauksista. Aina se ei kuitenkaan ole järkevää, tuskin edes mahdollista.

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt kysymystä Suvivirrestä ja todennut, että yksittäisen virren laulaminen ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista, vaan se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.

Vapaan ja suvaitsevaisen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että opimme elämään rinnakkain erilaisten katsomusten kanssa. Jos en voi laulaa Suvivirttä, voin kuitenkin antaa toiselle siihen mahdollisuuden.

Yhteiskuntamme moniarvoistuu. Siksi tarvitaan toinen toisemme ymmärtämistä, ei nihilointia, kieltämistä. Minun kristittynä tulee hyväksyä ateistisen uskonnon tai jonkin muun uskonnon harjoittajan oikeus omaan uskontoonsa ja päinvastoin. Keskinäinen kunnioitus ja ymmärtäminen ja eri katsomusten rinnakkaiselo on mahdollista.

Suvivirttä on laulettu 1600-luvulta alkaen. Meidän virsikirjassamme se on ollut vuodesta 1701. Nälkävuosien ja muiden koettelemusten aikana se on kuvannut kansamme tuntoja ja saapuvan kesän, lämmön ja valon merkitystä tällä Pohjolassa.

Suvivirren sanoma on kiitollisuus ja kiitos. Meillä on paljon kiitoksenaiheita, jos vain havahdumme niitä näkemään.

Siunattua kesää!

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Irjanpolulta ponnistanut nuorekas Ossi Suni on 70-vuotias toukokuun 22. päivänä. Isot onnittelut miehelle, jonka kanssa meillä on yhteistä kansakoulu, armeija, Reipas, Napakka, LTP ja paljon muuta, mistä ei mainita. En uskalla.

Oso kertoo : ”Kerin kentältä kaikki starttas. Koko lapsuusaika meni kentällä. Kesällä futista ja yleisurheilua, talvella lätkää. Kerinkallion hyppyrimäki oli ahkerassa käytössä sekä hiihtoladut. Naapurin poika Kari Markku oli aina mukana.

Eka ope Anttilanmäellä oli Anna-Liisa Korhonen ja samalla luokalla mm. Ihalaisen Antti ja Poutiaisen Matti. Ylioppilaaksi pääsin Salinkallion lukiosta.

Kesällä -63 menin Reippaan nappulakouluun Aarre Lievosen oppiin. Samassa Juventuksen porukassa pelasivat mm. veljeni Julle ja Hape Kampman.

SM-hopeaa tuli nappuloissa -67 ja A-junnuissa -74. Pronssia saatiin -73.

Napakan Pallossa ja Liipolan Tiikereissä pelasin upeiden miesten kanssa, mainittakoon Jukka Hirvikallio, Kari Haaparanta, Kai Kokko, Antsa Tuutti, Ispi Lius, Vesaajat ja Ari manageri Rivinoja. Ai niin ja tietysti Sulppi Luostarinen ja Kipe Karppinen. Pelien lisäksi mieleen jäivät kautta aikain parhaat saunaillat!”

Reippaan SM-sarjamiehistöön Ossi nousi Keijo Voutilaisen aikana. Akillesjänne oikutteli jatkossa ja esti huippu-uran, jos sellaiseksi ei lasketa pelejä LTP:ssä.

STS-pankki vei miehen pääkaupunkiin ja valmennuspuuhiin. HIFK:ssa Ossi toimi kiekossa ja jääpallossa oman poikansa joukkueessa.

Ossihan oli luunkova vasen pakki. Mietin, olisiko häntä pitänyt kokeilla keskikentän pohjapelaajana? Miksei kukaan valmentaja, edes Salmisen Olli, tätä keksinyt? Vasuri ois kaukaa takuulla puhunut.

Ossi urheilee edelleen. Viime talvena hiihtokilsoja tuli 2154. Se on 2154 enemmän kuin minulla. Sehän alkaa näkyä jo kropassa.

Ossi päättää:”Etelä-Lahti pysyy aina sydämessä, mut harvoin tulee käytyä.”

Ossi tulee kesäkuun markkinoille. Tule sinäkin. Nimmareita luvassa. Merkkipäivänään Oso on Lontoossa. Usko tai älä, jalkapallo-otteluissa!

Kiitos ystävyydestä, joka jatkukoon vielä vuosia. Olet RR. Reipas ja reilu!

Raine Järvinen

Suomen ongelma ei ole vain velka tai hidas kasvu. Suomen ongelma on heikko arvonmuodostus. Emme voi enää rakentaa tulevaisuuttamme pelkästään matalan katteen bulkkiin – oli kyse sitten sellusta, energiasta tai pelkästä palvelinkapasiteetista. Maailmassa suurin arvo syntyy siellä, missä ovat data, ohjelmistot, tekoälymallit ja omistus.

