Minulla oli useita otsikkovaihtoehtoja kuten Kipestä vanha, Kajaanista Etelä-Lahteen ja hyvässä opissa. Selitän.
Kyseessä on Mauri Karppinen, joka Isänpäivänä täyttää 70 vuotta. Onnittelut. Isot ja lämpimät.
Mauri totteli ensin lempinimeä Kirppu koonsa vuoksi. Siitä se muuttui Kipeksi. Itse käytän myös nimeä Kapteeni, koska mies toimi C:nä monet vuodet LTP:ssä pelatessaan.
Etelä-Lahteen tiukka pakki muutti 1964. Patomäentieltä matka jatkui Sinikantielle ja sieltä Milkkiin. Kerin kenttä ja Anttilanmäen kenttä tulivat hyvinkin tutuiksi. Ja Launeen nurmi, jossa Kipe pelasi korttelia Napakan Pallossa jo 15-vuotiaana. Sitkeä terrieri katkaisi jo silloin monen aikuisen hyökkääjän aikeet.
Kipe on saanut taipaleellaan huippuopetusta. Koulusta hän muistaa lämmöllä Helmi Kosken ja Uuno Strömin, joka vei pojan käsityön ihmemaailmaan. Upon Pallossa Mauria valmensivat Rauno Kestilä ja Simo Syrjävaara. Hiihtokisoissa Viki Kankkonen oli huudahtanut Kipen vauhdista, että hyvä tyyli!

Launeen koulussa tulevaa imurikauppiasta opetti Juhani Melanen. Jussi antoi Kipelle liikunnasta vain yhdeksän. Siis kympin miehelle. Mutta Jussilla oli tiukka linja. Jussin ysi oli jonkun muun 11.
LTP:ssä Kipeä koutsasi Roope Lehtinen, jonka ei tarvinnut pettyä. Keltaista ehkä joskus vilkkui, mutta kovatkaan otteet eivät johtaneet punaiseen korttiin.
Unto Rinne houkutteli Kipen vanhoiksi päiviksi Liipolan Kisaan ja sarjanousujahan siitä seurasi.
Urheilua ei Kipe ole jättänyt eikä jätä. Padel, futis, golf ja muuta kuuluu ohjelmaan, kesäisin kotimaassa ja talvisin Fugessa, jossa aika kuluu Irjanpolulta kotoisin olevan rakkaan kanssa.
”Onhan 70 numerona aika iso, mutta varaosat ovat auttaneet ja parantaneet elämän laatua ja liikunnan harrastamista”, sanoo Mauri, jolla on ollut vaikeuksia akillesjänteen kanssa venyttelyistä huolimatta.
Toiset onnittelut ja kiitokset kaveruudesta. Olet Mauri nyt vanha, mutta parin viikon päästä olet taas keski-ikäinen. Terveyttä toivon ja mitaleita lisää!
Olen niin iloinen, että Mauri otti kävelyfutiksen tosissaan. Pallo tottelee. Minkä nuorena oppii, sen seiskakymppisenäkin osaa.
Raine Järvinen


