Viime talvena luin työtehtävää varten runoja köyhyydestä. Kirjoituskilpailun satona syntyneissä runoissa köyhyydellä oli monenlaisia kasvoja, sellaisiakin, joista moni kääntäisi katseensa pois. Köyhyyteen liittyi myös monenlaisia tunteita myötätunnosta katkeruuteen, rehvakkuudesta toivottomuuteen. Minua jäi vaivaamaan runo, jonka nimi on ”Köyhyys – mitä se on?”
Runossa kerrotaan, että köyhyys on tarjousruokaa ja kirpputorivaatteita. Mutta köyhyys on myös iloa puolukkamättäistä ja lakkasuosta, mustikkametsän ja ruisleivän tuoksua, hiihtoladun hohtoa ja tähtitaivaan lumousta, ystävyyttä ja lapsen suukkoja poskella. Kirjoittajalle köyhyys ei olekaan pelkkää huolta ja häpeää, vaan se on myös iloa ja kiitollisuutta. Kirjoittajalla on taito nähdä hyvää ja kaunista vaikeiden ja raskaiden hetkien keskellä.
Olen usein hämmästellyt virren 341 sanoja, joissa kiitetään jokaisesta elämän hetkestä, niistäkin, jotka ovat olleet taistelua tai jotka ovat haavoittaneet. Minun on vaikea kuvitella ketään, joka olisi aidosti kiitollinen elämän vaikeuksista, kivusta ja ahdistavista hetkistä. Moni unohtaa olla kiitollinen niistäkin hetkistä, jolloin kaikki on hyvin ja rauhallista.
Kiitollisuutta voi kuitenkin oppia ja tietoisesti opetella. Meitä johdatellaan aiheeseen tulevana sunnuntaina kirkossa, kun kirkkovuoden aiheena on kiitollisuus. Meitä muistutetaan kiittämään Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala meille tekee ja antaa. Mutta ei meidän tarvitse odottaa sunnuntaihin. Voimme heti miettiä tai vaikka kirjoittaa ylös asioita, joista olemme kiitollisia. Minä olen tänään kiitollinen siitä, että saan tämän syksyn ajan olla Launeen seurakunnan palveluksessa. Mistä sinä haluat tänään kiittää?
Anne Pettersson
vs. kappalainen
Tämä viikko alkoi poikkeuksellisesti, mutta mukavasti nuorten parissa. Maanantaina pidin puheen ja osallistuin paneelikeskusteluun helsinkiläisessä koulussa pidetyssä YK:n väestörahasto UNFPA:n vuosiraportin julkistamistilaisuudessa. Tiistaina vastaanotin yhdessä pääministeri Antti Rinteen kanssa koosteen, johon on kerätty Suomen nuorten tärkeimmät toiveet kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Yhden ihmisen aktiivisuus voi joskus saada aikaan valtavasti huomiota, millä voi olla yllättäviä vaikutuksia. Tästä hyvä esimerkki on ruotsalaisen Greta Thunbergin inspiroimat ilmastomarssit.
Suomalaisten nuorten ääni pääsee esille ulkoministeriön lukiolaisille toteuttamassa Yllättävän vaikuttava -kampanjassa. Sen tarkoituksena on kertoa nuorille YK:n Agenda2030-tavoitteista ja Suomen roolista niiden edistämisessä. Agenda2030 on YK:n jäsenmaiden suunnitelma siitä, miten maailman maat voisivat yhdessä saavuttaa kestävän kehityksestä tavoitteet vuoteen 2030 mennessä.
Yllättävän vaikuttava -kampanjan keulahahmoina ovat sosiaalisessa mediassa tunnetut nuoret vaikuttajat Mmiisas, Roni Back ja Mansikkka. He ovat postauksissaan pohtineet kestävän kehityksen tavoitteita ja kutsuneet seuraajiaan kertomaan omin sanoin, mitkä teot heille ovat tärkeitä muun muassa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja globaalin eriarvoisuuden ehkäisemiseksi. Nuorten toiveita tähän mennessä kertynyt 170. Tiistaina saamani kooste kertoo, että nuoret pitävät tärkeinä ilmaston, metsien ja merien suojelua sekä tasa-arvon ja koulutuksen edistämistä. Niihin liittyvien haasteiden ratkaisijana Suomi voisi olla kampanjan nimen mukaisesti ”#yllättävänvaikuttava”.
