Lahdessa on noussut keskusteluun Matkakeskuksen opasteet ja niiden heikkous. Ulkopaikkakuntalaiset eivät löydä oikeaa pysäkkiä, eivätkä aina kaikki paikallisetkaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla seikkailee sielläkin päivittäin aasialaisia turisteja. Kehäradan molemmat raiteet vievät Helsinkiin. Kumman reitin valitset? Tikkurilan vai Huopalahden? Lahden rautatieaseman ja matkakeskuksen taksiasema on ruuhka-aikana vaarallinen paikka. Se on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Niin on muuten Tikkurilankin uuden aseman.

Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että suunnittelijoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole. Asiakkaat eli me palveluiden käyttäjät olemme vain väärässä. Asenne on täysin väärä ja ei toimisi ikinä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asiakas on aina oikeassa. Palvelukulttuuri on sisäänrakennettua. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi työllistäjä. Mitä jos Lahdessa kävisi oikeasti paljon turisteja? Helsinki-Vantaalla käy ja nämäkin ongelmat siksi näkyvät. Suomessakin pitäisi jo herätä. Sanotaan, että politikkojen ei pitäisi sekaantua kaikkiin yksityiskohtiin, mutta tähän asiaan aioin sekaantua, koska muuten mikään ei muutu.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on sielläkin samaa tautia. Tänään viimeksi luimme Etelä-Suomen Sanomista potilaan järkyttävästä kohtelusta. Tällaisille virheille pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Olen kysynyt HYKY:n organisaatiossa miten tämä on mahdollista? Henkilöstö on kovilla ja eurojen leikkaukset näkyvät. Silti sekään ei ole eikä saa olla selitys. Kysymys on myös asenteesta asiakasta ja ihmistä kohtaan. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Johtajia on kiinnostanut enemmän oman asemansa varmistaminen kuin asiakkaat. Ihminen ei ole ollut keskiössä.

Kirjoitin tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomiin, että asiakaskeskeisen toimintamallin luominen ja asiakasohjauksen tulee olla koko sosiaali – ja terveydenhuoltouudistuksen keskipiste. Vasta sen jälkeen voimme puhua todellisista kustannusten eli eurojen säästöistä. Sama koskee kaikkea muutakin tekemistämme. Olemme valtion liikuntaneuvostossa kirjaamassa valtion tukien edellytykseksi jatkossa kuntalaisten kuulemisen. Pitää varmaan lisätä samaa asiaa muuhunkin lainsäädäntöön, koska muuten emme ehkä koskaan Suomessa opi kuuntelemaan aidosti ihmisiä.

Ville Skinnari

Nyt alkoi oikein maailmanlaajuinen ajojahti, jossa kuuluisien miesten päitä putoilee kuin Ranskan vallankumouksessa konsaan! Kaikki kateelliset naiset rientävät ilmiantamaan sellaisia miehiä, jotka ovat vähän hipaisseetkin naisen pyllyä flirttimielessä.

Tosiasiassa seksuaalisen häirinnän ja flirtin välinen raja on veteen piirretty viiva. Mitenkään törkeää ja ala-arvoista seksuaalista häirintää ei voi hyväksyä, vaan siihen on puututtava välittömästi ja kerta kaikkiaan heti. Se on röyhkeää ihmisarvon alentamista ja nöyryytystä, etenkin silloin, jos siitä vaaditaan vastapalvelua, josta etua tai filmiroolia tavoittelevan on lähes mahdoton kieltäytyä. Nyt saalistusretki on vauhdissa ja tahti vain kiihtyy! Matkalla tulee putoamaan lukuisia päitä ja siinä mukana onnettomia hölmöjä ja ajattelemattomia tunareita. Mikään ei voita naisten kostoa. Se on julmaa ja harkittu ristille naulausta!

Jokainen täysjärkinen kuitenkin tajuaa, että naiset ovat joko huoria tai hulluja! Paras esimerkki tästä näyteltiin pari vuosikymmentä sitten New Yorkissa. Eräs Wall Streetin raharuhtinas ehdotti erälle pirtsakalle tyttölapselle yhtä yötä viiden miljoonan korvausta vastaan. Jokainen voi siis tästä esimerkistä itse päätellä, kumpi nainen on tehdessään valinnan!

