Arkistot: Kolumnit

Valtiopäivien avajaisia vietettiin eduskunnassa keskiviikkona. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö paalutti monta asiaa suoraan ja epäsuorasta. Tämä koski niin tasavallan presidentin omaa toimialaa eli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (UTP) kuin muita asioita, kuten talouspolitiikkaa. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-Aho valitsi mielestäni väärän tyylilajin, mutta hän tekee sen tietoisesti keskittyen hallitusohjelman kirjauksiin varsin perussuomalaisilla painotuksilla ja puhuen myös liian pitkään, mikä presidentin jälkeen ei minusta sopinut oikein etikettiin. Suomessa on kirjoittamaton sääntö, että eduskunnan puhemiehen tulee olla päivänpolitiikan yläpuolella, mutta nyt tämäkin hieno perinne on sulamassa muodikkaan vastakkainasettelun tieltä.

Ehkä suorin UTP kannanotto kuultiin Niinistöltä median edessä. Suomen ydinenergialakia ei tule muuttaa eli Suomella ei ole mitään tarvetta avata ydinasekeskustelua. Nyt ydinräjähteiden tuominen Suomeen on kiellettyä. Hän muistutti, että ydinaseita Nato pitää vain muutamissa paikoissa Euroopassa, eikä mikään niistä ole kovin lähellä Suomea. Presidenttiehdokkaista Pekka Haavisto on tehnyt tässä oman kantansa selväksi. Hänen mielestään ydinaseiden varastoiminen Suomeen on vaara meille. Stubbin mielestä ydinase taas olisi rauhan tae ja siksi lakia pitäisi hänen mielestään muuttaa. Tässä kysymyksessä tiivistyy presidenttiehdokkaiden välinen ero ja todella perustavaa laatua olevassa asiassa. Minun mielestäni Niinistö ja Haavisto ovat oikeassa. Tätä linjaa olemme yhdessä olleet viimeiset vuodet rakentamassa ja siksi sillä on väliä, kuka on Suomen seuraava presidentti. Suomen ulko-  ja turvallisuuspolitiikan tärkein tavoite on ollut aina vähentää konfliktien ja sodan riskejä, ei eskaloida niitä tarkoituksella. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Stubb ei ole ajatuksineen yksin. Selkeää vastausta tähän kysymykseen ei ole saatu edes kaikilta demareilta.

Talouspolitiikassa Niinistö muistutti 16 vuoden ajasta Suomessa ilman merkittävää kasvua. Finanssikriisin jälkeen Suomi on jäänyt kasvussa telineisiin ja on jouduttu elämään velaksi. Yksi syy on ollut tietenkin kännykkä-Nokian loppu ja metsäteollisuuden alamäki, mutta miksi uutta tekemistä ei ole syntynyt yrityksistä huolimatta? Siihen olemme kaikki syyllisiä ja siksi olen jo vuosia tehnyt työtä Suomen kasvun eteen kansainvälisesti. Eli tässä oli mielestäni Niinistöltä piikki myös suomalaiselle elinkeinoelämälle. Suomessa on haettu yrityksissä kasvua vain tehostamalla toimintoja, nostettu osinkoja, mihin tietenkin omistajilla on täysi oikeus. Mutta miksi ei ole edes haluttu kasvaa kansainvälisesti toisin kuin Ruotsin tai Tanskan yritykset? Toki poikkeuksia onneksi on, kuten lahtelaiset Peikko, Kemppi, Luhta, Halton ja muutama muu. Meillä sakkaa pahasti tulopuoli, menoissa olemme samoilla viivoilla muiden Pohjoismaiden kanssa. Itse asiassa käytämme esimerkiksi sosiaali-  ja terveyspalveluissa vähemmän euroja asukasta kohden kuin muissa Pohjoismaissa. Se näkyy ja tuntuu Lahdessakin.

