Aikakäsityksemme on muuttunut. Jo yli kymmenen vuotta sitten tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa ennusti oikein kirjassaan ”Jokuveli Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa”.
Ubiikki tarkoittaa ”kaikkialla läsnäolevaa”. Suomeksi sama: lineaarisen ajan tilalle tulee polykronologia; moniaika!

Höyryämme ja teemme useampaa asiaa yhtä aikaa. Mannermaa kutsui tätä oivallisella termillä ”läsnäpoissaolo”. Ja näin tosiaan on! Piipahdin pitkästä aikaa tyttäreni työpaikalla viime viikolla ja kävellessäni hänen ”ylhäisyytensä” yksityishuoneeseen saatoin todeta, että joka toinen avokonttorilainen räpläsi kännykkäänsä, työpisteen netin ollessa auki. Facea ja twitteriä selattiin työajalla estottomasti. Kaksi ladyä näppi selfejä itsestään. He olivat siis läsnä, mutta myös poissa. Monet yritykset ovat jo puuttuneet tähän työajalla sosiaalisessa mediassa häärimiseen, toisaalta innovatiiviset digipelejä ja alustoja suunnittelevia valopäiltä tätä ei ole kielletty, koska heillä ei ole
koskaan varsinaista työaikaa määriteltykään työehdoissa; elävät ja nukkuvat työpaikoilla.

Luulemmeko todella, että hallitsemme tätä kaaosta? Kuvittelemmeko harhaisesti, koska niin monta
asiaa tapahtuu kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa, että todella hallitsemme tätä infoähkyä
ilman, että kognitiivinen koneistomme ylikuormituu? Sanalla sanoen olemme ” KUUNTELEMISEN” kriisissä! Pandemia hallitsee kaikkea ja kaikkia. Aito kyky kuunnella on jäänyt tämän epidemian varjoon. Tämä kriisi toki oli alkanut jo paljon ennen epidemiaa. Ja se koskee meitä kaikkia riippumatta siitä olemmeko etä- vai lähitöissä, koulussa, kotona tai eduskunnassa.

Aikamme on täynnä puhetta, kuvaa, infoa ja turha mölötystä. Tässä kiireen ja usein turhan puuhastelun ähkyilmapiirissä on täysin unohtunut kuuntelemisen jalo taito. Nykykulttuuri korostaa esiintymistaitoa ja näkyvyyttä. Sitä poliitikot ja johtajat ostavat miljoonilla euroilla erilaisilta puheviestijöiltä ja tiedottamiseen erikoistuneilta yrityksiltä. Toisin sanoen ihmiset koulutetaan johtamaan puhetta, mutta ei kuuntelemaan sitä itse. Itse asiassa juuri tässä on ”villakoiran ydin”. Arvo annetaan vain sille, miten tehokkaasti ja hyvin yksilö itseään ilmaisee, eikä suinkaan sille, miten hyvin hän kykenee omaksumaan ja hallitsemaan asioita.

Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Lasinaaman aukaisemalla ja seuraamalla voi kukin itse todeta, kuinka siellä johtavat poliitikot ja monet muut ”tubettajat” puhuvat asiota päällekäin, lainkaan kuuntelematta toisiaan; ikäänkuin kuuntelua olisi alettu pitämään hidasteena tai tyhmyytenä.
Suurin syypää tähän on ÄLYPUHELIN. Itse olen tässä hulluudessa ollut mukana kuin peräpukama.
Tämä helvetinkone on meillä ja erityisesti minulla koko ajan mukana ja seuraa meitä ja minua kaikkialle wc:stä ruokapöytään. Tässä on juuri syy, miksi se on kiihdyttänyt huomiotaloutta, jossa silmämunia ja kuuloaistia kaupitellaan monimutkaisissa digitaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

Olen itsekin huomaanut, kuinka jopa perheenjäseneni ( itseni lisäksi), eivät enää katso toisiaan silmiin, vaan puhelimiinsa, olivatpa he tai minä sitten baarissa tai perheaterialla. Brittitutkijat olivat huomanneet, että jopa äänettömälle pöydälle pantu puhelin saa läsnäolijat tuntemaan hatarampaa yhteyttä toisiinsa ja välttelemään keskustelua merkityksellisestä aiheesta. Kuningas kännykkä on siis läsnä aina ja kaikkialla ja vaatii täyden huomionsa sataprosenttisesti! Emme osaa enää keskittyä todellisiin ja tärkeisiin asioihin ja kännykästämme on tullut käden jatke ja ” huomiojumala”!

