Lahdessa kerrotaan nyt säästettävän sulkemalla päiväkotien ilmastointi viikonlopuksi. Sähkölasku ehkä pienenee, mutta mitä tapahtuu rakennukselle? Kosteus, ilmanvaihdon pysähtyminen ja äkilliset lämpötilavaihtelut voivat pitkällä aikavälillä maksaa moninkertaisesti. Tätä tehdään muuallakin, ja kyse on ilmiselvästi siitä, että haetaan säästöjä väärästä paikasta. Typerä säästö, joka vaikuttaa lasten ja aikuisten hyvinvointiin ja maksaa vielä paljon.

Hyvinvointialueilta löytyy samanlaisia esimerkkejä. Kun kiirevastaanottoja supistetaan, osa säästöistä haihtuu nopeasti, koska ihmiset hakeutuvat päivystykseen raskaampien ongelmien kanssa. Hoitovelka kasvaa, työntekijät kuormittuvat ja kustannukset nousevat. Paperilla säästö näyttää hyvältä, mutta kokonaisuus heikkenee.

Samaan aikaan puhumme investoinneista, joilla on todellista merkitystä Suomen kasvulle ja liikkumiselle. Yksi niistä on Lentorata – fiksu hanke, joka pitää toteuttaa. Se ei ole pelkkä raideyhteys, vaan vuosikymmenten päätös Suomen saavutettavuudesta. Matka-ajat lyhenisivät huomattavasti: Tampereen ja Lahden suunnasta 20–24 minuuttia, Turusta 14 minuuttia ja Helsingin keskustasta lentokentälle 15 minuuttia. Tällä on suora vaikutus yritysten sijaintipäätöksiin, työmarkkinoiden toimintaan ja koko maan elinvoimaan.

Lentorata on juuri sellaista tulevaisuusinvestointia, jota Suomi tarvitsee: pitkän aikavälin kasvu- ja rakennepolitiikkaa, ei lyhytnäköistä säästämistä.

Onneksi hyviä esimerkkejä löytyy myös palveluista. Espoo, Suomen lapsirikkain kaupunki, on rakentanut toimintamallin, jossa lapset ja nuoret ovat kehittämisen keskiössä. Kaupungin uusi kaupunginjohtaja esitteli hiljattain strategian, joka rakentuu varhaiseen tukeen, laadukkaisiin kouluihin, harrastusmahdollisuuksiin ja perheiden arjen sujuvuuteen. Resurssit suunnataan sinne, missä niillä on suurin vaikutus – ja tulokset näkyvät sekä hyvinvoinnissa että kustannuksissa.

Espoo osoittaa, että kun panostetaan oikeisiin asioihin ajoissa, vahvistuu sekä yhteisö että talous. Se on järkevää taloudenpitoa: säästöjä syntyy siksi, ettei säästetä väärissä paikoissa.

Päiväkodin ilmastoinnin sammuttaminen on säästöä vain paperilla – todellisuudessa se heikentää hyvinvointia ja nostaa kustannuksia. Lentoradan kaltaiset investoinnit ja Espoon pitkän linjan ratkaisut sen sijaan rakentavat kasvua, osaamista ja vahvempaa arkea.

Olisiko Lahdessakin malttia katsoa pidemmälle kuin vain budjettivuosi kerralla? Nämä säästöt maksaa nimittäin seuraava sukupolvi.

Ville Skinnari

Kolmannen adventin psalmi 85 maalaa eteemme suurenmoisen maailman, toiveiden täyttymyksen:
”Herra lupaa rauhan kansalleen, omilleen! Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan. Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta.”

Jumala lupaa näin monia hyviä asioita. Juuri tätä me kaipaamme tähän kummalliseen maailmaamme ja omaan elämäämme: laupeutta, uskollisuutta, rauhaa ja oikeutta. Kuinka tarvitsemmekaan sitä, että Jumala on meille laupias ja rakastava. Laupeutta kaipaa myös lähimmäinen: sitä, että autamme, kuuntelemme, välitämme.
Uskollisuuskin on elämän peruspilari. Se merkitsee sitä, että voimme luottaa Jumalan järkkymättömään läsnäoloon. Hän on uskollinen. Hän ei koskaan hylkää meitä. Lähimmäisiltäkin kaipaamme uskollisuutta: sitä, että lupaukset pidetään ja sitoutuminen toisiimme pitää. Pettäminen tuntuu niin pahalta.

