Puolustus, turvallisuus, kokonaisturvallisuus ovat olleet viime vuosien avainsanoja ja syystäkin. Mutta yksi asia on vieläkin keskeisempi ja kertoo nykyisestä Suomesta ja sen hallituksesta kaiken: Suomi ei enää puolusta heikompiaan. Kesän aikana Orpon ja Purran hallitus on tehnyt viimeistään näkyväksi oman arvomaailmansa.
Kokoomus osoitti Helsinki Garden -päätöksessä, että poikkeuksellista valtionrahoitusta voidaan järjestää nopeasti, kun poliittista tahtoa löytyy. Eduskunta kutsuttiin koolle ja tuki peruttiin. Garden rahoitus ei ollut edes ainoa, missä ohitettiin virkamiesten puolueeton valmistelu, mutta se nostettiin nyt tikun nokkaan. Vielä eduskunnassakin kokoomus kehtasi väittää kansanedustaja Timo Heinosen suulla, että Garden hankkeesta olisi opetus – ja kulttuuriministeriössä päätetty ja viittasi Valtion liikuntaneuvostoon. Olen ollut ollut liikuntaneuvoston jäsen 2015–2019 eikä neuvosto päätä mistään, vaan antaa lausuntoja. Eikä Garden ollut edes silläkään listalla. Mutta se siitä. Tänä päivänä tuntuu siltä, että totuus on toissijaista – joillekin on pääasia, että suu käy ja otsikoita syntyy.
Perussuomalaiset ovat hyvästelleet vennamolaiset juurensa viimeistään tällä vaalikaudella. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten asema ei kiinnosta enää missään muodossa. Kyse ei siis enää ole vain maahanmuutosta, vaan tavallisista suomalaisista, joilla on vaikea elämäntilanne. Ja se tilanne voi tulle kenelle tahansa meistä! Järjettömät leikkaukset järjestöjen rahoituksesta iskevät juuri heihin, kuten myös sosiaaliturvan leikkaukset.
Tapasin tällä viikolla Lahdessa Päijät-Hämeen järjestöjen edustajia. Nyt ei rikota vain järjestöjen rahoitusta. Nyt rikotaan suomalaista mallia. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvuus ei ole koskaan rakentunut pelkästään julkisen sektorin varaan. Sen perustana on ollut kumppanuus, jossa julkinen sektori, yritykset ja järjestöt täydentävät toisiaan. Järjestöt tavoittavat ne ihmiset, joita mikään muu ei tavoita. Ne ehkäisevät syrjäytymistä, tukevat mielenterveyttä, auttavat lapsiperheitä, omaishoitajia, ikääntyneitä, työttömiä, päihdekuntoutujia, lähisuhdeväkivallan uhreja ja monia muita. Ne tarjoavat vertaistukea, neuvontaa ja toivoa silloin, kun ihminen ei enää jaksa yksin. Tätä työtä ei voi korvata yhdellä viranomaisella tai digitaalisella palvelulla. Silti juuri tähän työhön hallitus kohdistaa mittavat leikkaukset.
Päijät-Hämeessä vaikutukset näkyvät jo nyt. Järjestöjen mukaan kehittämishankkeita lopetetaan, työntekijöitä vähennetään ja vapaaehtoistoimintaa joudutaan supistamaan. Samalla katoaa osa siitä turvaverkosta, joka estää ongelmia kasvamasta paljon suuremmiksi.
Tilannetta pahentaa se, että samaan aikaan myös Kelan toimintaan kohdistuneet säästöt ja organisaatiomuutokset ovat vaikeuttaneet monen suomalaisen arkea. Yhä useampi hakee apua siksi, että perusturvan saaminen viivästyy tai asiointi on muuttunut aiempaa vaikeammaksi. Kun rahaa ei ole ruokaan, vuokraan tai lääkkeisiin, järjestöistä on tullut monelle viimeinen turvaverkko. Ja juuri tältä viimeiseltä turvaverkolta hallitus leikkaa.
Tämä on myös huonoa talouspolitiikkaa. Jokainen ajoissa annettu tuki säästää myöhemmin moninkertaiset kustannukset sosiaali- ja terveyspalveluissa, mielenterveyspalveluissa, lastensuojelussa ja työllisyyden hoidossa. Mutta tätä kulmaa ei edes media tuo esille.
Tämän hallituksen arvovalinta on ollut selvä. Kun rahaa on haluttu löytää, sitä on löytynyt. Kun säästöjä on haluttu tehdä, ne on kohdistettu myös niihin toimijoihin, jotka auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia.
Amerikka ensin? Kyse on suomalaisen yhteiskuntamallin tietoisesta muuttamisesta ja näyttää siltä, että Amerikan ihannointi ei jää vain mielistelyksi, vaan myös arvomaailman apinointi on tullut mukaan. Se on arvovalinta, jonka seuraukset näkyvät ensimmäisenä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämässä – mutta lopulta koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ville Skinnari