Toimittaja Kate Murhpy, joka on erityisesti kuuntelemisen asiantuntija on verrannut sosiaalista
mediaa virtuaaliseen megafoniin.ns ”Sinne saa ja voi kuka tahansa toitottaa kaikki ajatuksensa estoitta”.
Tässä meidän narsistisessa minä minä –kulttuurissa, jonka on lävistänyt viruskriisi ja oman minän markkinointi, HILJAINEN on jäänyt pimentoon. Tässä melufarsissa ajatellaan, että kuuntelu on menetetty tilaisuus edistää omaa brändiä ja tulla huomatuksi.

Onneksi kesällä suljen taas kuukaudeksi sosiaalisen median ja keskityn luontoon ja laitan aivoni
”narikkaan”, tosin ne lienevät siellä olleetkin jo 20 vuotta, mutta kuitenkin. Erityisesti minua harmittaa se, että viimeisetkin älylaitteettomat turvasatamani, kuten teatterit, konserttisalit ja elokuvat ovat kiinni. Onneksi on kävely!!! Parhaita keskusteluja olen käynyt lenkillä hyvän ystäväni kanssa, jolta olen saanut paljon vinkkejä näihin melasteluihini. Tämänkin! Kiiti Pepe!

Juhani Melanen

Alkuviikosta kuului hyviä uutisia, kun tautitilanteen parantuessa Päijät-Hämeen koronayhteistyöryhmä antoi luvan jatkaa alle 20-vuotiaiden sisäliikuntaa myös Lahdessa ja Hollolassa. Ehtona on, että varotoimista pidetään kiinni. Tällainen toimintatapa kuulostaa mielestäni järkevälle. Katsotaan rajoituksia tilanteen mukaan, mutta annetaan lasten ja nuorten liikkua niin paljon kuin mahdollista. Uusien virusmuunnosten kanssa on aihetta olla varovainen. Brittivariantti ehti jo eksyä Päijät-Hämeeseenkin, kun ensimmäinen tartunta havaittiin viime viikolla. Tehokkainta on nyt pysäyttää ärhäkkäät viruskannat jo rajoille. Hallituksen linjana on laaja ja velvoittava testaus kaikille maahantulijoille, kuitenkin niin, ettei tavaraliikenne tai huoltovarmuudelle kriittiset alat vaarannu. Rajatoimilla vaikuttaa olevan myös laaja parlamentaarinen tuki.

Lisää hyviä uutisia tuli torstaina. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen sai konkreettista vauhtia, kun Valtioneuvosto päätti lisärahoituksesta eri alueille. Lahden vaikea tilanne sai ansaitsemaansa jatkotukea. Eri tukimuotoja kohdistetaan nyt Lahden kaupungille ja Päijät-Hämeen liitolle tavoitteena luoda pohjaa ja resursseja ihmisten aitoon ahdinkoon ja hätään, uudelleen koulutukseen ja uusille työpaikoille. On selvää, että Lahden alueen rakennemuutos tarvitsee paljon enemmän ja erityisesti yritysten mukaan saamista uusien työpaikkojen syntymiseksi. Siksi on nyt tärkeää, että työllisyystoimissa huomioidaan akuutin tilanteen eli scanialaisten auttamisen lisäksi myös monet ovat joutuneet lomautetuksi ja irtisanotuksi. Avainasia on, että miljoonapotilla luodaan tosiasiallista vaikuttavuutta ja haetaan kestäviä tuloksia. Siinä meitä auttaa se, että sähköisen liikenteen osaamiselle on nyt kova kansainvälinen kysyntä. Tämä tilaisuus pitää nyt osalta hyödyntää myös paikallisesti. Nuorten työllistyminen ja koulutuspaikkojen saatavuus koronankin keskellä on oltava pianopiste ja siksi haluankin, että kesätyöpaikkoja saadaan haastavasta tilanteesta huolimatta mahdollisimman monelle lahtelaiselle nuorelle.