Lauantaina toivottavasti tavataan Lahdessa. Pekka Haavisto vierailee Lahdessa lauantaina klo 15–17 ja olemme lahtelaislähtöisen, ex-kansanedustaja- kollegani, Jaana Pelkosen kanssa juontamassa tilaisuutta torilla. Vaalikampanja on ollut pääosin asiallista ja toisia kunnioittavaa, kuten pitääkin, mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi Haaviston sukupuolista suuntautumista piti nyt nostaa näin paljon esille? Vuonna 2024 ja Suomessa? Tämä keskustelu käytiin jo 2012 vaaleissa. Väitän, että jokainen tämän tyylinen nosto sataa loppujen lopuksi Haaviston laariin. Esimerkiksi ulkomailla, jossa voisi kuvitella tämän olevan jonkinasteinen ongelma, ongelmaa ei ole. Ranskan uusi pääministeri näyttää tietä jo Persianlahden maissa sekä Lähi-Idässä ja on kääntänyt sen vahvuudeksi. Mistä minä sen tiedän? Kysyin asiaa suoraan viime viikolla, kun vierailin alueella, jossa Haavisto on muuten tunnettu ja arvostettu diplomaatti.

Ville Skinnari

Ja taas olin Pyynikin palloiluhallissa, kun lahtelaiset saapuivat Pyrinnön vieraaksi. Kyse oli naisten ykkösdivarista, jossa lahtelaislupaukset ovat pärjänneet ihan hyvin.Joukkue on Team Lemkem, tekstillä ytimekkäästi Lahti ja Pyynikin taululla LAB. Ei nimellä välillä, voisin ristiä NiceKorikseksi, jos ei LaBa kelpaa.

Vähän myöhästyin, kun en vielä pyöräile ja linjuri hidasteli. Kun saavuin, Lahti johti 24-15. Taisin tuoda huonoa onnea, sillä kotijoukkue kiri tasoihin ja mainio Veera Mäntykivi loukkaantui. Harmi.

Toisella jaksolla Lahti näytti karkaavan. Tinja Taipale ja Peppi Lohko onnistuivat kolmosissa. Ella Sahuri syttyi isoon lentoon, kunnes alkoi vähän ahnehtia. Lahti johti jo 48-37 ja ajattelin, että nyt tulee harvinaista herkkua. Näen voiton, enpä nähnyt.

Lopulta Pyrintö oli parempi 63-58. Voittoa pohjustivat tutun oloiset nimet kuten Little, Poikola ja Toiviainen.

Jo mainittujen lisäksi iskivät silmiini nopeajalkainen pallotaituri Silja Ruutiainen, esimerkillinen kapteeni Jessi Lehtonen sekä kaksikko von Behr-Keskevaari (10pist).

Häviäjien valmentajat elivät tunteella. Vähän höristin korviani, kun puolityhjään katsomoon asti kuului kovaa huutoa tyyliin ”eikö voi muistaa perusasioita?” Tai ” mitä helvettiä sä oikein teet?”

Vaatimustaso on kova. Pääsin kuuntelemaan valmennuksen loppupuhetta suojateilleen. Siinä oli isällinen, opettava ja luottamuksellinen sävy. Hyvä!

Ei Lahti Tampereelle aina häviä. Reipas pöllytti TamUa Mukkulassa 3-1 maalareina Samson, Ala-Kauhaluoma ja Shala. Raportin mukaan Reippaan murskavoiton esti vieraiden loistava molari Järvinen. Luit oikein.

Muistutan. PPPP. Peli parasta paikan päällä.

Raine Järvinen

Team Lemkem

Jos olet futisihminen, älä lue tätä. Näkemiin. Jos olet lätkäihminen, älä lue tätä. Jos olet molempia, lopeta jo ihan oikeasti. Nissinen myös, lehti pois!

Olen surullisena seurannut lapsuuteni ja nuoruuteni suuren Rakkauden Kisapuiston kohtaloa. Olen huolestunut ja vihastunut, enkä enää mainitse Kisaria ennen kuin on kiittämisen ja kehumisen aika.

Sain idean. Nyt kun Lahdessa pelaaminen on sangen epävarmaa, siirretään FC Lahden pelit Tammelan uudelle stadionille, jossa jo nyt keskellä talvea treenataan ja pelataan täyttä häkää.

Ja kun Tammelaan ei aina mahdu, pelattakoon Tehtaan kentällä. Mainio stadion sielläkin.