Rauhaa ja oikeutta tämä maailma suorastaan huutaa, niitä se tarvitsee kipeämmin kuin ehkä mitään muuta. Me pienet ihmiset olemme aika voimattomia saamaan aikaan oikeutta ja rauhaa maailmalla. Toiset päättävät, toiset neuvottelevat. Mutta meillä jokaisella on oma elämänpiirimme, jossa voimme pyrkiä laupeuteen, uskollisuuteen, rauhaan ja oikeuteen.

Suurien tavoitteiden edessä tärkeintä on pyytää apua Jumalalta. Rukouksessa voimme jättää elämämme haasteet ja tämän maailman tarpeet Jumalan suuriin käsiin: Herra, armahda meitä kulkiessamme kohti joulua. Anna meille rauhaa ja laupeutta! Aamen.

Riitta Särkiö

Sarjassani etelälahtelaisia suurmiehiä on vuorossa Jani Kallio. Hänet tunnetaan monilla nimillä kuten Janiboi, Kapa ja Työmies. Se johtuu rakkaudesta työhön. Luulen niin.

Kapa on vannoutunut jalkapallomies. Pallo kuului kuvioon pienestä pitäen. Ei ihme, sillä isä on Eero Kallio ja setä Jorma Kallio. Voin Janille kertoa, että molemmat livenä nähneenä Bultsulla oli lähes annusmainen potku ja Rommin tasoista peliälyä ei ole ollut kuin Litillä. Ei edes minulla, huom huumoria.

Kapa muistaa Reippaan futiskoulusta värikkään Edu Sassilan sekä taitavat ohjaajat Tero Rantalan ja Kalle Eerolan.

– Kalle tais muistaakseni pelata jonkinlaisen liigauran, mutta ei hänkään minusta pelimiestä saanut, Kapa kertoo hymyssä suin.

Jani pelasi A-junnuihin asti joukkuekavereinaan mm. molari Juha Tuomi sekä Tyrväisen kiekkoveljekset. Vuonna 2008 Kapan polvi hajosi Mäntsälän tekonurmella ja ura oli siinä. Sanon, että polvi meni, mutta hyväsydämisyys jäi. Se on tärkeintä kuitenkin.

Jukka Tuomi oli maailman paras huoltaja. Tuosta kannattaa olla ylpeä, sillä Kapa on vaativa eikä suotta kehu.

Totta kai Etelä-Lahden mieheltä pitää kysyä Milkin Pallosta. Juttua tulee, tässä osa:

– Yhtään niiden peliä en nähnyt, mutta juttuja olen kuullut esim. Lankisista, Vesaajista ja Ribestä. Varkan Jussi oli pelimies omien sanojensa mukaan ja kait se Kivisen Esakin joskus palloon osui!

Kortteliliigan hommiin Työmies päätyi kuutisen vuotta sitten. Tipi Tuomela saa vuolaat plussat työkaverina ja esimiehenä. Samoin sympaattinen Jake Ropponen, jota vanhuus ei pysäytä.

Kapa ehtii kiireiltään valmentamaan JaPS:n poikia ja toimii vapaaehtoisena FC Lahden liigapeleissä. Hän hoitaa tulospalvelun ja kahvituttaa erotuomarit, joiden kanssa on mukava tarinoida.

Omaleimainen Persoona Kallio lopettaa:
– Kunpa Kortteliliiga sais joskus oman tekonurmen, vaikka kuuluuhan se hiekka ja pöly liigaan vai eikö kuulu muka?

En sano vastaan. Kyllä Kapa tietää.

