Arkistot: Kolumnit

Joskus olen miettinyt, olisiko uskominen helpompaa, jos saisi omin silmin nähdä Jeesuksen teot ja kuulla hänen opetuksensa. Johanneksen evankeliumi kertoo kuitenkin, että kaikki eivät uskoneet, vaikka näkivät Jeesuksen ja hänen tekemänsä ihmeet. Uskossa kysymys ei siis ole näkemisestä silmillä, vaan myös sydämellä.

Paastonajan kolmannen sunnuntain vanha latinankielinen nimi on Oculi – ”minun silmäni”. Psalmin 25 sanoin: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan.” Silmät voivat olla auki ja silti jäädä näkemättä se, mikä on olennaista ja tärkeää. Ehkä joskus näkemisen saattaa estää pelko: mitä muut ajattelevat, jos tunnustaudun kristityksi, Jeesuksen seuraajaksi?

Raamattu ja Johanneksen evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että usko ei synny pelkästä todistusaineistosta. Usko on luottamusta ja katseen suuntaamista. Näin paastonaikana Jeesus kulkee kohti ristiä ja juuri ristillä Jumalan rakkaus ja voima tulevat näkyviin. Paastonaika kutsuu meitä tutkimaan, mihin katsomme ja kenen varaan elämämme rakennamme.

Maija-Reetta Katajisto

Ai veljet kuinka hienoa on viime päivinä ollut istua Tammelan torilla. Tunnen, että minua kunnioitetaan. Pelicans voitti sekä Ilveksen että Tapparan. Täytyy nyt nauttia, äkkiä ne unohtaa.

Ilves-voiton jälkeen Tommi Niemelä itki oikein kunnolla. Itki lopun, kieltämättä heppoista, jäähyä. Kannattaisiko keskittyä muuhun kuin tuomariin?

Niemelästä paineet paistavat. Hymy on hyytynyt. Viimeinen mestaruus tuli Ilvekselle 1985 ja nyt sitä vaaditaan siellä ja täällä ja torilla. Jos ei tule, on Tommilla vaikeaa. Eikä asiaa auta, että Pelsusta tuttu Jasek otti kolmen pelin pannan lyömällä poikkarilla niskaan Pelsusta tuttua Siikosta. Ei hyvä ei!

Ilveksen ahdinkoa on lisännyt muka kannattajajoukkio Osasto41. Se paineli humalapäissään pilaamaan ulkojäille nuorisotapahtuman. Savut lentelivät ja sanansäilä oli rivouksia täynnä. Viimein ottelu keskeytettiin ja loppu pelattiin sisällä tyhjälle katsomolle.

Tapparassakin kiehuu. Ruotsin tuleva päävalmentaja Grönborg sai kolmen pelin pannan, kun ei pitänyt poikiaan kurissa. Myös Grönborgilla paineet tekevät tehtäväänsä. Seuralle ei tuolla rosterilla kelpaa kuin kulta. Luulevat täällä, että finaali on Tappara-Ilves. Alan epäillä. Olisiko Pelicans kevään yllättäjä?

Mihin Tappara Grönborgia tarvii? Toinen ruotsalainen hoiti homman tyylillä. Tappara voitti Kuopiossa 10-1. Juuri noin, turha valittaa, antaa tekojen puhua.

Aina ei tappeluista tule pelikieltoa. Minusta pitäisi tulla ja aloittajalle enemmän. En ymmärrä, miksi väkivalta sallitaan. Jos on halukas nyrkkeilemään, on halukas myös pelikieltoon. Ja onhan olemassa laji nimeltä nyrkkeily. Jos esim. futiksessa tempaiset kanssakilpailjaa turpiin, et takuulla pelaa moneen kuukauteen.

Näitä naurettavia kostoiskuja vähentäisi se, että törkytaklauksista jaettaisiin kunnon sanktiot ja huomioon pitäisi myös ottaa miten uhrille käy.