Lahden kotiavaus on 20.4. Siitä viikko, kun pitäisi pelata kuopiolaisia vastaan. Tuskin Lahdessa onnistuu…

Voidaan toki Lahdessa keskikesällä muutama matsi otella, kunhan lumi on sulannut ja moukarikuopat tasoittuneet. Hiihtostadion kuuluu Ahkeralle ja Hiihtoseuralle!

Vink, vink. Lauantaina klo 13.30 Lahti – EIF Mukkulan hallissa. Onko jostain taiottu katsomotilaa?

Alkaa Lahden kiekkoareenakin ränsistyä. Nyt kun sekä Ilves että Tappara putoavat finaaleista, voisi Pelsu pelata Nokia Arenalla. Aina ois hallissa yli 12 000 katsojaa. Bussit täyteen ja Reissu Ruodille töitä.

Ja jos oma halli joutuu käyttökieltoon, ei muuta kuin jatkossa Hämeenlinnaan. HPK hävinnee liigakartalta lähivuosina.

Eläköön Lahti – urheilukaupunki. Ja anteeksi.

Raine Järvinen

Presidentinvaalien toinen kierros on ovella. Ilmoitin tällä viikolla tukevani Pekka Haavistoa Suomen seuraavaksi presidentiksi. Hän on tuo jatkuvuutta presidentti Niinistön linjalle, koska on ollut itse sitä tekemässä ja luomassa ulkoministerinä. Teimme tiiviisti yhteistyötä 4 vuotta ulkoministeriössä ja TP-UTVA:ssa sekä tietenkin eri puolilla maailmaa. Yhteistyön toimiminen ei ole aina itsestään selvyys ulkoministeriössä, mutta meillä se toimi erinomaisesti.

Jatkuvuus on tässäkin tärkeintä ja se, että Suomi pysyy Suomena myös kansallisen yhtenäisyyden näkökulmasta. Meitä arvostetaan ja kuunnellaan. Kolmantena nostan esille Suomen roolin kansainvälisenä vaikuttajana monenkeskisessä maailmassa. Jakolinjoja on helppo tehdä, mutta pitää osata myös rakentaa ja kuunnella eri mieltäkin olevia maita.

Kansa päättää ja demokratia on aina oikeassa. 11.2. tiedämme, kuka on seuraava presidentti.

Lahdessa valtuusto kokoontui maanantaina. Se oli perinteinen nykyvaltuuston kokous, jossa suuret asiat pidetään muualla ja keskustellaan lähinnä valtuustoaloitteista. Se on surullista. Tämä on vakava ongelma demokratialle. Suuret asiat on delegoitu jaostoille, jossa pieni porukkaa päättää suurista asioista.

Lahti Energian tilanne on demokratiankin kannalta omituinen. Laitoin nimeni Ulla Vaaran aloitteeseen, jossa pyydettiin Lahti Energian asiassa ja yleensäkin hallintosäännön muutosta ja eli päätöksenteko näin merkittävissä asioissa kuuluu valtuustolle.

Saimme kasaan vain 14 nimeä. Olen todella yllättynyt. Mistä tämä kertoo? Siitä, että enemmistö valtuutetuista ilmeisesti hyväksyy epämääräisen ja hähmäisen prosessin ja esimerkiksi konsulttien käytön huimalla korvauksella? Mitä meille lahtelaisille jää, jos myymme kannattavat perusliiketoiminnot sijoittajille. Muualla Euroopassa näitä virheitä nyt korjataan ja ostetaan toimintoja takaisin yksityiseltä sektorilta.

Ville Skinnari

Milloin sinä poltat kynttilöitä? Millaisen tunnelman ne sinulle tuovat? Kynttilät usein kuuluvat juhlahetkiin ja pimeään vuodenaikaan. Kynttilän valo tuntuu voittavan suurenkin pimeyden. Ruokailuhetkeen se tuo juhlan tuntua ja siunaustakin. Erityisen merkityksellinen on kastekynttilä ja kastejuhlassa sen ensimmäinen sytyttäminen. Sen yhteydessä lausutaan aina Jeesuksen siunaavat sanat: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, se ei pimeydessä vaella.”