Seksuaalista häirintää on aina ollut myös Suomessa. Matti Ahde sai kenkää veikkauspomon pallilta ja ”viiksekkäät” ja punaista lihaa syövät mieskansanedustajat Lyly Rajalan johdolla saivat tylyn tuomion kansanedustuslaitoksemme nutturapäiltä ja tiukkapipoilta.

Kaikki alkoi, kun Alyssa Milano käynnisti twitterissä kampanjansa Me too puoli kuukautta sitten. Nyt tässä kampanjassa on mukana jo kaikki länsimaiset valtiot ja niiden naiset, jotka ovat kokeneet työelämässä seksuaalista häirintää. Tämä on oikeutettua, mutta kuten jokainen tietää pesuveden mukana voi mennä myös lapsi!

Kaikki purskahti ilmoille, kun törkeä ja todella äärettömän paskamainen filmimoguli Harvey Weinstein paljastui todellisesi asemansa väärinkäyttäjäksi ja seksipalveluita naisilta vaativaksi öykkäriksi.Rumba kiihtyy ja joka päivä mukaan tulee uusia yllättäviä nimiä. Erittäin pettynyt olin, kun eräs todellinen suosikkinäyttelijäni Kevin Spacey osoittautui täydelliseksi mulkuksi! Me too -kampanja somessa paljastaa ikiaikaisen ongelman toki keskiöön. Kovinta kohu on tällä hetkellä teatteri- ja filmialalla, joka reagoi esille tulleisiin tapauksiin varsin nopeasti.

Häirintään tulee tietysti puuttua, mutta sitten tulee se toinen puoli. Missä on selkeän flirtin ja ahdistelun raja? Kuinka moni mies uskaltaa kertoa naisten ahdistelusta avoimesti? Jouduin pari vuosikymmentä sitten itse todistamaan helsinkiläisessä yökerhossa parin ”puuma” naisen sanailua miehistä. Heidän retoriikkansa oli uskomatonta. He koskettelivat ohi kulkevien miesten perseitä ja etumuksia törkeästi, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään menoon. Vanhempi ”vosu” tarttui erästä nuorta miestä munista ja sanoi:” Uskotko poju, että täti pystyy nussimaan sinulta tajun pihalle?”
Minä uskoin ja poistuin, koska vuosikerta oli liian vanhaa ja löystynyttä! Hirttäminen alkakoon!

Juhani Melanen

Vietämme reformaation merkkivuotta ja muistamme, kuinka Luther naulasi teesit Wittenbergin linnankirkon oveen. Tai no, emme me ehkä sitä muista, sillä tapahtumaa ei lienekoskaan ollutkaan. Joka tapauksessa, vaikka naulaamista ei olisikaan tapahtunut, nuo teesit syntyivät. Sitä ei historiankirjoitus epäile. Teesien sisältökin on meillä tiedossa: niissä otetaan kantaa anekauppaan.

Anekauppa tarkoitti siis sitä, että kehotettiin ostamaan itselleen ja edesmenneelle läheiselleen aneita. Kirkko piti tuohon aikaan kiirastuli-ajatuksella vallassaan ihmisiä ja heidän kukkaroitaan. Lievittääkseen itsensä ja läheisten pelottavaa kiirastuliaikaa ja helpottaakseen katumustaakkaansa hankittiin aneita. Sen ajan bisnes siis.
Sampo Vaarakallion YLE:n sivuilla kirjoittaman mainion artikkelin pohjalta jäin miettimään, mikä on nykyajan ane? Jotta en osoittelisi toisia sormella, päätin, että nykyajan aneen on löydyttävä jälleen kerran edustamani yhteisön suojista. Reformaation hengessä siis.

Kirkkoa vaivaa oikeassa olemisen tarve. Tämän hirren löydän ainakin omasta silmästäni. Luulen, että oikeassa olemisen tarpeeseen liittyy pohjimmiltaan pelko siitä, että jos antaa liikaa tilaa toisenlaiselle ajatukselle, niin voi joutua muutokseen, joka johtaa kriisiin. Mutta, kuten 500 vuotta sitten huomattiin toisenlainen näkökulma ja sen myötä seurannut uskonnollinen kriisi ei johtanut katoamiseen vaan uudistumiseen. Ehkä meilläkin tässä ajassa on mahdollisuus siihen. Eikö Jumala kuitenkin ole yhä sama? Uskon, että liikkeen Johtaja ei pahastuisi tästä askeleesta.

