Arkistot: Kolumnit

Itsensä tunteminen on taitolaji. Joku on sanonut, että jotka tuntevat itsensä aidosti ovat joko pahasti masentuneita tai mielisairaalassa. Itse en haluaisi maalata noin synkkää kuvaa. Mutta se on totta, että meistä jokaisesta löytyy niin kauniita ja hyviä asioita kuin myös pahuutta ja pimeyttä. Jospa osaisimme katsoa itseemme samalla kertaa rehellisesti ja armollisesti.

Jeesuksesta Raamattu sanoo, että hän on täynnä armoa ja totuutta. Hän katsoo meitä rakkaudella ja hän näkee meidät sellaisina kuin olemme. Jospa Jeesuksen kanssa voisimme katsoa itseemme samoin: armollisesti ja totuudellisesti. Silloin voimme nähdä itsemme Jumalan luomina äärettömän arvokkaana yksilönä. Silloin näemme itsemme tasavertaisena kaikkien muiden kanssa. Rakastettavana, Jumalan rakastamana.

Silloin voimme tunnustaa myös oman vajavuutemme. Ja sen, että olen erehtyvä, niin kuin kaikki muutkin. Mutta sen tunnustaminen ei merkitse hylätyksi tulemista tai rakkauden menettämistä. Juuri siksihän Jeesus tuli maailmaan, että me monella tavalla heikot ja erehtyvät ihmiset saisimme tuntea Jumalan rakkauden ja saisimme elää hänen lähellään ja yhteydessään. Siksi Jeesus sovitti meidän syntimme.

Armollisuus itseä ja toisia kohtaan ei merkitse vääryyksien kieltämistä vaan anteeksi antamista ja -saamista. Niin kuin minut on armahdettu, voin olla armollinen itseäni kohtaan ja toisia kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä on lupa epäonnistua ja aloittaa uudelleen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Seuraava pyhäpäivä kutsuu minut matkan tekoon. Lähdemme nimittäin pienellä porukalla viikoksi Taizé-yhteisöön Ranskaan. Taizé on tullut meille suomalaisille tutuksi ennen kaikkea Anna-Maija Raittilan kautta, joka on kääntänyt koskettavia Taizén rukouslauluja suomeksi.

Yhteisössä asuu yli sata veljeä eri kristillisistä suuntauksista. Yhteisö kutsuu joka vuosi kymmeniä tuhansia nuoria eri maanosista tutustumaan hiljaisuuteen, solidaarisuuteen ja jakamaan kokemuksia omasta uskostaan. Ensi viikoksi odotetaan jopa 8000 nuorta aikuista, sillä yhteisö viettää perustajansa muistopäivää. Meillä onkin mahdollisuus nähdä joku kardinaaleista tai piispoista, sillä monet kristilliset kirkot ja järjestöt haluavat tulla kunnioittamaan yhteisön perustajaa.

Mitä me Taizéstä etsimme? Kaipaamme rauhaa kiireen keskelle. Työn, opiskelun ja äitiyden haasteiden keskelle. Perusarki saa jumalasuhteen välillä näivettymään. Taizé on yksi tapa virkistää ja herätellä sitä eloon. Myös yhteiselo ja tutustuminen maailman eri ihmisiin ovat meille tärkeitä. Viikko Taizéssä antaa kokemuksia, joita ei voi unohtaa.

Virkistävää kesän jatkoa!

Ville Hakulinen
Launeen seurakunta

Ensi sunnuntain Raamatun tekstit kertovat apostoleista ja apostoliksi kutsumisesta. He olivat Jeesuksen elämän ja opetusten todistajia. He saivat tehtävän viedä sanomaa Kristuksesta kaikkeen maailmaan. Myös muita, jotka kertovat uskon sanomaa Jeesuksesta, voisi sanoa apostoleiksi.