Sunnuntaina vietämme kynttilänpäivää. Aikanaan se oli Marian ensimmäinen julkinen päivä äitinä. Juutalaisessa perinteessä naisen tuli käydä 40 päivän kuluttua poikalapsen syntymän jälkeen puhdistautumassa papin luona ja tuoda uhri. Marian puhdistuspäivän messuun liittyi sittemmin juhlallisia kynttiläkulkueita. Tästä kehitys johti siihen, että messuissa alettiin siunata tulevan vuoden kynttilät kirkkoon ja koteihinkin. Kodeissa näitä siunattuja kynttilöitä käytettiin silloin, kun oli sairautta ja kuolemaa tai kun vaara uhkasi. Kynttilän valon ajatellaan kuvaavan Jumalan siunaavaa voimaa ja tuovan valoisaa sekä toivorikasta mieltä.

Nyt sunnuntaina kirkkovuoden teemoihin kuuluu vielä evankeliumi Simeonin ja Jeesuksen kohtaamisesta. Simeon on pitkään odottanut ja saa lopulta nähdä Marian vauvalapsen, kauan odotetun Jeesus-Vapahtajan. Kuvattuna on hieno kohtaaminen vanhuksen ja pienokaisen välillä. Pitkän elämänmatkan kuljettuaan vanha Simeon saa rauhan, ja hän julistaa valon tulleen kaikille kansoille.

Kristittyinä meitäkin kutsutaan näkemään Jeesus-lapsessa Jumalan kirkkaus. Kasteella meille luvattiin, ettei meitä jätetä pimeyteen. Voi olla, että oma kastekynttilämme on jo aikoja sitten poltettu loppuun tai se on hukkunut. Tärkeintä on kuitenkin muistaa kastekynttilän valossa luettu voimallinen Jeesuksen lupaus olla valona koko elämämme ajan. Siitä kiitollisena meitä kutsutaan myös olemaan lähimmäisillemme valona maailmassa. Nyt sunnuntaina voisi olla hyvä päivä sytyttää kotonakin kynttilä palamaan ja tuomaan elämään siunaavaa valoa!

Pastori Kati Saukkonen

Vanhasta testamentista löytyy kertomus siitä, kuinka profeetta Samuel etsii uutta kuningasta Israelille. Edellinen kuningas Saul istuu vielä valtaistuimellaan, mutta hän ei ole noudattanut Jumalan tahtoa ja niin Jumala ohjeistaa pfofeettaansa voitelemaan uuden kuninkaan. Profeetta Samuel etsii ja löytääkin sopivan ehdokkaan, komean ja kookkaan miehen, mutta silloin Jumala puhuu hänelle: ” – Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen.” Lopulta Samuel voitelee kuninkaaksi nuoren Daavidin, jota ei oltu edes tajuttu tuoda aiemmin profeetan eteen. Daavidkaan ei ollut täydellinen ihminen, mutta rakasti Jumalaa koko sydämestään.

Jumala tuntee meistä jokaisen läpikotaisin. Hän näkee meidät kokonaan. Hän tietää, että me emme ole täydellisiä tai aina rakastettavia, usein kaukana siitä. Ja silti hän haluaa tarjota meille armonsa. Jumalan edessä meidän ei tarvitse yrittää esittää parempia kuin olemme. Hän on halunnut antaa ainoan poikansa kuolla meidän syntiemme tähden, jotta me saisimme anteeksiannon, armon ja ikuisen elämän.

Meitä kristittyjä kutsutaan toimimaan oikein ja Jumalan tahdon mukaan, vaikka tiedämme myös, että se on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Me emme ole täydellisiä ja rikomme välillä melkein tahtomattakin Jumalan tahtoa vastaan. Meitä ei kuitenkaan motivoi se, että hyvillä teoilla ansaitsisimme paikkamme Taivaallisen isämme lapsina, vaan se, että voimme osoittaa kiitollisuutta siitä ansaitsemattomasta armosta, jonka olemme kohdanneet. Herra ei katso niin kuin ihminen, hän näkee sydämen ja hänen armonsa on ikuinen.

