Vuosi: 2026

Maailman katseet ovat tällä viikolla New Yorkissa YK:n yleiskokouksessa. Tai ainakin pitäisi olla, jos haluamme edelleen uskoa monenkeskiseen yhteistyöhön, kansainväliseen oikeuteen ja sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen.

Juuri tähän hetkeen osuu kotimainen keskustelu puolustusministeri Antti Häkkäsen vierailusta Israeliin. Kysymys ei ole siitä, saako Suomen puolustusministeri matkustaa Israeliin. Kysymys kuuluu: miksi juuri nyt, miksi puolustusministeri Israel Katzin tapaaminen oli välttämätön ja mikä on Suomen yhteinen linja?

Häkkänen on kertonut olleensa itse aloitteellinen vierailun järjestämisessä. Hänen mukaansa matkasta ei käyty etukäteen erillistä keskustelua muun ulkopoliittisen johdon kanssa. Pääministeri Petteri Orpo puolestaan on kuvannut matkaa puolustusministerin normaaliksi virkamatkaksi.

Tämä herättää paljon kysymyksiä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johdetaan yhteisesti. Israelin nykyisessä tilanteessa puolustusministerin tapaaminen maan puolustusministerin kanssa ei ole vain tekninen virkamatka. Ministeritason tapaaminen on aina myös poliittinen viesti.

Häkkänen perustelee vierailua Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmällä. Suomen on hänen mukaansa varmistettava, että saamme järjestelmään uusimman teknologian ja päivitykset.

Mutta juuri tämä perustelu on huolestuttava. Kun Suomi on tehnyt miljardiluokan puolustushankinnan, lähtökohdan pitää olla, että sovitut järjestelmät, päivitykset ja huoltovarmuus toimitetaan sopimusten mukaisesti. Jos niiden saaminen edellyttää puolustusministerin henkilökohtaista vierailua ja tapaamista Israelin poliittisen johdon kanssa, kyse on jo itsessään huoltovarmuuskysymyksestä.

Daavidin linko -hankinnasta päätettiin Marinin hallituksen aikana keväällä 2023. Päätös tehtiin ennen lokakuun 2023 terrori-iskua ja sitä seurannutta Gazan sotaa ja kansanmurhaa. Maailma oli toinen.

Jos vastaavaa asehankintaa ratkaistaisiin nyt, poliittinen ja kansainvälisoikeudellinen toimintaympäristö olisi täysin erilainen. Israelin toiminta Gazassa olisi väistämättä osa harkintaa ja vaihtoehtoiset toimittajat olisi arvioitava tästä lähtökohdasta. Jo tehtyjen sopimusten hoitaminen ja Suomen puolustuskyvyn turvaaminen on eri asia kuin uusien poliittisten valintojen tekeminen.

Samaan aikaan ulkoministeri Elina Valtonen on allekirjoittanut yhdessä yhdentoista muun maan ulkoministerin kanssa lausuman, jossa arvostellaan Israelin siirtokuntapolitiikkaa, puolustetaan kahden valtion ratkaisua ja todetaan siirtokuntien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Tämä ei ole Suomelle uusi linja. Suomen Lähi-idän politiikka on vuosikymmeniä nojannut kansainväliseen oikeuteen, YK:n päätöslauselmiin ja kahden valtion ratkaisuun.
Pienelle maalle kyse ei ole sanahelinästä. Kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen on Suomen oma turvallisuusetu. Emme voi uskottavasti vaatia Venäjää kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta Ukrainassa, jos suhtaudumme sen rikkomiseen valikoivasti muualla.

Suomen pitää myös puolustaa kahden valtion ratkaisua. Israelin siirtokuntien laajeneminen ja siirtokuntalaisväkivalta tekevät siitä päivä päivältä vaikeamman. Suomen luonnollinen viiteryhmä tässä ovat muut Pohjoismaat, Kanada ja eurooppalaiset kumppanimme, joiden kanssa Valtonenkin yhteisen lausuman allekirjoitti.

Israelin kanssa pitää pystyä keskustelemaan ja jo sovituista puolustushankinnoista on pidettävä kiinni. Mutta samalla Israelin kansainvälisen oikeuden rikkomuksista ja Gazasta pitää pystyä puhumaan suoraan – myös Israelille.