Pohdin illan lämmössä, ketkä voisivat olla tämän päivän apostoleja. Mieleeni nousevat kesän kaikki sadat rippikoulut ja tuhannet rippikoululaiset. Leirien isoset, ohjaajat ja opettajat voivat parhaimmillaan toimia apostoleina rippileiriläisille. He saavat opetuksen ja oman persoonansa myötä toimia uskon esikuvana niin, että luottamuksellinen suhde syntyy. Ehkä aiempi mielikuva uskovasta ihmisestä muuttuu niin, että usko ei olekaan pelkkää ”jäykistelyä” vaan olennainen osa elämää.

Kuka sinulle voisi toimia uskon esikuvana tai kenen sanomaan sinä voisit luottaa? On hyvä pitää mielessä, että Jeesus ei valinnut apostoleiksi pappeja, julkkiksia tai varakkaita. He olivat tavallisia ihmisiä tavallisissa ammateissaan. Raamattu kuvaa Jeesuksen opetuslapset hyvin aidon tuntuisesti. Välillä he epäilevät, kyselevät ja nukahtelevat. Heihin on helppo samaistua.

Ehkä me kaikki voimme toimia uskon esikuvana toisillemme. Kaikki lähtee omasta, aidosta persoonasta. Rippileiriläistenkään keskuudessa ei voi esittää muuta, kuin mitä oikeasti on, sillä varsinkin nuoret aistivat tarkasti onko oman asiansa takana vai ei. Nykyajan apostoliksi ei kelpaa feikki.

Hyvää kesää,
Ville Hakulinen

Tämän sunnuntain otsikko sopii kesälomakauteen. Lehdissä on keväästä alkaen muistuteltu levon ja rentouden tarpeesta: Älä ohjelmoi lomaasi liian täyteen! Älä vaadi itseltäsi (eikä puolisolta eikä lapsilta) liikoja! Muista sammuttaa työpuhelin! Kaikissa näissä ohjeissa kaikuu tavallaan pohjasävelenä tuo Raamatun neuvo: Armahtakaa!

Mutta pyhän aihe on vielä paljon laajempi ja syvempi kuin muodikas ajatus vaatimusten höllentämisestä ja itsensä armahtamisesta. Jeesus sanoi: Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita…Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan.” (Luuk. 6: 36-38)

Jeesus tietää, että itsemme armahtaminen on meille yleensä helpompaa kuin toisen ihmisen armahtaminen. Omia virheitä katsomme sormien läpi, säälimme ja ymmärrämme itseämme helpommin kuin lähimmäistä. Toki joskus on toisinkin, ja silloin helpotusta omaan häpeään tai syyllisyyteen löydy. Mulla yleensä käymme toistemme kimppuun herkemmin kuin itsemme. Siksi tarvitsemme Jeesuksen opetusta armollisuudesta.

Kaiken pohjana on se, että Jumala antaa meille Jeesuksen tähden, armosta anteeksi kaikki synnit. Taivaallinen Isä armahtaa meitä, kun tunnustamme hänelle syntimme, sen millä olemme rikkoneet Jumalaa tai lähimmäistä vastaan. Ensin on suuri armahduksen kokemus. Sen jälkeen tulee tämän armahduksen jakaminen eteenpäin ihmisten kesken. Kun Jumala on armahtanut meitä, olemme mekin velvollisia ja kykeneviä armahtamaan toisiamme. Emme olekaan virheettömiä tuomareita eikä päällepäsmäreitä. Olemme jok’ikinen vain armahdettuja syntisiä, jotka saavat Jumalalta voimaa keskinäiseen anteeksiantoon, uuteen alkuun.

Jumalan armo on hieno lahja kesään ja koko elämään!

Riitta Särkiö

Tiesitkö, mistä tulee nimi kesäjuhlallemme juhannukselle? Juhlan nimitys tulee erisnimestä Johannes. Tällä nimellä on aikanaan ollut useita erilaisia muotoja. Kuuluisin Johannes on Johannes Kastaja, joka Raamatun mukaan syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta; juhannus on siis hänen syntymäpäiväjuhlansa.