Arkkipiispan teologisen erityisavustajan Juha Meriläisen mukaan: ”Kirkon on aina ja kaikissa yhteiskunnissa kyettävä määrittelemään uudelleen identiteettiään sekä löytämään uudelleen roolinsa ja merkityksenä ihmisten elämässä. Kristinuskon sanoma on vahva ja sen suurimpia voimavaroja on sen uudistumiskyky.”

Teemu Reinikainen

Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Minun viikonlopussa se tarkoittaa sunnuntaita, jolloin en ole työmatkalla tai muutenkaan poissa kotoa. Lapsena isänpäivä oli minulle harvoja päiviä, kun sain olla aina töissä olevan kiireisen isäni kanssa. Inhosin kokouksia, valtuustoja, eduskuntaa ja sitä kaikkea, koska ne veivät isän aina pois kotoa. Tosin en tietenkään pienenä vielä ymmärtänyt, mistä todella kaikessa oli kysymys. Silti uskallan sanoa, että minulla oli hyvä isä.

Samaa henkeä on meillä kotona nytkin. Kun usein aamuisin lähden aikasin juna-asemalle ja kohti Helsinkiä, 7-vuotias kysyy, että onko sinulla onko taas se valtuusto, kun sinulla on valtuustopuku päällä.

Mutta olenko hyvä isä? Nyt en puhu lasten antamasta palautteesta, vaan siitä miten itse toimin isänä. Meneekö hermot liian usein lasten kanssa? Naputanko liikaa koulun tärkeydestä tai käytöstavoista? Teini-ikäisten poikien kanssa näin välillä käy.
Omaa hyvyyttäni isänä en ole oikea henkilö arvioimaan, mutta ainakin yritän parhaani. Välillä yritän vähän liikaakin järjestellä ja suunnitella asioita ja se kostautuu. Usein näin käy juuri juhlapäivinä. Vaimoni usein sanookin, että relaa vähän. Hän on oikeassa. Isän pitää osata relata ja meillä on sunnuntaina hyvä isänpäivä.

Hallitus – oppositioyhteistyö toimii

Tällä viikolla eduskunta keskusteli vapaakaupasta ja veronkierrosta. Paratiisin paperit puhuttivat. Yllätyksenä ei varmaan kenellekään tullut, että Alankomaat, Irlanti ja Luxemburg ovat Euroopan Unionin maina kunnostautuneet veroparatiiseina. Miksi EU ei sitten ole puuttunut tähän? Syynä on verotusta koskeva yksimielisyyden vaatimus EU:n päätöksenteossa. Niin kauan, kun näin on, joku jäsenmaa aina vastustaa. Siksi yksimielisyydestä pitää luopua ja siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Se olisi Suomenkin etu, koska saisimme enemmän verotuloja.

Tiistaiksi olimme sopineet EU:n ja Japanin vapaakauppasopimukseen liittyvän lounasseminaarin Lahteen yhdessä Teollisuusseuran kanssa. Minulle tuli este, koska talousvaliokunnan kokous eduskunnassa käsitteli samaan aikaan asiaa, jossa minun oli pakko olla paikalla. Tiedustelin viime viikolla ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäseltä olisiko ulkoministeriössä asiantuntijaa, joka voisi pitää minun puheenvuoron. Mykkänen vastasi, että varmasti on, mutta koska asia on tärkeä, hän voi itse lähteä Lahteen alustamaan viennin kannalta todella tärkeästä asiasta. Lopputuloksena kiireinen ministeri vieraili Lahdessa tiistaina.

Näin toimii hallituksen ja opposition yhteistyö parhaimmillaan ja se on Suomen etu. Lopuksi on vielä pakko sanoa, että Mykkänen on erinomainen ja osaava ministeri. Japanin ja Kanadan vapaakauppasopimukset tuovat vielä monta työpaikkaa Suomeen ja Lahteenkin.

Ville Skinnari

Kyllä kansa tietää, julisti Veikko Vennamo aikoinaan 1970-luvulla! Valitettavasti politiikan suurin ongelma onkin juuri siinä, että kansa ei aina tiedä, mitä se saa äänestäessään jotain perustuslaillisia tai sinistä vaihtoehtoa? Aina kuitenkin näiden populististen ääriliikkeiden kylkeen tarttuu mukaan natseja,
kiihkoisänmaallisia uskovaisia ja muita haihattelijoita.