Häkkänen on kuvannut Israelin toimia ”tietyiksi ylilyönneiksi”. Ylilyönneiksi? Gazan tapahtumia ei voi tällaisella sanavalinnalla vähätellä.

Suomen ongelma on nyt ennen kaikkea linjan epäselvyys. Ulkoministeri antaa yhden viestin, puolustusministeri toisen, eikä näin merkittävästä vierailusta Häkkäsen mukaan edes keskusteltu etukäteen muun ulkopoliittisen johdon kanssa.

Pienen maan vahvuus on johdonmukaisuus. Meidän pitää tietää, mikä Suomen linja on – ja saman linjan pitää kuulua Helsingissä, YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa ja Lähi-Idän pääkaupungeissa.

Ville Skinnari

Toisinaan me ihmiset haluamme saada muut toimimaan ja ajattelemaan siten, miten itse katsomme oikeaksi. Joskus ääritapauksessa tapahtuu myös niin, että ”tarkoitus pyhittää keinot”. Silloin jokin ideologia tai aate voi jyrätä niin voimakkaasti, että ihmiset jäävät sen alle.

Vaikka ideologia tai aate itsessään olisi hyvä ja kaunis, voi sen ajaminen tapahtua toisia satuttaen, jopa väkivaltaisesti. Jeesuksen esimerkki on päinvastainen: Hän opetti rakkautta, joka on ihmisten kohtaamista, läsnäoloa ja heidän tarpeisiinsa vastaamista. Saamme olla vapaita toistemme tuomitsemisesta.

Me ihmiset tarvitsemme lakeja, rajoja ja sääntöjä. Ne suojaavat meitä sekä sisäisiltä että ulkoisilta uhilta, jotka meitä vaanivat, koska emme ole täydellisiä rakkaudessa. Lait, rajat ja säännöt palvelevat rakkautta ja totuutta silloin, kun ne suojelevat meitä, varmistavat oikeuksiemme toteutumista ja ihmisarvoista elämää.

Raamatussa Paavali (Kol. 2:16–23) muistuttaa meitä siitä, että Kristus kumosi vanhan lain. Meidän ei tarvitse enää noudattaa Vanhan testamentissa Israelin kansalle tarjottuja säännöksiä ja lakeja, joiden tarkoitus oli palauttaa sitä yhteyttä Jumalaan, jonka synti on rikkonut.

Synnin palkka on kuolema – mutta tuon palkan kärsi puolestamme Kristus, joka voitti kuoleman. Usko Jeesukseen vapauttaa iloon, luottamukseen ja rakkauteen.

Kristuksen huomaan saamme jättää myös ne turhat taakat ja rajoitteet, jotka heijastelevat menneisyyden kokemuksiamme: arvottomuuden tai huonommuuden tunteet, oman kelpaamattomuuden. Kristus näkee ne ja tuntee meidät. Meillä jokaisella on tarkoitus, jokainen meistä on arvokas. Saamme vapaina luottaa Jumalan armoon ja rakkauteen.

Tulevan sunnuntain aihe, kristityn vapaus, heijastaa syksyisen luonnon kaarta. Luonto luopuu jostakin, vapauttaa itsensä lehdistä luodakseen uudet kevään tullen.

Syksy voi olla myös hyvän luopumisen aikaa: saamme vapautua kaikesta, mikä estää aitoa yhteyttä Jumalaan, itseemme ja toisiimme. Saamme kohdata toisemme sellaisina kuin olemme ja yhdessä heittäytyä pyhään huolettomuuteen

Sofia Holopainen

Ajattelin yllättää ja kirjoittaa lentopallohuuman keskellä kerrankin jalkapallosta.

Lenttis on noussut huipulle, koska pelaajamme ovat päässeet ulkomaille koviin sarjoihin. Lahtelaisittain on upeaa, että Joonas Jokela on paras. Joonas pelaa Turkissa, koska Kimmo on kuihtunut.