Raine Järvinen

Suomi on tekemässä miljardipäätöksiä aikana, jolloin EU kiristää talousseurantaa ja jokainen väylähanke arvioidaan sen mukaan, vähentääkö se raskasta tieliikennettä ja säästääkö se yhteiskunnan rahoja. Teiden kuluminen, rekkaliikenne, päästöt ja onnettomuudet maksavat Suomelle yli 7 miljardia euroa vuodessa. Nämä ovat kustannuksia, joita järkevällä liikennepolitiikalla pitäisi pystyä pienentämään.

Itärata ei tee tätä. Se ei vähennä rekkaliikennettä, ei paranna teollisuuden kuljetuksia eikä lisää huoltovarmuutta. Sen perustelu on lähes kokonaan henkilöliikenteen matka-aikasäästöissä – ja niiden aika on ohi. Siksi kysymys on suora: vieläkö yksikään Itä-Suomen kunta todella kannattaa miljardien Itärataa? Miksi hanketta ei lopeteta, ennen kuin lisää rahaa palaa turhaan? Turun tunnin junan kustannusten karattua moni kunta jo näki, mitä toiveajattleu maksaa. Itärata on ollut enemmän lobbarien unelma kuin todellinen ratkaisu Suomen logistiikkaan.

Samaan aikaan Itä- ja Järvi-Suomesta nousee huomattavasti järkevämpi vaihtoehto: Saimaan ja Päijänteen yhdistäminen uudella kanavalla. Tätä selvitettiin 1990-luvulla, ja todettiin teknisesti täysin mahdolliseksi. Nyt kanava olisi myös taloudellisesti ja geopoliittisesti ajankohtainen.

Uusi vesiyhteys loisi koko Järvi-Suomeen laajan, EU-kriteerit täyttävän sisävesiverkon, joka tarjoaisi teollisuudelle kustannustehokkaan kuljetusreitin ja vähentäisi merkittävästi raskasta tieliikennettä. Samalla se toisi huoltovarmuuteen aivan uuden tason ja tukisi vihreää logistiikkaa tavalla, johon mikään raidehanke ei yllä.
Lisäksi Saimaan kanavan poliittinen riski on realisoitunut. Suomen ainoa EU-tason sisävesireitti Venäjän rajalle on poikki, eikä korvaavaa yhteyttä ole rakennettu. Kansalaisaloite uuden sisävesiväylän rakentamiseksi kertoo selvästi: alue ei voi odottaa enää.

Ongelma on kuitenkin rakenteellinen. Suomessa sisävesiliikenne on jätetty meriliikennepolitiikan liitteeksi, ja Järvi-Suomen 8 000 kilometrin vesiväyliä ei ole otettu osaksi valtion investointisuunnittelua eikä EU-verkkoja. Siksi myös raidepolitiikka on ajautunut henkilöliikennekeskeiseksi – kuten Itärata osoittaa.

EU:n suunta on aivan toinen. Tulevaisuuden rahoitus menee hankkeisiin, jotka vähentävät maantieliikennettä, säästävät rahaa ja tukevat teollisuuden kilpailukykyä. Sisävesikuljetukset täyttävät nämä ehdot ylivoimaisesti. Siksi kysymys ei ole vain Itäradan kaatamisesta. Kyse on siitä, rakennetaanko Suomeen liikennejärjestelmä, joka toimii taloudellisesti, ekologisesti ja geopoliittisesti.

Ville Skinnari

Tulin junalla. Syke nousi, kun alkoivat hyppyrimäet pilkottaa. Rintaan levisi lämpö, kun usvan takaa työntyivät radiomastot esiin. Heilutin serkulle, ei huomannut.

Varmistui, että olen lahtelainen.
Nyt olen kutakuinkin puolet elämästäni asunut sekä siellä että täällä. Fiftysikty. Tamperelaista ei minusta tule. Ne eivät Tammelan torilla kysele, onko Rainee näkynyt? Ne utelee, missä Pelikaani?

Eikä Lahtea voitettu jäähallissakaan. Pelsu loisti, Oulu vikisi. Mikä tunnelma! Suosittelen, menkää itse toteamaan. Toivottavasti KooKoo kaatui keskiviikkona.

Hienoa nähdä nuorten esiinmarssi. Valtteri Nurmi aivan loistava, Onni Käyhköstä tullut mies ja Einari Luhanka kehittynyt silmissä.