Jytky voi tulla pari kertaa, mutta siihen se sitten tyssääkin, sillä usein näiden puolueiden ohjelmat on kirjoitettu niin, että sinne käytännössä mahtuvat kaikki Suomen kansalaiset yrittäjistä duunareihin ja irtopisteitä kalastaviin patamustiin porvareihin!

Muutamassa vuodessa kiihko laantuu ja totuus paljastuu! Kaikki onkin yksinkertaisesti vain ”oman” vallan tavoittelua ja muista viis! Reuhataan ja reuhataan pari vaalikautta ja vaivutaan sitten unohduksen armeliaaseen kohtuun. Onhan saatu ainakin pari kertaa huutaa kurkku suorana ”Suomi suomalaisille!” ja ”Vanhukset unohdettu pakolaistulvan vuoksi!”

Valtaan on helppo päästä sen osoittaa Englannin Brexit ja Yhdysvaltojen presidentin vaalien Trump-ilmiö, jossa koottiin kaikki punaniskat ja eliittiä vihaavat ainekset yhteen. Uskomattomilla ja täysin mahdottomilla vaalilupauksilla päästiin valtaan natsi-Saksassakin.  Mutta historiasta me iäkkäämmät muistamme lauseen:”Valta sokaisee aina ja ehdoton valta ehdottomasti”

Paras esimerkki meillä oli kenraalikuvernööri Kekkonen Neuvoliiton vakooja Simo, joka käytti häikäilemättömästi Neuvosto-korttia oman valta-asemansa vahvistamiseen ja lujittamiseen. Hän yritti tehdä itsestään korvaamattoman, mutta unohti, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia
ihmisiä. Suomettumisen aika oli Neuvostoliiton perseen nuolemisen kulta-aikaa ja Kekkosen suurta yksinvaltaista karnevalistista nöyristelyä! Kekkonen oli pitkävihainen tyranni, jolle tuleva historian kirjoitus näyttää vielä oikean paikan, vaikka Kekkosen Jumalhahmon luoja Juhani Suomi itkisi hänen haudallaan.

Suomessa oli aikoinaan natsipuolue, jota johti Pekka Siitoin. Nyt hänen uraansa jatkavat Suomen vastarintaliike ja Suomen Sisu. Nämä ” vekkulit” ovat perussuomalaisten käyttövoima. He ovat näkyvästi rasisteja ja ottavat iskut vastaan pääpuolueen puolesta. He ovat vaarallisia siksi, että heitä tukevat monet näkymättömät ja näkyvät liikemiehetkin. Tarkoitus pyhittää keinot, on heidän mottonsa!

Mediasta olemme saaneet lukea, että meillä Etelä- Lahdessakin löytyy näille pelleille tukea! Ruotsista oppinsa hakenut yrittäjä Juha Kärkkäinen rahoittaa ja tuntee sympatioita uusnatseja kohtaan. Monet eettisesti toimivat yritykset ovatkin lopettaneet yhteistoimintansa halpaketju Kärkkäisen kanssa ja monet harkitsevat vielä asiaa.

Oikeudessa on juuri meneillään oikeudenkäynti Suomen vastarintaliikettä vastaan ja se yritetään saada lakkautettua. He ovat kuitenkin marginaalia, sillä koko perussuomalainen puolue pitäisi voida lakkauttaa! Peruste: kiihottaminen kansan ryhmää kohtaan! Mitäpä siihen virkkaisi,” Karjala takaisin”- Koskinen?

Jussi Melanen

Pyhäinpäivä on siitä erikoinen pyhä, että silloin kirkoissa on käytössä kaksi väriä: punainen ja valkoinen. Molemmilla on oma viestinsä.