Euroopan unioni valitsee juuri nyt, mihin rakennetaan Euroopan tekoälyn tulevat keskukset ja uuden digitaalisen talouden arvonluonti. Kyse ei ole enää yksittäisistä teknologiainvestoinneista, vaan siitä, mitkä maat hallitsevat tulevaisuuden laskentatehoa, dataa ja tekoälyekosysteemejä. Suomella ja Oululla on tässä historiallinen mahdollisuus.
Juuri nyt ratkaistaan, rakennetaanko Euroopan tekoälyn arvonluonti Suomeen vai muualle Eurooppaan. Silti Suomen hallitus käyttäytyy kuin kyse olisi tavallisesta datakeskuksesta.

Perinteinen datakeskus vuokraa kapasiteettia ja sähköä ulkopuolisille toimijoille. AI Gigafactory taas rakentaa ympärilleen kokonaisen korkean arvonlisän ekosysteemin: tekoälymalleja, ohjelmistoja, puolustusteknologiaa, terveydenhuollon ratkaisuja, tutkimusta, startup-yrityksiä ja uutta omistajuutta. Arvo ei synny vain rakennuksesta, vaan siitä mitä laskentatehon päälle rakennetaan.

Juuri siksi Oulun AI Gigafactory on Suomelle paljon enemmän kuin yksittäinen investointi. Se on uuden sukupolven suomalaisen kasvun alusta ja sinivalkoisen arvon luonnin moottori.

Orpon ja Purran hallitus kertoi jo viime vuonna tukevansa Nokia-vetoista konsortiota eurooppalaisen AI Gigafactoryn rakentamiseksi Ouluun. Silti hanke seisoo edelleen käytännössä paikallaan. Ratkaisu on yksinkertainen. Valtion ei tarvitse käyttää hankkeeseen investointirahaa tai rakentaa tehdasta itse. Hallituksen pitäisi tehdä vain yksi strateginen päätös: sitouttaa julkinen sektori kotimaisen tekoälykapasiteetin asiakkaaksi.

Jos ministeriöt, hyvinvointialueet, kunnat, korkeakoulut ja valtionhallinto sitoutuisivat käyttämään suomalaista laskentatehoa esimerkiksi seuraavan viiden vuoden ajan, syntyisi heti ennustettava peruskysyntä, jonka ympärille yksityiset investoinnit voisivat rakentua.

Juuri näin monet strategiset teolliset ekosysteemit ovat syntyneet aiemminkin. Julkinen sektori ei rakenna itse, mutta se voi ratkaista markkinan syntymisen olemalla ensimmäinen suuri asiakas. Sen sijaan Orpon ja Purran Suomi näyttää jälleen olevan valmis ostamaan tämänkin infrastruktuurin ulkomailta. Onko todella niin, että suomalaisen terveydenhuollon, tutkimuksen, julkishallinnon ja tulevaisuuden tekoälyratkaisujen laskentateho halutaan rakentaa kokonaan kansainvälisten jättiyhtiöiden varaan? Suomessa puhutaan jatkuvasti huoltovarmuudesta, turvallisuudesta ja omavaraisuudesta.

Tekoälyn aikakaudella laskentateho on strateginen resurssi samalla tavalla kuin energia, tietoliikenneverkot, puolustus tai kriittiset raaka-aineet. Muu maailma on tämän jo ymmärtänyt. Oulun hanke pitää päättää nyt. Muuten Suomen uusi kasvu, teknologinen suvereniteetti ja taloudellinen turvallisuus on entistä vaikeampaa. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen on jo liian myöhäistä.

Ville Skinnari

Tulevana pyhänä vietetään helluntaita, joka on kristinuskon kalenterissa harvinainen juhla. Se ei juhli yhtä historiallista tapahtumaa, kuten syntymää tai kuolemaa, vaan jotain, mitä emme voi nähdä silmillämme. Juhlan ydin on tuulessa ja tulessa – voimissa, jotka ovat luonnostaan katoavaisia, mutta samassa hetkessä ikuisia.

Raamatun kertomus apostolien teoista kuvaa tilannetta, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen. He eivät odota mitään erityistä, kunnes äkkiä taivaasta kuuluu kuin voimakkaan tuulen humina. Se täyttää koko talon. Samanaikaisesti he näkevät ikään kuin tulen liekkejä, jotka jakautuvat ja laskeutuvat jokaisen päälle.

Helluntai muistuttaa meitä siitä, että elämä ei ole koskaan täysin hallinnassamme. Tuuli puhaltaa minne tahtoo, emmekä voi tietää sen määränpäätä. Elämässämme on asioita, joita emme voi ennustaa tai ohjata: sairaudet ja menetykset, mutta myös yllättävät ilot ja kohtaamiset.

Helluntai kutsuu meitä luottamaan siihen, että vaikka emme hallitse tuulta, emme ole silti hylättyjä. Pyhä Henki on se voima, joka kuljettaa meitä eteenpäin silloinkin, kun tie näyttää sumuiselta.

Ehkä tuuli puhaltaa juuri sinun kohdallesi tänään, kutsuen sinua uuteen toivoon ja uuteen luottamukseen.

Ville Hakulinen