Arkistot: Kolumnit

Ei ole helppoa sanoa jäähyväisiä. Etenkään sellaiselle ihmiselle, joka on antanut toivoa ja merkitystä elämääsi. Usein emme kuitenkaan joudu jättämään lopullisia jäähyväisiä. Nykyteknologia takaa sen, että kauaskin muuttavan ystävän kanssa voi edelleen pitää yhteyttä. Olen kuullut, että parhaimpien ystävysten välillä tuntuu siltä, että juttu jatkuu samasta kohtaa kuin viimeksi nähtiin, vaikka vuosia olisi välissä useitakin. Sosiaalisten verkostojen kautta unohduksissakin olleet ystävyyssuhteet voi vuosikymmentenkin jälkeen palauttaa. Kunhan ehtii vain kirjoitella. Jos joskus mietit mitä vanhalle kesäheilallesi kuuluu, voit ”guuglettaa” hänen profiilinsa netistä.

Joskus tietää, että nämä jäähyväiset, jotka jätän jäävät viimeisiksi. Se on vaikea paikka ja usein kyynelten täyttämä. Tällaiseen tilanteeseen Jeesuksen opetuslapset joutuivat, kun Jeesus valmisti heitä lähtöönsä. Jeesus sanoi menevänsä Isän luokse. Tämä aiheutti opetuslapsissa pelkoa. Samoin tuntisimme me kaikki. Mitä tapahtuisi, kun Jeesus lähtee pois ja heidän ydinjoukkonsa hajaantuu?

Johannes joka on kirjoittanut evankeliuminsa joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, tahtoo rohkaista myös sen ajan seurakuntalaisia. Vaikka Jeesus on edelleen poissa, on kuitenkin uskottava ja etsittävä iloa. Jeesuksen vertaus odotuksesta ja riemusta on hyvin kuvaava: Samalla tavalla kuin synnyttävä nainen joutuu kokemaan tuskaa, on kerran vielä tapahtuva suuri ilo.

Sama lupaus kaikuu myös meillekin. Vaikka elämä on vaikeuksien, haasteiden ja kivun täyttämää, on odotettavassa kuitenkin iloa. Eikä iloa tarvitse odottaa koko elämää, vaan se on läsnä tässä ja nyt. Epätoivo laittaa silmiemme eteen kuin kankaan. Se vääristää todellisuuden. Jos epätoivo pääsee sydämeen, se muuttuu katkeruudeksi ja toivottomuudeksi.

Samalla tapaa kuin odottavan äidin tuska muuttuu iloksi, pieneksi lapseksi, niin se muuttuu myös ihmeeksi. Me kaikki olemme saaneet elämän ja elämme isoina ihmeinä. Meidät on valittu elämään. Kristitty saa aina elää ilman katkeruutta ja toivottomuutta sydämessään. Jeesus on kutsunut sinut iloitsemaan ja odottamaan. ​

Ville Hakulinen

”Synnin, syyllisyyden orjuudesta, epäilysten, pettymysten alta luottavasti käymme uuteen toivoon: Kristus on ylösnoussut!”

Virsi on 91 ja se on soinut päässäni pääsiäismaanantain virsilaulajaisista saakka. Vähän kuin kauneimmat joululaulut, mutta pääsiäisbiiseillä. Oli muuten tolkuttoman hyvä tilaisuus. Jos sellaiset ensi vuonnakin pidetään, kipitä kiireesti paikalle!

Virrestä nousi sana, jota olen pyöritellyt pääsiäisen jälkeisen ajan. Pettymys. Sanotaan, että pessimistit eivät pety. Pettyvät kyllä, pettymykseksi itselleen. Päijäthämäläisenä pessimistinä olen pettynyt elämässäni monta kertaa ja moneen ihmiseen ja asiaan. Kouluun, työhön, harrastuksiin, politiikkaan. Vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin. Opettajiin, työtovereihin, pomoon. Lapsiin, nuoriin, aikuisiin, vanhuksiin. Itseeni. Elämään. Suomalaisiin ja ulkomaalaisiin, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta. Säähän, muotiin, ruokaan, juomaan, uneen. Kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Vain Jeesukseen en ole pettynyt koskaan.

Tämä oli ajatus, jota piti oikein tutkia. Onko todella näin?