Jalkapallossa suomalaisten tie on kivinen. Mestareiden liigan avauskierroksella pelasi 396 pelaajaa 65:stä eri maasta. Yksikään meikäläinen ei pelannut. AEK:n Kaan Kairinen on juuttunut vaihtopenkille. Silti tulevissa peleissä pitäisi San Marinon, Albanian ja Valko-Venäjän! kaatua.

Jotain pilkettä on näkyvissä, sillä Ville Koski lähes loistaa Espanjan liigassa ja Otto Ruoppi pärjää Bundesliigassa. Mitä ihmettä, Ruoppi ei ole maajoukkueessa. Friis ulos! Ei vaan, hyvä mies ennen Lehkosuon aikaa.

Tuomarilinja puhuttaa siellä ja täällä. Kotimaassa ei ole VARia. Eikö ne voisi katsoa Ruudun lähetystä kesken pelin kuten minä? Hyvät hidastukset kertovat paljon. Tuomariston silmä ei voi kaikkea nähdä. Ei ole voinut ennenkään, mutta ei niistä tuomioista ole viikkotolkulla valitettu. Voisitko Natrin Kaitsu palata?

Englannissa on VAR. Ei auttanut Mansesterin paikallisessa. Näin on todettu ainoasta maalista. ”Avustava oli väärässä, mutta teki oikean päätöksen. VAR oli oikeassa, mutta teki väärän päätöksen.” Anna mun kaikki kestää.

Mitalisarja lipesi FC Lahdelta täpärästi. Perreira on valmentanut niin hyvin, että kelpasi muualle. Teemu Tainio tulee tilalle. Pelaajana oli loistava, valkkuna arvoitus. Tykkään tyylistä. Toivon, että pelaajiston kotimaisuusaste nousee.

Mitalit karkasivat myös Lahden B- junnuilta, jotka kävivät häviämässä Tampereella Ilvekselle loppuhetken osumalla 2-3. Lisätreeni auttaa potutukseen. Molari Oliveri Selin saa puhtaat paperit. Helmer Riihelä ja Aleksi Lattu viimeistelivät. Eppu Kaija pisti silmään ja hän hakeutui paikoille, mutta nyt ei natsannut.

Jos minä olisin ollut tuomari, olisi kotipoika saanut toisella jaksolla punakortin ja Lahti pilkun. Pillini oli kotona ja joku voisi väittää, että katselin peliä värilasein. Näinköhän?

Viikon onnittelut menee Reippaan kasvatille Pekka Kanervalle, joka pelasi myös HJK:ssa. Ilmestyhän Kane piilostasi lokakuun markkinoille. Kahvia, kahvia 70 vuoden kunniaksi.

Raine Järvinen

Kotimainen omenakausi on hyvässä vauhdissa ja sato täällä Etelä-Lahdessakin runsas, jopa ylitsevuotavainen. Ensimmäisiä ”Saa ottaa” -kyltillä varustettuja pussukoita ja koreja alkoi ilmestyä portinpieliin reilu kuukausi sitten, ja edelleen niitä siellä täällä näkyy.

Meidän vanhat, arviolta reilusti yli viisikymppiset omenapuumme tuottavat satoa aina vain, vuodesta toiseen ja laadusta tinkien. Puille tehtiin kesäleikkaus heinäkuun lopulla. Trimmauksen teki asiansa osaava ammattilainen. Ja hyvin tekikin, vanhaa arvostaen. Lehti- ja oksajätettä syntyi hurja kasa ja raakileita putoili maahan hirmuinen määrä. Omenapuiden alus näytti tiheältä miinakentältä. Hiki tuli kun mietin keräysurakkaa ja selkäparkani kestävyyttä haravointi- ja lapiohommissa.

Mutta kun hätä on suuri, apu tulee läheltä. Naapuri vinkkasi oivasta apurista. Hänellä on omenakerääjä, malli virtaviivaistettu, mutta idea kuulemma keksitty jo 1800-luvulla. Vakuudeksi riitti esittely. Omenat hävisivät pitkän varren päässä pyörivien rihmojen läpi ja kopan sisään kevyellä rullausliikkeellä. Halusin ehdottomasti samanlaisen! Soitto lähiliikkeisiin tuotti eioota, mutta verkosta sain tilattua apurini. Miinakenttä katosi hujauksessa, raakileet päätyivät pääosin isoihin ämpäreihin ja lopulta kaatopaikalle. Omppupuiden alusten rullailu tuntuu nyt leikiltä.