Tapparan ja JYPin kismoissa on pääosissa ollut lahtelainen Antti Tyrväinen. Joko pelikieltosaldo olisi täynnä? Mutta ei Tyrsky taka-askeleita ota…11.3. JYP-Tappara.

Veikkaukseni on, että Tapparasta leivotaan Mestari. Rehdisti ja reilusti. Ja mitä veikkaamiseen tulee, täytyy mainita, että olympiaveikkauksen voitti Myllypohjan oma poika Matti Satosalmi. Rouvani pääsi hopealle ja minä lähes kärkeen, mutta kun oli sairauksia, epäonnea ja epärehellisyyttä siellä kisoissa. En selittele, onnea Masalle kuten ruusuja kaikille naisille pyhän johdosta.

Raine Järvinen

Kansainvälisen oikeuden vanha periaate kuuluu latinaksi pacta sunt servanda – sopimuksia on kunnioitettava. Ilman tätä periaatetta kansainvälinen järjestelmä ei toimi tai mikään luottamus osapuolten välillä. Diplomatia menettää merkityksensä ja tilalle astuu voimapolitiikka. Tässä tilanteessa maailma nyt on. Sopimuksiin tai sääntöpohjaisuuteen on mahdotonta enää luottaa.

Iranin ydinsopimus on tästä hyvä esimerkki. Vuonna 2015 Iran ja kuusi suurvaltaa – Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina – solmivat Wienissä niin sanotun JCPOA-ydinsopimuksen. Sen tarkoitus oli selkeä: Iran rajoittaisi ydinohjelmaansa, vähentäisi uraanin rikastamista ja sallisi laajat kansainväliset tarkastukset. Vastineeksi Irania vastaan asetettuja talouspakotteita purettaisiin. Sopimus astui voimaan vuonna 2016. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA raportoi useaan otteeseen, että Iran noudatti sopimuksen ehtoja. Sopimus ei ollut täydellinen, mutta se oli toimiva kompromissi. Vuonna 2018 Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta yksipuolisesti presidentti Donald Trumpin päätöksellä ja palautti Irania vastaan laajat talouspakotteet. Muut sopimuksen osapuolet jäivät muodollisesti sopimukseen, mutta käytännössä sen perusta mureni.

Iran pysyi sopimuksessa vielä jonkin aikaa, mutta alkoi myöhemmin asteittain rikkoa rajoituksia vastauksena pakotteisiin. Näin yksi kansainvälisen diplomatian keskeisistä sopimuksista ajautui käytännössä umpikujaan. Ja korostan, että Iran ei ole mikään pulmunen, päinvastoin, mutta tapahtumaketju miten tähän tilanteeseen on ajauduttu, ansaitsee huomion. Persianlahden maat varoittivat tästä moneen kertaan. ”Tämä kaikki kaatuu vielä meidän syliimme”, sanoi minulle Kuwaitin varaulkoministeri tammikuussa. Näin kävi. Vaikutukset pelkästään Dubain ja muiden turistikohteiden maineeseen ja luotettavuuteen ovat vakavia.

Tämä on syytä muistaa nyt, kun Lähi-idän tilanne on ajautunut uuteen ja vaaralliseen vaiheeseen. Yhdysvallat ja Israel ovat hyökänneet Iraniin. Iskuissa on pelkästään Iranissa kuollut jo yli tuhat ihmistä mukaan lukien kouluisku, jossa menehtyi täysin viattomia tyttöjä. Siviilit maksavat sodan hinnan. Euroopan unionin reaktio on ollut toistaiseksi vaimea. Kun kansainvälisen oikeuden periaatteet joutuvat näin kovalle koetukselle, olisi odottanut vahvempaa ääntä myös Euroopasta. Missä ovat EU:n johto, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas? Muu maailma kysyy aivan aiheesta onko Euroopalla nykyisin eri standardit eri sotiin, vaikka meillä on vain yksi kansainvälinen oikeus. Eurooppa ei voi rakentaa uskottavasti omaa uutta suvereniteettiaan tai omaa kansainvälistää asemaansa, jos se ei ole johdonmukainen perustavaa laatua olevissa kysymyksissä.