Kun Suomessa on kylmää niin samaa voi sanoa maailmankin tilanteesta. USA:n uusi hallinto on tässä paljon vartijana. Kauppapolitiikka on pidettävä tässäkin mielessä. Olemme toistaiseksi saaneet turvattua tavaran vaihdon niin EU:n sisämarkkinoilla kuin muiden kauppakumppanien – kuten Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän – kanssa, vaikka ihmisten liikkuvuus on ollut katkolla. Suomen viennin mahdollisimman hyvä liikkumatila tulee säilyttää myös nyt rajojen uudelleen kiristyessä.

Myös rokotusten vauhdittuminen on jo näköpiirissä, joskin kärsivällisyyttä vaaditaan vielä. Meillä Päijät-Hämeessä on rokotettu tähän mennessä noin 5000 ihmistä. PHHYKY on postittanut tällä viikolla kirjeitä, joilla kutsutaan rokotukseen 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat asukkaat. Rokotustahti on silti vielä liian hidasta ympäri maan, sillä Suomeen saapuneet rokote-erät ovat toistaiseksi olleet pieniä. Pullonkaula onkin rokotevalmistajien päässä. Rahaa ja hankintasopimuksia Suomella kyllä on, ja myös sairaanhoitopiirit ovat hyvin varautuneita.

On siksi paljon kiinni siitä, että jaksamme pysyä positiivisena kohti kevättä ja valoa, vaikka pakko myöntää, että koville tämä tilanne ottaa.

Ville Skinnari

Istun hämärässä potilashuoneessa. Raskas hengitys rikkoo huoneen hiljaisuutta. Tilanteessa on jotain pyhää ja pysäyttävää. Ihminen, joka makaa vuoteessa on matkalla kohti tuntematonta, saapumassa elämän ja kuoleman rajalle. Mielessä välähtelee muistikuvia, tapahtumista, tarinoista eletyn elämän varrelta.

Toinen huone, toinen pyhä, pysäyttävä hetki. Vauva nukkuu äidin sylissä. Silmät vielä turvoksissa mutta jo rauhoittuneena, turvallisessa sylissä. Koko elämän ensimmäinen päivä. Äiti katselee vauvaa, ihmettä jonka on juuri tavannut ensimmäistä kertaa. Pientä ihmistä vastasyntyneen suuri viisaus silmissään. Mistä tulet pieni, mitä tiedät jo nyt?

Olen usein miettinyt, miten syntymä ja kuolema muistuttavat toisiaan, ollaan äärettömän äärellä. Syntymän ja kuoleman äärellä tulen muistutetuksi, miten elämä on sidottu aikaan. Miten elämisen aika on mahdollisuus tuntea, kokea, nähdä ja oppia. Pystytkö sinä näkemään Jumalan kosketuksen ajan ja arjen keskellä?

Sunnuntain evankeliumi tuo eteen yhden pysäyttävän kuvan elämän rajapintojen kohtaamisesta. Vanha, jo kuolemaa lähestyvä Simeon kohtaa Jeesus-vauvan ja tunnistaa hänessä Jumalan ja puhkeaa ylistämään Jumalan suuruutta. Simeonin tavoin mekin saamme ihmetellä joulun lasta, ihmettä joka tuo valoa, iloa ja uskoa mukanaan.

Hanna Rikkanen
kappalainen
Launeen seurakunta

Monille meistä on rippikoulussa opetettu armosta näin: ARMO = Ansioton Rakkaus Minun Osakseni. Tämä näppärä muistisääntö on kyllä hyvin tiivistetty, mutta mitä se oikein tarkoittaa minun elämässäni ja arjessani?

Monen kysymys läpi elämän on, miten kelpaan toisille? Olenko tarpeeksi hyvä? Saanko olla oma itseni ja tulla rakastetuksi tällaisena kuin olen? Jokainen kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi – ja hyväksyvä katse tai ymmärretyksi tuleminen voi olla vapauttava ja eheyttävä kokemus. Samalla se voi olla kokemus myös armosta, siitä, että minä riitän, minä kelpaan, minä en ole yksin.