Agenda2030-tavoitteet saavat minut kysymään itseltäni tulevatko tämän päivän 10-vuotiaat olemaan vuonna 2030 terveempiä ja tasa-arvoisempia kuin tulevaisuuden ikätoverinsa? Asuvatko he maapallolla, joka tarjoaa nykyistä paremmat olosuhteet sekä ihmisille että ympäristölle? Vastaukset näihin kysymyksiin määrittelevät suunnan, jota kohti ihmiskuntamme tulevaisuus kulkee.
Lahti on tehnyt jo vuosien ajan yllättävän vaikuttavaa työtä kestävän tulevaisuuden eteen. Tätä työtä on vielä jatkettava. Maapallo on meidän kaikkien yhteinen koti ja siksi olemme kaikki vastuussa siitä, millaisessa maailmassa elämme vuonna 2030. Kestävän kehityksen tavoitteet kuuluvat kaikille: valtioille, kunnille, yrityksille, kouluille ja myös sinulle.
Ville Skinnari
Oletko kuunnellessasi Jeesuksen kertomusta Laupiaasta samarialaisesta eläytynyt tarinan kulussa aina ohikulkijan osaan? Tunnethan kertomuksen siitä, kuinka väkivaltaisen ryöstön kohteeksi joutunut mies makaa haavoittuneena Jerikon tien laidassa, ja hänen ohitsensa kulkee kylmästi pysähtymättä sekä pappi että rikas mies. Sitten hyväsydäminen ja avulias vierasmaalainen (samarialainen) auttaa tienposkessa lojuvaa miestä. Usein kai pohdimme, mitä me olisimme tehneet haavoittuneelle lähimmäisellemme.
Entäpä jos ajattelisit kohdallesi tämän tarinan toisesta näkökulmasta? Olisitkin se, joka on ryöstetty tai jossakin ongelmassa jätetty oman onnensa varaan. Ajattele, jos sinä olet se, joka makaa vahingoittuneena, yksin ja avuttomana. Muut kulkevat ohitsesi. Olet apua kaipaava. Ja sitten kaiken kurjuuden keskellä tulee joku, joka korjaa sinut turvaan. Hän kuuntelee tarinaasi, lohduttaa, halaa ja auttaa kestämään pahan kokemuksen yli. Se jää sydämeen, se muisto siitä, että miltä tuntuu saada apua suuressa ahdistuksessa.
Myötätunnon tunteminen ja antaminen on Laupias samarialainen -kertomuksen tähtäyspiste. Kertomus haastaa meitä kysymään itseltämme, että onko meillä kykyä eläytyä toisen asemaan ja elämäntilanteeseen? Onko meillä kykyä ylittää ennakkoluulomme ja varautuneisuutemme? Kykyä rakastaa lähimmäistä kuin itseämme? Joskus tämä kaikki tuntuu liian vaativalta, melkein ylittävän voimamme ja halukkuutemme…
Kuitenkin on yksi, joka ei koskaan kulje ohi. Kristus itse on tuo samarialainen, joka on ihmistä kohtaan myötätuntoinen ja on hyvä lähimmäisemme. Kristus ottaa hoitaakseen meidät, parantaa armollaan ja anteeksiantamuksellaan. Me saamme pyytää Häneltä voimaa hyvänä lähimmäisenä olemiseen. Siihen, että me vuorostamme autamme muita elämän tien kulkijoita, oman onnensa varaan jätettyjä ja hätää kärsiviä.
Rukoilemme:
Jumala,
me tarvitsemme rakkautesi voimaa
enemmän kuin mitään muuta,
kun lähetät meidät lähimmäistemme luo.