Punainen väri muistuttaa verestä. Se on todistamisen ja marttyyriuden väri. Oikeastaan pyhäinpäivä onkin saanut syntynsä niin, että silloin on muisteltu kaikkia niitä kirkon pyhiä ja marttyyreitä, joille ei ole ollut omaa erityistä muistopäivää. Yhä tänään moni joutuu kärsimään uskonsa tai vakaumuksensa vuoksi. Siinä mielessä uskonnon ja omantunnon vapaus on vielä kaukana monissa maissa. Ja esimerkiksi kristityt ovat eniten vainottu uskonto tällä vuosituhannella. Pyhäinpäivän merkeissä voimme muistaa heitä, jotka joutuvat kärsimään uskonsa tähden. Samalla meitä kutsutaan toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Pyhäinpäivinä käytetty toinen väri, valkoinen taas on juhlan, puhtauden ja pyhyyden väri. Valkoinen muistuttaa siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan, vaan elämä jatkuu kuoleman rajan toisella puolella. Valkoinen muistuttaa ikuisesta valosta ja taivaan kirkkaudesta. Valkoinen muistuttaa myös siitä puhtaudesta, jonka Jeesus meille antaa. Uskossa on kyse onnellisesta vaihtokaupasta. Me saamme antaa Kristukselle sen, mitä meillä on: syntimme, kuormamme, kipumme… ja hän antaa meille sen, mitä hänellä on, omat lahjansa: rauhansa, pyhyytensä ja ikuisen elämän.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Pohjoismaalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole itsestäänselvyys. Sen olemme saaneet kokea viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa. Se on yhteiskuntamalli, jota koko maailma kadehtii ja arvostaa. Pohjoismaisen yhteistyön eteen pitää tehdä työtä koko ajan. Se tarkoittaa tasa-arvoa, riittävää toimeentuloa, oikeudenmukaisuutta ja sitä, että pidämme kaikki mukana – eli sosiaalidemokraattista arvomaailmaa.

Presidentti Ahtisaari kertoi torstaina eduskunnassa Pohjoismaiden kansanedustajille elämäntyöstään sekä eri kriisien haasteista ja ratkaisuista: ”Olen pohjoismaalaisen mallin tuote ja ylpeä siitä. Siirryin ulkoministeriöön vuonna 1965 ja opin eniten Pohjoismaista”.

Ahtisaari peräänkuulutti YK:n turvaneuvoston roolia. Syyrian kysymys tarvitsee yhteisen suunnitelman. Paljonko viisi pysyvää jäsentä ovat todella tehneet kriisin ratkaisemiseksi? Presidentti Ahtisaari antoi myös meille nuoremmille ohjeita konfliktien ratkaisuun. ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos vain haukkuu toista ihmistä. Jos ei itse näytä esimerkkiä on turha lähteä neuvomaan toista ihmistä.” Hän kertoi saaneensa arvostelua, kun Jugoslavian kriisin keskellä ja puhutteli sotarikollista eli presidentti Miloševićia herra presidentti-nimikkeellä.

Amerikkalaisen neuvottelijan Ahtisaari käski pysyä kotona – mukaan hän otti venäläisen ja oman ulkoministeriön tiiminsä. Omalla tavallaan toimien seuraavana päivänä parlamentti hyväksyi presidentin edistyksen ja historiallinen rauhanprosessi lähti liikkeelle. Olin itse Haagissa seuraamassa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä eri vaiheissa ja niitä kuvia ja kertomuksia en koskaan saa mielestäni.

Lontoossa asuessani 2000-luvun alussa Sarajevosta Britanniaan siirtyneet nuoret järjestivät meille suomalaisille kiitosjuhlan Ahtisaaren rauhantyön kunniaksi. He kiittivät suomalaista rahantekijää elämästään. Itkimme ja nauroimme vuorotelleen. Tapasin Ahtisaaren asuessani Tokiossa 1997. Hän pyysi minua siirtymään Japanin delegaation puolelta (olin työharjoittelussa japanilaisella kauppahuoneella) Suomen puolelle ja vaati, että Skinnari jr. istuu isänsä tavoin aina Suomen lipun alla, oli työnantaja kuka tahansa. Isäni toimi silloin Lipposen I hallituksen toisena valtionvarainministerinä.

Nobel-palkitun presidentti Ahtisaaren kanssa on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä, mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä. Suomen ei pidä hakea NATO:n jäsenyyttä. Suomi on jo osa länttä ja länsimaisia arvoja Euroopan Unionin jäsenenä.

Miten itse toimimme ihan jokapäiväisessä elämässä? Ei tarvitse tulla kuin eduskuntaan, Lahden kuntapolitiikkaan tai jopa virkamiesten käytökseen niin syyllisiä etsitään ja tuomitaan. Riidan haastajia riittää. Rakentajista ja ratkaisijoista on pulaa. Toivottavasti toukokuussa valittava uusi kaupunginjohtaja rakentaa Lahteen sellaisen joukkueen, jonka yhteistyökyky ja näkemys tulevaisuudesta ja Lahden vihdoin kasvun uralle sekä asukasluvun nousuun.