Entäs sitten A. Vanderbeck? Mikä kuti! Ja Kim Niemiselle on tainnut Ave-setä pitää puhuttelun. Hurja esitys.

Ja onneksi on Barto. Patrik Bartosak. Muuri vailla vertaa.

Kapanen ei ookaan lapanen ja uudet nuoret valmentajat ovat osaavia. Turhaan epäilin.

Onhan sieltä Lahdesta lähdettykin. Viimeksi FC Lahden poikamaajoukkuepelaaja Rasmus Rautavirta. Ilves sanoo, että matkalla huipulle, jonne on jo noussut Tapparassa pelaava Juho Piiparinen, myös 17 vee.Ei eväät riitä heitä kotona pitämään.

Mielenkiinnosta katselin pyhäillan ratoksi muutamien Lahdessa pelanneiden tämän kauden tilastoja ulkomailla.
Emil Larmi 90,6% , Santtu Kinnunen 4+13, Hannu Björninen 8+7, Juhani Tyrväinen vain 3+2, JYPin ? Lässi 7+16, Lubos Horky 5+3, Lars Brygman 4+5, Tobias Vilen AHL 0+2, Aatu Jämsen AHL 4+4 ja Brad Lambert NHL neljässä pelissä 1+0.

Näkisinpä sellaisen päivän, että Pelsun maalissa Larmi, pakkina Kinnunen ja sentterinä Hannes. Eiköhän heidänkin mielessä kummittele: Ei oo Lahden voittanutta!

Raine Järvinen

Itsenäisyyspäivänä kiitämme siitä, että saamme elää vapaina ja rauhassa Suomessa. Vapautemme ei ole itsestään selvää. Muistamme kiitollisuudella veteraaneja ja lottia, jotka kantoivat vastuunsa vaikeina aikoina ja puolustivat vapauttamme hengellään. Katselemme tänään kiitollisin mielin menneeseen ja toiveikkain mielin tulevaan.

Toinen adventti kutsuu katsomaan vielä kauemmas – kohti kuningasta, joka tulee kunniassa, Jeesusta Kristusta. Toisen adventin evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä pitämään lamput palamassa ja olemaan valmiina avaamaan oven. Hän ei puhu pelosta, vaan valmiudesta ja luottamuksesta. Niin kuin palvelijat odottavat isäntää, meitä kutsutaan olemaan hereillä, sydän avoinna Jumalalle.

Jeesus Kristus, kuninkaamme, ei hallitse voimalla tai väkivallalla, vaan armossa ja rakkaudessa. Hän tulee hetkenä, jota emme arvaa, ja hänen tulonsa on täynnä lupauksen valoa. Adventin kaksi kynttilää muistuttavat meitä siitä, että Jumalan läsnäolo on jo ovella.

Itsenäisyyspäivän kiitoksen ja adventin ajan odotuksen keskellä saamme rukoilla, että olisimme valmiina: kiitollisina, valppaina ja toisiamme rakastavina. Kuninkaamme tulee ja tuo mukanaan rauhan, joka kestää kaikkea näkyvää suurempana.

Maija-Reetta Katajisto

Minulle joulun odotus alkaa 1. adventista. Vaikka nykyään laitankin kausivalot pihalle ja päälle jo viimeistään marraskuun puolivälissä ja joululahjojen valmistaminen alkaa ehkä jo ennen sitä, varsinainen odotus alkaa vasta Hoosiannan kaikuessa kirkossa.

En tiedä johtuuko iästä vai siitä, että ylipäätään maailma, jossa elämme, on niin kovin kiireinen, että oikeastaan minkään asian kohdalla ei ehdi pysähtyä. Kun tapaa tuttavan kaupassa yleinen kysymys kuuluu, onko ollut kiirettä? Samoin vastaus kysymykseen; mitä kuuluu, aloitetaan usein toteamalla, että kiireistä on ollut. Ja ehkäpä kiireeseen liittyy myös piiloviesti, jos et ole kiireinen, et ole tehokas.