Jeesus lupasi antaa rauhan. ”En sellaista, minkä maailma antaa.” Maailman antama rauha on tyyntä myrskyn edellä. Jos juuri sillä hetkellä jotain kauheaa ei tapahdu, ihan kohta tapahtuu. Tyven on olemassa vain siksi, että ehdimme vetää henkeä, kunnes taas sukelletaan. Jeesus on rauhanruhtinas, mutta maailmanrauha on käsissä, joita tahraavat vallanhimo, itsekkyys, viha, oman edun tavoittelu ja epäluulo. Siis meidän ihmisten käsissä. ”Menkää ja tehkää” saa ihmisten käsissä irvokkaan muodon. ”Rakastakaa” on meille liian vaikeaa. Jeesuksen antama rauha on luonteeltaan syvää sydämen luottamusta, se on toiveiden ja haaveiden yläpuolella. Se on juurtumista totuuteen, joka ei ole riippuvainen suhdanteista tai saavutuksista eikä kiinnittynyt katoavaan. Sitä on hyvin vaikea sanoin kuvata mutta tietänet, mistä puhun. Se on rauhaa, joka kantaa myös kuoleman yli. Jeesus on voittanut minulle ikirauhan, en kanna huolta siitä.

”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.” Jeesuksen jäljiltä ei uusia tavaroita ole kotiini kantautunut, mutta enpä ole niitä häneltä osannut pyytääkään. Hän on jo sovittanut syntini – mitä muuta häneltä pyytäisin? Sen, mitä elääkseni tarvitsen, järjestän hänen kanssaan mutta en hänen kauttaan. Häneltä saan siihen voiman, yhdelle päivän matkalle kerrallaan.

Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Tähän ei sisälly pikkupränttiä. Tämä ei ole liian hyvää ollakseen totta. Se on näin. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan maailman synnin. Piste. Armo on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ei lunastettavaksi. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää eikä siitä pois otettavaa.

Toisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain lukukappale on Heprealaiskirjeen luvusta 13: ”Rauhan Jumala varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus.” Aamen. Näillä menemme kohti helluntaita!

Anu Toivonen

Jo viikon alussa putosi postilaatikkoon tuore aikakauslehti. Siinä oli kauniita kuvia keittiöstä, jossa arki näytti sujuvan siistien pöytäliinojen ja puhtauttaan kiiltävän tiskipöydän äärellä. Aamu aurinko paistoi ikkunasta sisään. Kolme kouluikäistä lasta joi hymyillen aamukaakaoitaan, äiti selaili hyväntuulisena pöytätietokoneeltaan aamu-uutisia. Kaikilla tuntui olevan hyvä olo. Vähemmän näkee viikkolehdissä kuvia kotiarjesta, joka ei suju aurinkoisesti. Kun arjessa riidellään. Kun arjessa on rahat loppu. Kun arjessa on väsymystä, pettymystä, vastoinkäymisiä. Tälläinen arki pidetään piilossa.

Eräässä sunnuntain evankeliumitekstissä kerrotaan yllättävästä kohtaamisesta keskellä opetuslasten arkea, pitkän ja tuloksettoman kalastusyön jälkeen. Aamulla heille tuntematon mies saapuu rannalle. Miehen neuvojen avulla opetuslapset saavat verkkonsa täyteen kalaa. Vasta sitten opetuslapset tunnistavat miehen Jeesukseksi. Lopuksi miehet aterioivat yhdessä hiilloksen äärellä. Siinä on sellainen arjen kuva, joka puhuttelee. Jeesus saapui opetuslastensa luo juuri silloin, kun heidän arkinen aherruksensa oli ollut turhaa ja tuloksetonta.

Pääsiäisen jälkeen palataan arkeen. Ihan samalla tavalla kuin Jeesus saapui opetuslastensa luo, hän tahtoo saapua meidän arkeemme. Erityisesti niihin hetkiin, jotka eivät välttämättä ole niin kuvaamiskelpoisia. Yksikään hetkemme ei ole koskaan piilossa emmekä me vailla turvaa: Jumala on meidän kanssamme.

Kati Saukkonen
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Viimeksi kun kirjoitin, olimme aloittamassa matkaa. Olimme paastonajan alussa. Onko jokin muuttunut? Onko suhteesi Jumalaan tai lähimmäiseen syventynyt? Monet meistä joutuvat vastaamaan, että paasto jäi. Sille ei ollut aikaa tai hyvä pyrkimys jäi arjen jalkoihin. Ehkä onnistujiakin löytyy. Mutta voiko paastossa onnistua? Jos voi, niin kuka tekee arvioinnin tai jakaa palkinnot?

Usein me itse annamme kritiikin ja tuomion itsellemme. Jaamme itsemme ja toinen toisemme onnistujiin ja epäonnistujiin. Olipa kyse sitten paastosta, urasta tai elämästä. Jumalan silmissä huonoinkaan paastoaja ei koskaan epäonnistu. Hän katsoo meitä rakastaen.