Viime vuoden loppupuolella ilmestyi Pipiliaseuran tuore raamatunkäännös uudesta testamentista. UT2020 käännöksessä kieltä on päivitetty nykykielelle niin, että evankeliumeja ja Paavalin kirjeitä olisi helpompi lukea. Käännöksellä on haluttu tuoda Raamatun sana lähemmäs erityisesti nuoria lukijoita. Siksi myös monia vanhoja, tuttuja käsitteitä on sanoitettu toisin unohtamatta niiden alkukielistä ja -peräistä merkitystäEsimerkiksi juuri sana armo on jossakin kohtaa korvattu sanoilla lahja, hyvyys, suloisuus tai suosio.

Se, että olemme Jumalan armahtamia ja hänelle rakkaita, on meille suloinen lahja. Se on osoitus Jumalan hyvyydestä ja suosiosta meitä kohtaan. Armo on sitä, että Jumalalle sinä riität, sinä kelpaat – ja hänen kanssaan et koskaan ole yksin.

Pauliina Hatakka

Kaikelle kiusaamiselle ja häirinnälle on oltava nollatoleranssi. Vaikka tilastojen valossa kiusaaminen on 2000-luvulla valtakunnallisesti hieman vähentynyt, on jokainen kiusaamistapaus liikaa. Kiusaaminen on siirtynyt kasvavassa määrin kouluympäristön ulkopuolelle ja verkkoon, mikä luo omat haasteensa. Myös koronan ja etäopetuksen aiheuttama taakka näkyy kouluissa, joten nyt jos koskaan tarvitaan tekoja.

Kiusaaminen on yksi keskeisimmistä ongelmista, joihin SDP:n johtamassa hallituksessa on haluttu puuttua. Julkaisimme kuluneella viikolla hallitusohjelman mukaisesti toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Ohjelma tarjoaa konkreettisia toimia, joilla puuttua lasten ja nuorten syrjäytymiseen sekä edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikilla koulutusasteilla.

Kiusaamisen ehkäisy alkaa jo varhaiskasvatuksesta. Lapsena opitut tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa siinä, että kasvava nuori sisäistää muiden kunnioittamisen ja empatian tärkeyden. Perusopetuksessa tullaan jatkossa tarjoamaan entistä tehokkaampia työvälineitä koulupudokkuuden ehkäisemiseen ja kouluyhteisöjen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Toimenpideohjelmassa korostetaan lisäksi etsivää nuorisotyötä ja jengiytymiseen puuttumista rauhallisen kouluympäristön turvaamisessa.

Myös lainsäädännöllisille uudistuksille on tarvetta, erityisesti vakavien kiusaamistapausten osalta. Nykyisellään esimerkiksi vain opettajalla on oikeus määrätä jälki-istuntoa eikä oppilaan osallistumista opetukseen voida turvallisuussyistäkään evätä. Perusopetuslain ns. kaksoisrangaistavuuden kielto taas estää koulua aloittamasta kurinpitomenettelyä, mikäli kiusaamiseen tai vaikkapa uhkailuun syyllistynyttä oppilasta vastaan on vireillä syyte. Vastaavasti koulun jo antama rangaistus voi estää rikosoikeudellisen seuraamuksen, vaikka sille olisi tarve.

Tällaiset lain puutteet asettavat uhrin ja muun kouluyhteisön kestämättömään tilanteeseen. On hyvä, että opetusministeriössä valmistellaan paraikaa muun muassa nämä seikat huomioivaa lakipakettia. Eduskunta pääsee käsittelemään lakeja näillä näkymin syysistuntokaudella.

Toimenpiteiden ja lakien ohella pitää puhua myös resursseista. Koulutusinvestoinnit ovat yksi tämän hallituksen punaisista langoista, mutta esimerkiksi nuorisotyön henkilöstömääriin pitää kiinnittää edelleen huomiota. Isossa osassa tässä tulee olemaan tulevien sote-alueiden rahoitus. Kuitenkin lastensuojelun hukkumiseen kasvaviin asiakasmääriinsä on viimein tulossa stoppi SDP:n ajaman vähimmäishenkilöstömitoituksen myötä.

Kiusaaminen ja syrjintä eivät kosketa vain uhria vaan myös häneen läheisiään, niin vanhempia kuin muita lapsen tai nuoren elämästä huolta kantavia ihmisiä. Toisaalta kaikki eivät välttämättä löydä kotoakaan riittävää tukea ja turvaa. Siksikin kouluyhteisöillä on valtaisa merkitys: turvallinen ja kaikki mukaan ottava opiskeluympäristö on jokaisen oikeus. Nuorella pitää olla myös apu lähellä: numero mihin soittaa, kun on vaikeaa, masentaa tai kiusaaminen ahdistaa. Suora yhteys asiantuntijaan, kenelle uskaltaa ja pystyy puhumaan.