Tämän konfliktin seuraukset eivät rajoitu Lähi-itään. Myös Suomi kärsii niistä nopeasti ja konkreettisesti. Energian hinnat nousevat, logistiikkaketjut häiriintyvät ja maailmankaupan epävarmuus kasvaa. Pienelle ja avoimelle taloudelle tällaiset kriisit tarkoittavat aina lisää epävarmuutta, lisää kustannuksia ja vähemmän kasvua.
Ja miksi eskalaatio tapahtuu juuri nyt? Kansainvälisessä politiikassa sotilaalliset ratkaisut ovat harvoin täysin irrallaan sisäpolitiikasta. Suurvaltojen historiassa ulkopoliittisia kriisejä on kautta historian myös käytetty huomion siirtämiseen kotimaan ongelmista.

Kun suurvallat pelaavat omaa kovaa peliä, lasku päätyy muiden maksettavaksi. Silloin pienen Suomen ja entisen suurvallan eli Euroopan tulisi keskittyä rakentamaan omaa menestystään. Ja korostaa sitä, että sopimuksista ja kansainvälisestä oikeudesta tulee pitää kiinni.

Ville Skinnari

Nappuloista asti Reippaassa pelanneet Risto Rautemaa ja Seppo Nordman täyttivät täysiä kymmeniä samana päivänä eli 26. helmikuuta. Kari Eloranta saavuttaa saman samalla viikolla. Piri on syntynyt 29.2. Sitä päivää ei tänä vuonna ole, mutta kai mies silti vanhenee. Jotta ei tule sanomista, en paljasta poikien ikiä, mutta kerron, että ovat syntyneet 1956.

Kolmikolle on yhteistä junnupelit. Yhteistä on myös Lyseo. Risto oli lähes mallioppilas. Uskonto tuotti vaikeuksia. Noralla lienee koulun kaikkien aikojen viittaamisennätys, kun hän aloitti loppukirin. Hänellä on varmaan ennätys myös vastauksissa, jotka kuuluivat, että meni just pois mielestä.

Pirillä oli kiirettä kahden lajin kanssa. Piri lueskeli ehtiessään. Lukiossa jopa jämptin Näppärän tunti alkoi vasta, kun hän oli kuullut Pirin kuulumiset. Piri oli Piri, meitä muita kutsuttiin sukunimellä.

Piri sai koulusta lomaa pelatessaan nuorten MM-kisoissa. Tiesimme hänen tulleen jo kotiin, mutta ei häntä koulussa näkynyt, koska lomaa oli myönnetty vielä päivä. Lähdimme ruokkiksella kyselemään kuulumisia. Isä-Pekka selitti, että Kari on koulussa.
No, hän oli treenaamassa. Illalla isä oli kysellyt, että mites ne pojat keskellä päivää tulivat. Piri kertoi, että pojat lintsasivat….aika velikulta.

Oli sitten kiekko tai jalkapallo, meille reippaalaisille jännittävin hetki nappuloissa oli kurkkia ennen peliä, tuliko Piri paikalle. Jos tuli, se tiesi tappiota. Suurtappiota.

A-nuorten paikallispelissä Arska Olkkola yritti pelotella ja käytti Piriä vain alkuveryttelyssä. Se horjutti meitä, ei kaatanut. Voitimme Ratikalla 2-0. Piri pelasi vasta illalla miesten pelissä.

Rautemaa oli Reippaalle uskollinen. SM-sarjapelejä 85 ja kuusi maalia. Risto vetäytyi ajoissa johtotehtäviin. Nordmanin vastaavat luvut 203 ja 47. Loppuvuosiksi Nortti värvättiin Kuusysiin. Siellä 28 ottelua ja kolme maalia. Olen nimennyt Noran Lahden Messiksi ja Riston Gerrardiksi.