Juuri rakkaudesta on kyse pääsiäisessäkin. Jeesus kokee olevansa hylätty ristille, mutta Jumala osoittaakin rakkautensa ja lempeytensä. Poikaansa kohtaan ja samalla meitä kaikkia kohtaan. Hylkäämisestä tuleekin sovinto. Siitä nousee koko pääsiäisen riemu.
Myös pääsiäisen jälkeenkin saamme kulkea sovinnossa. Siitä nousee luottamus, joka kantaa meitä koko elämän.

Riemuisaa pääsiäistä!

Ville Hakulinen
seurakuntapastori

Mitä kaikkea tarvitaan, kun ollaan matkalla? Ainakin hyvät eväät, riittävästi ruokaa ja juotavaa, ettei nälkä ja jano yllätä kesken matkan. Usein varaan itselleni matkan ajaksi hyvää lukemista. Mukanani kulkee myös joku soittopeli, jolla voin kuunnella lempimusiikkiani. Kaikkein mukavimmin matka taittuu yhdessä jonkun kanssa. Kun on juttuseuraa, ajan kulua ei huomaa ja matka taittuu nopeammin.

Jeesus joutui elämänsä aikana matkustamaan paljon. Ehkä hänelläkin oli mukanaan hyvät matkaeväät ja varusteet matkantekoa varten. Mukana matkalla kulki opetuslapsia, Jeesuksen ystäviä ja lähimpiä. Jeesuksella oli aina mukana matkaseuraa, eikä hänen tarvinnut tehdä matkaa yksin.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkoi matkan raskain osa. Sillä matkalla Jeesus oli yksin. Edessä olevan kuoleman, tuskan ja pelon keskellä hän rukoili Isää, Jumalaa: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, jonka aikana seuraamme hetki hetkeltä Jeesuksen kärsimystietä. Hiljainen viikko huipentuu pääsiäisen ilosanomaan: Jeesus on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman vallan!

Siksi matka jatkuu yhä edelleen. Meidän ei tarvitse olla matkalla yksin: kanssamme kulkee Jeesus, ylösnoussut Vapahtaja. Saamme riemuiten laulaa virren sanoin:

”Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka.
Ja nyt hän meille kaikille
On elämä ja autuus.”

Pauliina Hatakka
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Oli nuori ja elämänkokemusta rajallisesti saanut nainen. Hän oli tärkeässä elämänvaiheessa solmimassa avioliittoa ja silloin tapahtuu odottamatonta. Joosef saa taivaallisen ilmoituksen asioiden käänteestä ja samoin käy Marialle. Enkeli ilmoitusluontoisesti suorittaa saamansa tehtävän ja kumpikin henkilö jää kypsyttelemään kuulemaansa. ”Älä pelkää” tarttui kuuleviin korviin. Syntymään on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen.

Jumala ei sallinut tehdä suunnitelmastaan ihmisen toiveiden mukaista mallia vaan toimi juuri haluamallaan tavalla. Puhtaalla järjellä Jumalan tekemiset eivät ole tavoitettavissa tai ymmärrettävissä tai selitettävissä.

Monenlaisia paradokseja tarjoutuu ajattelulle: Jumala valitsi hullulta näyttävän saattaakseen viisaat häpeään. Nikä näyttää heikolta, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään voimakkaan. Jumala valitsi sellaisen, joka ei ole yhtään mitään tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Jumalan viisaus ja armo näyttävät kätkeytyvän selitryksiltä ja syväymmärtämisen tuskalta.

Marian linja oli lähteä mukaan Jumalan käytettäväksi pelonsekaisin ihmettelevin mielin.Ihmettely ja sisäinen tutkiskelu avasivat uskon siihen, että Jumala on paljon enemmän, eikä sellaiselle ole mikään mahdotonta.
Kaikki hulluus ei ole Jumalan ihmettelemisestä johtuvaa eikä kaikki uskominen johonkin Jumalan toiminnasta johtuvaa. Mutta meitä kutsutaan olemaan ihmettelijän paikalla kiittämässä siitä, kuinka Jumala toimii.

Esa Kekki

Ensi sunnuntai on saanut mukavan nimen ”Leipäsunnuntai”. Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Leipää maailmassa on tarpeeksi, että sitä riittäisi kaikille. Kuitenkin elämän hyvä jakaantuu kovin epätasaisesti. Samalla kun ylipaino ja elintasosairaudet yleistyvät jossakin toisaalla kuollaan nälkään ja aliravitsemuksen mukanaan tuomiin sairauksiin. Siksi Isä meidän -rukouksen pyynnössä me pyydämmekin sitä, mitä me tänään tarvitsemme, emme enempää, emme vähempää.