Ilman sitä emme kykene auttamaan heitä.
Anna meille armahtava mieli, ettemme kulkisi kenenkään apua tarvitsevan ohitse.
Aamen.
Pastori Kati Saukkonen
Sunnuntain raamatun tekstin otsikko voisi olla melkein suoraan parisuhdeoppaan sivuilta: ”Jeesus parantaa kuuron miehen”. Luultavasti moni vaimo on tuntenut, että mies on ihan kuuro. Ei kuule eikä kuuntele, ei vastaa eikä reagoi. Mutta samaa voi sanoa myös mies tai kuka tahansa ihminen, joka haluaisi olla vuoropuhelussa toisen ihmisen kanssa. Kuinka vaikea onkaan oikeasti kuulla!
Nykyisin kuuntelemisen taito voi olla entistä vaikeampaa, kun kännykkä ja some vetävät meitä puoleensa. Mikä ihme voima niissä onkaan? Miksi ne voittavat todellisen ihmiskontaktin? Siinä pöydän toisella puolella istuu ihminen, joka haluaisi puhua minulle. Hän voi olla lapsi tai aikuinen, lähimmäisin tai uusi tuttavuus. Ja silti katse vilkuilee puhelinta, kuuntelee tarkalla korvalla älylaitteen viestiääniä, enkä kuuntele. Se on loukkaavaa ja vahingollista tuolle ihmissuhteelle.
Kuuntelutaidon kanssa kamppailevat voivat tulla suuren Parantajan luo. Raamatunkertomuksessa Jeesus avasi kuuron korvat ja vapautti miehen kielen puhumaan. Me saamme liittyä joukkoon ja pyytää: avaa, Jeesus, meidänkin korvamme, avaa suumme puhumaan hyvää. Silloin osaisimme pysähtyä toisen ihmisen eteen ja arvostaa häntä niin paljon, että katsomme, kuuntelemme ja olemme läsnä.
Mutta yhtä lailla toivon, että korvani olisivat auki myös Jumalaan päin. Hän kutsuu meitä ja hänellä olisi meille paljon sanottavaa: rohkaisua, kehotusta, armahdusta. Me emme pääse näistä hyvistä sanoista osalliseksi, jos emme pysähdy kuulemaan. Eihän mikään ole tärkeämpää kuin Jumalan suurien lupauksien kuuleminen ja niihin uskominen. Siinä pitäisi kännykän ja elämän arkisen hälinän jäädä toiseksi.
Siunausta syksyysi!
Riitta Särkiö
Politiikassa tekeminen keskittyy liian usein ongelmien listaamiseen ja luettelemiseen sen sijaan, että haettaisiin ratkaisuja. Maailmanluokan ongelmat, kuten ilmastonmuutos, äärimmäinen köyhyys, maahanmuuttokriisi ja jäätyneet konfliktit ovat monimutkaisia ja -tasoisia. Sen vuoksi niiden ratkaiseminen ei ole yksinkertaista eikä käy käden käänteessä – vaikka jotkut niin väittävät.
Monimutkaisten ongelmien ratkaisemisen haasteet koskevat pienemmässä mittakaavassa myös Suomea, Päijät-Hämettä ja Lahtea. Meillä tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä nuorten syrjäytyminen, eläkeläisten ja lapsiperheiden toimeentulo. Nämä ovat kaikki esimerkkejä monimutkaisista ongelmista, joihin on löydettävä ratkaisu. Mutta mistä ratkaisu voi löytyä? Kirjoitin tästä aiheesta myös viime viikonlopun Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessani.