Elorannan ansioluettelo ei tähän mahdu alkuunkaan. Mainitaan nyt olympiahopea 1988, parhaana kautena Änärissä Calgaryssä 80 matsia tehoin 4+40. Kuusysissä kaksi Suomen Mestaruutta kesäharjoittelun lomassa. Pirin nimeän LPL:ksi. Lahden palloilun Legenda.

Onnittelut te nuorekkaat fiksut herrasmiehet. Perässä tulen, kiinni en saa. En saanut kentälläkään!

Raine Järvinen

Hei pidetään yhteyttä! Lausahdus, joka tulee sanottua tai jonka kuulee sanottavan ennen kuin hyvästellään jonkun läheisen tai tuttavan kanssa. Yhteyden ylläpitäminen ei kuitenkaan aina ole kovinkaan helppoa.

Viime perjantaina huomasin illalla, että en päässyt katsomaan Yle Areenasta ohjelmaa eräästä suosikkiyhteydenrakentajastani, Isä Brownista. Television näyttöön ilmestyi teksti, että yhteys on katkennut. Ymmärsin kyllä, että kyseessä oli häiriö internetyhteydessä, mutta vaikka tein kaikki mahdolliset toimet yhteyden palauttamiseksi, mikään ei auttanut.

Internetyhteyden ja yhteysongelman kanssa on yksinkertaisinta kääntyä operaattorin puoleen ja pyytää heitä selvittämään ongelma. Yhteysongelmat toisiin ihmisiin, oman itseensä tai Jumalaan ovatkin jo huomattavasti kinkkisempiä. Ensin on löydettävä syy, miksi yhteys ei ole säilynyt. Aika usein joutuu huomaamaan, että muut asiat ovat vieneet ajan ja huomion. Erityisesti yhteys Jumalan kanssa on siitä merkillinen, että Jumala on kyllä meihin yhteydessä monin tavoin kaiken aikaa, mutta me itse herkästi ummistamme silmät ja korvat, niin ettemme huomaan yhteydenottopyyntöä. Suljemme yhteyden.

Paastonaikaa voisi ajatella eräänlaisena yhteyden palautusaikana. Sulkemalla muita hälyääniä ja turhaa tilaa vieviä asioita pois alamme ehkä huomaamaan niitä asioita, jotka oikeasti kaipaavat yhteydenpitoa. Suhteessa Jumalaan meidän ihmisten keskeisin yhteydenpitokeino on rukous. Rukous kasvattaa uskoa ja parantaa yhteyttä.

Hanna Rikkanen
pappi, Laune

Tämän viikon puheenaihe on ollut velkajarru. Paljonko leikataan? Luvut pöytään! Jos EU ja Suomi olisi auto, joku voisi ihmetellä, että miksi meillä puhutaan koko ajan jarruista, vaikka kaasu ja kytkin ovat jäässä. On totta, että jarrut pitää olla kunnossa. Velka ei pysähdy ilman kurinalaisuutta. Mutta jos moottori ei toimi ja pyörät ei pyöri, ei auto liiku, vaikka jarrut olisivat kuinka tehokkaat. Tästä huolimatta pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra toistivat keskiviikkona eduskunnassa samaa mantraa: Mitään ei tarvitse muuttaa. Tehdyillä päätöksillä mennään loppuun asti.

Mutta loppu on lähellä. Onneksi. Jälki tulee vain olemaan aivan hirveää, jos mitään ei muuteta ennen kesää 2027. Yleensä Suomen pääministerit ja hallitukset ovat olleet nöyriä perumaan kesken hallituskauden sellaisia päätöksiä, mitkä eivät ole toimineet tai tuoneet toivottuja tuloksia. Eli eivät ole halunneet kuunnelleet asiantuntijoita tai seurata tulostaulua. Nyt mitään muutoksia tai korjauksia ei tehdä ei tehdä.