Näin kypsien ja kypsyvien omenoiden aikaan kerääjä ja keräilijä pääsevät töihin, kun puiden alta on ensin poimittu hyvät ja syömäkelpoiset yksilöt käsin. Niitä on vähemmistö. Huonot kokevat saman kohtalon kuin raakileet aiemmin.

Omenoiden poiminnassa puusta on apuna ollut teleskooppivartinen, pussilla varustettu omenapoimuri. Halpismalli aiemmilta vuosilta, mutta toimii. Sillä on jälkikasvu päässyt kurottelemaan isompia eriä suoraan oksilta. Hieman kolhiintuneet, mutta kelvolliset olen hillonnut eli lohkonut parhaat palat uunipelille, muussannut pehmeäksi mössöksi, pussittanut ja laittanut pakkaseen. Pari omenapiirakkaakin olen leiponut, vaikka en kovin kätevä emäntä olekaan.

Kyllä omenankeruu on kuulkas tekniikkalaji! Ensi vuonna pääsee ehkä hiukan vähemmällä. Vastaava runsas sato kun kuulemma toistuu tyypillisesti joka toinen vuosi. Mutta tänä vuonna me tytöt ja pojat vaan rullaillaan.

Tuija Veirto
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on asunut pitkään Etelä-Lahdessa

Ensi sunnuntaita on kirkkovuodessa kutsuttu syksyn pääsiäiseksi. Tekstit muistuttavat meitä siitä, että surun ja epätoivonkin keskellä Jeesus antaa elämän.

Nuo sanat kuulostavat kovin mahdottomilta silloin, kun olemme itse koettaneet menetystä: ”Jeesus antaa elämän”. Kirkkovuodessa Jeesuksen elämä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus eivät jää menneisyyteen. Ne tulevat meidän jokapäiväiseen elämäämme. Meidän arkeemme ja tähän hetkeen keskelle seurakunnan jäsenten elämää.

Vaikka emme vietäkään kirkkovuodessa vielä varsinaista pääsiäistä on syksyn pääsiäisen sanoma kuitenkin sama. Se on juhlaa, jossa kuolema kumoutuu ja elämä saa jälleen viimeisen sanan.

Elämä tulee keskelle alkusyksyä. Juuri silloin kun kaikki vaikuttaa hiljaa kuihtuvan.

Ville Hakulinen

Lahdesta tähtiin noussut, nyt Ilvestä johtava kiekkovalmentaja Tommi Hölö Niemelä aiheutti kohua, kun ei Porissa lehdistötilaisuudessa juuri mitään puhunut. Minusta ei outoa, eiväthän valmentajat yleensäkään juuri mitään sano, puhuvat kyllä. Ja miksi tilaisuutta kutsutaan lehdistösellaiseksi, vaikkei siellä mitään lehdistöä ole kyselemässä?

Mielenkiinto on viety. Yleensä sanoma on tämä: ”Onnittelut vastustajalle. Olitte tänään parempia. Olette hyvin valmennettu joukkue. Me herättiin toiseen erään ja oltiin siinä pelin päällä, mutta kolmannessa erässä ote taas lipesi. Tuomaritoiminnasta en uskalla sanoa mitään.”

Lahdessa lyhyet tilaisuudet vetää moottoriturpa Ili Varmavuo. Ei hänkään arvaa kiperiä kysymyksiä kysyä. Ilin johdannot kestävät tuplasti enemmän kuin valmentajien vastaukset yhteensä. Silti arvostan Ilin ylimpään kategoriaan lahtelaisessa kiekossa. Tehtäviä voisi kyllä delegoida…

Minusta Liigan värikkäimmät valmentajat ovat Jyrki Aho ja Jonne Virtanen. He puhuvat asiaa möläytystensä sekaan. Pelsun Sami Kapanen on asiallinen, positiivinen Niemelä hauska, kun sille päälle sattuu ja Raipe Helminen arvattavin: ”Kova peli!”