Johannes Kastajan persoona on mielenkiintoinen. Hän kulki autiomaassa ja Jordan-virran rantamailla saarnaamassa. Hän pukeutui kamelinkarvavaatteeseen ja nahkavyöhön, söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Hän julisti rohkeasti Jumalan hyvyydestä, pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta.

Mutta mitä Johannes Kastaja tarjoaa erityisesti meille juhannusta ihan kohta viettäville? Mitä näkökulmia elämään hän antaa lomansa aloittaville, työssä vielä puurtaville tai muuten vaan kesää viettäville?

Johanneksen viesti on ytimekäs. Se on itse asiassa itse Kastajan nimessä. Nimi Johannes tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Armollisuus eli hyväksyvä ja rakastava suhtautuminen voisi siis kuulua meidän juhannukseen ja elämään sen jälkeenkin. Se, että päästää irti turhista paineista ja vaatimuksista ja hyväksyy omat ja toisten puutteet.

Iankaikkinen Jumala on meille armollinen vuoden jokaisena päivänä. Juhannuksena Johannes muistuttaa meitä erityisesti tästä suuresta Jumalan rakkaudesta. Jumalan armo vaikuttaa sieluun ja sydämeen samalla tavalla kuin kesän lämpö ja valo luontoon. Armon säteet sulattavat ja avaavat jotain sisällämme. Saamme pyytää Jumalalta, että hänen armonsa saisi elämämme kukkimaan ja kukoistamaan, ja että Jumalan armo tavoittaisi jokaisen juhannuksen viettäjän!
Armorikasta juhannusta!

Kati Saukkonen

Kesän keskellä kuuluu kutsuääni Jeesuksen seuraamiseen. Kutsu Jumalan valtakuntaan saadaan kasteessa. Sen jälkeen kaikki uskonelämä on vastaamista tai kuuntelemista. Kutsu on, mitä kuuluu, miten vastaan?
Mihin ajatukset ja arvot elämässäni pohjaavat, mitä haluan ja mihin olen matkalla?

Jos sydän käpertyy elämän taloudellisen turvallisuuden varmistamisen ja itselleen keräämisen ympärille, silloin iskee sokeus ja kuurous. Miksi pitäisi jotain jakaa omastaan? Kaiken olen itse omalla työlläni raapinut kokoon. Ja niin edelleen. Toiset ovat uhka ja kilpailija.
Kuinka paljosta ja mistä olisin valmis luopumaan, kun kutsu seurata Jeesusta kuuluu voimakkaana? En anna esimerkkiä enkä kerro omista asioistani, vaan koetapa ajatella ihan itse.

Vielä tärkeämpää on tarkastella, mihin mieleni suuntautuu. Mitä todella haluan, mihin haluan asettaa päämäärän vai onko se jo asetettu suuremmalla foorumilla?
Elämässä ja siis myös kristittynä elämisessä on kyse valintojen tekemisestä. Mitä haluan, miksi haluan, mitä ovia suljen, mitä ovia avaan, mitä reittiä haluan kulkea ja mihin?

Olisiko mahdollista iloita itse elämästä, Jumalan läsnäolosta kaikessa ja katkelmallisesta lähimmäisenrakkauden esiin putkahtamisesta? Samalla tulisi seuranneeksi Jeesusta.

Esa Kekki
Launeen seurakunta

Jeesus sanoo: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
Mikä paradoksi! Ja kuitenkin totta. Aikaamme leimaa voimakas yksilökeskeisyys. Sen seurauksena oman edun tavoittelu ja itsekkyys ovat lisääntyneet ja tätä kautta ihmisten pahoinvointi näkyy selkeästi yhteiskunnassamme. Me haluamme olla hyväksyttyjä, rakastettuja, suosittuja arvostettuja… Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Ilman rakkautta emme jaksa. Mutta ongelma ei olekaan tässä kaipauksessa, vaan siinä, missä huomiomme on. Kun elämämme käpertyy itsemme ympärille, me kadotamme sen. Siksi Jeesus tahtookin kutsua meitä tielleen, tielle joka on katsomista häneen ja toisiin, lähimmäisiin. Hän kutsuu meitä ottamaan vastaan lahjansa ja rakkautensa ja jakamaan sitä.