Jos Eurooppa ei rakenna uutta kasvun moottoria, se surkastuu edelleen geopoliittisesti ja taloudellisesti – samaan aikaan, kun muut vahvistuvat.
Euroopan unionin talouspolitiikka on pitkään keskittynyt velkakestävyyteen. Uudistettu velkajarru tuo finanssipoliittista vakautta, mutta sen heikkous on edelleen sama: kasvuelementit puuttuvat. Näin kirjoitin kolumnissani (Demokraatti) 15.10.2025.

Euroopan ja Suomen kaasu ovat investoinnit ja kysyntä. Ne ovat nyt jäässä. Rakennusala on romahtanut, asuntotuotanto pysähtynyt ja yksityinen investointihalukkuus varovainen. Samalla perusinfrastruktuuri rapistuu: tieverkko, sillat, vesihuolto ja sähköverkot tarvitsevat korjausta. Kun kysyntä puuttuu ja investointeja lykätään, talous ei kiihdy. Kasvu alkaa sillä, että kohdistamme investointeja sinne, missä ne parantavat tuottavuutta ja luovat työtä nopeasti – korjausvelan purkuun, logistiikan toimivuuteen, energian siirtoverkkoon. Se ei ole elvytystä, vaan talouden peruskunnon ylläpitoa.

Kytkin on työllisyys. Ilman työllisyyttä investointien vaikutus ei siirry julkiseen talouteen. Työ on se mekanismi, joka muuttaa kasvun verotuloiksi. 80 prosentin työllisyysaste on julkisen talouden kestävyyden ehto. Jokainen prosenttiyksikkö lisää työllisyyttä vahvistaa julkista taloutta noin miljardilla eurolla.

Jarru on velkajarru. Se on välttämätön, jotta auto ei karkaa käsistä. Mutta jarrusta on helpompi puhua kuin kaasusta ja kytkimestä. Jos jarrua painetaan ennen kuin kaasu ja kytkin toimivat, seurauksena on pysähtyminen. Talous ei vahvistu, vaan heikkenee entisestään. Siksi velkajarru ilman todellista työllisyysstrategiaa on keskeneräinen ratkaisu.

Suomessa tulee tehdä valtion, kuntien, oppilaitosten ja yrityksien välinen työllisyyssopimus. Työllisyyssopimus tarkoittaa 90 päivän takuuta alle 30-vuotiaille: koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi joutumisesta. Vastineeksi nuorelta edellytetään tarjotun vaihtoehdon vastaanottamista. Yrityksille tarjotaan määräaikainen palkkatuki ja oppisopimusmalli. Samalla luotaisiin 6–12 kuukauden palkkatuki pitkäaikaistyöttömille ja rekrytointikynnyksen madaltaminen yli 55-vuotiaille.

Työllisyyssopimus maksaa – mutta vähemmän kuin työttömyys. Työllisyyssopimuksen bruttokustannus voisi olla luokkaa 500 miljoonaa euroa vuodessa riippuen osallistujamäärästä ja tukitasosta. Se ei ole pieni raha. Mutta yksi pitkäaikaistyötön maksaa julkiselle taloudelle helposti 20 000–30 000 euroa vuodessa menetettyinä veroina ja etuuksina. Yhden syrjäytyneen nuoren elinkaarikustannus voi nousta yli miljoonaan euroon. Kaupungeille ja kunnille tämä tarkoittaisi myös suuria helpotuksia miljoonien sakkomaksuista.

Ja syrjäytymisen ja työttömyyden inhimillistä kärsimystä ei voi edes rahassa mitata.
Jarru meillä jo on. Kaasua Suomi ja Eurooppa sekä kytkin pohjaan!

Ville Skinnari

Lahti ei ole vain urheilukaupunki tai logistinen solmukohta. Se on ollut yli sadan vuoden ajan puuseppien ja huonekaluteollisuuden kaupunki – paikka, jossa käsityö kasvoi teollisuudeksi ja muotoilu arjen ylpeydeksi. Siksi Askon ja Sotkan konkurssi ei ole vain yksi konkurssiuutinen. Se on meidän identiteettimme, meidän DNA. Viime perjantaina Päijät-Hämeen Yrittäjien juhlassa moni pitkän linjan yrittäjä halusi tästä muistuttaa. Puhelimeni on soinut tiiviisti eri puolilta Suomea. ”Emme kai me voi jättää tätä tähän? Tämä on meidän syy olla olemassa. Perkele.”, sanoi yksi suomalainen huonekalualan yrittäjä minulle puhelimessa.

