Kuukausi: marraskuu 2026

Minulla oli useita otsikkovaihtoehtoja kuten Kipestä vanha, Kajaanista Etelä-Lahteen ja hyvässä opissa. Selitän.

Kyseessä on Mauri Karppinen, joka Isänpäivänä täyttää 70 vuotta. Onnittelut. Isot ja lämpimät.

Mauri totteli ensin lempinimeä Kirppu koonsa vuoksi. Siitä se muuttui Kipeksi. Itse käytän myös nimeä Kapteeni, koska mies toimi C:nä monet vuodet LTP:ssä pelatessaan.

Etelä-Lahteen tiukka pakki muutti 1964. Patomäentieltä matka jatkui Sinikantielle ja sieltä Milkkiin. Kerin kenttä ja Anttilanmäen kenttä tulivat hyvinkin tutuiksi. Ja Launeen nurmi, jossa Kipe pelasi korttelia Napakan Pallossa jo 15-vuotiaana. Sitkeä terrieri katkaisi jo silloin monen aikuisen hyökkääjän aikeet.

Kipe on saanut taipaleellaan huippuopetusta. Koulusta hän muistaa lämmöllä Helmi Kosken ja Uuno Strömin, joka vei pojan käsityön ihmemaailmaan. Upon Pallossa Mauria valmensivat Rauno Kestilä ja Simo Syrjävaara. Hiihtokisoissa Viki Kankkonen oli huudahtanut Kipen vauhdista, että hyvä tyyli!

Launeen koulussa tulevaa imurikauppiasta opetti Juhani Melanen. Jussi antoi Kipelle liikunnasta vain yhdeksän. Siis kympin miehelle. Mutta Jussilla oli tiukka linja. Jussin ysi oli jonkun muun 11.

LTP:ssä Kipeä koutsasi Roope Lehtinen, jonka ei tarvinnut pettyä. Keltaista ehkä joskus vilkkui, mutta kovatkaan otteet eivät johtaneet punaiseen korttiin.

Unto Rinne houkutteli Kipen vanhoiksi päiviksi Liipolan Kisaan ja sarjanousujahan siitä seurasi.

Urheilua ei Kipe ole jättänyt eikä jätä. Padel, futis, golf ja muuta kuuluu ohjelmaan, kesäisin kotimaassa ja talvisin Fugessa, jossa aika kuluu Irjanpolulta kotoisin olevan rakkaan kanssa.

”Onhan 70 numerona aika iso, mutta varaosat ovat auttaneet ja parantaneet elämän laatua ja liikunnan harrastamista”, sanoo Mauri, jolla on ollut vaikeuksia akillesjänteen kanssa venyttelyistä huolimatta.

Toiset onnittelut ja kiitokset kaveruudesta. Olet Mauri nyt vanha, mutta parin viikon päästä olet taas keski-ikäinen. Terveyttä toivon ja mitaleita lisää!

Olen niin iloinen, että Mauri otti kävelyfutiksen tosissaan. Pallo tottelee. Minkä nuorena oppii, sen seiskakymppisenäkin osaa.

Raine Järvinen

Etelä-Lahden Korsitiellä meidän rivitalonaapurimme Erkki oli meille tärkeä ihminen. Erkki Salminen oli Salinkallion koulun rehtori, intohimoinen urheilumies ja ennen kaikkea persoona, joka jätti jälkensä monen lahtelaisen elämään – niin minunkin.

Minulle Erkki oli paljon muutakin kuin naapuri ja rehtori. Hän oli naapuri, urheilumies ja tärkeä osa lapsuuteni Etelä-Lahtea. Korsihovin oma kenttä oli meidän pelipaikkamme. Siellä pelattiin, kilpailtiin, opittiin ja kasvettiin. Talvella Onerva Vartiainen teki kentälle hiihtoladut, omakotiyhdistys järjesti juhlat. Se oli aikaa, jolloin lasten liikuntapaikat syntyivät kaupungin toimesta myös asukkaiden omasta aktiivisuudesta. Kenttä oli koko naapuruston yhteinen olohuone.