Ville Skinnari

Lahti on konsulenttien ja konsulttien luvattu kaupunki, koska täällä ei kompetenssi yksinkertaisesti riitä itse tuottamaan tietoa Lahti-kaupungin strategioista ja välittämään tätä ymmärrettävästi kuntalaisille!  Lahti brändi haalenee ja kalpenee, koska sitä ei ostata markkinoida uusille yrittäjille; puhumattakaan potentiaalisille koulutetuille pääkaupunkiseudun ”paluumuuttajille”!

Nykypäivänä viestintä on tärkein kaupungin johtamisen väline! Hyvällä ja oikeinsuunnatulla viestinnällä, voidaan johdon agendaa terävöittää ja täsmentää erittäin paljon. Hyvän viestinnän avulla Lahden kaupungin johto kykenisi tekemään hallintoalamaisilleen tiettäväksi, mitä se aikoo tulevaisuudessa tehdä missäkin asiassa ja mikä tärkeintä; miten, koska ja millä resursseilla!

Lahdessa viestintä on ontunut pahasti jo pitkään, koska kaupungin johto ei ole vaatinut ”VIESTINTÄDIVISIOONALTAAN” juuri mitään. Tämä Heini Moision johtama seitsemän naisen ja kahden miehen joukko tuskin itsekään tietää ja ymmärtää toimenkuvaansa, jos tietää, ymmärtääkö tietävänsä?

Lahti viestinnältä tulisi vaatia ainakin jonkinlaista kuntalaisten esittämiin ajankohtaisiin kysymyksiin vastaamista eri medioissa. Lahti on valinnut moniin tärkeisiin yleisönosastolla esittämiini kysymyksiin jo pitkään vaikenemisen linjan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mihinkään dialogiin ei ryhdytä, koska se saattaisi vain pahentaa jo syntynyttä kiusallista tilannetta ja lumipallo efekti olisi valmis!

Tämä vain todistaa, että Lahti uskoo vaikenemalla kiusallisista asioista selviävänsä myös tulevaisuudessa periaatteella: karavaani kulkee, vaikka koirat haukkuvat. Valitettavasti juuri tämä Lahti viestinnän valitsema linja ei tänä soten kulta-aikana enää pure. Päinvastoin, se saa ainakin minut penkomaan asioita syvemmältä ja keräämään yhä enemmän faktoja peitellyistä asioista. Usein tapahtuu, että lopussa koko likasanko kaatuu ja jäljelle jää haiseva tunkio. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi käydä, jos virheestä ilmoitettaisi heti ja se myös myönnettäisiin samalla. Kansalaisten muisti on tunnetusti kolme päivää!

Hyvä viestintä on erittäin yksinkertaista! Se on johdon antamien tietojen priorisoimista ja välittämistä erilaisille sidosryhmille. Sen pitää olla tutkittujen tietojen ja valintojen siirtämistä hallintoalamaisille. Hyvän kaupunkiviestinnän tulee myös itsenäisesti kyetä arvioimaan nykytilanteen vaatimat toimenpiteet ja kertomaan johdon valinnoista. Ajoittaisella mittaamisella saadaan tietoa siitä, miten hyvin viestintä on saavuttanut eri kohderyhmä ja tästä kyetään vetämään johtopäätökset myös tulevaisuuteen.

Lahdessa tämän laatuinen viestintä ei vain toimi ja aiheuttaa Lahden johdolle kiusallista puskasta ampumista. Toisaalta myös johdon täytyy osata vaatia tiedotusorganisaatioltaan nykyajan vaatimaa osaamista. Näin ei Lahdessa nyt ole tehty ja siksi suojatyöpaikat ovat säilyneet!

Mieleen tulee nostalginen aika Lahden viestinnässä, jolloin tiedotuspäällikkö Esa Juurola kirjoitti vastineen heti seuraavan päivän lehteen. Oi aikoja, oi tapoja!

Juhani Melanen

Nainen oli jo kassajonossa, kun hän huomasi, että kukkarosta puuttui pari euroa ostosten maksamiseen. Suureksi yllätykseksi takana jonossa ollut kahden lapsen perheenisä ojensi ne pari euroa naiselle.

