Tapahtukoon sinun tahtosi

Joskus minun on vaikea rukoilla. On kiire, ajatukset harhailevat, kännykkä laulaa. Pysähtymiseen ei ole aikaa, ei jaksa keskittyä. Sanojakaan ei tahdo löytyä. Sellaisena hetkenä yksi rukous on tullut mieleen jostakin selkäytimestä: Tapahtukoon sinun tahtosi.

Isä meidän –rukous on ollut minulle aina rakas. Sen ulkoa opitut sanat maadoittavat tähän hetkeen. Rukouksen rytmi ja tutut sanat tuntuvat turvallisilta ja jollain tavoin lohduttavat. Rukouksen tie on luottamuksen tie: kun antaudun rukoukseen, en tiedä, mihin se minut johtaa. Voin vain rukoilla: tapahtukoon sinun tahtosi.

Rukous on minulle myös hiljaisuutta ja Jumalan läsnäolossa viipyilyä. Yksi kaikkein yksinkertaisimmista rukouksista sisältää vain kaksi sanaa: Herra, armahda. Tätä rukousta voi rukoilla missä ja milloin vain. Ja yllättäen saattaa käydä niin, että rukouksesta tulee yhtä luonteva osa päivittäistä elämäämme kuin hengittäminen.

Tänään voit yhtyä kanssani tähän yksinkertaiseen rukoukseen:

Herra, armahda.
Hiljenny Jumalan eteen omalla paikallasi ja omassa mielessäsi.
Anna aikaa Jumalan läsnäololle. Ja ota vastaan kaikki se, mitä Jumala sinulle tahtoo antaa.

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.

(Psalmista 40)


Pauliina Hatakka

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
ARKISTO