Vuodenajat vaihtuivat ja liikunta jatkui. Erkki oli kentällä omassa elementissään. Erityisesti jalkapallossa hänen pallonkäsittelynsä oli hämmästyttävää. Välillä tuntui kuin olisi seurannut Peléä tai Maradonaa. Pallo pysyi niskassa tai jalassa, liikkeet olivat taitavia ja pelisilmä aivan omaa luokkaansa. Taisi Kyysysin maalitykki Ismo Liuskin olla Erkin oppilaita. Pelivälinettä piti Erkin kanssa osata käsitellä oli mikä tahansa.

Erkille pallopelit olivat myös tapa opettaa ajattelua. Hän ymmärsi, että urheilussa tarvitaan taitojen lisäksi kykyä ennakoida, tehdä ratkaisuja ja toimia yhdessä. Kentällä opittiin paljon sellaista, mitä tarvitaan myöhemmin elämässä.

Myös Salinkallion koulun kentällä on erityinen paikka elämässäni. Siellä aloitin jääkiekon vuonna 1980. Mukana oli myös muuan Pasi Nurminen, joka halusi maaliin ja josta kasvoi myöhemmin kansainvälisen tason maalivahti. Silloin olimme vain lahtelaisia poikia, joille tärkeintä oli päästä pelaamaan. Etelä-Lahden kentät olivat meille paljon enemmän kuin urheilupaikkoja. Ne olivat osa lapsuutta, ystävyyttä ja kasvamista.

Salinkallion koulun rehtorina Erkki teki pitkän uran. Erkin elämäntyö lahtelaisessa keilailussa on ollut ainutlaatuinen. Hän teki vuosikymmenten aikana työtä lajin ja sen harrastajien hyväksi. Lahden keilahallilla hänen nimensä ja työnsä muistetaan aina. Keilailussa yhdistyivät monet Erkin arvostamat asiat: taito, keskittyminen, pitkäjänteisyys ja yhdessä tekeminen.

Kun muistelen Erkkiä, mieleeni palaavat Korsitielle, Korsihovin kenttä ja Salinkallion koulu. Ja tietenkin oma lapsuus ja perheemme. Ja ystävyytemme naapureiden kanssa, kuten Salmisten. Naapurissa asuivat myös Patrikaiset, joista Mirja pelasti todennäköisesti henkeni vuonna 1981, kun juoksin takaoven lasin läpi ja vasemman käteni valtimo aukesi ja jänteet menivät poikki. Mirjan ensiavun ansiosta pääsin ambulanssilla kaupunginsairaalaan, koska vanhempani olivat Helsingissä päivätöissä ja olimme pikkusiskoni Jonnan kanssa kahdestaan kotona.

Korsitien pallotaituri on poissa. Mutta muisto hänen taidostaan, persoonastaan ja elämäntyöstään säilyy aina. Kiitos Erkki yhteisistä vuosista, peleistä ja elämän opeista.

Ville Skinnari

Kristityillä on ainakin kaksi kotimaata: näkyvä ja näkymätön. Asumme omassa maassamme, rakennamme täällä suomalaista yhteiskuntaa. Raamatun antaman ohjeiden mukaan meidän tulee toimia sen kaupungin parhaaksi, jossa elämme (Jer. 29:4–7). Mutta tässä ei ole vielä kaikki.

Kristityllä on myös taivaallinen isänmaa. Jumala on meidän Isämme. Me kuulumme hänen valtakuntaansa. Se merkitsee Jumalan tahdon kysymistä ja etsimistä. Se merkitsee toivoa Jumalan antamasta avusta tänään ja toivoa kerran koittamasta pelastuksesta. Taivaan kansalaisina haluamme kertoa Jumalan hyvyydestä ja armosta muillekin.

Kahden maan kansalaisuus ei minusta tarkoita sellaista ristiriitaa, jota maallinen kaksoiskansalaisuus voisi aiheuttaa. Silloinhan ihmisen pitää joskus miettiä, kumman valtion etua ajan, kumpaa palvelen, kumpaa kannatan. Mutta näkyvän maailman ja taivaan kaksoiskansalainen elää yhtä elämää. Siinä palvellaan lähimmäisiä ja esivaltaa samalla, kun uskotaan Jumalaan ja turvaudutaan häneen. Elämä on kokonaisuus.

Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle Paavali sanoo: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:1–4).

Taivaan ja maan kaksoiskansalaisina rukoilemme ja teemme työtä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisten parhaaksi.

Riitta Särkiö