Maija-Reetta Katajisto

Kirjoitin viime viikolla presidenttivaalien asetelmista, Suomen ulkopolitiikan johdonmukaisuudesta tai sen puutteesta Lähi-Idässä ja tällä viikolla tunnelma on jo ainakin paneeleissa tiivistynyt. Ulkoministeri Elina Valtonen ainakin tuli järkiinsä ja sanoin Brysselissä Israelille, että nyt riittää. Mutta miksi vasta nyt? Ja mikä olisikaan vaalien tilanne, jos vaalit käytäisiin vasta toukokuussa? MTV:n tentissä nähtiin jo enemmän kuin sävyeroja myös ulkopolitiikassa. Kehityspolitiikan rooli nousi hyvin esille. Orpon hallituksen tekemät leikkaukset vaikuttavat väkisin Suomen kansainväliseen asemaan eikä Stubbin alleviivaama Suomen mahdollinen jäsenyys YK:n turvaneuvostossa ainakaan paranna Suomen mahdollisuuksia. Suomi vetäytyy kuoreensa, kuten muutkin populistipuolueiden johtamat maat. Se vaikeuttaa myös yrityksien pääsyä uusille markkinoille ja sitä kautta Suomen talouden kasvua. Pekka Haavisto sanoin aivan oikein Alexander Stubbille, että jatkossakin Suomen ulko – ja turvallisuuspolitiikkaa johdetaan Suomesta, ei Washingtonista tai Brysselistä. Pohjoismaiden yhteistyön ja yhteisen varautumisen merkitys nousi sekin hyvin esiin kysyttäessä hypoteettista uhkakuvaa Norjan Huippuvuorilla, jos Yhdysvallat ei olekaan aktiivisesti tukemassa meitä – tai vaikka olisikin. Hienoa, koska nyt ollaan ulkopolitiikan ja turvallisuuden ytimessä, mikä tärkeintä, olemme johdonmukaisia. Pohjoismainen linnake ei ole paras termi, mutta parempaakaan ei ole keksitty. Iso-Britanniaa ei ydinasevaltiona ja JEF kumppanina mainittu ja siitä kaikille ehdokkaille miinusta. Kotimaan asioiden hallinta on sekin välttämätöntä presidentille, koska muuten ei ole auktoriteettia johtaa isommissa asioissa. Jutta Urpilainen tekee oikein puolustaessaan sopimusyhteiskuntaa ja arvojen merkitystä. Ilman sitä me ole se Suomi enää jatkossa mihin minä olen syntynyt, ja mistä olen ollut äärimmäisen ylpeä. Rajojen sulkeminen on vielä helppoa, mutta kestävien ratkaisujen löytäminen vaatii taitoa ja viisautta.

Lahdessa järjestettiin kaupungin valtuuston infotilaisuus keskiviikkona. Esillä oli mm. taloutta, kiinteistöjen kauppoja ja Jäähalli Oy:n eli Isku Areenan tilanne. Spatium ja Lahden Tilakeskus kertoivat järjestelyistä ja hyvä niin. Kysymys vain kuuluu miksi näitä rooleja ei ole selkeytetty aiemmin, jos ja kun halutaan toisen keskittyvän kaupalliseen toimintaan? Johdonmukaisuus on puuttunut konsernin johtamisesta ja tämä sinänsä pieni asia kertoo paljon koko konsernista. Jäähalli Oy:n tilanne liittyy tietenkin Isku Areenan tilanteeseen ja siihen millaisissa olosuhteissa Lahdessa jääurheillaan ammattilaistasolla ja millaisen viestin Lahti haluaa lähettää muualle Suomeen oman kaupungin kilpailukyvystä Suomen ykköslajissa eli jääkiekossa. Kysyin asiaa ja sain vastaukseksi, että kokonaisselvitystä tehdään ja siinä saadaan vastaukset esimerkiksi uuden monitoimihallin tulevaisuuteen. Mutta mikä tässä on kestänyt ja kestää? Olen jo vuosia sitten yrittänyt saada Lahden virkamiehiä ja kaupunginhallitusta (KH) tekemään edes yksinkertaisen rautalangan mitä halutaan, mutta koskaan sitä ei ole valmistunut. Ainoa harjoitus oli KPMG:n yritys piirtää urheilun olosuhteita ja visioita paperille, mutta kuten silloin kirjoitin, miten KPMG voisi olla edes osaajana urheiluasioissa? Tässä Lahden kaupungintalon valmistelu ja KH on ollut johdonmukainen. Mikään merkittävä hanke ei ole lentänyt maaliin saakka Sibelius – talon jälkeen, vaikka rahaa on mennyt kasapäin erilaisiin selvityksiin ja konsultteihin. Johtamista se on sekin, mutta surkeaa taapertamista ja kyvyttömyyttä toteuttaa lahtelaisten unelmia ja tarpeita. Valtiontukien osalta Lahden kompastelu on jo koomistakin. Siinäkin olisi kannattanut ottaa opiksi eikä vain jatkaa samalla tavalla kuin ennen.