Suomen hallitusohjelma on laadittu ilmiöpohjaisesti. Se tarkoittaa sitä, että ratkaisuja ei edes yritetty löytää perinteillä tavalla listaamalla monimutkaisia ongelmia. Sen sijaan ongelmia tarkasteltiin kahdeksana ratkaistavissa olevana ilmiönä. Itse johdin Elinvoimainen Suomi -nimistä ilmiöpöytää. Hallitusohjelman laatimisessa monialainen, hallintorajat ylittävä tarkastelu loi pohjan uudenlaiselle ratkaisukeskeisyydelle. Esimerkiksi työttömyyden, työelämän muutoksen, osaamisen kehittämisen tai syrjäytymisen ongelmia ei pystytä ratkaisemaan vain ja ainoastaan yhden ministeriön tai hallinnonalan toimenpiteillä. Sote-uudistustakaan ei saada onnistumaan ilman eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Toimeenpanon ja toteutuksen onnistuminen edellyttää vahvaa yhdessä tekemistä. Ilmiöpohjaisuuteen kuuluu myös toisten kuunteleminen ja arvostaminen sekä se, ettei uusia avauksia heti tyrmätä.
Ilmiöpohjainen ajattelu voi luoda ratkaisumalleja myös paikallistasoilla. Miten lahtelaisten terveyttä ja toimintakykyä edistetään siten, että aikaansaaduilla tuloksilla vähennetään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kasvavaa kysyntää. Kustannuksia ei pystytä hillitsemään pelkästään sosiaali- ja terveysalan omilla toimenpiteillä tai palveluverkkoa leikkaamalla. Se ei ratkaise itse ongelmaa. Valtion lisäksi tarvitaan kuntien sivistys- ja liikuntatoimien, työvoimahallinnon, kolmannen sektorin ja yrityksien yhdessä tuottamia paikallisia ratkaisuja yli perinteisten toimialarajojen. Lahdessa tässä työssä ollaan pahasti jäljessä verrattuna esimerkiksi Hollolaan tai Asikkalaan. SOTE-sektorin puolella pitää muistaa myös perinteinen aliresursointi, josta asiantuntija ovat edelleen Lahtea muistuttaneet. Perustuslakivaliokunta lausui viime eduskuntakaudella erittäin painavasti jokaisen suomalaisen oikeuksista riittäviin sosiaali – ja terveyspalveluihin. Lakia pitää noudattaa myös Lahdessa ja siksi perustelut jatkuvasta leikkaamisesta perustuen kaupungin huonoon rahatilanteeseen eivät kestä tarkempaa tarkastelua oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta. Työllisyysasteen nosto ja syrjäytymisen estäminen on paras investointi edelleen ja siksi kaupungin tulisi edelleen olla aktiivisempi työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa. Päihde- ja huumeongelmaa tulee sitäkin katsoa aidosti silmiin ja tehdä toimenpiteitä ja ratkaisuja kaupunkilaisten parhaaksi. Lisäksi pitää investoida sellaisiin hoitomuotoihin joilla saadaan tuloksia. Nyt näin ei aina ole.
Paikallisella yhteistyöllä olemme jo onnistuneet ratkaisemaan ilmiöpohjaisesti ilmasto- ja ympäristökysymyksiä. Lahden kaupungin kivihiilestä luopuminen ensimmäisten joukossa Suomessa on siitä paras esimerkki. Seuraavaksi pitää ratkaista samalla tavalla työllisyyteen ja syrjäytymiseen liittyvät ongelmat.
Rajapinnat on siis jo tunnistettu esimerkiksi kuntien ja hyvinvointiyhtymän välillä. Urheilurakentamisesta pitää päästä yksittäisistä projekteista laajempiin kokonaisuuksiin. joilla on aitoa merkitystä kaupungin elinvoimaan. Ratkaisuja löytyy, kun siirrytään yhteistyöstä puhumisesta aitoon yhdessä tekemiseen.
Ville Skinnari
Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Tätä raamatullista lausetta olen viljellyt usein rippikoulussa. Riparilla nurinaa tulee milloin siitä, mikä ryhmä pääsi ensimmäisenä ruokapöytään tai kenen isosen joukkue voitti päivän kilpailun. Jokainen haluaisi olla ensimmäinen ja paras.