Kiire ja joulun odotus näkyvät helposti siinä, että joulun viettoa on aikaistettu huomattavasti siitä, mitä se oikeastaan on ollut. Vaikka joulun odotuksen kuuluisi alkaa 1. adventtina ja joulun vieton jouluyönä, joulun odotus on oikeasti aloitettu jo syyskuun puolella ja nyt joulukuun alkaessa vietetään joulua. Tapaninpäivän jälkeen enää harva jaksaa juhlia joulua.

Olen kuitenkin huomannut, että välillä on hyvä myös pysähtyä odotukseen. Muutaman vuoden ajan olen hoksannut tarvitsevani loka-marraskuun pimeyttä, jotta olisin valmis ottamaan vastaan joulun valon. Ja koska itselleni joulussa on tärkeintä rauha ja lepo arjen kiireen jälkeen, nautin kaikista eniten joulupäivän kiireettömyydestä ja juhlan tunnusta, johon mielellään jäisi edes muutamaksi päiväksi.
Milloin sinun joulun odotuksesi ja joulun viettosi alkaa?

Hanna Rikkanen,
pappi Laune

Mikä tahansa pallo tai urheilu lapsena kelpasi kavereina mm. Jääskeläisen Jani, Ahon Antti ja Järvisen Kalle. Muistan vikkelät pienet miehet. Peli sujui, Leppäkadulla, Saksalassa, Kerillä… Jää kiehtoi sitten eniten ja Anttilanmäen koulun kasvatti Janne Jasi Sinkkonen aloitti matkan kiekkomaailman tietoisuuteen.

Jasin ura sisälsi pelaajana Pelicansissa 82 liigaottelua ja visiitit Norjaan sekä Ranskaan. Valmentajaura on kehittynyt mm. Iisalmessa, Itävallassa, Unkarissa, Saksassa, Ranskassa ja tällä hetkellä pääkoutsina Hollannissa.

Miten päädyit Lahdesta pois?
– Liigakausien jälkeen koitin pysyä ammattilaisuudessa kiinni ja se aiheutti seikkailunhalun lisäksi muualle muuttoja.

Mikä on ollut paras maa?
– Joka maasta on jäänyt ystäviä ja hienoja muistoja. Unkari ja Budapest ehkä eniten jäi mieleen, koska siellä olimme koko kauden perheenä.

Nyt valmennat Hollannissa Limburgia. Mikä on lätkän asema futismaassa?
– Pieni laji täällä, kannattaminen kuitenkin intohimoista. Tosissamme ollaan. Kun puhe kääntyy fudikseen, nousee Litmanen aina esiin ja keskustelu jatkuu, kun kerron olevani samasta kaupungista kuin Litti.

Nähdäänkö sinut joskus Pelsussa?
– Tykkään tästä työstä valtavasti ja toivottavasti saan valmentaa vielä pitkään. En tällä hetkellä ole valmis Liigan päävalmentajaksi, mutta valmennusryhmään olisin valmis. Onhan se Pelicans yksi toiveista. Pelsu on mun jengi. Unelmia on ja niitä toteutuu yksi kerrallaan kuten 2022 nuorten MM-hopea. Se antoi uskoa myös jatkossa unelmien saavuttamiseen.

Yksinkö reissussa oot?
– Kun palasimme Savonlinnasta, tytär meni esikouluun ja päätimme, että jos lähden jonnekin, on minun reissattava yksin.

Mitä Lahti merkitsee?
– Aina kun tulen Suomeen ja nään kyltin Lahti, tiedän tulevani kotiin. Lahessa on aina ollut hyvä olla ja aina sinne on kiva palata. Lahti on ja tulee olemaan kotimme.

Niinpä. Hyvää jatkoa Jasi!

Kirkkovuosi on jälleen lopuillaan, kun uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista. Mutta adventtia edeltävä kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on nimeltään Tuomiosunnuntai. Aika karu nimi pyhäpäivällä. Tuomiosunnuntain aihe on siis aikojen loppu ja tilinteko. Maailman lopusta puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta. Mutta samaa ahdistusta kokee moni, vaikka asiasta ei puhuttaisi. Sota pelottaa ja sen seuraukset, samoin ilmastoahdistus on monen kohdalla totta. Huoli siitä, mihin tämä maailma on menossa, on ymmärrettävää.