Franciscus Assisilaisen rukous opettaa meille juuri tätä:
Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Adventista alkanut kirkkovuosi on ehtinyt viedä meidät joulun, pääsiäisen ja helluntain kautta Kolminaisuuden päivään. Nyt summataan kaikki edeltänyt ja puhutaan salatusta Jumalasta. Joku sanoo, ettei Jumalasta edes voi puhua, kun hän on niin suuri, ääretön ja kaukana. Mutta on meillä lupa puhua Jumalasta. Raamattu ja Jeesus opettavat meitä. Jumala on tullut Jeesuksessa ihmiseksi, meitä lähelle. Ihmisen sisimmässä on kaipuuta ja kysymistä Jumalan puoleen ja siihen kaipaukseen on myös vastaus.

Vanhan testamentin Mooses kohtasi Jumalan ja kysyi, mikä on sinun nimesi (2. Moos. 3:13-15). Silloin Jumala vastasi arvoituksellisesti, että hänen nimensä on ”Minä olen”. Juuri tuota heprean Jumala-sana ”Jahve” merkitsee. Jumala siis itse vastaa ihmisten kaikkein perustavimpaan kysymykseen: onko Jumalaa olemassa? Hän julistaa jo nimellään, että kyllä minä olen. Suomen sana Jumala ei meille tätä viestiä välitä, mutta Raamatun alkukielessä sanan merkitys tulee ilmi.

On jotenkin hienoa, että Jumala jo nimellään vastaa meille. Samalla, kun me ihmiset äänekkäästi julkisuudessa tai hiljaa oman mielen epäilyn hetkinä mietimme, mahtaako Jumalaa ollakaan, hän sanoo, että Olen!

Pyhän kolminaisuuden päivänä kirkossa puhutaan Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä – Jumalan moninaisesta työstä meidän ihmisten hyväksi. Mutta vielä puheita tärkeämpää on se, että me saamme rukoilla tätä salattua, mutta silti aivan lähelle tulevaa Jumalaa. Me kiitämme häntä, tunnustamme uskomme häneen yhdessä toisten kanssa. Jumalan siunauksen varassa lähdemme arkeen ja kesään. Jumala on ja hän rakastaa!

Riitta Särkiö

Olin viime viikolla katsomassa nuorten harrastajien tanssiesitystä Sibeliustalolla. Illan aikana esiintyi useita tanssiryhmiä, ja lavalla oli menoa ja meininkiä. Kaikki pienet ja vähän isommatkin tanssijat olivat täysillä mukana – ja esityksissä oli valtavasti iloa, riemua ja elämää. Lähdin kotiin hymy korvissa ja ilo jäi sydämeen pitkäksi aikaa.

Helluntai, joka usein sattuu kevään tai alkukesän vehreimpään aikaan, on Pyhän Hengen päivä. Ei ole ihan helppo ymmärtää sitä, mikä tuo Pyhä Henki oikein on. Jumala on kaiken Luoja, Isä, Kaikkivaltias. Jeesus on Jumalan Poika, maailman Pelastaja ja Vapahtaja. Mutta mikä tai kuka oikein on Pyhä Henki?

Jeesus puhui moneen otteeseen opetuslapsilleen ja seuraajilleen Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on Puolustaja, Virvoittaja, Lohduttaja. Pyhä Henki on se, joka vaikuttaa ihmisten keskellä, tuo ilon, antaa virvoituksen ja synnyttää uskon. Ja kaikkea sitä hyvää, mikä meissä on, kutsutaan Pyhän Hengen hedelmiksi.