Raamatussa tämä lause toistuu eri muodoissa usean kertaan. Siinä on itse asiassa aikamoinen paradoksi, ristiriita. On vaikea ymmärtää, miksi näissä Jeesuksen sanoissa eivät pädekään yleiset säännöt siitä, että nopein, kaunein, menestyvin, kovaäänisiä ja niin edelleen voittaa. Elämän ”kilpailussa” ensimmäiseksi voi tulla myös se, joka jaksaa odottaa vuoroaan, jää joskus sivuun, on keskinkertainen tai ihan vaan ujo.
Olen joskus miettinyt, miten kaikista Jeesuksen puheista juuri tuo lausahdus on päätynyt mukaan raamattuun. Ehkä Jeesus omien oppilaidensa touhuja seuratessaan puuskahti kyllästyneenä: älkää nyt taas aloittako sitä ikuista kilpailua siitä, kuka teistä on paras. Tai ajatteli pitkän päivän jälkeen väsyneenä: eivätkö nuo kovapäiset jo opi, että minun luonani on tilaa kaikenlaisille tallaajille.
Seurakunta on yhteisö, jossa kenenkään ei tarvitse olla toisia parempi. Siellä on tilaa monenlaisille kulkijoille. Se on paikka, missä voi toimia niillä lahjoilla, jotka kullekin on annettu. Ja jokaiselle löytyy varmasti oma paikka ja oma tehtävä. Tervetuloa sunnuntaina Launeen kirkolle syyskauden avaukseen ja samalla katsomaan, mikä sinun paikkasi seurakunnassa voisi olla!
Olkoon Kristus kanssasi
syysauringon hyväillessä kasvojasi.
Antakoon hän luottamuksen ja toivon
pimeneviin syysiltoihin.
Olkoon Kristus kanssasi
ja antakoon ilon ja voiman
tulevaa varten.
Pauliina Hatakka
Lahtelaisille yksi tämän viikon ilouutisista on VR:n julkaisema tieto uusista junavuoroista Lahden ja Helsingin välille. Joulukuun puolesta välistä alkaen Helsingistä Lahteen ja Lahdesta Helsinkiin pääsee kiskoja pitkin viikonloppuisin entistä myöhemmin. Perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin viimeinen juna Lahdesta Helsinkiin lähtee klo 0.30 ja Helsingistä Lahteen klo 1.25. Lisäksi VR lisää päivittäisen junavuoron Lahdesta Kouvolaan ja Kouvolasta Lahteen. Uusien vuorojen myötä etenkin iltayhteydet pääkaupunkiseudulta sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalta paranevat, kun viimeinen juna Helsingistä Lahden kautta Kouvolaan lähtee joka ilta vasta klo 23.55. Toinen raideliikenteeseen liittyvä positiivinen asia kaupunkimme kannalta on Z-junan saamat lisävuorot. Loppuvuodesta pääkaupunkiseudun riennoista pääsee siis vaivatta illaksi kotiin.
Viime viikolla Reykjavikissa järjestettiin Pohjoismaiden pääministereiden kesäkokous, johon kunniavieraana osallistui myös Saksan liittokansleri Angela Merkel. Itse tapaan tällä viikolla Tukholmassa ensimmäistä kertaa ruotsalaiset vastinparini, kehitysministeri Peter Erikssonin ja ulkomaankauppaministeri Ann Linden. Asialistalla on keskusteluja ajankohtaisista kehitys- ja kauppapoliittisista kysymyksistä, Suomen hallituksen painopisteistä ja maamme tavoitteista EU-puheenjohtajuuskaudella. Lisäksi tapaan paikallisten yritysten edustajia.
Pohjoismaisella yhteistyöllä on saavutettu paljon ja pohjoismaat voivatkin ylpeinä mainostaa muodostavansa maailman integroituneimman alueen. Mutta mihin Pohjoismaiden yhteistyötä nykymaailmassa tarvitaan? Itse ajattelen, että sen merkitys korostuu suurvaltojen aiheuttamien tuulien voimistuessa. Pohjoismaat edustavat yhdessä maailmaa, jossa yksikään suurvalta ei voi ohittaa laajalla joukolla sovittuja sääntöjä. Tässä maailmassa Pohjoismailla on yhteinen etu ajettavanaan.