Lahti Energian myyntikeskustelu on sitten jo luku sinänsä. Olen ottanut asiaan kantaa nyt ja aiemmin ja tulen ottamaan jatkossakin. Keskusteluissa on faktat muuttuneet fiktioiksi jo moneen kertaan. Lahden valtuustolle tulee nyt antaa se rooli mikä sille kuuluu, että päättää Lahden kannalta olennaisista asioista, kuten Lahti Energia ja sen tulevaisuus. Kaupunginhallitus on tässä nyt mielestäni mennyt halpaan monella tavalla. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun tätä yritetään.

Kun itse olin Lahti Energian hallituksen varapuheenjohtaja emme hallituksena antaneet koko keskustelun lähteä myynnistä laukalle, vaan hoidimme asian taustalla ja järjestelimme yhtiön asiat siten, että rahoitusasema oli turvattu ja kilpailukykyinen. Silloinkin meitä painostettiin monesta suunnasta, mutta emme taipuneet. Ja mihin nyt tarvitaan konsulttia? Omassa organisaatiossa tulee olla tarvittavaa osaamista ja jos ei ole niin miksi sitä ei ole hankittu? Lahden kaupunginhallituksella on tähän kaikkeen syytä olla hyvät perustelut, koska konsernin johtamisessa on nyt suuria ongelmia.

Ville Skinnari

Jukka Kuoppamäkeä mukaillen voisin laulaa: ”Lahti kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Kertoisinko jahkailun Kisapuiston suunnittelun, kunnes tiesin vastauksen. Kortteliliiga! ”

Kortteliliiga jo vuodesta 1969 on lahtelainen muoti-ilmiö aina vaan. Liiga liikuttaa ja sen yhteisöllisyys on vertaansa vaille. Liigan esihistoriallisella ajalla sain minäkin pelata ja voittaa futiksen mestaruuden joukkuekaverina lapsuuteni ihanne Simo Syrjävaara.

Kirjekyyhkyni Kapa Kallio tietää Kortteliliigasta kaiken, no lähes kaiken. Kapa muuten pääsee ensi torstaina miehen ikään. Isot onnittelut!

Kapa kertoo kaukalopallosta, että Santtu Venäläinen on iskenyt yhdessä pelissä uskomattomat viisi osumaa. Teijo Kaikkonen osuu myös maaliin puhumattakaan edelleen lahjakkaasta Ribbe Salmisesta. Pappa-Liigassa peli käy!

Lahdessa järjestetään hallimölkyn SM-kisat viikon päästä. Olin jo ilmoittautumassa, mutta epäröin parini Kari Hyytiän heittokättä ja siirsin tuloani vuodella.

On keskusteltu Kortteliliigan kannattaja/ihailijakorteista. Niin monesta niitä pitäisi tehdä. Kapa ehdottaa Kari Mikki Vannista, Anssi Asa Karenia ja Artturi Reinikaista. Minä Pekka Kososta, Sulppi Luostarista ja maalivahti Jari Liukkosta. Kaikkia näitä syystä tai toisesta, mutta aina hyvästä syystä. Oho, Lempis-Ossi meinas unohtua.

Kortteliliigaan mars, jollet vielä ole.

