Valtion vuoden 2013 budjetti on tyly. Menoselvityksen alarivillä seisoo 6,6 miljardin alijäämä. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että valtio ottaa velkaa lisää jokaista suomalaista kohti 1230 euroa,siis (ni ku) ensi vuodeksi.
Pysyäkseen pinnalla valtio tasapainottaa talouttaan työntämällä kätensä jokaisen suomalaisen taskulompakkoon ja nyhtää tarvittavat eurot sieltä. Verotus kiristyy ja sen lasketaan tuovan valtion kassaan arviolta 1,3 miljardia euroa lisätuloja. Elon laskuopin mukaan tämä tietää taas sitä, että jokainen suomalainen maksaa veroja 235 euroa enemmän kuin tänä vuonna.
Budjetti tietää jokaiselle suomalaiselle tasapuolisesti 1500 euron lisälaskua. huutavat meitä mukaan kulutusjuhlaan, koska vientiteollisuutemme rämpii.
Budjettiesityksen myötä valtion velka kasvaa ensi vuoden loppuun mennessä 96 miljardiin euroon. Kun valtiontähtemme Jutta Urpilainen aloitti kautensa valtionvarainministerinä valtion velka oli 71,8 miljoonaa euroa.
Tässä suhdannetilanteessa ei voida tehdä niin kiristävää politiikkaa, että kertaheitolla alijäämä katettaisiin, hän totesi lehdistölle torstaina 9.8 kepeästi.
Oppositiossa sama tantta räpätti porvarihallituksen kahdeksan miljardin euron velkaantumista vastuuttomaksi. Oi aikoja, oi tapoja!
Valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen ei suinkaan käänny laskuun, mikäli talouden hidastuessa bruttokansantuote laskee.
Silti voimme sanoa, että budjetti ensi vuodeksi oli yllätyksetön. Pääministeri Katainen luonnehti sitä vastuulliseksi. Soini tosin piti hallituksen aikaansaannosta epäoikeudenmukaisena, koska pippurinen Suomi maksaa tässä budjetissa eteläeurooppalaisten viulut.
Budjetti on poliittinen asiakirja. Se syntyy hallituspuolueiden kynästä ja on siksi aina kompromissi. Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen suomi budjettia Ylen haastattelussa sitä, että se raapii ja nojaa liikaa veronmaksajan karttuisaan käteen.
Me valtion omistajina olemme viime kädessä tästä kaikesta vastuussa. Mutta mitä tämä merkitsee? Loputon kansalaisen pussilla ratsastaminen muuttaa kuitenkin paperilla mukavalta näyttävän yhtälön lopputuloksen miinusmerkkiseksi. Verotuloja saattaa kertyä entistä vähemmän, vaikka
verotus kiristyisikin.
Julkisen talouden ongelmien ratkaisemisissa retoriikka on tosisijainen asia. Huomattavasti tärkeämpää on se, että suomalaiset poliitikot saavat julkisen talouden tasapainoon. Se vaatii menojen karsimista. Sitä pitää uskaltaa tehdä, vaikka vaaleja pukkaakin. Sitä pitää tehdä, vaikka kuuden puolueen sixpack tekeekin ylikorostuneita ja hampaattomia kompromisseja.
Suomen luottoluokituksen lasku johtaisi väistämättä valtion velan kustannusten nousuun, mistä lasku lankeaisi taas meille hallintoalamaisille yhtä varmasti kuin Kreikka jättää valtion velkansa meidän harteillemme. MOT
Jussi Melanen