Kaipaan Risto Dufvaa. Pappaosaston pari Matikainen-Manner saa ajoittain mielenkiinnon heräämään jutuillaan. Olli Jokinen on jollain tapaa tosikko ja Tomek Valtonen sikäli mikäli vielä on Jokereissa itsevarman pelokas, syystäkin. Ja vielä Hölöstä, pidän häntä Suomen TOP3 valmentajana.

Ehdotus. Ei se aina tarvi olla valmentaja, joka antaa lausuntoja. Välillä tilaisuuteen voisi tulla puhevalmis pelaaja. Siis kierrätystä, siis vaihtelua. Pelaajat mielellään suomalaisia, jotta minäkin ymmärtäisin. Toki Barto voisi olla poikkeus. Kyllä pelureista sanaseppoja löytyy. Onhan sitä pelaajilla ja valmentajilla heti pelin jälkeen tunteet pinnassa. Saattaa tulla sanottua mitä sattuu.

Olin kerran Mestis-pelin jälkeen Lempäälässä lehdistötilaisuudessa. Kollega kysyi arvostellen vierasjoukkueen alivoimapeliä, jäähyilyä ja muuta. Tuton valmentaja hermostui totaalisesti. Siinä kahvikupit lensivät ja hetken luulin, että syntyy käsirysy. No, sanallisella ärjymisellä päästiin. En oman turvallisuuteni vuoksi paljasta valmentajan nimeä….tietäjät tietää.

Haastatteluista. Lopettakaa se miltä nyt tuntuu?

Vielä onnittelut lahtelaisen jalkapallon kasvatille Mauri Hyökille, joka on tällä viikolla 70 ja ensi kesänä kävelyfudiksen vuoden Tulokas. Pelisilmäinen mukava Herrasmies. Ei hermostunut edes saunailtojen lopuissa. Maukka, miltä nyt tuntuu? Hehe.

Raine Järvinen

Datakeskusbuumi käy kuumana. Hypetyksen keskellä tarvitaan vastauksia. Pääministeri Orpo on luvannut, ettei energian hinta nouse datakeskusten vuoksi. Asiantuntijat ovat varoittaneet toisin. Myrskyn jäljet eivät saa jäädä tavallisten suomalaisten siivottavaksi.

Google toi keskusteluun hyvän periaatteen: ”Bring your own energy.” Valtavasti sähköä kuluttavan investoijan pitää kantaa vastuuta myös tarvitsemastaan energiasta. Periaatetta pitää soveltaa nyt vain ensin Googleen ja myös Lahteen. Suuri investointi Lahteen on sinänsä hyvä uutinen, koska tarvitsemme investointeja ja työpaikkoja. Mutta mitä hanke todella merkitsee Lahden työllisyydelle ja lahtelaisen arjelle? Tarvitsemme vastaukset viiteen kysymykseen.

Ensimmäinen: missä on uusi sähkö?

DayOnen suunniteltu kokonaisteho on 128 megawattia. Lahti Energian mukaan keskus käyttäisi suunnilleen yhtä paljon sähköä kuin Lahden kotitaloudet ja teollisuus nykyisin yhteensä. DayOne investoi sähköasemaan, kaapeleihin ja verkkoon. Hyvä, mutta verkko ei tuota yhtään kilowattituntia. Kuinka paljon DayOne investoi uuteen sähköntuotantoon oman kulutuksensa vastapainoksi?

Toinen: mitä hanke merkitsee sähkölaskulle ja paikalliselle teollisuudelle?

Ihmettelen lahtelaisten valitsemien valtuutettujen ja Lahden Teollisuusseuran hiljaisuutta. Jos yksi datakeskus kuluttaa saman verran sähköä kuin Lahden kodit ja teollisuus yhteensä, juuri heidän pitäisi kysyä, mistä sähkö tulee ja millä hinnalla. Vai tietävätkö he jotain, mitä me emme?