Raine Järvinen

Perjantaina 19.1. vietetään Pyhän Henrikin muistopäivää, ennen aikaan talvi Heikkiä. Uskonpuhdistus karsi kalenterista lähes kaikki Pyhimysten muistopäivät, mutta Pyhä Henrik on saanut jäädä. Henrikistä tiedetään tai uskotaan hänen olleen alunperin Englannista ja tulleen Ruotsiin piispaksi Upsalaan. Suomeen hän lähti tekemään suomalaisista kunnon kristittyjä. Hän oli myös Suomen ensimmäinen piispa. Pyhän Henrikin kerrotaan kohdanneen kuolema Köyliön järven jäällä, paikallisen talonpojan Lallin surmattua hänet. Vaikka tarinan ehkä kiinnostavimmat henkilöt olivat Lalli ja hänen epärehellinen vaimonsa, pidetään Henrikkiä kristinuskon tuojana ja siksi merkittävänä miehenä.

Henrikin jäännökset olivat aluksi Nousiaisissa, mutta ne siirrettiin myöhemmin Turun tuomiokirkkoon. Keski-ajalla siitä tuli myös merkittävä pyhiinvaelluskohde. Vielä nykyäänkin järjestetään pyhän Henrikin tien vaelluksia.

Kuvaus Henrikin surmasta ja erityisesti sitä seurannut pyhiinvaellusperinne, tuovat näkyviin hyvin erilaisen kuvan elämästä ja tavasta elää kristittynä, kuin se mihin tässä ajassa on totuttu. Ajattelen, että joskus on hyvä pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Jumalan todellisuus pääsee näkyviin, kun sille on tilaa tulla näkyviin. Pyhiinvaellus tai rukoukseen pysähtyminen antaa tilaa Jumalan puheelle. Ehkä Pyhän Henrikin merkitys nykypäivänä onkin antaa perspektiiviä elämään, siihen mitä on ollut ja mitä on oleva.

Hanna Rikkanen
pappi

Presidenttivaalit ovat nyt kuumimmillaan – vai ovatko? Julkisuudessa sanotaan mediankin toimesta, että ehdokkaiden väliltä on vaikea löytää merkittäviä eroja presidentin toimivaltaan liittyvissä asioissa eli ulko – ja turvallisuuspolitiikassa. Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata, koska tunnen kaikki ehdokkaat hyvin.

Pekka Haaviston kanssa tein neljä vuotta päivittäin työtä ulkoministeriössä ministereinä 2019–2023 eli viime kesään saakka. Istuimme yhdessä myös presidentti Niinistön johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (TP-UTVA), jossa olivat myös avainministerit ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa sekä ne puolueiden puheenjohtajat, jotka eivät muuten TP-UTVA:an kuuluisi, eli ehdokkaista nyt presidentiksi ehdolla olevista Li Andersson, joka on todella monipuolinen ja osaava ihminen, jonka kanssa on myös mukavaa ja pirullista olla eri mieltä.

Alex Stubbin tunnen jo vuosien takaa eri tehtävistä ja urheilusta tietenkin. Hänen vaimonsa on kotoisin Solihullista Englannista, missä pelasin jääkiekkoa ja opiskelin 1996–1997. Olemme molemmat opiskelleet ja työskennelleet ulkomailla pitkään. Tässä mielessä meillä on siis paljon yhteistä.

Jutta Urpilaisen kanssa meillä on yhteistä paljon, koska isämme työskentelivät yhdessä eduskunnassa, isäni Jouko (1980–2015) ja Jutan isä Kari (1983 – 1995, ja 1999 – 2003). Jutan tehtävä komissaarina vastaa paljon sisällöltään sitä mitä minä tein ministerinä maailmalla viimeiset neljä vuotta ja olemme molemmat hyvin samanlaisia sosiaalidemokraatteja: Kansainvälisiä, arvopohjaisia, mutta pragmaatikkoja tehden hyvin rohkeastikin yhteistyötä yli rajojen.

Olli Rehn on myös tuttu monesta. Komissaarina, ministerinä ja kollegana eduskunnassa ja jalkapallojoukkueessa. Jussi Halla-Ahoon olen tutustunut nyt vasta viime vuosina paremmin ja syvistä eroavaisuuksistamme huolimatta meillä oli hyvä yhteistyö hänen johtaessaan viime kaudella Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Muista ehdokkaista kannattaa mainita ehkä Harkimo, joka persoonallaan jaksaa ja välillä osaakin haastaa toimittajia ja samalla ehkä itseään. Mainettaan ehkä paljon parempi mies, perheenisä ja persoona, jonka kanssa on aina hauskaakin.

