Helatorstaina vanha kotikirkkoni poistetaan pyhyyden tunnuksista. Toimitukselle on olemassa hienolta kuulostava latinankielinen nimi ja itse piispa tulee suorittamaan toimituksen: desakralisaation. En ole aiemmin osallistunut kyseiseen seremoniaan ja ehkä siksi mieleni on askarrellut viime päivinä asian kimpussa.

Mikä on pyhää tai millaisten asioiden pitää toteutua, jotta jokin asia tai paikka on pyhä? Rippikoululaisille opetetaan pyhästä niin, että se on jotain tavallisesta erotettua, vaikka saattaa ulkoisesti näyttää samalta kuin tavallinen. Aivan kuten piha erotetaan aidalla ympäristöstään.

Nykypäivänä aika moni sellainen asia, jota aiemmin pidettiin pyhänä tai jota kunnioitettiin erottamalla se tavallisesta eli arkisesta, on muuttunut arkiseksi. Harva puhuu enää pyhävaatteista tai edes pyhäpäivästä. Luulen, että aika monelle myös jonkin pyhänä pidetyn asian kohtaaminen on siinä määrin vierasta, että ei ehkä oikein tiedetä miten siihen pitäisi suhtautua tai miten käyttäytyä ja osoittaa että tunnistaa pyhyyden läsnäolon. Ovathan nämä paljolti myös kulttuurisidonnaisia ja meidän kulttuurissamme pyhyydelle näyttää olevan aika vähän tilaa.

Kirkkovuodessa olemme siirtymässä jaksoon, jossa muistetaan sitä, miten Jumala toimii tässä maailmassa Pyhän Hengen välityksellä. Tällä tavoin myös meidän arkinen maailmamme voi saada kosketuksen Jumalan pyhyydestä. Jumalan pyhyyttä voi löytyä hyvinkin arkisten asioiden keskeltä, mutta myös sille erikseen erotetuista tiloista ja tilanteista.

Itselleni Salpausselän kirkon poistaminen kirkkokäytöstä ja pyhyyden merkkien poistaminen on ennen kaikkea yhden vaiheen päätös, koska pisimmän ajan elämästäni se on toiminut kotikirkkonani ja oli myös kirkko, jossa vastavihittynä pappina toimitin ensimmäiset jumalanpalvelukset. Kokemus pyhän läsnäolosta ei kuitenkaan poistu, sillä Jumalan Henki toimii maailmassa myös arjen keskellä.

Hanna Rikkanen
pappi Launeen srk