Paikallisella tasolla Lahdessa pohjoismainen yhteistyö ulottuu parhaimmillaan kaikille tasoille. Kaupunkimme yrityksille vientiyhteistyönä, ruotsinkielisenä kouluna ja monenkirjavana yhteistyönä urheilun ja kulttuurin saroilla.
Lopuksi todettakoon niille, jotka tätä lukiessaan pohtivat puhuinko Tukholman vierailullani ruotsia, että keskustelut käytiin kyllä på svenska. Kun kansainvälisissä piireissä tapaa ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia ja islantilaisia, on ruotsi mainio pohjoismainen salakieli, jota muu maailma ei ymmärrä.
Ville Skinnari
Tämä viikko alkoi kansainvälisissä merkeissä. Pidin maanantaina puheen Helsingissä järjestetyillä suurlähettiläspäivillä ja tiistai-iltapäivällä tapasin Iranin ulkoministerin. Suurlähettiläspäivillä puhui tiistaiaamuna myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka sanoi maailman olevan täynnä viheliäisiä konflikteja, joita kukaan ei voi yksin hoitaa. Valtiot vetävät eri suuntiin.
Niin kansainvälisellä tasolla kuin pienemmilläkin pelikentillä kaikkien etu on yhteisten sääntöjen noudattaminen. Se on vastakohta maailmalle, jota ohjaavat vahvemman oikeus ja suuruuden ekonomia. Keskeisin viiteryhmämme tässä ”isossa pelissä” on EU. Meneillään oleva Suomen puheenjohtajakausi antaa tilaisuuden vaikuttaa tavallista enemmän EU:n toimintaan. Kiinnittymällä EU:n ja muun maailman kysyntävetoisiin ekosysteemeihin suomalaiset yritykset sekä tutkimuslaitokset, korkeakoulut ja muut oppilaitokset voivat yhteistyössä luoda uutta liiketoimintaa ja huippuluokan innovaatioita. Näin uusien työpaikkojen syntymistä ja kaupan kasvua on mahdollista vahvistaa merkittävästi niin paikallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Uskon, että tulevaisuudessa yksi Lahden kasvua vahvistavista tekijöistä tulee olemaan kaupunkimme saama yliopistokaupunkistatus ja LUT-konsernin (LUT, LAMK ja Saimia) toiminta. Konsernin mahdollistama koulutuksen tason nousu ja yhteistyö alueen yritysten kanssa voivat yhdessä luoda Lahteen kansainvälistä kiinnostusta herättävää innovaatio-osaamista ja taloudellista pääomaa. Suomi on loppujen lopuksi vientivetoinen kansantalous, minkä vuoksi meidän tulee onnistua vienninedistämisessä. Perinteisen vienninedistämistoiminnan ohella meidän on rakennettava alustoja ja ekosysteemejä, jotka auttavat suomalaisia yrityksiä menestymään kansainvälisesti. Tämä edellyttää näkemystä ja ketteryyttä sekä yksityisiltä että julkisilta toimijoilta.
Kesän ja syksyn aikaan jokainen hallituksemme ministereistä kiertää Suomen kirjastoissa keskustelemassa hallitusohjelmasta kaupunkilaisten kanssa. Yhteensä kirjastokiertue järjestetään yli 60 paikkakunnalla. Itse vierailen Vaasan, Lahden ja Oulun kirjastoissa. Lahden pääkirjastoon kirjastokiertue saapuu työviikon päätteeksi perjantai-iltapäivänä. Tilaisuuteen on tulossa Lahden lyseon oppilaita, jotka ovat yhteiskuntaopin tunnillaan laatineet yhdessä opettajansa kanssa listan minulle esitettävistä kysymyksistä. Luvassa on varmasti yksi kiertueen kiperimmistä kyselytunneista.