Uskon, että Pyhä Henki on juuri se, joka oli läsnä myös Sibeliustalolla lasten ja nuorten tanssiesityksissä. Tanssiminen, rohkeus esiintyä ja ilmaista itseään on myös yksi Pyhän Hengen hedelmä. Pyhä Henki oli keskellämme, antoi iloa ja virvoitti väsynyttä mieltä.

Kelttiläisen rukouksen sanoin saamme pyytää Pyhän Hengen läsnäoloa itsellemme ja toinen toisillemme:

”Kun olen surullinen,
sinun ilosi tarttuu minuun.
Tule, Pyhä Henki,
kätke minut rakkauteen.

Kun olen yksin,
sinun läsnäolosi varjelee minua.
Tule, Pyhä Henki,
kätke minut rakkauteen.”

Pauliina Hatakka
Launeen seurakunta

Kun luemme Raamattua, niin huomaamme, että rukouksella oli keskeinen asema Jeesuksen elämässä, joka näkyy kaikissa neljässä evankeliumissa. Kun hän eli maan päällä, hän hoiti sisäistä yhteyttään Isään sekä antoi Jumalan ohjata itseään ja uudistaa voimaansa.

Jeesukselle oli erittäin tärkeää, ettei hän tekisi mitään oman tahtonsa perusteella, vaan etsi rukouksessa aina Jumalan tahtoa! Jeesus oli kaikessa riippuvainen Taivaallisesta Isästään ja rukous oli hänen toimintansa tärkein voimanlähde. Hän vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan jopa kokonaisen yön ajaksi.

Jeesuksen elämässä näemme joitakin toimivan rukouselämän periaatteita:
Jeesus rukoili: kovien koettelemusten aikana (Tämä kertoo siitä, että Jumalaan saa ja pitää turvata vaikeina aikoina, koska niin Jeesuskin toimi), Jeesus rukoili myös kiitollisuudesta ja ilosta Jumalaa kohtaan. Itse olen huomannut, että kun alan kiittämään Jumalaa rukouksissani, niin se vapauttaa vihasta, katkeruudesta ja tuo kiitollisuuden tunnetta.
Jeesus myös rukoili ihmisten ja olosuhteiden puolesta, jonka seurauksina ihmisiä parani sairauksista ja myrskyt tyyntyivät. Eli Jeesus oli myös suuri ja merkittävä esirukoilija.

Esirukouksessa tuomme Jumalan eteen asioita, jotka painavat meidän mieltä. Esirukouksessa emme ole yksin, vaan me rukoilemme Jeesuksen kanssa jonkun henkilön, olosuhteen tai tarpeen puolesta. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan ystävien, perheenjäsenten, kirkkojen ykseyden, valtion päättäjien, ja jopa vihamiesten puolesta!

Mielestäni tärkeimmät tekijät Jeesuksen rukouselämässä olivat säännöllisyys ja yksin hiljaisuudessa rukoileminen. Rukouksesta on hyvä tehdä jokapäiväinen tapa. On tärkeää, että luot itsellesi mahdollisuuden viettää vapaata aikaa Jumalan kanssa. Valitse ajankohta, joka sopii aikatauluusi ja jonka voit viettää rauhassa. Haluan kehottaa kaikkia hiljentymään rukoukseen kaiken kiireen keskellä, sillä Rukous ohjaa, siunaa ja varjelee uskovaisen elämää.

Jeesus opetti tämän päivän evankeliumi tekstissä: ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä LÖYTÄÄ ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan”

Jumala on rikas antaja. Herran on hopeat ja kullat. Hän tietää jokaisen meidän tarpeemme, ajatuksemme ja kaikki meidän unelmamme. Kun Jeesus rukoili, hän odotti Jumalan toimivan.

Hän tunsi Jumalan tahdon ja tiesi, että tämä vastaisi hänen rukoukseensa. Mekin saamme odottaa, että Jumala toimii kun rukoilemme uskossa, lainkaan epäilemättä, sillä uskosta vanhurskas saa elää.

Aleksi Varjola