Helppoja ratkaisuja ei ole, vaan kiusaamisen vastaiseen työhön tarvitaan mukaan kaikki kouluyhteisöistä vanhempiin ja valtiovaltaan. Opettajat ovat kovilla. Lahdessa erityisesti vanhempainyhdistykset ja nuorisojoukkueet ovatkin olleet aktiivisesti mukana luomassa hyvää henkeä. Kannetaan yhdessä huolta koulurauhasta ja haetaan ratkaisuja.

Ville Skinnari

Kauramoottoreista polttomoottoreihin, polttomoottoreista sähköajoneuvoihin. Näin se menee! Akkuvirtaisten ajoneuvojen osuus kasvaa nopeasti Kiinan johdolla. Kukaan ei tunnu miettivän sitä, kuinka taloudellista ja ympäristöystävällistä tämä kakki on? Muutama tiedemies on sanonut, että sähköakkujen valmistaminen ei todellakaan ole mikään ympäristöteko.

Saasteettomia vaihtoehtoja on: vety ja monet muut. Mutta Kiina painaa sähköautoissa kaasua ja EU nöyristelee tässä pelissä marionettina. Tässä sähköautopelissä panokset ovat kovia ja lupaukset vielä kovempia. Tulemme kokemaan siirtymän, joka mullistaa tulevaisuutemme. Autosta on tulossa pyörillä liikkuva itseohjautuva tietokone. Sähköisen tulevaisuuden taistelua tullaan käymään verissä päin. Tesla on alan johtava brändijohtajansa Elon Muskin visioiden takia, mutta säilyttääkö hän johtoasemansa, jää nähtäväksi!

Muskin unelma on valmistaa vuodessa 20 miljoonaa sähköautoa, mutta vuonna 2019 niitä valmistui vain 170.000. Kyseessä on uhkapelin tuomaa jännitystä. Alkavatko Texasin ja Berliinin ”gigatehtaat” tuottaa sähköautoja sillä nopeudella kuin Kiinan uusi Shanghain huipputehdas, on vielä hämärän peitossa. Kuitenkin Muskin on päästävä tästä ”tuotantohelvetistä” nopeasti yli, muuten Kiina tulee jyräämään muun maailman.

Kiire on myös muilla perinteisillä autonvalmistajilla hypätä kisaan mukaan ja oppia koodaamaan uusia autojaan, sillä uusissa autoissa on integroitu sähköjärjestelmä. Tesla pyrkii koko ajan kehittämään autojaan älypuhelimen kaltaisilla automaattisilla ohjelmistopäivityksillä. Uusilla autonvalmistajilla on suuria haasteita päästä kärryille uusissa akku- ja ohjelmistoteknologioista. Tässä tilanteessa ”vanhojen” ainoa mahdollisuus menestyä on yhteistyö- ja hankkeet.

Tässä armottomassa kisassa kärkkyvät Teslan liepeillä Kiinan LI, Nio, VM Motor ja Xpeng sekä amerikkalaiset Fisker. Lucid ja skandaalien piinaama Nikola. Innostuneet sijoittajat ovat pumpanneet niihin rahaa hirvittäviä määriä. Kaikki ovat yhteisellä hillopurkilla ja hyötymässä sähköautobuumista. Mutta on eri asia pystyvätkö uudet yrittäjät vakuuttamaan sijoittajat siitä, että niillä on sellaista teknologiaa, jolla pystytään synnyttämään pitkän aikavälin kilpailuetua? Ongelmia on hirveästi!

Huoltoverkot ovat osin rakentamatta puhumattakaan siitä että muotoilu ja valmistustekniikka olisi vaadittavan massatuotannon edellyttämällä tasolla. Jäljelle jää edelleen se kysymys, eikö vety olisi ympäristöystävällisin vaihtoehto vai onko niin, sähköautoihin on sijoitettu niin paljon rahaa, että paluuta vanhaan ei enää yksinkertaisesti ole?

Juhani Melanen