Ville Skinnari
Ensi pyhän teksteissä kerrotaan Jeesuksesta, joka kaataa rahanvaihtajien pöydät temppelissä. Tämä on tuttu raamatunkohta monelle. Jeesus ei näyttäydykään tämän kuvauksen valossa vain opettajana, joka kertoo viisauksia, vaan pikemminkin radikaalina. Ei väkivaltaisena mutta vähintäänkin sellaisena, joka aiheutti epätavallista hämminkiä. Hän ravisteli sitä mikä oli sopivaa ja miten oli aina tehty.
Nykymaailmassa taitaa olla radikaaliutta jo liiaksikin. Moni ajattelee, että ennen oli asiat paremmin, kun joku uhka ei ollut koko ajan odottamassa seuraavan nurkan takana. Nyt on vaikea löytää rauhaa laskevien korkokäyrien, ilmastoahdistuksen ja kauppasotien huolien alla. Miten ajatus radikaalista Jeesuksesta sopii siis tähän maailman hetkeen?
Radikaali Jeesus ei kutsu meitä riitelemään. Hän kutsuu meitä ottamaan vahvasti kantaa. Kristityn on hyvä tuoda esiin arvojaan ja kutsumustaan tässä maailmassa. Kertomaan rohkeasti siitä mihin uskoo. Tällä tavoin tuomme esiin myös sitä, että kirkko edelleen toimii tässä maailmassa ja Suomessa. Kun kaikki tuntuu ahdistavan, on jotakin mikä pysyy.
Siunattua loppukesää,
Ville Hakulinen
Tällä viikolla yksi tärkeä asia täytti tasavuosia. Maanantaina tuli nimittäin kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun sodan oikeussäännöiksi kutsutut Geneven sopimukset solmittiin. Sopimukset sisältävät sääntöjä muun muassa siitä, miten sodan aikana maalla tai merellä haavoittuneita sotilaita tulee kohdella, mitkä ovat sotavankien oikeudet ja miten sodan alta paennutta tai miehityksen alla olevaa siviiliväestöä tulee suojella. Geneven sopimukset suojaavat myös humanitaarista työtä tekeviä ihmisiä. Lisäksi sopimuksissa määritellään Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun ja Punaisen Kristallin tunnukset kansainvälisiksi suojamerkeiksi.
Käytännössä kaikki maailman valtiot ovat hyväksyneet Geneven sopimukset, mikä tarkoittaa sitä, että niiden rikkominen luokitellaan sotarikokseksi.
Todellisuus ei kuitenkaan ole yhtä mustavalkoista kuin teksti sopimuspaperilla. Suomen Punainen Risti kertoo nettisivuillaan, että viimeisen 30 vuoden aikana sodissa ja konflikteissa on kuollut 9 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on ollut siviilejä.
Tänä päivänä avunanto on vaarallisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Suomen ulkoministeriön mukaan pelkästään kuluneen vuoden aikana 399 humanitaarisen työn tekijää on joutunut vakavan hyökkäyksen uhriksi ja heistä 126 menettänyt henkensä yrittäessään pelastaa konfliktin ja luonnonkatastrofin uhreja. Näissä tilastoissa kyse ei ole ainoastaan siitä tragediasta, että avustustyöntekijöitä kuolee. Kyse on samalla siitä, että miljoonia ihmisiä kärsii koska he eivät saa tarpeeksi nopeasti apua kriisitilanteessa. Geneven sopimuksia rikotaan konflikteissa myös käyttämällä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun tunnuksia hyväksi muissa tarkoituksissa kuin lääkintäjoukkojen ja hoitolaitoksien suojaamisessa.
Osallistun joulukuussa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen kansainväliseen konferenssiin. Pidän sitä Suomelle tärkeänä tilaisuutena suunnata maailmanlaajuinen huomio tämän päivän humanitaarisen oikeuden haasteisiin. Myös EU-puheenjohtajamaana Suomi voi vaikuttaa siihen, että EU antaa vahvan viestin humanitaarisen oikeuden tueksi. Humanitaarisen oikeuden puolustaminen on olennainen osa Suomen roolia humanitaarisen avun myöntäjänä.
Ville Skinnari