Kun Aukusti Avonius perusti Lahden Puusepäntehtaan vuonna 1918, syntyi jotain, joka muutti kaupungin suunnan. Askosta kasvoi yksi Suomen tunnetuimmista huonekalubrändeistä. Sen rinnalle nousi ISKU, joka rakensi omaa tarinaansa Lahdesta käsin Suomessa ja maailmalla. Vuosikymmenten ajan Lahti on elänyt puusta: verstaista, tehtaista, alihankkijoista, kuljetuksista, myymälöistä. Tuhannet perheet ovat saaneet toimeentulonsa alasta, joka yhdisti käsityötaidon ja teollisen mittakaavan.
Huonekaluteollisuus ei ole ollut vain tuotantoa. Se oli osaamista, joka siirtyi mestarilta kisällille. Se oli kykyä ymmärtää materiaalia, metsää ja kestävyyttä. Se oli suomalaisen arjen rakentamista – koteja, kouluja, työpaikkoja.

Nyt maailma ja markkina on muuttunut. Ostovoima on heikentynyt, kustannukset nousseet, kansainvälinen kilpailu kiristynyt. Indoor Groupin konkurssi heijastuu suoraan Lahden ytimeen. Myymälöiden lisäksi vaikutus osuu tuotantoon, alihankintaketjuihin ja ennen kaikkea ihmisiin. Mutta nyt pitää taistella. Pitää etsiä ratkaisuja, miten puuseppien Lahti jatkaa, eikä liekki sammu.

On helppo vain todeta, että markkinat ratkaisevat. ”Älkää te poliitikot sekaantuko, kun me bisnesmiehet tehdään oikeaa bisnestä, ette te tästä mitään ymmärrä”. Kuulostaako tutulta etelärannan herrojen huutamiselta? Tätä Suomessa on nyt hoettu kohta 20 vuotta! Nyt nämä samat herrat ovat muuten tehneet Orpon ja Purran hallituksen ohjelman ja tulokset puhuvat puolestaan! Tästä ei voi syyttää Trumpia tai Putinia, mutta sitähän he nyt tekevät.

Mutta valittamisen tai syyttelyn sijasta nyt pitää oppia ja toimia! Markkinat eivät yksin rakenna kaupunkien tulevaisuutta. Maailmasta löytyy markkinoita ja kasvua. Ja jonain päivänä vielä Suomestakin, vaikka nyt ollaan syvällä suossa. Jos osaaminen päästetään katoamaan, sitä ei palauteta enää koskaan. Lahti ja Suomi ei voi tyytyä seuraamaan sivusta, kuinka puuseppien kaupunki muuttuu muistoksi.

Pelastaminen ei tarkoita menneisyyteen takertumista. Se tarkoittaa suunnan muuttamista yhdessä uusien yrittäjien kanssa. Lahdella on mahdollisuus rakentaa uusi vaihe huonekaluteollisuudelle – yhdistämällä muotoilu, kiertotalous ja kotimainen tuotanto. Asioita voi ja pitää myös tehdä paremmin. Virheitä on tehty – sekin pitää myötää. Tarvitaan uusi made in Finland ajattelu. Me emme voi olla Ikea tai kilpailla halpuuttamalla. Miksi made in Italy myy kovalla hinnalla? Meidän pitää olla suomalaisia ja uskaltaa se sanoa. Nyt emme ole sitä olleet vaan jotain epäselvää huonolla itsetunnolla. Myös julkiset hankinnat voivat olla suunnannäyttäjiä: päiväkodit, koulut ja hoivayksiköt tarvitsevat kalusteita joka vuosi. Miksi Lahti ei ostanut Sibeliustaloon Iskua tai Askoa vaan jotain kiinalaista? Miksi emme loisi mallia, jossa kestävyys, korjattavuus ja kotimainen työ ovat etusijalla? Kirjoitin tästä jo vuosia sitten, kun vertasin Päijät-Hämettä Friulin alueen tuolikolmioon Italiassa.