Mutta siten niihin erottaviin tekijöihin. Yhdessä asiassa kaikki ehdokkaat puhuvat muunneltua totuutta, koska kukaan ei halua erottua ”yhteisestä konsensuksesta”. Tämä ei koske Suomen tai EU:n Ukraina politiikkaa, vaan Lähi-Idän tilannetta. Kun kymmenet ulkoministeriön virkamiehet kirjelmöivät ulkoministeri Valtoselle, Suomen Lähi-Idän politiikan suunnanmuutoksesta eli kritisoivat Suomen käytöksestä Israel-Gaza kysymyksessä, kenenkään ehdokkaan mielestä (tai sitten en sitä huomannut) Suomi ei ole muuttanut linjaansa. Tämä ei pidä paikkaansa. Hyväksymällä Israelin suhteettoman voimakäytön ja kansainvälisen oikeuden loukkaukset, jotka ovat todennäköisesti sotarikoksia, Suomi muutti sen johdonmukaisen linjan, jota se on ajanut vuosikymmeniä. Tällainen nakertaa Suomen mainetta ja diplomatian pääomaa kansainvälisesti, kun katsotaan asiaa globaalisti, kuten presidentin pitääkin. Militaristinen keskusteluilmapiiri on puolestaan ajanut perinteisesti rauhan rakentamisella profiloituneet ehdokkaan vaikeaan asemaan, eikä kukaan ole uskottavasti hakenut edes sellaista roolia.

Tässä Stubb oli Ylen tentissä oikeassa, mutta Stubbin avaus Suomen mahdollisesta roolista rauhanvälittäjänä Suomen ETYJ-puheenjohtajakaudella 2025 on kaunis, mutta samalla hieman naiivi. Rauhaa maailmalla välittävät nyt sellaiset maat, kuten Qatar, Etelä-Afrikka, Norja ja Kiina kukin eri syistä ja lähtökohdista, mutta millä kulmalla Suomi EU:n ja Naton uutena jäsenenä tähän nyt tulisi on vaikeaa nähdä. Mutta oikein, että Alex hakee visioita Suomelle, koska niitä tarvitaan. Hän on selvästi ehtinyt lukenut paljon oikeita asioita Firenzessä ja valmistautunut hyvin vaaleihin. Hänen ulostulonsa kokoomuslaisena työmarkkinasopimisen tärkeydestä oli varmasti tarkkaan harkittu, mutta linjassa, mitä hän on aiemmin sanonut.

Haavistolla on ehdokkaista paras ja tuorein kokemus kovasta ja pehmeästä ulkopolitiikasta ulkoministerin roolissa ja sen hän hoiti hyvin, ellei erinomaisesti. Kampanjoinnissa Pekka ei ehkä ole yhtä energinen kuin Alex, mutta hänen vahvuutensa on Alexiin verrattuna on syvällisempi verkosto kansainvälisesti (ei vain EU:ssa), pitkäaikainen työ globaaleiden haasteiden kanssa sekä Afrikka-osaaminen, mikä on suomalaiselle harvinaista, vaikka harva sitä osaa täällä arvostaa.

Jutta Urpilainen on ollut tenteissä pirteä ja nostanut rohkeasti esiin vaikeitakin kansainvälisiä asioita, jotka ovat äänestäjille kuitenkin kaukaisia. Hänen osaltaan tilannetta vaikeuttaa suomalaisille etäinen komissaarin salkku ja myöhäinen ehdokkaaksi lähteminen. Jutan kanssa teemme kampanjaa ja kierrämme vielä Lahdessakin 27.2.

Mutta kysymykseen kuka olisi paras ehdokkaista jätän nyt kuitenkin diplomaattisesti vastaamatta, koska olen suomalaisena ylpeä, siitä että meillä on monta hyvää ehdokasta. Sopivin ehdokas Suomelle tähän maailmantilanteeseen on mielestäni numero 6 eli Jutta ja siksi äänestän häntä jo ennakkoon!

Ville Skinnari