Kolmas: mitä hanke tarkoittaa alueen asukkaille? Asutusta on aivan hankkeen lähellä. Ihmisiä huolettavat melu, varavoima, liikenne, hulevedet, lämpövaikutukset sekä kodin ja asuinympäristön tulevaisuus. Osa kertoo jo harkitsevansa asuntojensa myymistä. Miljardi-investointi ei saa tehdä ihmisen kodista sivuseikkaa. Yhdysvalloissa varoittavia kokemuksia on jo saatu. Virginiassa datakeskuksia on rakennettu aivan asutuksen viereen, ja jatkuva melu, varavoimakoneet sekä rakentamisen haitat ovat synnyttäneet voimakasta vastustusta. Osavaltiossa on tämän vuoksi jouduttu kiristämään ja arvioimaan uudelleen datakeskusten sijoittamista ja kaavoitusta.

Neljäs: ovatko kaavoitus ja YVA-lainsäädäntö jääneet datakeskuskehityksestä jälkeen?

Kiveriön vanha teollisuus- ja varastokaava mahdollistaa nyt aivan uuden mittaluokan digitaalisen teollisuuden asutuksen viereen. Kaavaa laadittaessa tuskin tarkoitettiin 128 megawatin datakeskusta. Suuri datakeskus ei myöskään pelkän kokonsa tai sähkötehonsa perusteella automaattisesti kuulu YVA-menettelyyn, vaan asia voi perustua tapauskohtaiseen harkintaan. Lainsäädäntö ei ole pysynyt teknologian ja investointien mittakaavan mukana. Ympäristöministeriön pitäisi pikaisesti arvioida suurten datakeskusten kaavoitus- ja YVA-säännöt ja tuoda tarvittavat lakimuutokset eduskuntaan. Miljardihankkeen sijoittuminen lähelle asutusta ei voi riippua vain vuosikymmeniä vanhan teollisuuskaavan sanamuodosta.

Viides: mitä Lahdelle ja lahtelaisille lopulta jää?

Puhutaan noin sadasta pysyvästä työpaikasta. Vastapainona käytetään valtava määrä sähköä ja verkkokapasiteettia. On laskettava työpaikat, verotulot, hukkalämpö ja paikalliset hankinnat, mutta myös energiavaikutukset ja kustannukset. Miksi Lahden kuntapäättäjät ovat hiljaa? En enää ole kaupunginvaltuustossa tai Lahti Energian hallituksessa. Siksi kysyn, mitä päättäjät tietävät ja millä perusteella kanta on muodostettu.

Investoinnin ilmoittaminen ei voi lopettaa vaikeita kysymyksiä. Ja tämän päälle Lahteen valmistellaan toista jättimäistä datakeskushanketta? Aina pitää arvioida, kuka hyötyy, kuka kantaa riskit ja kuka lopulta maksaa. Muuten Suomi vain valjastaa yhden parhaista kilpailueduistaan – halvan, puhtaan ja vakaan sähkön – suurvaltojen teknologiayhtiöiden kasvun rengiksi sen sijaan, että se rakentaisi suomalaisten parempaa tulevaisuutta, työtä ja hyvinvointia.

Ville Skinnari

Mittaushistorian kuumin heinäkuu Euroopassa! Maastopalot ovat pakottaneet ihmisiä pakenemaan kodeistaan! Nepalin tulvissa kuollut jo yli tuhat ihmistä! Sulava ikirouta aiheuttaa kivivyöryjä Ruotsissa!

Nämä uutisotsikot ovat kuluneena kesänä vyöryneet silmille uutisia lukiessani. Ilmastonmuutokseen on herätty uudelleen kuuman kesän, kuivuuden, maastopalojen, tulvien, jäätikön sulamisen ja muiden ääri-ilmiöiden keskellä. Hesarissa kolumnisti kirjoittaa: ”Ihmisen aiheuttama ilmastokriisi on jatkumoa ihmisen ikiaikaiselle tyhmyydelle.” Niinpä. Mitä minä, pieni ihminen, tälle kaikelle mahdan. Onko ihmisen tyhmyyden ja maapallon tuhoutumisen keskellä enää toivoa?

Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.

Noin 50 000 marssijaa ilmastomielenosoituksessa! Sinilevätilanne on ollut tänä kesänä tavallista parempi! Pääkaupunkiseudulle on tulossa alueita, joilla saa ajaa vain päästöttömillä kuorma-autoilla! Vapaaehtoiset pelastavat kaloja kuivuvista joista Ranskassa!