Kun pyydämme jokapäiväistä leipää, tulee meidän muistaa kaksi asiaa. Ensiksi sitä, että tuo leipä jakaantuisi oikeudenmukaisesti. Mekin voimme vaikuttaa siihen. Ja sellaista maailmaa meidän tulee yhdessä rakentaa, jossa jokaisella on oikeus ruokaan, toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään.

Toiseksi on syytä muistaa, että tuo aineellinen ei ole ainoa asia, jota tulee tavoitella. ”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä.” Vaurautta tavoitellessamme asiat saattavat mennä väärään järjestykseen. Silloin elämän todellinen rikkaus ja onni jäävät saavuttamatta. Perhe ja ystävät ovat myös sitä leipää, jota tarvitsemme, joka ravitsee meitä ja antaa voimaa arjen elämään.

Kun Jeesus sanoo, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, hän jatkaa: ”vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Myös sielumme tarvitsee ravintoa, Jumalan sanaa. Sieltä Raamatusta nousee niin oikeat neuvot kuin lohdutus, joita molempia me tarvitsemme. Raamatun ydin ja keskus on evankeliumi Jeesuksesta, Vapahtajasta. Jeesus itse sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Pyhäkoulun taulussa ja Lapsen Raamatun kuvissa Jeesus hymyilee lämpimästi. Se kuva kertoo kaikkien ihmisten ystävästä, sairaiden parantajasta, hyljeksittyjen turvasta. Mutta tulevan paastonajan sunnuntaissa kohtaamme Jeesuksen toisenlaisessa tilanteessa. Hän joutuu aikalaistensa kiivaan hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka monet israelilaiset tungeksivat innostuneesti Jeesuksen ympärillä, jotkut näkivät hänessä vain kauhean pilkkaajan. Johanneksen evankeliumin jakeissa 8:48-59 kuvattu sanaharkka päättyy siihen, että Jeesuksen keskustelukumppanit ryhtyvät keräämään maasta kiviä heittääkseen niitä Jeesuksen päälle.

Jeesus eli hyvän ja pahan keskellä ja elää siellä vieläkin. Häntä rukoillaan ja kaivataan, häntä vihataan ja kritisoidaan. Jeesus ei jäänyt kivitettäväksi, koska hänen kuolemansa oli määrä tapahtua toisella tavalla. Mutta hän ei myöskään itse tarttunut kiviin. Hän ei hyökännyt hyökkääjiä vastaan, paitsi osuvilla vastakysymyksillä. Jeesus tiesi, että hänen tehtävänsä oli suurempi kuin vastustus. Jeesus kulki tietään kohti kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemuksen ihmettä.

Joskus – varsinkin yöllä huonon unen hetkinä – maailman pahuus hyökkää päälle. Mieleen nousee ihmisten kärsimys ja vaikeita asioita läheltä ja kaukaa. Maailman levottomuuden ja sodat vyöryvät esiin. Silloin ei voi tehdä mitään muuta kuin rukoilla. Jumala tuntee maailmassa vellovan pahan. Hän ei ole jättäytynyt sivuun, mutta ei myöskään räjäytä pahaa pois. Silloinhan meillä olisi taivas jo nyt maan päällä.

Jeesus on pahan vallan voittaja, vaikka pahuutta ja vääryyttä vielä onkin. Hänen käsiinsä me saamme jättää kaiken ahdistavan. Jeesukselta pyydämme voimia ja rohkeutta taistella hyvän puolesta. Matka kohti pääsiäistä ja ylösnousemuksen voittoa jatkuu.

Riitta Särkiö

Kirkon Yhteisvastuu 2015 – keräyksen nettisivuilla minut pysäytti erityisesti juttu Hannes Hynösestä. Tämä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla suomalaisten sydämet kertaheitolla hurmannut mies nimittäin on mukana eräässä Yhteisvastuuvaroin toteutetussa valokuvanäyttelyssä ja kertoo siellä valokuvin omasta puhuttelevasta elämäntarinastaan. 101-vuotias teräsvaarikin on taas mukana yhteistä vastuuta kantamassa!

Kirkon yhteisvastuukeräys on tuttu ja vakiintunut keräys, jonka vuosittainen kohde vaihtelee. Keräysvarat jaetaan sekä kotimaiseen että ulkomaiseen kohteeseen. Tänä vuonna on tarkoituksena tukea vähävaraisia ja vaikeuksissa olevia Suurella sydämellä -vapaaehtoistoiminnan kautta ja auttaa lapsia kouluihin Haitissa. Televisiomainokset tuonevat keräyksen jokaiseen kotiin.