Tarvitsemme myös omistajuutta ja rohkeutta. Jos tuotantoa voidaan jatkaa tai uudistaa, päätösten on synnyttävä nopeasti. Tarvitsemme koulutusta, oppisopimuksia ja yrityksiä, joissa nuori näkee puusepän ammatin tulevaisuuden eikä menneisyyden. Lahti on näyttänyt ennenkin kykynsä uudistua. Se on selvinnyt rakennemuutoksista ja löytänyt uusia suuntia. Nyt tarvitaan samaa päättäväisyyttä. Puuseppien kaupunki ei saa sammua. Puuseppien kaupunki pitää pelastaa. Tiedän, että Suomesta löytyy yrittäjyyttä ja osaamista, joka tämän pystyy tekemään. Ja maailmalta meidän upeiden tuotteiden ja palveluiden ostajia.

Ville Skinnari

Hiihtämään mieli tekisi, mutta en saa itsestäni irti. Minulla on monta syytä. Tekosyytä, myönnän.

Ei sitä olympiakisojen aikana ehdi. On katsottava suoritukset, koosteet ja jopa studiot. Haastatteluista en aina tykkää. Itkuista urheilijaa on turha kiusata.

On ollut liian vähän lunta. On ollut liikaa pakkasta. Ja kun ei ole liikaa pakkasta, tuulee ja jopa myrskyää. Ladulle tulee roskaa. Voin kompastua.

Alamäkiä en uskalla laskea. Tekolonkilla ei oikein sovi kaatua. Ylämäkeä en pääse ylös. Voin lähteä alas, ei hyvä ei.

Ei auta odotella suojakelejä. Tulee kökköjä pohjiin. Voi suksi tökkiä ja ukko mullin mallin kuin ruottalainen naishiihtäjä ikään.

Koska en ole notkeimmillani, on vaikea saada sukset jalkaan. No, rouva vois jelppiä. En halua vaivata.

Tuttu urheiluliike mainostaa ostavansa vanhoja hiihtovälineitä. Voisin myydä, saisivat tosi vanhoja ja laatumonot. Ja minä saisin vitosen, ehkä kympin. En myy. Odottelen kohtausta, jospa sittenkin vielä hiihtäisin, koska lähes järkevänä ukkona tajuan, kuinka tehokasta liikuntaa hiihto on. Hyvä Lukijani, hiihdä Sinä, jos suinkin pystyt.

Lohduttaudun, että silloin tällöin sauvakävelen. En silloin, kun poikkean kauppaan, kahvilaan tai baariin. Viime mainitussa sauvat olisivat tulomatkalla tukena. Ai niin, en käy kapakoissa. Alkuvuonna.

Mutta luistelemaan menen. Varovasti kerran. Maila auttaa pysymään pystyssä. Menen vain tekojäälle auringon pilkistäessä. Vartti riittänee.

Sarjassani liigavalmentajat on vuorossa HPK:n Mikko Manner. Pidän asiallisena miehenä. Pakko olla hyvin pätevä, koska on olympialaisissa Pennasen oikea käsi. Yleensähän Pendo on kädetön, koska taskut kutsuvat.

Kortteliliigan kaukissarjoja dominoi Santeri Maununen tutkaparinaan Arttu Rämö. Pisteitä kumpikin kerää noin viisi per peli, mikäli lähteeni laskee oikein. Jatkakaa samaan malliin.