Onneksi on myös toisenlaisia uutisia. Päättäjät tekevät kestäviä päätöksiä, luonnosta voi löytää elpymisen merkkejä, ihmiset pitävät ääntä paremman maailman puolesta ja antavat oman panoksensa luonnonkatastrofien keskellä. ”Tulevaisuuteen on pakko uskoa, että on mitään järkeä olla elossa!” Tämä nuoren sarjakuvataiteilija Riina Tanskasen haastattelun kommentti pysäytti.

Saman suuntaisia ajatuksia oli jo profeetta Jeremialla (29:11), kun hän julisti toivon ja lohdutuksen sanomaa aikansa kriisien ja kamppailujen keskellä toivonsa menettäneille ihmisille: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Toivo on luottamusta siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Mutta se ei anna meille lupaa jäädä paikoillemme voivottelemaan ja surkuttelemaan Jumalan luoman maailman tilaa. Tarvitaan auttavia käsiä, ääntä pitäviä ihmisiä, viisaita päättäjiä, yhteistä tahtoa säilyttää luomakuntamme hyvänä ja kauniina myös tuleville sukupolville.

Sillä Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.

Pauliina Hatakka

Jopas alkoi kiekkokausi nopsaan. Toivottavasti mielenkiinto lahtelaisittain säilyy pitkään. Menestystoiveita on. Muutenkin kuin haaveissa. Niinhän Junnu lauloi: ”Köyhän ainut huvitus, on vilkas mielikuvitus.”

Olen varma, että Pelicans pääsee kuuden sakkiin ja sitten on taivas auki pronssille. Kausi kehittää pelaajiston huippuiskuun, nuoret oppivat ja kokeneet kypsyvät. Onnea kauteen, onnea tarvitaan! Matka uusienkin fanien sydämiin voi alkaa.

Pelsun molariosasto on kunnossa. Pakkeihin voi luottaa. Joku pakki voi nousta tähtiin. Miksei joku toinenkin. Hyökkääjät ovat aluksi arvoituksia kunnes tottuvat tahtiin. Joukkuepeli tuottaa hedelmää, yhteispeli kantaa mitä pidemmälle kausi etenee.

Kokenutta valmennusta on kehuttu, eikä syyttä. On kiekkotietämystä ja mikä tärkeintä, ihmistuntemusta. Ja jos ongelmia ilmenee, on apu lähellä. Piri Eloranta rientää apuun!

Puhun siis Auroraliigaan komeasti nousseista Pelicansin naisista. Kahdeksan joukkueen sarja tarjoaa saumaa menestykseen. Pääasia kai nyt aluksi kuitenkin, että pääsarjapaikka säilyy.

Avauspeli Pelicans-TPS on lauantaina 12.9. klo 13. Ilmaiseksi pääsee sisään, kun sanoo taikasanan ”Alina”. Liiga satsaa ikäihmisten hoivaan. Kiitos. Muuten, teevee kutonen näyttää pyhäisin 12.55 naiskiekkoa, jossa taklaukset ovat tällä kaudella uutta. Silti odotan eniten yhdistelmäkuvioita. Petteri Hirvosen tiimi, antaa palaa!

Uskoni Pelicansin miesten joukkueeseen on horjunut, muttei kaatunut. Edelleen kahvittelen Tammelan torilla Pelsu-lippis päässä. Rantalan Tuomo voi todistaa!

Hyvinhän toi on alkanut. Ihmettelen kaikkien kesäuutisten jälkeen, miten pelaajabudjetti voi olla 2.6 milliä. Mutta mainioita pelureita siellä on. Menkää ihmiset ihmeessä halliin. Jos asuisin Lahdessa, ei peliäkään väliin jäisi. Nissisestä mallia!

Sen verran veikkaan, ettei alkuhaparoinnista huolimatta Tapparan mestaruutta kukaan estä. Pelicans on kymppi. Hyvää pelikautta kaikille, myös koripalloilijoille ja säbän pelaajille. LaBa omaa menestyssaumat, LaSB toivottavasti voittaa edes joskus.