Launeella lipaskerääjän voi kohdata esimerkiksi kauppaliikkeissä. Lipaskerääjäksi voi vielä ilmoittautua ottamalla yhteyttä vastuuhenkilö Tarja Klamiin, puh. 044 719 1451. Yksi mahdollisuus osallistua on Karaoke-kahvila Launeen kirkolla lauantaina 28.3. eli silloin olet tervetullut viettämään kotoisasti aikuisten iltaa ja laulamaan hengellisen musiikin karaokea klo 18.30-21.00! Tilaisuudessa on ostettavana karjalanpiirakoita kotiinvietäväksikin yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Yhteisen vastuun aika on aina, ei pelkästään silloin, kun on menossa jokin keräys. Monet ovatkin ryhtyneet kuukausilahjoittajiksi, jolloin tililtä siirtyy säännöllisesti tietty summa hyvään tarkoitukseen. Netti- ja puhelinlahjoittamisen lisäksi ns. toisenlaiset lahjat ovat tulleet vuosi vuodelta suositummaksi. Miksi näin?
Varmaan sen vuoksi, että auttamisesta tulee hyvä mieli. Kun saa vapaaehtoisesti tukea itselleen tärkeää kohdetta ja seurata, miten apu menee perille, auttaminen tuntuu mielekkäältä. Monet pitävät säännöllisesti yhteyttä kummilapseen, jonka koulunkäyntiä ovat halunneet avustaa jonkin järjestön kautta. Syntyy vuorovaikutusta, jopa ystävyyttä.

Maailma on yhteinen ja jokainen tärkeä. Avun tarve ei ole vähentynyt omassa maassamme eikä ulkomailla. Tehtävää on paljon. Tärkeää on, että itsekkyyden ja ahneuden sijasta valitsemme toisista huolehtimisen ja yhteisen vastuun kantamisen. Kiitos osallistumisestasi tämän vuoden yhteisvastuukeräykseen!

Kati Saukkonen
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

En tiedä laskitko mäkeä tai söitkö laskiaispullaa viime tiistaina kuten perinteet velvoittavat. Luultavasti tuhkakeskiviikko vei viimeisetkin sokerinmuruset suupielistäsi pois, sillä siitä alkoi paaston aika.

Uskon, että kiinnostus paastoa kohtaan tulee lisääntymään tulevina vuosina, sillä varsinkin nuoret ovat kiinnostuneita kaikenlaista äärimmäisyyksistä. Monet myös kaipaavat elämäänsä jonkinlaista ohjekirjaa, siksi niin monet ruokavaliotkin tiukkoine rajoituksineen ovat niin suosittuja. Eikö tässä olisi markkinarako myös paastolle? Mikä olisi sen mahtavampaa kuin kerran vuodessa yli kuukauden mittainen jakso, jonka aikana voisi noudattaa tiukkaa kaavaa ja samalla ehkä myös laihtua!

Valitettavasti kristillisessä paastossa ei ole aivan kyse pelkästä ohjeen noudattamisesta tai lihan pois jättämisestä. Kyse on paljon suuremmasta. Tarkoitus on raivata tilaa hengelliselle hiljentymiselle. Puhdistaudutaan maailman huvituksista, nautinnoista ja turhuuksista. Ainakin sellaisista, jotka vievät huomion pois Jumalasta ja samalla sisäisestä vahvistumisesta.

Entäpä sitten kiusaukset? Jokainen, joka on tehnyt uudenvuodenlupauksen tietää, että lupauksia on vaikea pitää. Lankeaminen tulee usein jo ennen loppiaista. Omaan lupaukseensa ja itseensä pettyy. Hyvän pyrkimyksen heittää koko loppuvuodeksi nurkkaan, eikä se rakenna ketään.

Paastossa tulee myös kiusauksia. Tärkeää on, että ei lupaa enemmän kuin pystyy kantamaan. On ehkä hyvä, että ei lupaa muuta kuin raivata tilaa Jumalalle. Ehkä elämässäsi on jokin alue, jossa voit harjoittaa luonteen lujuutta tai itsesi kasvattamista. Jollekin se voi olla lihasta tai jostain muusta juhlaruuasta kieltäytyminen.

Esikuvana paastossa on itse Jeesus. Hänelle paholainen ei tarjonnut pelkästään liha-ateriaa, vaan tarjosi kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston. Jeesus kuitenkin kieltäytyi kaikista paholaisen hänelle tarjoamista asioista ja Jeesus sai jäädä rauhaan.

Rauhaisaa paaston aikaa sinullekin,
Ville Hakulinen
Seurakuntapastori ​