Kun varhaisille kristityille alkukirkossa puhuttiin maailmanlopusta, se koettiinkin rohkaisuna. Vääryys ja verenvuodatus ei jatku ikuisesti, vanhurskaus toteutuu, sillä Jumala puuttuu vielä tämän maailman kulkuun.

Ja lopusta puhuminen on siinäkin mielessä tärkeää, että se muistuttaa meille ensiksikin siitä, että elämämme täällä kerran päättyy, toiseksi siitä, että me vastaamme tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme, ja vielä kolmanneksi, että pahalla ei ole viimeistä sanaa, sillä se on Jumalan.

Mikä sitten meille antaa turvan ajatella kuolemaa ja kaiken loppua? Se turva on meillä Kristuksessa. Hänet Jumala on tehnyt kuoleman voittajaksi. Hänen turvissaan voimme levollisesti ajatella omaa ja maailmamme kohtaloa. Tämä elämä on rajallinen ja ajallinen, mutta Kristuksessa ja hänen kanssaan me saamme uuden, ikuisen elämän tämän elämän jälkeen. Siksi tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Viittaan viikon takaiseen Teijo Kotinurmen juttuun. Rupesin miettimään, olisiko minusta ollut tuomariksi aika vaatimattoman peliuran jälkeen. Kiitos Matti Ansaksen saavutin sentään kaksi SM-hopeaa Reippaan junnuissa.

Junnuista menin Eleveniin, koska niillä oli mielestäni komea pelipaita. Siellä pelasin kauden Pepen, Hopon, Jussin, Kaitsun, Eskon, Hanen, Nakin ja kumppaneiden opissa. Sen jälkeen olisin voinut päätyä tuomariksi.

Vai olisinko? Tarkemmin ajatellen ei. Tässä neljä selkeää syytä, noin aluksi. Toki muitakin on kuten puutteellinen sääntötuntemus. Jääränä olisin käyttänyt osin omia sääntötulkintojani.

1. Olisin sallinut liian kovat otteet. Pienistä, edes keskisuurista taklauksista ei olisi pilli soinut. Olisin todennut, että peliä, peliä, miesten matsi.

2. En olisi ollut valmis pelaajien ja valmentajien suunsoittoon. Se olisi ollut heti kättelyssä keltainen kortti ja huuto, että suu kiinni! Voihan olla, että iän myötä ehdottomuuteni olisi lieventynyt ja minusta olisi tullut hyvinkin lupsakka juttelija…

3. Paitsio. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt. Tuomarina olisin antanut olla ja pienistä paitsioista olisin maalit hyväksyny. Miten se ihmissilmä paitsion näkee, kun ei sitä aina nää varrikaan?

4. Filmaaminen. Jos pelaaja turhaan olisi jäänyt makoilemaan, olisin varoittanut oletettavasti rumin sanoin. ”Mee kotiis koisimaan!”

Lienee siis hyvä, etten alkanut pillin kanssa touhuta.

Tuomareiden kanssa olen aina tullut toimeen. Varoitukseni olivat vähissä. Yksi harmittaa. Seppo Kauppi nosti minulle Suurhallissa keltaisen kiroilusta. Anteeksi Seppo. Ansaittu kortti. Kuten sanottua, häpeän.

Sain urallani yhden punaisen. Se tuli HPK:ssa. Sitä en kadu. Se oli oikeusmurha, jonka tuomari myönsi, pyysi anteeksi ja tarjosi (pitkän) illan paikallisessa pubissa.

Jalkapallo sinänsä on ollut elämäni suuri, ei suurin, Rakkaus. Oma pelaaminen, valmentaminen, kirjoittaminen, jalkapallon avulla hankitut ystävät ja työpaikat tekevät sen, että pallo on kukkakimpun tilalle laitettava arkkuni päälle.

Se tyhjä uusi pallo on kellarissamme. Joku täyttää. Uutuuttaan hohtavat nappikseni viereen, vaikka ne tässä treenatessa vielä kuluvatkin. Sitten aikanaan…

Raine Järvinen