Nainen tuli hyvin iloiseksi tästä yllättävästä avusta. Kulkiessaan puiston ohi, hän huomasi kahden nuoren kiusaavan kolmatta nuorta, ja puuttui huumorilla ja napakkuudella juuri sopivalla tavalla tilanteeseen.
Tukalasta tilanteesta autettu nuori lähti kävelemään kotiin. Kotikerrostalon pihassa hän huomasi naapurin perheenisän tuskittelevan väsyneiden lastensa ja kahden suuren ostoskassin kanssa. Nuori meni auttamaan, sillä olihan häntäkin juuri autettu. Yllättävä auttamisen ketju oli syntynyt.

Sunnuntain Raamatun tekstissä Jeesus lähettää opetuslapset palvelemaan ihmisiä. Hän lähettää meidätkin palvelemaan muita ihmisiä. Tehtävä ei aina ole helppo. Toisen ihmisen rakastaminen on usein vaikeaa, joskus se tuntuu melkein mahdottomalta. Omassakin elämässä kun riittää solmuja ja vaikeuksia selvitettäväksi. Onneksi Jumala tietää heikkoutemme. Hän näkee ne monet esteet, pelot ja häpeät, joita muiden auttamiseen liittyy. Jumala lupaa kantaa meitä meidän tehtävissämme ja toimissamme.

Alun kertomus oli oikeastaan kolmen ihmisen tarinasta muodostunut lähimmäisenrakkauden ketju. Siinä itse apua saanut auttoi eteenpäin toista pulassa ollutta ihmistä. Annettu apu ei ollut mitään suureellista tai vaativaa, vaan juuri sitä, mihin heillä kullakin oli helposti mahdollisuuksia. Jokainen voi omana itsenään omine taitoineen auttaa monia ja olla mukana käynnistämässä positiivisen auttamisen hyviä kierteitä.

Kun Jumala antoi ainoan poikansa Jeesuksen meidän pelastukseksemme, hän laittoi alkuun rakkauden ja auttamisen ketjun. Jeesuksen opetuslapset jatkoivat sitä ketjua, palvelivat muita ja levittivät ilosanomaa. Opetuslasten työ on toki kantanut pitkälle, mutta tänään meitä jokaista tarvitaan ja kutsutaan mukaan tähän ilon ja lähimmäisen auttamisen ketjuun!

Kati Saukkonen
Launeen srk

On keskiviikon ja torstain välinen yö Istanbulissa. Miljoonametropoli ei nuku, vaikka kello on jo yksi yöllä. Takana on rankka päivä. Vierailin Turkissa paikallisen CHP – puolueen eli SDP:n tavoin pääoppositiopuolueen kutsusta yhdessä Lahden ”Turkki – suurlähettilään” Alettin Basbogan kanssa. Tapasimme CHP:n kansanedustaja Umut Oranin, joka toimii myös Sosialistisen Internationalin (SI) varapuheenjohtajana. Lisäksi meillä oli muita tapaamisia Suomen kanssa yhteistyötä tekevien tutkimus – ja yritysverkostojen kanssa. Aamulla on herätys klo 05.30, jotta ehdin koneeseen ja eduskuntaan torstaina puoleen päivään mennessä.

80 miljoonan ihmisen Turkki on portti Aasiaan ja Lähi-Itään. Kävin ensimmäisen kerran isäni kanssa Istanbulissa 12 – vuotiaana ja silloin ylitin Bosborin salmen ja astuin Aasian puolelle ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen käynyt Istanbulissa monta kertaa ja edelleen Bosborin ylitys tuntuu meikein yhtä hyvältä kuin se eka kerta. Minulle Istanbul on yksi suosikkikaupungeistani. Se on kuin oma maailma, joka tarjoaa kaikkine haasteineen uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia. Kansainvälisempää paikkaa saa maapallolta hakea. Istanbulissa tapaa yleensä aina uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

Meidän eurooopalaisten on vaikea ymmärtää Turkin nykyjohdon toimintaa. Presidentti johtaa maata itsevaltiaan ottein. Vasemmistopuolue CHP hävisi parlamenttivaalit 26 prosentin ääniosuudella, kun Erdoganin hallituspuolue AKP sai 49 prosenttia. Seuraavat parlamenttivaalit ovat vuonna 2019, kuten Suomessakin. Keskustelimme hyvin avoimesti muun muassa Turkin ihmisoikeustilanteesta, EU-suhteesta, nuorisotyöttömyydestä ja Syyrian tilanteesta.

