Kristityillä on ainakin kaksi kotimaata: näkyvä ja näkymätön. Asumme omassa maassamme, rakennamme täällä suomalaista yhteiskuntaa. Raamatun antaman ohjeiden mukaan meidän tulee toimia sen kaupungin parhaaksi, jossa elämme (Jer. 29:4–7). Mutta tässä ei ole vielä kaikki.
Kristityllä on myös taivaallinen isänmaa. Jumala on meidän Isämme. Me kuulumme hänen valtakuntaansa. Se merkitsee Jumalan tahdon kysymistä ja etsimistä. Se merkitsee toivoa Jumalan antamasta avusta tänään ja toivoa kerran koittamasta pelastuksesta. Taivaan kansalaisina haluamme kertoa Jumalan hyvyydestä ja armosta muillekin.
Kahden maan kansalaisuus ei minusta tarkoita sellaista ristiriitaa, jota maallinen kaksoiskansalaisuus voisi aiheuttaa. Silloinhan ihmisen pitää joskus miettiä, kumman valtion etua ajan, kumpaa palvelen, kumpaa kannatan. Mutta näkyvän maailman ja taivaan kaksoiskansalainen elää yhtä elämää. Siinä palvellaan lähimmäisiä ja esivaltaa samalla, kun uskotaan Jumalaan ja turvaudutaan häneen. Elämä on kokonaisuus.
Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle Paavali sanoo: ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:1–4).
Taivaan ja maan kaksoiskansalaisina rukoilemme ja teemme työtä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisten parhaaksi.
Riitta Särkiö