Raine Järvinen

Suomen taloudessa on alkuvuonna nähty kasvun merkkejä. Se on hyvä uutinen. Samalla tilastoja pitää osata lukea: BKT kertoo talouden suunnasta, mutta kasvun rakenne kertoo enemmän sen voimasta ja kestävyydestä.

Teollisuuden arvonlisä on vahvistunut ja vienti vetänyt. Kasvulukuihin ovat samalla vaikuttaneet yksittäiset suuret erät. F-35-hävittäjien toimitusten käynnistyminen näkyi ensimmäisen vuosineljänneksen BKT. Koneet valmistetaan ulkomailla, joten niiden hankinta ei sellaisenaan lisää Suomessa syntyvää arvonlisää. Hankintaan liittyvät tuoteverot kuitenkin kasvattivat BKT:tä. Toisella vuosineljänneksellä vientiä nosti suuren risteilyaluksen toimitus.

Laajempi kuva on kaksijakoinen. Kotimainen kysyntä on pysynyt vaisuna. Tavarakuljetusten suoritteet ovat laskeneet. Kesäkuussa yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi vain 1,4 prosenttia vuodentakaisesta, kun julkisella sektorilla kasvua oli 4,0 prosenttia. Myös palveluvienti väheni toisella vuosineljänneksellä vuodentakaisesta.

Kasvun merkit ovat siis todellisia, mutta olemme kapealla pohjalla. Suomen talouden kannalta ratkaiseva kysymys on, mistä syntyy seuraava kysyntä ja pitkäkestoinen kasvu sekä työpaikat. Lahdessa tästä on esimerkkeinä jättimäiset datakeskusinvestoinnit. Työllisyysvaikutus on kertaluontoinen rakentamisvaiheessa ja pysyvien työpaikkojen vaikutus vähäinen tai datakeskushankkeiden arvonlisä Suomeen. Sama koskee uusimpia Googlen investointeja. Sen sijaan, että esimerkiksi ydinvoimalan sähkö käytettäisiin tuotannollisen teollisuuden tarpeisiin, menee se nyt palvelimien pyörittämiseen.

Suomen tilannetta pitää tarkastella myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Suomen osuus maailman tavaraviennin arvosta on pudonnut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin vuosina 2002–2024. Osuutemme on käytännössä puolittunut. Eikä palveluvienti ole kehittynyt toivotulla tavalla. Samaan aikaan myös EU suhteellinen taloudellinen paino on pienentynyt: vuonna 2005 EU osuus maailman BKT:stä oli noin 30 prosenttia, vuonna 2019 enää 21 prosenttia ja vuonna 2026 noin 17 prosenttia. Pelaamme siis pienemmällä kentällä, ja samalla tämän kentän osuus koko pelistä pienenee.

Tämä kertoo sen, että maailman taloudellinen painopiste on muuttunut. Tilastoja pitää osata lukea myös ulkopolitiikassa. Maailman taloudellinen kartta on jo muuttunut ja Suomen pitää osata sitä lukea.

Aasian merkitys on kasvanut voimakkaasti ja Intia kasvaa nopeasti. Seuraava suuri pitkän aikavälin muutos tapahtuu Afrikassa, jossa työikäinen väestö ja kaupungit kasvavat voimakkaasti. Se merkitsee valtavia investointitarpeita ja uusia markkinoita.

Suomen kansainvälisen läsnäolon pitäisi tässä tilanteessa vahvistua. Silti ulkoministeriöstä ja edustustoverkosta säästetään. Suomen suurlähetystö Islamabadissa suljettiin kesäkuussa. Mitä seuraavaksi?

Suurlähetystö on pienelle vientimaalle myös talouden infrastruktuuria. Se rakentaa suhteita, avaa ovia ja auttaa yrityksiä markkinoille. Kasvavilla ja vaikeilla markkinoilla verkoston merkitys korostuu. Kun Suomen osuus maailman tavaraviennistä on puolittunut ja Euroopan suhteellinen paino pienentynyt kysymys kuuluu, onko Suomella varaa itse kaventaa yhteyksiään maailman suurimmille ja tulevaisuudessa nopeimmin kasvaville markkinoille?

Ville Skinnari