Moni kysyi minulta miksi menet nyt Turkkiin, kun tilanne siellä on niin huolestuttava. Juuri siksi. Suhteita tulee ylläpitää vaikeasta poliittisesta tilanteesta huolimatta ja etenkin silloin. Keskiviikkona Turkkiin perustettiin uusi puolue nimeltään Hyvä Puolue. Paikallisten perussuomalaisten aktivoima hanke saa mukaansa myös AKP:n edustajia. Kutsuin Turkin kollegan Suomeen ja Lahteen ensi vuonna yhteiseen kansainväliseen seminaariin. Konkreettinen ja yhteinen tavoitteemme on nuorisotyöttömyyden nujertaminen. Turkissa se on 25 prosenttia. Suomalainen nuorisotakuu on hyvä keksintö, mutta sekään ei toimi, kuten pitäisi. Energia-alan osaamisessa ja kiertotaloudessa voimme auttaa Turkkia. Neuvoloiden saaminen Turkkiin ja edelleen Lähi-Itään parantaisi naisten, lasten ja perheiden asemaa. Matkailumaana Turkki on erinomainen, samoin Suomi turkkilaisille.

Miksi matkustat ulkomaille?

Kansanedustajalta kysytään usein miksi matkustat ulkomaille. Eduskuskunnan matkojen lisäksi minulla on matkoja mm. SDP:n varapuheenjohtajana, kuten nytkin. Ehkä tärkein syy on oppia tuntemaan ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä ja niiden taustoja. Samalla on tilaisuus avata suomalaisille ovia paikkoihin, minne ei muuten ehkä olisi mahdollista päästä.

Lähi-Idän tilanne kuvaa kauheudessaan maailman monimutkaisuutta. Syyrian sota on Pandoran lipas, jonka juurisyyt ovat todella syvällä. Kuka on syyllinen? Miksi koko Eurooppaan lauennut maahanmuuttokriisi syntyi? Kuka on vastuussa tavallisten ihmisten inhimillisestä kärsimyksestä Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa tai Afrikassa? Miksi suurvallat Venäjä ja USA rikkovat kansainvälistä oikeutta surutta ja syyttävät lopulta toisiaan? Myös Turkin tilanne voisi olla toinen, jos eurooppalainen kehitys olisi viety maaliin, kun se vielä oli mahdollista.

Vakaus on vaikea vientituote

USA:n johdolla länsiliittouma lähti viemään Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään vapautta ja vakautta. Irakin sota käynnistettiin tekaistuin todistein. Aseteollisuus halusi lisää myyntiä ja sai mitä tilasi. Syntyi vallan tyhiöitä ilman demokratiaa tai oikeusvaltiota. Silloin joku tai jotkut haluavat vallan. Syntyi ISIS tai laajemin sanottuna ISIL – kalifaatti yli perinteisten valtiorajojen.

Mitä, jos kaikki osapuolet voisivat tunnustaa olevansa syyllisiä? Se olisi vielä samalla aika lähellä totuutta. Syyllisiä on helppo nimetä, mutta virheiden tunnustaminen on jo vaikeampaa. Aseiden ja aseteollisuuden ääni kuuluu Suomeenkin saakka, vaikka maailma ja ihmiset huutavat tuskissaan uusia rauhantekijöitä.

Suomalaisena saa olla äärettömän ylpeä siitä, mitä me olemme pienenä maana saaneet maailmalla aikaan. Meidät tunnetaan rauhanrakentajina. Kyse on myös taloudesta. Vientivetoinen pieni Suomi tarvitsee EU:ta ja kansainvälistä yhteistyötä. Lahtelaisena arvostan erittäin korkealle 1993 Suomeen Turkista muuttaneen Alettin Basbogan kaltaisia yrittäjiä ja päättäjiä, jotka oman työnsä ohella rakentavat ihmisten välisiä siltoja Lahdesta maailmalle ja takaisin. Sitä työtä tai sen arvoa ei voi rahassa mitata, ja se vaatii todella suuren sinivalkoisen sydämen.

Ville Skinnari