Raine Järvinen

Kuvissa ja mielikuvissakin Jeesus on usein voittoisa kuningas, ihmisten ympäröimä, rakastettu opettaja, hyvä paimen karitsa sylissään. Hänestä pidettiin, hänen luokseen oli suuri veto, sillä hän auttoi ihmisiä ja osoitti hyvyyttä.

Mutta ei Jeesus aina ollut näin hyvien asioiden ja ihmisten ympäröimä. Aivan maanpäällisen toimintansa alussa Jeesus oli autiomaassa Paholaisen kiusattavana. Saatana yritti saada Jeesuksen pyörtämään päätöksensä ja luopumaan tehtävästään. ”Älä tottele Jumalaa, tottele mieluummin minua, niin voisit syödä ruuaksesi leiviksi muuttuneita kiviä, saisit leikitellä enkelien varjeluksella, saisit omaksesi maailman valtakunnat ja loiston.” Kaikkiin näihin houkutuksiin Jeesus vastasi Jumalan sanalla: Ei kiitos! Jumala kutsuu minua ihan toiseen suuntaan, tahdon palvella Isääni, kaikkivaltiasta Jumalaa.

Autiomaan kiusauksista päästyään Jeesus törmäsi vastustukseen kansan johtajien edessä. Mutta välillä vihollinen löytyi myös ihan omista riveistä. Kun Jeesus alkoi kertoa opetuslapsilleen, että hänen täytyy lähteä Jerusalemiin ja siellä odottaa kärsimys ja kuolema, Pietari kauhistui. Eihän tämän näin pitäisi päättyä. Jeesuksen piti jälleen muistuttaa Pietaria ydintehtävästään. Paholainen yritti viimeiseen asti saada Jeesuksen luovuttamaan. Mutta vain kärsimällä ja kuolemalla Jeesus voisi olla kaikkien ihmisten Pelastaja. Se on vaikea tie, mutta ei auta. Jeesus ei halunnut kääntyä takaisin.

Kun kohtaamme vastoinkäymisiä, väärinymmärrystä, jopa vihaa, paetkaamme Jeesuksen lähelle. Hän tietää, millaista on olla kiusattu. Hän on voittanut kiusaukset ja vihan hyvällä. Hän antaa meillekin voimia autiomaan kuivuuteen ja karuuteen.

Riitta Särkiö

Jeesus sanoi: Me menemme nyt Jerusalemiin. Samalla hän puhui kärsimyksestään. Laskiaisesta alkaa tapahtumat, jolloin seuraamme Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä, ristiä ja kuolemaa. Se oli alentumisen, nöyrtymisen ja nöyryytyksen tie. Mutta se oli myös uskon, toivon ja rakkauden tie.

Jeesus puhuu monikossa: ” Me menemme…” Jeesus kutsuu oppilaita mukaansa. Meitäkin kutsutaan matkalle kohti Jerusalemia. Näitä tapahtumia seuratessa kristityt ovat vanhastaan paastonneet. Suuri paasto alkaa tuhkakeskiviikosta ja kestää pääsiäiseen. Jeesuksen lähimmät saivat olla tapahtumien todistajia. Meitäkin kutsutaan katsomaan ja todistamaan.

Onko kristityn tie vain voittosaatossa kulkemista? Eikö siihen kuulu myös risti? Kristus kantoi ristiään ja risti kuuluu myös hänen seuraajilleen. Ja kuitenkin tämä uskon on siunattu tie, sillä saamme olla tällä tiellä Jeesuksen kanssa.

Elämällään Jeesus opettaa meille toisenlaista tietä: Suurin on pienin, ei vaatiman vaan antamaan. Erityisesti aikanamme yksilökeskeisyys ja omien oikeuksien vaatiminen saa toisen ihmisen tarpeet kuin katoamaan tietoisuudestamme. Siksi meitä kutsutaan seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä, jotta siitä löytäisimme toisenlaisen asenteen ja elämän.

Jeesuksen tie oli vaikea tie, mutta se on Jumalan tahdon ja rakkauden tie. Mihin Jumala tahtoo meitä johdattaa?

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune