Internetissä on USA:ssa käyty jo muutaman vuoden melko kiivasta keskustelua possibilianismista.
Suomen kielistä nimeä ei ole, mutta suomalainen Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan emeritus professori Kullervo Rainio on esittänyt ehdotuksen ”mahdollisuusfilosofia”?  Minusta ”mahdollisuususko” olisi parempi, sillä siitä on johdettavissa myös uskonnollisia ajatuksia.

Kvanttifysiikka on näyttänyt todeksi, että elämme indeterministissä eli ”sattunnaisopin” maailmassa,
vaihtoehtoisten mahdollisuuksien ketjussa. Kvanttifysiikka antaa vahvan perusteen mahdollisuususkolle. Mahdollisuusfilosofian keskeinen ajatus on, että mitään esiintymää, ilmiötä, tapahtumaa tai prosessia, ei voida sulkea olemassaolon ulkopuolelle, sillä perusteella, että siitä ei ole näyttöä eli evidenssiä. Tieteen nykytendenssi on ollut pitkään, että ilmiöstä tulee olla ”näyttöä” tai havaintoja, ” todella olevasta” Das Ding an sich ennen kuin voimme hyväksyä sen ns. ” objektiiviseksi todellisuudeksi”.

Epätodennäköisyys jollekin tapahtumalle on mielenkiintoista. Esimerkiksi Suomeen tulleet Eurojackpotit eli Euroloton kahdeksan päävoittoa ovat uskomattomia sattumia ja tilastollisesti uskomattomia tapauksia. Usko ihmeisiin on enemmän kuin pelkkä ihmeen havaitseminen. Se on siihen sisältyvän merkityksen, viestin näkemistä. Juuri kulttuuri on ihmeitten kasvualusta. Näkeekö vain kyllin ” kultivoitunut” ihminen ihmeitä ts. havaitseeko vain hän ihmeitä ympärillään? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta!

Hyvänä esimerkkinä on musiikki. Esimerkiksi minä en ole ”erityisen musikaalinen”, mutta  opettajanvalmistuslaitoksessa saatu teoreettinen pohja mahdollistaa minulle kuitenkin siedettävän kuuntelukokemuksen. Mutta se eroaa kuin öinen tähtitaivas todellisen musiikin ”ymmärtäjän” kokemus vaikkapa samasta kokemuksesta. Hänelle musiikki tarjoaa ”ihmeitä”, yllätyksiä, uutuuksia. Hän yksinkertaisesti tajuaa ikään kuin ”sävelten omaa kieltä”. Kauneus voi aktualisoitua hänen tajunnassaan ja siirtyä potentiaalisuudesta reaaliseen olemassaoloon.

Samoin on muiden taiteiden maailmassa. Esittävä kieli mahdollistaa merkitykset, kuvakulttuuri auttaa tajuamaan symboleja ja loputtomasti uutta luovat esittävät taiteen keinot saavat meidät ihmiset tuntemaan ja havaitsemaan samaistumiskohteita ympärillämme.

Emme me ihmiset silti ole lastuja mahdollisten maailmojen laineilla, vaan eräänlaisia tutkimusmatkailijoita. Seikkailemme Liisan Ihmemaassa ja edustamme Nalle Puhin filosofiaa. Olemme joka päivä oivallisuuksien ja inspiraatioittemme varassa. Reaalimaailmaa me aistimme vain suppeasti.

Filosofi David Eagelman toteaa nasevasti (10.7.2009 New York Times): ”Tietämättömyytemme kosmoksesta on liian laaja sitoutuaksemme ateismiin ja nyt tiedämme liian paljon voidaksemme sitouta mihinkään erityiseen uskontoon”: Onko tässä kaikkien uskontojen uskonpuhdistus?
Tarvitsemme tiedollista humanismia yhä enemmän, sillä tieteen löytämät säännönmukaisuudet pitävät edelleen paikkansa! Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille etelälahtelaisille!

Juhani Melanen

Adventista alkaa joulun odotus. Muistan hyvin, kuinka lapsena laskeskelin päiviä jouluun ja jännitin, mitä adventtikalenterin luukusta paljastuisi. Odottaminen on hyvä taito, niin lapselle kuin aikuiselle. Ja hyvää kannattaa odottaa. Välillä tuntuu, että meidän ihmisten täytyisi saada asiat juuri nyt ja heti. Olemme kärsimättömiä odottamaan. Odottaminen ei opeta vain kärsivällisyyttä, vaan myös paljon muuta. Odottaa voi myös niin, että elää ja on läsnä tässä hetkessä.

Odottaminen on hyvä asia myös joulun kanssa. Silloin juhla tuntuu juhlalta. Adventti on jouluun valmistautumisen aikaa. Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan hoosianna-hymniä ja sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Se on kuin lähtölaskenta jouluun. Samalla kuitenkin alkaa ns. pikkupaasto tai joulupaasto. Sekin on odottamista ja valmistautumista jouluun.

Paasto on ehkä vierasta meille suomalaisille luterilaisille. Kuitenkin samoja ilmiöitä, mistä paastossa on kysymys, tuntuu liikkuvan ajassamme. Puhutaan slow lifestä. Ihmiset pohtivat, miten voisivat välillä hidastaa? Tai tarjolla on konsultteja, jotka auttavat pääsemään liiasta tavarasta eroon. Meille markkinoidaan ”hidasta ruokaa”, puhutaan laatuajasta ja aidosta kohtaamisesta. Oikeastaan tämä kaikki on sitä, mistä paastossa juuri on kysymys. Että olisi aikaa rauhoittumiseen, rukoukseen, toisen ihmisen kohtaamiseen, turhan pois panemiseen. Että krääsän ja tavaran sijasta voisimme keskittyä siihen, mikä on todellisesti arvokasta.

Miten minä voisin valmistautua ja odottaa tulevaa joulua? Ehkäpä tällaisen valmistautumisen ja odottamisen kautta Jumala voisi puhua minulle ja avata lahjojaan niin että saisin tuntea tämän hetken arvon.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Suomen talous kasvaa ja työttömyys vähenee. Lahdessa on tehty suuria investointipäätöksiä, mutta todellinen kasvu on vielä onnistunut kiertämään Lahden.

Uusi yliopisto tekee Lahdesta vihdoin korkeakoulukaupungin. Kysymys kuuluu osaako Lahti kaupunkina ja Lahden yrityselämä hyödyntää nämä mahdollisuudet? Kovan väännön jälkeen rakentamispäätöksen saanut Lahden uuden kehätien arvioitiin tuovan Lahteen paljon uusia ja kaivattuja työpaikkoja. Lahden kaupungin virkamiesvalmistelussa Launeen kehittäminen ei kuitenkaan ole ollut painopiste. Perhepuiston kehittäminen tai Launeen vapaa-ajankeskuksen uudistaminen lahtelaisten olohuoneeksi ei ole useista yhteydenotoista huolimatta kiinnostuksen kohteena. Puhumattakaan Launeen uudesta uimahallista. Painopiste on haluttu siirtää Ranta-Kartanoon, jota myös pitää kehittää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Tosiasiassa Lahti ei ole onnistunut houkuttelemaan uutta kasvua ja yritystoimintaa uuden kehätien varteen, kuten olisi pitänyt. Kaupungin elinkeinopolitiikkaa pitää uudistaa nopeasti tai muuten olemme samassa näivettämisen kierteessä vielä pitkään. Toukokuussa Lahteen pitää valita sellainen uusi kaupunginjohtaja, joka tämän tehtävän osaa. Valinta pitää kohdistua sellaiseen henkilöön, joka uskaltaa aidosti uudistaa ja tuoda uudet positiivisuuden kasvot samalla koko kaupungille.

Launeen kirjasto on enemmän kuin kirjasto

Maanantaina kokoonnuimme Launeen kirjastolle keskustelemaan kirjaston tulevaisuudesta. Etelä-Lahdessa on aivan aiheesta huolestuttu kirjaston tulevaisuudesta. Lahden talousarviokirjassa kirjastojen kohdalla tekstimuoto on epäselvä ja vaikeaselkoinen.
Lähteen alakoulun eli nykyinen Launeen kirjastorakennuksen on suunnitellut lahtelainen arkkitehti Irma Kolsi. Rakennus valmistui 1947. Kirjastorakennus on merkitty suojeltaviin rakennuksiin Lahden yleiskaavassa. Sen mukaan rakennuksessa saa tehdä sisällä muutoksia, mutta ei ulkokuoreen. Tontille on myös mahdollista tehdä lisärakennus.

SDP:n valtuutettuna Marja-Liisa Niuranen teki valtuuston demariryhmässä aloitteen vuonna 1994 päiväkodilta vapautuneen rakennuksen muuttamiseksi Launeen kirjastoksi. Aloite meni läpi ja vieläpä nopealla aikataululla.
Launeen kirjastoa tulee kehittää, siten että katsomme samalla pidemmälle tulevaisuuteen. Tarvitsemme digitalisaatiota ja rohkeita uudistuksia. Tarvitsemme myös ihmisten, sivistyksen ja kirjallisuuden kohtaamispaikkoja, jotka ovat lähellä. Launeen kirjasto on alueen asukkaille enemmän kuin kirjasto. Tehdään Launeen kirjastosta tulevaisuuden kyläkirjasto esimerkiksi koko Suomelle.
Toivottavasti Lahden kaupunginvaltuustosta löytyy edelleen näkemystä ja ymmärrystä Launeen kirjaston säilyttämiseksi ja kehittämiseksi edelleen. Laune on Lahden kasvun ytimessä. Miksi sieltä pitäisi leikata lähipalveluita?

Ville Skinnari

Suomessa on meneillään uskomattoman paljon erilaisia oikeustapauksia, joissa on syytettynä lukuisia henkilöitä väärennettyjen taulujen kaupasta. Suomen taideytimessä todella tuulee kovaa.

Aitous on aina ollut taiteen historian suuri varjopuoli! Mutta mikä ja mitä aitous oikein sitten on?  Mestaritaiteilijoiden teoksia on aina kopioitu ja kopioidaan. Suurten mestareiden tiedetään vain signeeraavan oppilaittensa töitä. Näin toimi ainakin Rembrandt Alankomaissa ja Venäjällä merimaalari Aiwazovski teki samoin. Siis maalasivatko he signeeraamansa taulut itse ja nostattivat tahallaan niiden hintaa?

Taiteen arvon kehitys on aina manipuloitavissa ja röyhkeydellä ei tässä ole rajaa. Tunnetuimpia ja uskomattomimpia on italialaisen taiteilija Piero Manzonin tapaus. Vuonna 1960 hän taltioi omaa ulostetaan siis PASKAA 90 säilykepurkkiin. Jokaisen purkin kyljessä luki komeasti Merda d´artista eli taiteilijan paskaa. Manzoni hinnoitteli ne painon mukaan kullan hintaisiksi. Tällöin noin 30 gramman purkillisen hinta oli 37 dollaria, sillä sen verran kultaunssi maksoi vuonna 1961.

Viime vuonna yksi Manzonin säilykepurkeista myytiin milanolaisessa Il Ponte-taidekaupassa ennätyshintaan yksityiseen brittikokoelmaan 375 000 eurolla. Kullan hinta oli samaan aikaan 1250 dollaria unssilta, joten arvonnousu oli melkoinen. Valitettavasti taiteilija itse päässyt nauttimaan taiteensa eli paskansa arvonnoususta, sillä hän kuoli 29 vuotiaana vuonna 1963.

V niin kuin väärennös oli Orson Wellesin elokuva, joka kuvasi taideväärentäjä Elmyr de Horya. Se on upeaa katsottavaa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.  ”Taide on valhe, joka auttaa meitä ymmärtämään totuutta” Tämä Pablo Picasson lause ja väittämä oli elokuvan tärkein johtoajatus. De Horyn väitetään myyneen yli tuhat väärennöstä, jotka riippuvat nyt maailman taidegallerioissa. Taidekriitikot saavat kyytiä ja pilkkaa, mutta kylmä totuushan on, että kun väärennökset saavat riippua tarpeeksi kauan taidemuseoissa, ne muuttuvat itse taideteoksiksi.

Nyt Suomen pienillä taidemarkkinoilla käy kuhina, eikä taidekauppa juuri käy lainkaan, koska kukaan ei enää tiedä, mitkä ovat aitoja ja mitkä taulut väärennöksiä niin museoiden kuin yksityisilläkin seinillä. Suosittelen alasta kiinnostuneita lukemaan toimittaja Marko Erolan kirjan ”Vilpitön mieli”. Erolan kirjoittamassa kirjassa käsitellään taidekauppias Jouni Rannan tekemiä taidekauppoja.

Siis taidetta on arvioitu vilpittömin mielin, mutta asialla ovat olleet asiantuntemattomat amatöörit ja väärennökset ovat mennet kaupaksi kuin kuumille kiville. Suomessa on Hagelstam-Hörhammer mafia, joka myy kaikkea ”mitä maalataan” . Hagelstam on asiantuntija vailla mitään alan koulutusta todistamassa väärennösoikeudenkäynneissä. Paul Hörhammer teki itsemurhan, joten häntä ei saada enää syytteeseen.

Lahtelaiselta majuri-taidekauppiaalta ilmestyy kohta huikea kirja, josta paljastuu koko Suomen taidekaupan uskomattomat kuviot. Majurin saama tuomio oli täysin kohtuuton ja harkittu ylilyönti. Veli Seppä on maalannut ja tehtaillut suomalaisia klassikoita aina viime vuosiin saakka. Nyt juttu alkaa purkautua ja lika lentää.

Maailman kallein myyty taulu on Da Vincin ”Salvador Mundi”. Se myytiin 348 miljoonalla eurolla. Ostajaa ei tiedetä, mutta Malskin uusi taidemuseo pyörisi kyseisellä rahasummalla kepeästi 30 vuotta.

Juhani Melanen
toimittaja

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi.
Media on nykyään täynnä huonoja uutisia, onnettomuuksia, väkivallantekoja, katastrofeja. Lisäksi uutisoidaan valtavalla volyymilla julkkisten yksityiselämän ongelmista. Tämä huonojen uutisten tulva luo mielikuvaa maailmasta, jossa ei tapahdu hyviä asioita. Maailmanparantamiseen ei kenenkään kannata vaivautua.

Muille tapahtuneista onnettomuuksista lukeminen tosin tuottanee perspektiiviä oman elämän ongelmiin. Suurtulviin, väkivaltaan, kotien ja läheisten menetyksiin verrattuna omat ongelmat saattavat tuntua jo siedettäviltä.
Tänä päivänä on muodikasta olla vähän sellainen, ettei mikään tunnu missään. Yksilöllisyyttä arvostetaan yli kaiken. Eikä mihinkään kannata reagoida, ei ainakaan tunteellisesti. Tälläiset asenteet johtavat välinpitämättömyyteen ja itsekkyyteen.

Kristinusko oli alun perin protestiliike. Siksi meitäkin tänään kutsutaan vastavirtaan kulkijoiksi! Maailma tarvitsee nyt rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat asettua yhteisöllisyyden puolelle, tehokkuutta vastaan ystävällisyyden ja välittämisen puolelle. Maailmaa on mahdollista muuttaa. Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Valinta on meidän: kohdellako lähimmäistä arvokkaana ihmisenä vai kävelläkö ohi tai yli.

Tuomiosunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo, että tulee päivä, jolloin meitä haastetaan vastaamaan kaikista teoistamme. Viimeistään silloin ei ole yhdentekevää, miten on aikansa käyttänyt. ”Kaiken, mitä olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle vähimmistä, olette tehneet tai tekemättä jättäneet minulle”, sanoo Jeesus. Teoistamme ja tekemättä jättämistämme iloitsee tai kärsii myös Jumala. Tämä ajatus saisi olla ohjaamassa meitä joka päivä.

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi. Näihin liittyy myös mahdollisuus muutokseen. Uusia toimintatapoja ja teitä voi etsiä silloin, kun vanhat osoittautuvat toimintakelvottomiksi. Kristittyinä Jeesuksen seuraajina meitä kutsutaan jatkuvasti miettimään, toteutuuko oikeudenmukaisuus, tulevatko ihmiset kohdatuiksi ja todesta otetuiksi ympärillämme.

Tällä tiellä kanssamme on Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Parempaa opasta ja rinnalla kulkijaa on vaikea kuvitella.

Kati Saukkonen
Launeen srk

Tiistaina Lahdessa järjestettiin Päijät-Hämeen omaishoidon messutapahtuma. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry tukee omalla ansiokkaalla toiminnallaan koko maakunnan palvelutuotantoa. Emme tulisi toimeen Hyvinvointiyhtymässä ilman tätä yhteistyötä. Yksinäisyys on yksi suurin ongelma ikäihmiselle.

Omaishoitajat ovat arvokas voimavara koko yhteiskunnassamme. Omaishoidon tukeen nähden omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Omaishoito on myös investointi, joka säästää kuntien eli veronmaksajien rahaa. Tästä näkökulmasta on kohtuutonta laittaa yhdistystoiminta niin tiukalla kuin se nyt on. Ministeriön apurahajärjestelmästä on tullut liian raskas pienille toimijoille. Yhdistyksen avainhenkilöt eivät voi keskittyä päätoimeensa, vaan aika menee hallinnon koukeroiden selvittämiseen. Se ei ole oikein ja vaarantaa koko yhdistystoiminnan tulevaisuuden.

Omaishoitajien asemaa tulee parantaa. Omaishoidon tulee aina olla vapaaehtoinen valinta. Ketään ei saa pakottaa omaishoitajaksi, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Omaishoitajilla pitää olla myös mahdollisuus pitää vapaata. Omaishoitajan jaksamisesta ja hyvinvoinnista pidettävä huolta: Esimerkiksi iäkäs omaishoitaja saattaa väsyä ja hänen oma hyvinvointinsa kärsiä, jos hänelle tulee liian suuri vastuu läheisestään. Myös omaishoitajilla pitää olla aito mahdollisuus saada tukea kotiin ja omaan arkeen. Heitä ei saa jättää yksin.

Omaishoidon lakia uudistettiin 2016. Tavoitteena on aivan oikein luoda alueellisia omais- ja perhehoidon keskuksia, jotka vastaavat valmennuksesta, koulutuksesta, omais- ja perhehoitajien ja heidän sijaistensa rekrytoinnista.

Vanhusneuvostoja on kuultava paremmin

Tutkimuksen mukaan omaishoidossa olevien vanhusten palveluihin kului vuodessa keskimäärin 20 000 euroa vähemmän rahaa kuin niiden henkilöiden hoitoon, joiden pääasiallinen hoitovastuu oli yksinomaan kunnalla. Meidän on kuunneltava vanhusneuvostoja nykyistä paremmin. Vanhusneuvostojen lausunnot on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä – tämä koskee myös Lahtea ja Päijät-Hämettä.
Monessa tapauksessa omaishoitajien arkea voidaan parantaa pienilläkin parannuksilla, esimerkiksi varmistamalla, että sairaalasta kotiin palaava ikäihminen saa riittävästi vaippoja mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta.

Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Kuntien on kiinnitettävä enemmän huomiota vanhuspalveluiden saatavuuteen ja alueensa omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin. Puolisot ovat monesti myös omaishoitajia ilman sopimusta ja etuja. Heillekin pitäisi tarjota palveluja, kuntoutusta ja virkistystä.

Esimerkiksi Hollannissa vanhusten asumispalvelut ja asuminen on tuotu keskustoihin. Näiden palvelukeskusten tilat toimivat koko alueen olohuoneena kahviloineen ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksineen. Asukkaille yksilöllisesti räätälöity toiminta ja turvateknologia mahdollistavat aiempaa aktiivisemman elämän.

Ville Skinnari

A-N-T-E-E-X-I hirveästi, jos loukkasin jotakin ja plääp- plääp-lää ja ralla-la-laa! Media ja monet yksityiset toimittajat leikkivät pyöveleitä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Poliitikon tai julkkisen päätä vaaditaan välittömästi vadille, jos hän erehtyy vitsailemaan establishmentista poikkeavia lausuntoja twitterissä tai facebookissa. Tämä johtuu monesti siitä, että vastaanottajilla ei ole medialukutaitoa ja ironia ja iva koetaan tahalliseksi loukkaukseksi.

Viimeksi tällaisen mielettömän ajojahdin kohteeksi joutui Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra, joka kirjoitti omalle facebook-sivulleen maalla asumisesta mielestäni erittäin osuvasti ja napakasti: ”Metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.  Tähän tarrasi kepun yhden miehen trollitehdas Mikko Kärnä ja jupakka oli valmis. Vihreät vetivät herneen nenäänsä ritari Touko Aalto kuittasi sen huumoriksi ja puoluesihteeri Kaisa Hernberg kiiruhti  julistamaan sen ”asiattomaksi, tuomittavaksi ja huonosti harkituksi” Mutta MIKSI?

Minä en ainakaan olisi pyytänyt. Tottahan tämä kaikki on, mutta mustaan huumoriin käärittynä. Kepu eli Keskustapuolue on Suomen historian korruptoiduin, häikäilemättömin ja ahnein oman edun tavoittelija puolue, joka jakaa maaseudulle tukijaisia miljardeja euroja joka ikinen vuosi Etelä- Suomen pussista.

Ja näitä anteeksi pyytäjiähän riittää! Suomen valtio pyysi anteeksi erittäin asiallisesti siitä, miten 40- ja 50-luvuilla Suomen koulukodeissa oppilaita kohdeltiin. Tämä oli asiallista julkista anteeksipyyntöä, mutta mihin jäi persujen natsikansanedustaja Janne Hirvisaaren eduskunta avustajan Helena Erosen anteeksipyyntö, kun hän ehdotti ”ulkomaisille hihamerkkejä”. Tällä hän kai yritti vitsailla poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista. Nimittäin karu totuus Suomen raiskauksista on se, että maahanmuuttajien tilille niitä menee tilastollisesti muita enemmän kuin kantasuomalaisten.

Stubb erehtyi hallintarekisteri asiassa vain 90 prosenttia ja pyyteli nöyrästi anteeksi! Miksi? Nythän on Paratiisin papereista selvinnyt, että yli 300 suomalaista varakasta liikemiestä on piilotellut varojaan laittomasti Suomen veroja kiertääkseen. Kokoomus kannattaa veroparatiiseja! Mitä tästä anteeksi pyytelemään.

Erityisen herkkähipiäisiä ollaan silloin, kun liikutaan seksuaalialueilla. Aleksi Valavuori pyysi anteeksi lausuntoaan”Espoo Unitedissa ei homoja valita”. Miksi? Saahan seuralla linjansa olla!  Nalle Österman kulki pride kulkueessa kyltti ”Transujen tuska” kädessään ja sai sapiskaa heti.

Anteeksipyyntöjä valvotaan mediassa tarkasti. Twirrerissä elää uskomaton käsitys, että sanojalla on vastuu kaikkien mahdollisten kuulijoidensa tulkinnoista? Kuka vastaa Trumpista ja hänen möläytyksistään? Mikään ei naurata ihan tosissaan enemmän kuin se, että jonkun hörhön sanomisista aletaan johtaa rakenteellisia diskurssianalyysejä fasismista, orjuuden historiasta ja muukalaisvihasta. Intia intiaaneille!
Pärkkeleen pärkkele!

Jussi Melanen

Valvomisen sunnuntai ei ole teini-ikäisten toivepäivä, jolloin saa valvoa ihan niin myöhään kuin haluaa. Se on kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä, jolloin mietitään valveilla oloa hengellisessä mielessä. Miten uskoni pysyy elossa? Miten voin olla valmis omaan kuolemaan? Kuinka voi valmistautua kaiken loppuun?

Jeesus opettaa meitä valvomisesta vertauksen avulla. Hän kertoi kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottivat sulhasta. Heillä oli mukanaan öljylamput, sillä sulhanen voi tulla vaikka keskellä yötä. Ja niin hän tulikin. Sillä hetkellä kaikki morsiusneidot nukkuivat. Valvominen ei merkinnyt alituista hereillä sinnittelyä vaan valmiina olemista. Viidellä tytöllä oli varattuna lamppuihin öljyä, viisi puolestaan ei ollut varautunut. He eivät saaneet lamppujaan kuntoon ja siksi nämä tyhmäksi kutsutut neidot eivät päässeet mukaan sulhasta vastaanottamaan.

Viisautta on miettiä elämäänsä vähän pitemmälle kuin vain tähän hetkeen. Viisaat varautuvat tulevaan, niin että elämässä on polttoainetta, tärkeät asiat ovat kunnossa ja suhteet selvillä niin ihmisiin kuin Jumalaankin.

Jeesus haluaa itse olla meidän elämämme voimanlähde. Hän antaa mieluusti lamppuihimme öljyä: antaa armoa, johdattaa ja rohkaisee. Hänen varassaan olemme valmiita mihin vain. Usko ei ole omaa tekoa, vaan sitä että suostumme ottamaan lahjoja vastaan. Meidän ei siis tarvitse lähteä kaupasta ostamaan öljyä uskon lamppuun, saamme sen lahjana Jumalalta sanassa ja rukouksessa, seurakunnan tilaisuuksissa ja omassa hiljaisuudessa. Saamme voimia ehtoollispöydästä, jossa Jeesus itse ravitsee meitä. Heikollakin uskolla olemme valmiina, sillä meitä kantaa vahva Jumala.

Riitta Särkiö

Lahdessa on noussut keskusteluun Matkakeskuksen opasteet ja niiden heikkous. Ulkopaikkakuntalaiset eivät löydä oikeaa pysäkkiä, eivätkä aina kaikki paikallisetkaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla seikkailee sielläkin päivittäin aasialaisia turisteja. Kehäradan molemmat raiteet vievät Helsinkiin. Kumman reitin valitset? Tikkurilan vai Huopalahden? Lahden rautatieaseman ja matkakeskuksen taksiasema on ruuhka-aikana vaarallinen paikka. Se on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Niin on muuten Tikkurilankin uuden aseman.

Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että suunnittelijoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole. Asiakkaat eli me palveluiden käyttäjät olemme vain väärässä. Asenne on täysin väärä ja ei toimisi ikinä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asiakas on aina oikeassa. Palvelukulttuuri on sisäänrakennettua. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi työllistäjä. Mitä jos Lahdessa kävisi oikeasti paljon turisteja? Helsinki-Vantaalla käy ja nämäkin ongelmat siksi näkyvät. Suomessakin pitäisi jo herätä. Sanotaan, että politikkojen ei pitäisi sekaantua kaikkiin yksityiskohtiin, mutta tähän asiaan aioin sekaantua, koska muuten mikään ei muutu.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on sielläkin samaa tautia. Tänään viimeksi luimme Etelä-Suomen Sanomista potilaan järkyttävästä kohtelusta. Tällaisille virheille pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Olen kysynyt HYKY:n organisaatiossa miten tämä on mahdollista? Henkilöstö on kovilla ja eurojen leikkaukset näkyvät. Silti sekään ei ole eikä saa olla selitys. Kysymys on myös asenteesta asiakasta ja ihmistä kohtaan. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Johtajia on kiinnostanut enemmän oman asemansa varmistaminen kuin asiakkaat. Ihminen ei ole ollut keskiössä.

Kirjoitin tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomiin, että asiakaskeskeisen toimintamallin luominen ja asiakasohjauksen tulee olla koko sosiaali – ja terveydenhuoltouudistuksen keskipiste. Vasta sen jälkeen voimme puhua todellisista kustannusten eli eurojen säästöistä. Sama koskee kaikkea muutakin tekemistämme. Olemme valtion liikuntaneuvostossa kirjaamassa valtion tukien edellytykseksi jatkossa kuntalaisten kuulemisen. Pitää varmaan lisätä samaa asiaa muuhunkin lainsäädäntöön, koska muuten emme ehkä koskaan Suomessa opi kuuntelemaan aidosti ihmisiä.

Ville Skinnari

Nyt alkoi oikein maailmanlaajuinen ajojahti, jossa kuuluisien miesten päitä putoilee kuin Ranskan vallankumouksessa konsaan! Kaikki kateelliset naiset rientävät ilmiantamaan sellaisia miehiä, jotka ovat vähän hipaisseetkin naisen pyllyä flirttimielessä.

Tosiasiassa seksuaalisen häirinnän ja flirtin välinen raja on veteen piirretty viiva. Mitenkään törkeää ja ala-arvoista seksuaalista häirintää ei voi hyväksyä, vaan siihen on puututtava välittömästi ja kerta kaikkiaan heti. Se on röyhkeää ihmisarvon alentamista ja nöyryytystä, etenkin silloin, jos siitä vaaditaan vastapalvelua, josta etua tai filmiroolia tavoittelevan on lähes mahdoton kieltäytyä. Nyt saalistusretki on vauhdissa ja tahti vain kiihtyy! Matkalla tulee putoamaan lukuisia päitä ja siinä mukana onnettomia hölmöjä ja ajattelemattomia tunareita. Mikään ei voita naisten kostoa. Se on julmaa ja harkittu ristille naulausta!

Jokainen täysjärkinen kuitenkin tajuaa, että naiset ovat joko huoria tai hulluja! Paras esimerkki tästä näyteltiin pari vuosikymmentä sitten New Yorkissa. Eräs Wall Streetin raharuhtinas ehdotti erälle pirtsakalle tyttölapselle yhtä yötä viiden miljoonan korvausta vastaan. Jokainen voi siis tästä esimerkistä itse päätellä, kumpi nainen on tehdessään valinnan!

Seksuaalista häirintää on aina ollut myös Suomessa. Matti Ahde sai kenkää veikkauspomon pallilta ja ”viiksekkäät” ja punaista lihaa syövät mieskansanedustajat Lyly Rajalan johdolla saivat tylyn tuomion kansanedustuslaitoksemme nutturapäiltä ja tiukkapipoilta.

Kaikki alkoi, kun Alyssa Milano käynnisti twitterissä kampanjansa Me too puoli kuukautta sitten. Nyt tässä kampanjassa on mukana jo kaikki länsimaiset valtiot ja niiden naiset, jotka ovat kokeneet työelämässä seksuaalista häirintää. Tämä on oikeutettua, mutta kuten jokainen tietää pesuveden mukana voi mennä myös lapsi!

Kaikki purskahti ilmoille, kun törkeä ja todella äärettömän paskamainen filmimoguli Harvey Weinstein paljastui todellisesi asemansa väärinkäyttäjäksi ja seksipalveluita naisilta vaativaksi öykkäriksi.Rumba kiihtyy ja joka päivä mukaan tulee uusia yllättäviä nimiä. Erittäin pettynyt olin, kun eräs todellinen suosikkinäyttelijäni Kevin Spacey osoittautui täydelliseksi mulkuksi! Me too -kampanja somessa paljastaa ikiaikaisen ongelman toki keskiöön. Kovinta kohu on tällä hetkellä teatteri- ja filmialalla, joka reagoi esille tulleisiin tapauksiin varsin nopeasti.

Häirintään tulee tietysti puuttua, mutta sitten tulee se toinen puoli. Missä on selkeän flirtin ja ahdistelun raja? Kuinka moni mies uskaltaa kertoa naisten ahdistelusta avoimesti? Jouduin pari vuosikymmentä sitten itse todistamaan helsinkiläisessä yökerhossa parin ”puuma” naisen sanailua miehistä. Heidän retoriikkansa oli uskomatonta. He koskettelivat ohi kulkevien miesten perseitä ja etumuksia törkeästi, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään menoon. Vanhempi ”vosu” tarttui erästä nuorta miestä munista ja sanoi:” Uskotko poju, että täti pystyy nussimaan sinulta tajun pihalle?”
Minä uskoin ja poistuin, koska vuosikerta oli liian vanhaa ja löystynyttä! Hirttäminen alkakoon!

Juhani Melanen